Näytetään tekstit, joissa on tunniste geek talk. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste geek talk. Näytä kaikki tekstit

12. joulukuuta 2015

Kuulumisia

Hups, edellisestä postauksesta jo kuukausi aikaa ja silloinkin vain opastin tekemään itse nukketeatterinukkea. No, pidempään mua seuranneet toki tietävät jo sen, että kuukauden tauko kirjoittamisessa ei ole mulle mikään ihme, varsinkin kun välillä saattaa olla useampiakin kuukausia etten postaile mitään. Tänä vuonna muutenkin postaustahti ollut aika olematon ja syytän siitä koulua/opintoja. Ja ehkä sitä, että olen taas tänä vuonna innostunut pelailemaan pelejä. Dragon Age, Skyrim, Fallout 4, .. eli ehkä mun pitääkin syyttää pelifirmoja koska tekevät liian mielenkiintoisia pelejä! :D

Viimeisin pelirakkaus, Fallout 4.

Koulun ja pelaamisen lisäksi mun elämässä ei olekaan kovin mitään mullistavaa tapahtunutkaan. Koulussa kaikki mennyt hyvin ja mulla ois tälle vuodelle enää yksi pakollinen koulupäivä ennen joululomaa. Toki kouluhommia pitää kotonakin tehdä, joista isoin on liiketoimintasuunnitelma. Sain vapautuksen yrittäjyyskurssista, sillä olen sen jo aikaisempien opintojeni aikana kahdesti käynyt. Liiketoimintasuunnitelma on kuitenkin tehtävä, sillä se on yksi ammattitaitovaatimuksista. Olen kuitenkin asettanut jo itseni aika pitkälti lomamoodiin. Lomamoodiin asettautuminen alkoi myös aika mukavissa merkeissä, sillä sain kuulla saaneeni työssä oppimispaikan koulun kautta. Ja siihen työssä oppimispaikkaan ei muuten ihan helposti vammaistyöhön suuntautuvat lähihoitajaopiskelijat pääse!

Tällä viikolla Ouluun tuli ihan kunnolla lunta, vihdoinkin!

Tällä viikolla oli koulussa muutenkin ihan kivaa. Tiistaina ja keskiviikkona meillä oli AVEKKI-koulutus. Kyseinen koulutus siis valmistaa kohtaamaan haastavasti käyttäytyvän asiakkaan. Tiistaina meillä oli teoriaa tuohon liittyen ja keskiviikkona sitten harjoiteltiin käytännössä tapoja siihen, että miten saada aggressiivinen asiakas/henkilö rauhoittumaan ja miten puolustaa itseään jos joku käy kimppuun. Oltiin kirjaimellisesti toistemme kimpussa silloin, mustelmilta ja kuhmuilta ei säästynyt varmaankaan kukaan, paitsi ehkä kouluttaja :D


Aamiaista Puistokahvila Makiassa

Jouluhommatkin alkaa olemaan melkeinpä kondiksessa. Joululahjoista suurin osa hommattu, enää pitäisi kummipojalle jotain pehmeää hommata. Vietämme jouluaaton miun vanhempien luona ja sinne olen ajatellut vieväni itse tehtyä sinappia, raakasuklaata ja joululeipää. Pitäisi vain ostaa tarvikkeet noita kaikkia varten. Onneksi on vielä aikaa ja ainakin raakasuklaa ja joululeipä parempi tehdä vasta pari päivää ennen joulua.

Tästä nyt tuli vähän sekava postaus, mutta sekään nyt ei ole mitään uutta tässä blogissa. Seuraava postaus on jo valmis siirrettäväksi paperilta tänne ja kuvia vailla. Ehkä se näkee päivänvalon vielä ennen joulua..

3. marraskuuta 2014

Viime aikoina valmistunutta

Toukokuun lopussa kerroin aloittaneeni Doctor Who -kaulahuivin tekemisen. Toivoin silloin, että saisin kaulahuivin valmiiksi ennen syksyä. Ihan en siihen tavoitteeseen päässyt, mutta melkein! Pari viikkoa sitten se valmistui!



Pituutta tuli 2,5 metriä ja leveyttä enemmän kuin tarpeeksi. Jos olisin tiennyt siitä tulevan noin leveä, olisin aloittanut vähemmillä silmukoilla tai vaihtoehtoisesti valinnut pienemmät puikot. Tai sekä että. Toisaalta tuo leveys ja toki pituus pitävät huolen siitä, että kaula ja niska pysyy talvella lämpiminä. Pääsin jo parin päivän ajan testailemaan kaulaliinaa kun Ouluun iski pakkaset.



Kaulaliina kiertyy mukavasti muutaman kerran kaulan ympäri. Toimii muuten mukavasti myös niskatukena matkanukkumista ajatellen :D Hyvin pystyi bussissa nuokkumaan eikä tarvinnut miettiä, milloin pää kolahtaa ikkunaan.

Tuon huivin lisäksi olen innostunut taas myös villasukkia tekemään, ja olenkin saanut jo kahdet villasukat valmiiksi.


Nuo pinkki-violetit tein itselleni ja vihreä-siniset Jakelle. Lankana molemmissa Regia Fluormania. Unelma lanka neulottavaksi. Villaa 75%, vahvikkeena 25% polyamidia. Kerässä on 100 grammaa ja noin 420 metriä lankaa. Mulla meni molempiin lankaa noin puolet kerästä, hyvin siis voisi vielä vaikka toisetkin sukat neuloa samasta kerästä.

Mitä sinä olet neulonut viime aikoina? Vai jätätkö neulomisen suosiolla muille?

3. lokakuuta 2014

Paranoid Android?

