Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit

8. elokuuta 2014

Sähköistä lukemista

Sain viime vuonna Jakelta synttärilahjaksi Kobo Touch eReaderin. Mulla oli vielä silloin paljon kirjoja luettavana ihan paperiversiona, joten meni suhteellisen pitkään ennen kuin kunnolla pääsin tutustumaan Koboon. Nyt, melkein 40 Kobolla luettua kirjaa myöhemmin, ajattelin vähän kertoilla kokemuksistani. Ja huom! Minulla ei ole kokemusta muista eReadereista, joten ei kannata lukea tätä vertailupostauksena.

Olen ollut todella tyytyväinen Koboon. Se on kahta nappia (virta ja valmiustilaan paluu) lukuunottamatta kosketusnäytöllinen, siinä ei ole silmiä ärsyttävää taustavaloa, akku kestää hyvin ja mikä tärkeintä, vie vain vähän tilaa. Se määrä kirjoja mitä mulla siinä on, veisi fyysisinä kappaleina tilaa enemmän kuin tarpeeksi.

Sleep mode tilassa näkyy luettavana olevan kirjan kansi ja kuinka pitkällä on

Käytettävyys
Kuten ylempänä sanoin, niin Kobo Touchissa on kosketusnäyttö ja lisäksi näytön reunojen alla on jonkinlaiset liikkeentunnistimet. Kosketusnäyttö on todella kätevä ominaisuus lukiessa kun sivulta toiselle pystyy siirtymään sormea näytöllä näpäyttämällä tai pienellä pyyhkäisyllä, mutta liikkeentunnistimet ovat välillä niin herkät, että jopa yhden hiussuortuvan tippuminen näytölle saattaa aiheuttaa sivun vaihtumisen.

Laitteessa ei ole taustavaloa, sillä se pyrkii pitämään lukukokemuksen mahdollisimman samanlaisena kuin lukisi fyysistä kirjaa. Kovinkaan hämärässä ei siis pysty lukemaan, joten jonkinlainen valonlähde on oltava kaverina. Ennen kuin olohuoneessa oli lukuvalo, käytin mm. taskulamppua kun unettomina öinä luin olohuoneessa ja en halunnut kattolamppuun laittaa valoa.

Koska luen Kobolla pelkästään englanninkielisiä kirjoja, niin yhdestä ominaisuudesta olen erittäin onnellinen. Sisäänrakennettu sanakirja. Jos vastaan tulee joku oudompi sana minkä merkitystä en tiedä, voin valita sanan ja sanakirja aukenee kertoen mitä sana merkitsee. Ei tarvitse enää rynnätä nettiin etsimään tietoa kuten fyysisten kirjojen kanssa.

Akunkesto on yllättänyt positiivisesti. Ehkä noin kerran kuukaudessa joudun kokemaan tilanteen, että laite joutuu muistuttamaan akun latauksesta. Saattaa mennä kauemminkin, sillä akku latautuu sujuvasti samalla kun siirrän kirjoja koneelta Kobon muistiin.

Valmiustilanäkymässä näkee mm. mitä kirjoja on kesken, kuinka monta kirjaa on lukenut ja mahdollisia kirjasuosituksia.

Kirjojen hankkiminen
Kirjojen hankkiminen Kobolle on ollut todella helppoa. Kobo ei ole sidoksissa mihinkään tiettyyn kauppaan, kuten esimerkiksi Kindle Amazoniin, joten se antaa vapauden hommata kirjoja ihan mistä vain mistä e-kirjoja vain on mahdollista hankkia. Kobolla on toki oma kauppa ja sieltä olen muutamia kirjoja ostanutkin. Hinnat eivät ole edes mitään kamalia, vaan puhutaan ihan muutamista euroista. Sieltä löytyy myös jonkin verran ilmaisia uusia kirjoja sekä todella paljon klassikoita ilmaiseksi. Lisäksi jokainen Kobosta ostettu kirja auttaa Koboa “analysoimaan” lukutottumuksia ja mitä enemmän ostaa kirjoja sitä paremmin Kobo osaa tehdä kirjaehdotuksia. Muualta ostettuja ja ladattuja kirjoja Kobo ei osaa ottaa huomioon, joten suosituksissa saattaa hyvinkin olla sellaisia kirjoja, minkä on lukenut aikaisemmin ja hankittu muuta reittiä pitkin. Paikkoja mistä olen hankkinut kirjoja Kobon oman kaupan lisäksi, on mm. Project Gutenberg (klassikoita ja tekijänoikeusvapaita kirjoja) sekä Elisa Kirja. Suomenkielisiä kirjoja en ole tosin ostanut, sillä niiden hinnat on suunnilleen samoissa kuin fyysisten kirjojen.

