- Valitse 5 paikkaa kuvineen, joissa haluaisit käydä. Voi olla mikä paikka tahansa, vaikkapa jäämeri tai Tokio.
- Jos haluaa, voi vielä kirjoittaa jotain valituista paikoista.
- Lopuksi haasta vielä 5 muuta bloggaajaa tekemään haaste.
1. Irlanti
Tuo ihana mystinen maa. Täynnä upeita maisemia ja kaikki mytologiat ja kulttuuri. Antaisin melkein mitä vain, että pääsisin tuolla käymään. Noh, pari vuotta sitten melkein sinne muutin, mutta sitä ei sitten tapahtunutkaan. Mutta joskus minä vielä Irlantiin pääsen!


2. Uusi-Seelanti
Tässäkin maassa minua kiehtoo maisemat. Aivan mahtavat sellaiset. Lisäksi myös mahdollisuus tutustua TSH-elokuvien kuvauspaikkoihin 8}~~


3. Lontoo
Kaupat, musiikki, leffojen kuvauspaikat, .. Olisihan siellä edes joskus kiva päästä käymään. Tällä hetkellä hieman kateellinen kaverilleni, joka varasi lennot Lontooseen hintaan 12e ja on siellä juuri parhaillaan. Ei sitten kertonut minulle siitä ajoissa, jotta oisin voinut lähteä mukaan. *murrr*



4. Kioto, Japani
Japani on kiehtonut minua kulttuurinsa takia jo useampia vuosia ja kaupungeista varsinkin Kioto on varastanut sydämeni. Kauniita paikkoja ja geisha-kulttuuri <3


5. Maine
Mainessa minua kiehtoo maisemat ja majakat. Yksi syy myös Mainen "fanittamiseen" on Stephen King.


--
Kilttinä tyttönä en haasta ketään tätä tekemään..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit tervetulleita. Muistathan kuitenkin, että jos sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin silloin voi hyvin olla myös hiljaa. :)
Sanavahvistus käytössä kaikissa kommenteissa ja yli 28 päivää vanhoissa teksteissä kommentit tulevat näkyviin heti kun olen ne hyväksynyt.