Kaksi vuotta sitten ostin Windows Phonen, Lumia 710. Alkuun se tuntui kivalta, mutta sitten alkoi tympäisemään kun melkein kaikkien sovellusten joita olin asennellut puhelimeen, niin alkoi loppumaan. Tai vaihtoehtoisesti jotain sovellusta ei puhelimeen saanut lainkaan. Ainakin vuoden haaveilin uudesta puhelimesta ja nyt vihdoinkin...


Viikon verran vertailin eri puhelimia, ainoa mikä oli kaikissa yhteistä, niin käyttöjärjestelmänä Android. Kyselin myös käyttökokemuksia ja kaikista parhaimmat kommentit tulivat LG Google Nexus 5'stä. Sitä olin jo muutenkin katsellut eniten sillä silmällä, ihan vain koska siinä Android on niin puhdas kuin olla voi. Ei mitään turhia sovelluksia, joita mm. Samsungin Android-puhelimet on täynnä.

Tänään olenkin sitten koko iltapäivän ja illan koittanut tutustua Nexusiin/Androidiin ja kyllähän tuo totuttelua vaatii. Sovelluksiakin olen asennellut ja nykyään miut löytää myös Instagrammista.

Onko siellä muita jotka ovat siirtyneet (Windows Phonesta) Androidiin viime aikoina?

25. syyskuuta 2014

Nörttityttönä Nörttityttöjen keskellä

Pidempään blogiani lukeneet tietävätkin hyvin miun nörttiyden. Olen nörtti monelta kantilta, en pelkästään tietoteknisten taitojen takia. Olen kirjanörtti, leffanörtti, tietokonenörtti, pelinörtti, musiikkinörtti, kielinörtti, .. Näiden lisäksi olen myös Nörttityttö!

Kun kesäkuussa kävin moikkaamassa dinosauruksia ja jaoin linkin Oulun seudun Nörttityttöjen FB-ryhmässä, sai se huomiota myös Nörttitytöt ry:n toimittajien keskuudessa. Minulta sitten kysyttiin, että saisiko kirjoituksen uudelleen julkaista Nörttitytöt-blogissa. Ei tarvinnut kauaa miettiä vastausta ja annoin siihen luvan. Minulta myös kysyttiin, että haluaisinko omat tunnukset blogiin, jolloin voisin myös halutessani useamminkin kirjoitella blogiin. Hyväksyin senkin idean ja niin minusta sitten tuli Nörttityttö.

Dinosaurus-juttu julkaistiin elokuun alussa ja sen jälkeen olen kirjoittanut vielä 2 muuta juttua. GeoGuessr-pelistä kirjoitin yksin ja Unelmien adaptaatiot oli useamman henkilön toimesta kirjoitettu yhteiskirjoitus. Lisää juttuja kirjoittelen kunhan saan ideoita sellaisista aiheista, jotka sopivat Nörttityttöihin. Käykäähän lukemassa! Ja tutustumassa muutenkin Nörttityttöihin.

Huom! Nörttityttöihin kirjoittamisesta en saa enkä tule saamaan rahaa tai muuta palkkiota. Teen sitä ihan harrastuspohjalta. Samalla tavalla kuin tätä omaa rakasta blogiakin.

28. elokuuta 2014

#kutsumua

Nörtti ja ylpeä siitä!

Ota kuva kahdesta sanasta, joista toinen kuvaa sitä lokeroa, johon sinut itsesi on yritetty tunkea ja toinen sellaista ominaisuutta, jonka tahtoisit muiden itsessäsi näkevän ja muistavan. Vedä sitten viiva ensimmäisen sanan yli – sitä käyttävät jatkossa vain hölmöt. Halutessasi voit kertoa kuvatekstissä pidemmänkin tarinan! Jaa kuva tunnisteella #kutsumua ja haasta mukaan ne tyypit, joiden tarinan tahtoisit kuulla.
Lukiolaisten liitto

Minä sain haasteen Nörttitytöt-blogin kirjoittajien FB-ryhmässä. Jatkohaastan mukaan kaikki blogini lukijat!

8. elokuuta 2014

Sähköistä lukemista

Sain viime vuonna Jakelta synttärilahjaksi Kobo Touch eReaderin. Mulla oli vielä silloin paljon kirjoja luettavana ihan paperiversiona, joten meni suhteellisen pitkään ennen kuin kunnolla pääsin tutustumaan Koboon. Nyt, melkein 40 Kobolla luettua kirjaa myöhemmin, ajattelin vähän kertoilla kokemuksistani. Ja huom! Minulla ei ole kokemusta muista eReadereista, joten ei kannata lukea tätä vertailupostauksena.

Olen ollut todella tyytyväinen Koboon. Se on kahta nappia (virta ja valmiustilaan paluu) lukuunottamatta kosketusnäytöllinen, siinä ei ole silmiä ärsyttävää taustavaloa, akku kestää hyvin ja mikä tärkeintä, vie vain vähän tilaa. Se määrä kirjoja mitä mulla siinä on, veisi fyysisinä kappaleina tilaa enemmän kuin tarpeeksi.

Sleep mode tilassa näkyy luettavana olevan kirjan kansi ja kuinka pitkällä on

Käytettävyys
Kuten ylempänä sanoin, niin Kobo Touchissa on kosketusnäyttö ja lisäksi näytön reunojen alla on jonkinlaiset liikkeentunnistimet. Kosketusnäyttö on todella kätevä ominaisuus lukiessa kun sivulta toiselle pystyy siirtymään sormea näytöllä näpäyttämällä tai pienellä pyyhkäisyllä, mutta liikkeentunnistimet ovat välillä niin herkät, että jopa yhden hiussuortuvan tippuminen näytölle saattaa aiheuttaa sivun vaihtumisen.

Laitteessa ei ole taustavaloa, sillä se pyrkii pitämään lukukokemuksen mahdollisimman samanlaisena kuin lukisi fyysistä kirjaa. Kovinkaan hämärässä ei siis pysty lukemaan, joten jonkinlainen valonlähde on oltava kaverina. Ennen kuin olohuoneessa oli lukuvalo, käytin mm. taskulamppua kun unettomina öinä luin olohuoneessa ja en halunnut kattolamppuun laittaa valoa.

Koska luen Kobolla pelkästään englanninkielisiä kirjoja, niin yhdestä ominaisuudesta olen erittäin onnellinen. Sisäänrakennettu sanakirja. Jos vastaan tulee joku oudompi sana minkä merkitystä en tiedä, voin valita sanan ja sanakirja aukenee kertoen mitä sana merkitsee. Ei tarvitse enää rynnätä nettiin etsimään tietoa kuten fyysisten kirjojen kanssa.

Akunkesto on yllättänyt positiivisesti. Ehkä noin kerran kuukaudessa joudun kokemaan tilanteen, että laite joutuu muistuttamaan akun latauksesta. Saattaa mennä kauemminkin, sillä akku latautuu sujuvasti samalla kun siirrän kirjoja koneelta Kobon muistiin.

Valmiustilanäkymässä näkee mm. mitä kirjoja on kesken, kuinka monta kirjaa on lukenut ja mahdollisia kirjasuosituksia.

Kirjojen hankkiminen
Kirjojen hankkiminen Kobolle on ollut todella helppoa. Kobo ei ole sidoksissa mihinkään tiettyyn kauppaan, kuten esimerkiksi Kindle Amazoniin, joten se antaa vapauden hommata kirjoja ihan mistä vain mistä e-kirjoja vain on mahdollista hankkia. Kobolla on toki oma kauppa ja sieltä olen muutamia kirjoja ostanutkin. Hinnat eivät ole edes mitään kamalia, vaan puhutaan ihan muutamista euroista. Sieltä löytyy myös jonkin verran ilmaisia uusia kirjoja sekä todella paljon klassikoita ilmaiseksi. Lisäksi jokainen Kobosta ostettu kirja auttaa Koboa “analysoimaan” lukutottumuksia ja mitä enemmän ostaa kirjoja sitä paremmin Kobo osaa tehdä kirjaehdotuksia. Muualta ostettuja ja ladattuja kirjoja Kobo ei osaa ottaa huomioon, joten suosituksissa saattaa hyvinkin olla sellaisia kirjoja, minkä on lukenut aikaisemmin ja hankittu muuta reittiä pitkin. Paikkoja mistä olen hankkinut kirjoja Kobon oman kaupan lisäksi, on mm. Project Gutenberg (klassikoita ja tekijänoikeusvapaita kirjoja) sekä Elisa Kirja. Suomenkielisiä kirjoja en ole tosin ostanut, sillä niiden hinnat on suunnilleen samoissa kuin fyysisten kirjojen.

Jos hankkisin kirjat pelkästään Kobon omasta kaupasta, en tarvitsisi mitään ohjelmaa tietokoneelle. Siirtäminen kaupasta Koboon onnistuisi vain yhdistämällä laite nettiin (Wi-Fi) ja painamalla synkronointia ja kirjat latautuu laitteeseen. Mutta koska kirjoja tulee hankittua muualtakin, olen asentanut koneelle Calibren, ilmaisen e-kirjojen hallintaohjelman.

Olen myös luonut kirjoista omia kokoelmia, joten samaan sarjaan kuuluvat kirjat löytää helposti. Helpoiten tuo kokoelmien luominen on onnistunut Calibren avulla. Kobolla kokoelmien luonti on hieman hitaampaa, varsinkin sillä kirjamäärällä mikä minulla on.

Lukutilassa näkee mm. missä kappaleessa on menossa ja kuinka monta sivua kappaletta on (jäljellä)

Mukava lisäominaisuus mikä Kobosta löytyy, on Reading Awards. Kun on esimerkiksi saanut ensimmäisen kirjan luettua loppuun tai lukenut viiden päivän aikana samaan aikaan, esim. kello 18-20 välisenä aikana, tai kääntänyt 10 000 sivua, saa badgen. Osa badgeista on piilotettuja, joten saa aina miettiä miten uusia badgeja mahdollisesti saisi hankittua. Itselläni on niitä jo 25.

Muita kivoja lisäominaisuuksia on mm. mahdollisuus postata Facebookiin suoraan Kobosta (mitä kirjaa lukee, saavutukset, ..) sekä Sudoku.

Vaikka sanoinkin alussa, että olen todella tyytyväinen, niin on silti asioita joita muuttaisin. Ensinnäkin kosketusnäytön (olematon) herkkyys. Olisi kiva jos se reagoisi heti kaikkiin kosketuksiin eikä viiveellä, jolloin vahingossa saattaa mm. vaihtaa monta sivua kerrallaan kun Kobo vihdoin ja viimein reagoi. Lisäksi taustavalon puuttuminen välillä tympäisee. Olisi mukavaa jos voisi niinä unettomina öinä lukea sängyssä niin että ei häiritse toista kun laittaa yöpöydän lamppuun valot. Sänkyyn on myös huomattavasti mukavampaa nukahtaa kuin sohvalle. Uudemmissa versioissa löytyy tuo taustavalo.

Noista "miinuksista" huolimatta, olen täysin tyytyväinen, ja jos jossain vaiheessa tulee tarve vaihtaa uuteen eReaderiin, oletan että sekin tulee olemaan Kobo.

4. kesäkuuta 2014

Mitä dinot sannoo? RRRRÄYHH!!!

Oulun Taidemuseossa aukaistiin 2.5. Lontoon Natural History Museumin tuottama Age of the Dinosaur –näyttely. Paikalle on tuotu Lontoosta saakka aitoja fossiileita ja jäljennöksiä sekä täysikokoisia liikkuvia dinosaurushahmoja.

Ja arvatkaas kuka kävi katsomassa sen näyttelyn tänään?! Aivan oikein, minä! :D

Yhteiskuvassa Dinon kanssa ♥

Oon ollu kiinnostunu dinosauruksista ihan pikkuipanasta saakka. Ja oon aina halunnu käydä tuolla Lontoon NHM'ssa ihan vaan jo pelkästään dinojen takia. Ja sitten kun sain kuulla viime syksynä dinojen tulosta Ouluun, aloin melkein laskemaan päiviä näyttelyn aukenemiseen. Päätin kuitenkin, että avajaispäivänä ja toukokuussa en sinne mene, sillä näyttely on kuitenkin koko ajan täynnä koulu- ja päiväkotiryhmistä. Mietin, että olisin mennyt näyttelyyn Miikan (rakas kummipoikani) kanssa juhannuksen jälkeen, mutta yhden kaverin kanssa tuli puhetta ja hänkin kova dinofani, niin päätimme käyvämme siellä yhdessä ja päiväksi valikoitui tämä päivä.

Tai Dino voi tulla ja syödä!

Näyttely oli mielenkiintoinen. Ensin käytiin katselemassa, ihastelemassa ja kauhistelemassa fossiileja. Kotiloita, simpukoita, sudenkorentoja, pikkudinoja, .. ja sitten se älyttömän pitkä jalka! Meinasi niska krampata kun yritti nähdä ihan koko jalan. Jos en ihan väärin muista, niin kahden ihmisen mittainen. Tai ainakin 1,5 ihmisen. Lisäksi siellä oli mm. Tyrannosaurus Rexin jalanjälki, joidenkin dinojen kynsiä (etusormen mittaisia!) ja vaikka mitä muuta.

Fossiileista ei valitettavasti saanut ottaa kuvia, mutta liikkuvista dinoista sai.

Protoceratops ja Velociraptor

Camarasaurus

Tarbosaurus oli pelottava! Pienempi kuin Tyrannosaurus Rex, joten en edes halua tietää minkä kokoinen T-Rex oli.

Nuo siis todellakin liikkuivat ja ääntelivät. Tuo E.T. oli suloinen kun se oli laitettu syömään ruohikkoa. Tuli sellainen awwwww-hetki kun sen näki. Ja tuo Rexin "pikkuserkku" oli pelottava kun karjui. Yritin ottaa videotakin, mutta koska tilassa oli aika pimeää ja mun kamera ei ilmeisestikään osaa käyttää salamaa apuna kun videoi, niin kuva oli aika pimiä.

Näyttelyn jälkeen suunnattiin Dino shoppiin ja eihän sieltä voinut lähteä pois ostamatta mitään.

Fifi

Kaverin kanssa ihastuttiin Fifiin ensisilmäyksellä. Ihana pehmoreppu ja koska repun kantohihnat on suunniteltu lapsille, niin aikuinen voi sitä kuljettaa käsilaukkuna olalla, jolloin se näyttää kuin kainalossa olisi pieni eläin ja siitä siis nimi Fifi :D Ja Fifi on lajiltaan Triceratops.

RRRRÄYHH!!!

Lisäksi sitten ostin myös tuollaisen pinssin ja siitä myös tämän tekstin otsikkokin juontaa.


Suosittelen kyllä näyttelyä kaikille vähänkään dinoista kiinnostuneille. On avoinna joka päivä 10-20 aina 31.8. saakka, jonka jälkeen dinot lähtevät takaisin Lontooseen. Lisätietoja näyttelystä täällä.


// Edit: Dinojen nimet käyty tarkistamassa ja muutettu kuvateksteihin 26.6.2014

31. toukokuuta 2014

DIY: Ultimate challenge

Kaikkihan tietää että olen ihan koukussa Doctor Who-sarjaan? Varsinkin 2005 vuonna alkaneeseen uuteen tuotantoon? Hyvä!

No miten sitten tämä postaus muka on DIY, jos kerta puhun ihanasta Tohtorista. No siten, koska olen aloittanut neulomisen ultimate challengen, joka minulle on neljännen Tohtorin kaulaliina.

Noin 25% valmiina..

Maaliskuun lopulla kävin ostamassa langat ja tuossa yllä olevassa kuvassa tilanne pari viikkoa myöhemmin. Tuon jälkeen en ole ottanut kuvaa tekeleestä, mutta pituutta on tullut jonkin verran lisää. Kokonaispituus tuolla tulenee olemaan hieman päälle 2 metriä, kun tällä hetkellä pituus n. 75cm ja noin 30% tehtynä. Kerroksia tullut 320 ja yhteensä niitä tulee 1044.

Välillä pidin taukoa tuon neulomisessa, mutta nyt kun sitä yksi päivä jatkoin neuletapaamisessa (näistä lisää myöhemmin!), niin nyt ei millään malttaisi tehdä muuta kuin neuloa.

Ohjeen löysin täältä ja langat kävin etsimässä Oulun Lankamaailmasta. Lankamaailmassa onneksi tiedettiin tämä kaulaliina, niin osasivat myös oikeat langatkin myydä. Toki värien kanssa oli hieman venkslaamista että sai edes suurinpiirtein oikeat.

Jos haluat käydä katsomassa mitkä langat päädyin ostamaan ja miten pitkällä olen projektissa, voit tehdä sen menemällä tänne. En ole varma, mutta hyvällä onnella tuon linkin kautta pääsee näkemään myös muiden tekemiä 4. Tohtorin kaulaliinoja vaikka ei kuuluisikaan Ravelryyn.

Minä kuitenkin jatkan nyt neulomista. Jos vaikka saisi valmiiksi syksyyn mennessä.

19. joulukuuta 2013

Fanittajan joulu

Torstain ja tulevan joulun kunniaksi, hyppään muutamat TV Thursday-haasteet ylitse ja vastaan kahteen ihan viimeisimpään ilmestyneeseen haasteeseen.

TV Thursday #15 käsittelee sarjojen oheistuotteita.

Koska joulu on jo lähellä ja ystävänne raapivat varmaankin päätään siitä mitä teille antaisivat, saatte tilaisuuden jakaa tietoa siitä, mistä sarjoista tehdyt oheistuotteet teitä kiinnostavat? Oletko ostanut itsellesi jonkin rakkaan oheistuotteen? Haluaisitko jonkin tietyn joskus itsellesi? Voi halutessa ladata vaikkapa kuvan suosikkituotteestasi!

Aika harvoin mulla tulee ostettua jotain sarjojen oheistuotteita, sillä ensinnäkin Suomessa niiden hinnat on aika pilvissä ja toisekseen, parhaimmat on tarjolla vain Yhdysvalloissa ja Englannissa, eli niillekin tulisi hintaa postituskulujen takia. Tuo ei tosin estä mua haaveilemasta jos vaikka mistä tuotteesta ja huolisinkin ihan hyvin kaikkea mikä liittyy Doctor Who'hon, True Bloodin, Star Trekiin, Stargåteen, ..

Doctor Who-tuotteita mulla tosin on pari, ostin ne Fanfestista. Eli TARDIS-avaimenperä ja Dalek-muistivihko. Noiden lisäksi kelpuuttaisin Doctor Who-tavaroista esimerkiksi 4. Tohtorin kaulahuivin, Adipose-pehmolelun, 10. tai 11. Tohtorin Sonic Screwdriverin, River Songin päiväkirjan, ..

TV Thursday #16 taas laittaa miettimään parasta jouluepisodia seuraavin ohjein.

Joulu lähestyy ja TV Thursdaykin menee joululomalle! Palaan haastamaan teidän muistinystyröitänne 9.1.2014! Mutta ennen sitä, kysytäänkin teiltä suosikkijouluepisodianne - minkä tv-sarjan jakso on joko tiivistänyt joulun hengen kauniisti ja saa sinut joulumielelle, tai kenties räjäyttänyt joulun kriteerit liitoksistaan ja tehnyt kaikkien aikojen mysteeri- tai vaikkapa actionjoulun?

Tämän kohdalla mulla oikeestaan tuli ns. paniikki! Joulujaksoja on ihan älyttömästi ja niin on myös hyviäkin sellaisia. Päädyin kuitenkin lopulta Big Bang Theoryn 2. kauden joulujaksoon, The Bath Item Gift Hypothesis.


8. lokakuuta 2013

Fanfestissa oli tunnelmaa

Viime viikonloppuna järjestettiin ensimmäistä kertaa Fanfest - populaarikulttuuritapahtuma Helsingin Paasitornissa. Tämä tapahtuma oli siis pääsyy mun Helsingin reissulle ja tässä nyt raporttia tapahtumasta. Tämä postaus sisältää paljon tekstiä ja kuvia.

Lauantaina olin jo hyvissä ajoin Paasitornilla. Ovet aukeni kello 10, mutta minä reippaana tyttönä olin odottamassa ovien aukenemista jo kello 9! :D Yksin ei onneksi tarvinnut odottaa vaan samoihin aikoihin alkoi saapumaan muitakin kävijöitä ja siinä sitten tuli myös jutusteltuakin näiden muiden kanssa. Vähän ennen kymppiä näin myös tuttuja kasvoja saapuvan paikalle, Hanna ja Miika joihin molempiin olen tutustunut erään nettifoorumin kautta. Hanna oli Fanfestissa töissä, joten hänen kanssaan en jutellut paljoakaan, mutta Miikan kanssa sitten juttelin vähän enemmänkin.

Kymmeneltä ovet sitten aukesivat ja päästyäni sisään, bongasin Satun heti. Satuun oon tutustunut Poets of the Fallin irkkikanavalla ja Satu myös oli yksi Fanfestin järjestäjistä. Suuntasin heti Satun luo ja ensimmäinen asia minkä kuulin, oli: "Me löydettiin TARDIS!" :D Hetkeä myöhemmin sitten joukkoon liittyi myös Tiia, myös PotF:in irkkikanavalla tutustuttu ja myös yksi järjestäjistä. Siinä sitten höpöteltiin hetken aikaa ja sitten suunta Fanfestin avajaisiin.

Avajaiset

Voi että se kylmien väreiden määrä kun Doctor Who'n tunnusmusiikki alkoi kuulumaan kaiuttimista! Ja toki kaikki joilla oli sonic screwdriver, kaivoivat sen esiin ja nostivat sen kattoa kohti ♥ Harmi kun en saanut siitä kuvaa/videota. Tunnarin jälkeen lavalle asteli Fanfestin päätuottaja Mika.

Moi! ^___^

Söpösti siinä lavalla esitteli itsensä ja kertoi myös Fanfestin taustoista. Ja täältä voi käydä lukemassa taustoista jos kiinnostaa.

Tästä se kaikki alkoi

Avajaisten jälkeen oli hetki aikaa tutustua Paasitorniin ja Fanfestin oheistarjontaan, joten suuntasinkin ensimmäisenä ottamaan kuvan ihanasta TARDISista :D

TARDIS ♥

Sen jälkeen sitten tutkailemaan myyntikujan tarjontaa ja sitä tarjontaa oli kivasti. Ja pakkohan se oli hieman tuhlata rahaakin.. :P

Fanfest-ostokset

Genrewearin pöydästä löytyi tuo "I'm not getting older I'm just leveling up"-kangaskassi ja kaupanpäälliseksi sain tuon alla olevan rintanapin. Rintanapin laitoin koristamaan mun SA-laukkua. Dalek-muistikirjan ja TARDIS-avaimenperän löysin Urumin pöydästä. Fanfest t-paidan ja kangaskassin ostin sitten sunnuntaina, kun arvelin lauantaina, että hinnat tippuisivat sunnuntaina ja niinhän siinä kävi. Tutkailin myös Head Hunter Storen tarjontaa, mutta valitettavasti hinnat oli vähän liikaa mun lompakolle, joten en ostanut mitään.

Kaupanpäällinen :)

Sitten olikin aika suunnata katsomaan ensimmäistä ohjelmaa, joka oli myös Fanfestin ainoa Supernatural-aiheinen. Kyseessä siis "Supernatural - mytologiaa TV-sarjan takaa" ja siinä siis verrattiin Supernaturalin enkeleitä ja demoneita eri mytologioiden enkeleihin ja demoneihin. Tykkäsin todella paljon ja opin myös ihan uusia asioitakin. Ja Alex oli tosi söpö välillä ♡

Supernatural

Natskun jälkeen oli taas aikaa ennen seuraavaa ohjelmanumeroa ja lähdinkin etsimään ruokapaikkaa. Päädyin ihan Paasitornin vieressä olevaan sushiraflaan syömään. Tilasin pienen annoksen mutta jostain syystä sainkin ison annoksen. En valita :D Hintaeroa kuitenkin muutama euro ja tossa isossa annoksessa kuitenkin oli kaikki ihan syötävää, paitsi tuo mätisushi. Oiskohan ollu kirjolohenmätiä, mutta vaikka ois ollut sammen mätiä (kaviaaria), niin olisi jäänyt syömättä.

Sushia~

Ruokailun jälkeen suuntasin takaisin Paasitorniin ja törmäsin siinä heti sitten Satuun ja lähdettiin ottamaan kaverikuvaa TARDISin kanssa. Ja tietenkin joku oli päättänyt lennellä TARDISilla ihan ylimpään kerrokseen kesken päivän :/ Paasitornissa kun niitä kerroksia ja portaita oli ihan riittämiin, niin meinaspa puuskuttaa kun pääs perille.

Ilme mikä parhain :D

Kaverikuvauksen jälkeen suunnattiin kuuntelemaan Nick Belliä ja "Adventures in post-production" esitelmää. Nick Bell siis kertoi kokemuksistaan ja työstään tv- ja elokuvamaailmassa ja varsinkin siinä post-production vaiheessa. Nick Bell on muuten se henkilö, joka on luonut mm. tämän kohtauksen Doctor Who'ssa. Itse Nickin osuus ei kestänyt kauaa, mutta kysymyksiä sateli sen verran paljon Nickille, että se pidensi ohjelmaa sopivasti.

Nick Bellin jälkeen lähdinkin sitten pois, vaikka tiedossa olisikin ollut vielä mm. Iron Sky director's cut elokuvanäytös, BBC Sherlockista ohjelmaa ja Timo Vuorensola Q&A. Olin kuitenkin sopinut Arvoituksen kanssa treffit ja mun energiataso oli tuossa vaiheessa sellainen, että en olisi pysynyt mitenkään hereillä.

Sunnuntai alkoi taas vaihteeksi hyvissä ajoin odotellen ovien aukenemista. Ovien auettua suuntasin ensimmäisenä narikkaan viemään mun matkalaukun säilytykseen. Sunnuntai oli mulla myös ex-tempore muutosten päivä.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan ensimmäisenä suuntasin odottelemaan "Ystävämme Slenderman, parahin Pyramid Head ja herra Necromorph - paniikkia pelihuoneessa" ohjelman alkua, mutta jostain syystä päätinkin lähteä katsomaan "50 Oddball Moments in Doctor Who" esitystä. Onneksi lähdin, nimittäin törmäsin samalla Eathiin, kaveriin johon tutustunut netin ihmeellisessä maailmassa. Toki myös tuo esityskin oli erittäin mielenkiintoinen. Siinä siis käytiin läpi mitä kaikkea omituisia otuksia Doctor Who'ssa on aikojen saatossa ollut. Monet naurutkin sai siinä ja olipa kiva nähdä miltä mm. Cybermanit on alkuaan näyttänyt :D Esityksen aikaan paikalle oli tullut myös Mord, tuttu myös netin ihmeellisestä maailmasta.

50 Oddball Moments

Sitten toinen muutos tuli siinä kun olin seurannut "Sexism is not cool: Steven Moffat ja naisten rooli Doctor Whossa" esitystä noin vartin verran, jos sitäkään. Alkoi ärsyttämään muutamat asiat siinä esityksessä ja niinpä lähdinkin sitten kuuntelemaan "Dubbauksen salat - VSH:ltä valkokankaalle paneelia".

Dubbauksen salat

Paneelissa siis oli Pekka Lehtosaari, Jarkko Tamminen ja Antti L.J. Pääkkönen kertomassa omia näkökulmia animaatioiden jälkiäänityksistä ja siitä, miten se on vuosien aikana muuttunut.

Dubbauksen salat

Paneelin aikana järjestettiin myös sellainen ohjelmanumero, jossa herrat lukivat klassikoksi nousseita kirjoja. Ei, he eivät lukeneet niitä omilla äänillään vaan tunnettujen hahmojensa äänillä. Seitsemän veljestä tuli meille siis tutummaksi mm. Paavo Pesusienen (Antti), Baloon (Pekka) ja Kuzcon (Jarkko) äänillä luettuna :)

Dubbauksen salat - Seitsemän veljestä tunnettujen äänien kera

Paneelin jälkeen mietin seuraavaa siirtoa ja jälleen alkuperäinen suunnitelma muuttui, tosin vain hetkeksi. Menin aluksi kuuntelemaan Rhianna Pratchettia. Rhianna Pratchett on englantilainen videopelikäsikirjoittaja ja lisäksi hänen isänsä on Terry Pratchett, joka on minulle tutumpi. En siis ollut kuullu Rhiannasta kertaakaan ennen Fanfestia.

Rhianna Pratchett

Jostain syystä en kuitenkaan jaksanut keskittyä kuuntelemaan englantia, joten palasin alkuperäiseen suunnitelmaan ja menin kuuntelemaan esitystä "Omar Littlestä Loras Tyrelliin - HBO ja homohahmot". Esitys oli menossa jo puolessa välissä, mutta en antanut sen haitata vaan kuuntelin esityksen loppuun. Hyviä huomioita kyllä tuli esiin sen esityksen aikana ja mun mielestä ehkä kaikista paras kommentti oli kun puhuttiin Game of Thronesin homohahmoista, kun monet kirjan lukeneet olivat väittäneet että kirjoissa ei ole homoja, että miksi ihmeessä sarjaan oli sitten niitä laitettu. Niin tuon jälkikommentti "Kaikille ei riitä edes sateenkaariviitta". Renly Baratheonilla oli siis oma vartiosto, Rainbow Guard ja jokaisella vartioston jäsenellä oli sateenkaariviitta.

Tuon esityksen jälkeen kello sitten olikin sen verran, että oli mun aika lähteä pois ja kohti lentokenttää. Mielelläni olisin kyllä mennyt vielä katsomaan Salaisiin kansioihin liittyvän esityksen ja päättäjäisiinkin osallistunut. Halusin kuitenkin olla lentokentällä ajoissa, niin oli nuo pakko jättää väliin.

Sitten tähän loppuun vielä Fanfestin plussia ja miinuksia:

+ Paljon ohjelmaa
+ Edullinen lippu
+ Sijainti
+ Supernatural
+ Dubbauksen salat
+ HBO ja homohahmot
+ 50 Oddball Moments in Doctor Who

- Paasitornin salikartta puuttui ohjelmalehtisestä
- Ohjelmakartta oli "väärin päin" ohjelmalehtisessä
- Taidekuja oli sijoitettu ihan liian pieneen tilaan
- Kunniavieraiden osuudet samaan aikaan kuin muukin ohjelma
- Liian vähän Supernaturalia!


Jään kyllä innolla odottamaan tietoa järjestetäänkö Fanfest uudestaan. Jos järjestetään, niin tämä tyttö kyllä suuntaa sinne uudestaan! :)

10. syyskuuta 2013

Uusi lelu

Kaksi vuotta sitten ostamani Sony VAIO-miniläppäri sanoi sopimuksensa irti viikonloppuna. Jo pidemmän aikaa sen kanssa sai tapella siitä, että lataako se akkua vai ei. Itse akussa ja laturissa ei ollut vikaa, vaan vika oli liittimessä. Se oli jostain syystä päättänyt löystyä ja heilui todella paljon. Lataaminen kuitenkin onnistui kun sai laturin piuhan tarpeeksi kireälle, niin että se pakotti liittimen pysymään paikoillaan. Mutta sunnuntainapa tuo ei enää toiminut ja totesimme Jaken kanssa, että liitin ilmeisesti lopulta murtunut paineen alla. Pystyin kuitenkin vielä muutaman tunnin käyttämään sunnuntaina konetta pelkän akun varassa ja se aika menikin sitten metsästäessä uutta konetta.

Eilen aamulla olikin aika lähteä bussiseikkailulle Verkkokauppaan ja kotiutin sieltä uuden koneen itselleni.





Eli kyseessä on Asus VivoBook S200E 11.6" touch screen näytöllä ja Win8-käyttöjärjestelmällä. Oon nyt eilisestä asti koittanut totutella tuohon Win8-käyttikseen, mutta mitä enemmän käytän sitä, niin sitä enemmän myös toivon että saisin asennettua Linuxin tähän koneeseen mahdollisimman pian.


Ensinnäkin tuo alotusruutu. Onhan se ihan hyvä, näkee heti kaikki yhteystiedot, sähköpostit, viestit, ym. tärkeät, mutta tuo on myös erittäin ärsyttävä käyttää. Ilman touch screeniä oisin menettäny hermoni paljon useammin. Lisäksi sekin ärsyttää, että ohjelmat jotka tuon alotusruudun kautta aukasee, niin niitä ei saa suljettua ilman että aukaisee toisen ohjelman ja sitten ottaa vasemmalta puolen esiin käynnissä olevat ohjelmat ja sieltä sitten oikealla hiirenpainikkeella valitsee suljettavan ohjelman ja sitten valitsee sulje.

Noiden lisäksi olin vuosien aikana unohtanut, että kuinka hidasta Windows on käynnistää, saatika kuinka hidasta ja hankalaa päivittäminen on. Noi päivitykset varsinkin, argh! Ensin Windows ilmottaa että olisi päivityksiä saatavilla ja että ne ois ladattu valmiiksi että senkus vaan asennat. No sit kun päättää alkaa asentamaan, niin Windows onkin "ähäskutti, eipä oltukaa ladattuna valmiiks vaan nyt vasta aletaan lataamaan ja saattaa mennä minuutti tai kuus tuntia että ollaan ladattuna ja valmiita asentuun". Ja toki WIndows ei edes ilmoita kaikista päivityksistä kerralla vaan sitten kun on ekat 100 ladannu ja asentanu, niin tulee 200 lisää.

Mutta jos ei tuota Windowsia ota huomioon, niin tää kone oli ainakin tähän astisella kokemuksella hyvä ostos. Ja tämän koneen ostamisen mahdollisti synttärilahjaksi saatu raha mun tädiltä ja hänen mieheltään. Toki se raha ei kokonaan rahoittanut tätä konetta, mutta suurimman osan kuitenkin. Loput rahat otin omista säästöistä.

21. elokuuta 2013

Lokakuuta odottaen..

Ainakin yhden kerran olen maininnut suunnittelevani Helsingin reissua ja ajattelinkin nyt hieman valottaa suunnitelmiani.

Päällimmäinen syy Helsingin reissuun on Fanfest. Kyseessä on populaarikulttuuritapahtuma ja järjestetään ihan ensimmäistä kertaa tänä vuonna ja ajankohta on 5.-6.10. ja tapahtumapaikkana on Helsingin Paasitorni. Lipun ostin ennakkoon heti kun lipunmyynti alkoi ja ranneke onkin jo tullut kotiin.

Ihana pinkki ranneke ♡

Aluksi mietin, että menisin Helsinkiin yöjunalla niin että olisin lauantaina aamusta Helsingissä ja yöpyisin yhden yön Ompussa ja sitten sunnuntaina tapahtuman jälkeen lähtisin junalla kotiin. No, eipä oikein enää siinä vaiheessa tuo junalla matkustaminen ollut enää mielenkiintoinen kun kävin katsomassa Norwegianin hintoja ja sain ostettua lennot niin että meno-paluu tulee maksamaan saman mitä junalla ois maksanu yhdensuuntainen matka. Ostinkin siis lentoliput niin, että menen jo perjantaina Helsinkiin ja sitten sunnuntaina kotiin. Majoituskin vaihtui Ompusta halvempaan vaihtoehtoon, eli yövyn kaksi yötä CheapSleep hostellissa. Tuolta hostellilta on tosi hyvät yhteydet niin keskustaan kuin sitten tuonne Fanfestin tapahtumapaikalle.

Perjantaina oon Helsingissä jo aamupäivästä, niin olen ajatellut viettäväni päivän kauppoja kierrellen ja sitten olisi toki kiva nähdä myös Helsingissä asuvia kavereita. Ainakin Panda ja Arvoitus olisi kiva nähdä, toki muitakin jos aikaa on. (Eli halukkaat ilmottautukaa!) Lauantai ja sunnuntai sitten meneekin Fanfestissa ja sunnuntaina joudunkin heti Fanfestin jälkeen suuntaamaan suoraan lentokentälle.

Tällaista siis tiedossa lokakuussa. Kukaan muu tulossa Fanfestiin?

10. elokuuta 2011

Uusi perheenjäsen..

Heinäkuun alussa aloimme miettimään hankintaa, puolessa välin kuuta oli jo melkein varmaa sen hankinta mutta päätimme odottaa Italian reissun yli. Kun tulimme kotiin Italiasta oli aika ryhtyä toimeen. Vain muutamaa päivää myöhemmin se tapahtui..


Sain uuden miniläppärin!



Kyseessä on Sony VAIO:n Y-sarjan miniläppäri. Laajakuva 11,6" näyttö, Windows 7, 320 gigan kovalevy, 4 gigaa keskusmuistia ja väriltään hopea. Alunperin mietin pinkin hankkimista, mutta tulin siihen lopputulokseen, että pinkkiin saattaa kyllästyä nopeasti ja sitä väriä ei sitten niin helposti vaihdetakaan. Hopea on sentään suhteellisen neutraali värinä ja eikä ainakaan tuon näytön ympärillä olevaa aluetta edes huomaa kovin helposti. Pinkin olisi huomannut liian helposti.


Olen nyt käyttänyt tätä maanantaista lähtien ja oon todella tyytyväinen. Entinen läppäri alkoi jo olemaan enemmän haitaksi kuin hyödyksi. En esimerkiksi edes uskaltanut ajatella tänne kirjoittamisesta kun se jo kuumui niin paljon, että jumahti. Vähänkään raskaampi sivusto niin maks. 5 minsaa ja jumahdus. Myös akku oli ihan romuna. Ei kestänyt virtapiuhaa ottaa irti, sillä kone sammui heti. Ei pysyny akussa virta puolta sekuntia kauempaa. Ei siis pystynyt seikkailemaan kämpässä entisen koneen kanssa, mutta nyt onnistuu sekin. Tälläkin hetkellä käytän tätä uutta ihanuutta pelkän akun voimalla, ei oo virtapiuha paikallaan. Ja tämän ihana keveys. Painoa vain 1,5kg ja edellinen painoi jotain 5kg paikkeilla.



Pitää vain opetella käyttämään tätä uutta näppistä, sillä tässä on kuitenkin ihan erilainen näppis kuin vanhassa. Pitää esimerkiksi painaa hieman enemmän jotta saa kaikki kirjaimet tekstiin. Välillä huomaa että painaa liian hennosti kun typoilee ja "unohtelee" kirjaimia pois Mutta eiköhän se tästä.