Jos hankkisin kirjat pelkästään Kobon omasta kaupasta, en tarvitsisi mitään ohjelmaa tietokoneelle. Siirtäminen kaupasta Koboon onnistuisi vain yhdistämällä laite nettiin (Wi-Fi) ja painamalla synkronointia ja kirjat latautuu laitteeseen. Mutta koska kirjoja tulee hankittua muualtakin, olen asentanut koneelle Calibren, ilmaisen e-kirjojen hallintaohjelman.

Olen myös luonut kirjoista omia kokoelmia, joten samaan sarjaan kuuluvat kirjat löytää helposti. Helpoiten tuo kokoelmien luominen on onnistunut Calibren avulla. Kobolla kokoelmien luonti on hieman hitaampaa, varsinkin sillä kirjamäärällä mikä minulla on.

Lukutilassa näkee mm. missä kappaleessa on menossa ja kuinka monta sivua kappaletta on (jäljellä)

Mukava lisäominaisuus mikä Kobosta löytyy, on Reading Awards. Kun on esimerkiksi saanut ensimmäisen kirjan luettua loppuun tai lukenut viiden päivän aikana samaan aikaan, esim. kello 18-20 välisenä aikana, tai kääntänyt 10 000 sivua, saa badgen. Osa badgeista on piilotettuja, joten saa aina miettiä miten uusia badgeja mahdollisesti saisi hankittua. Itselläni on niitä jo 25.

Muita kivoja lisäominaisuuksia on mm. mahdollisuus postata Facebookiin suoraan Kobosta (mitä kirjaa lukee, saavutukset, ..) sekä Sudoku.

Vaikka sanoinkin alussa, että olen todella tyytyväinen, niin on silti asioita joita muuttaisin. Ensinnäkin kosketusnäytön (olematon) herkkyys. Olisi kiva jos se reagoisi heti kaikkiin kosketuksiin eikä viiveellä, jolloin vahingossa saattaa mm. vaihtaa monta sivua kerrallaan kun Kobo vihdoin ja viimein reagoi. Lisäksi taustavalon puuttuminen välillä tympäisee. Olisi mukavaa jos voisi niinä unettomina öinä lukea sängyssä niin että ei häiritse toista kun laittaa yöpöydän lamppuun valot. Sänkyyn on myös huomattavasti mukavampaa nukahtaa kuin sohvalle. Uudemmissa versioissa löytyy tuo taustavalo.

Noista "miinuksista" huolimatta, olen täysin tyytyväinen, ja jos jossain vaiheessa tulee tarve vaihtaa uuteen eReaderiin, oletan että sekin tulee olemaan Kobo.

20. joulukuuta 2013

Vuoden 2013 kirjat

Tämän vuoden puolella tuskin enää saan kirjaa luettua loppuun saakka, joten ajattelin jo nyt esitellä kaikki kirjat mitkä olen tänä vuonna saanut luettua.

Luettujen kirjojen lista täällä (blogi) ja täällä (goodreads)

Kirjoja sain siis luettua 24 kappaletta, mikä olikin mun tavoitteena Goodreadsin vuosihaasteessa. Toki jos olisin jotkin kirjat lukenut nopeammalla tahdilla ja lukenut joka päivä, olisi saldo voinut hyvinkin olla enemmän. Osa kirjoista vaan vaati enemmän keskittymistä, joten kovin pitkiä pätkiä ei jaksanut lukea. Osa oli toki vielä englanniksi, joten vaikka olenkin suhteellisen hyvä englannissa, niin silti se on hidastava tekijä, varsinkin lukiessa Pratchettia.

Noista 24 kirjasta kaikista eniten odotin Douglas Adamsin Linnunrata-"trilogian" loppuunsaamista, sillä mulla meni koko sarjan lukemiseen useampia vuosia. Kolme ensimmäistä osaa meni ihan hyvin, mutta neljäs osa alkoi olemaan jo tiukkaa ja viides teki vielä tiukempaa. Kun lopulta sain viidennen osan luettua, mun teki mieli tehdä victory dance! :D

Täysin uusi positiivinen tuttavuus Douglas Prestonin ja Lincoln Childin Pendergast-kirjasarja. Jäin siihen koukkuun heti ensimmäistä kirjaa lukiessani. Alunperin kuulin tästä kirjasarjasta Nonnulta ja kun näin Jaken kirjastosta lainattujen kirjojen seassa Kuoleman asetelman (kuvassa Still life with crows) ja tajusin sen Pendergast-kirjaksi, päätin lukea sen. Ja päätös tosiaan kannatti. Kevään aikana tulikin luettua useampi niistä ilmestyneistä ja jossain vaiheessa pitäisi ne loputkin lukea. Tätä kirjasarjaa voin kyllä hyvin suositella kaikille mysteerien ja dekkareiden ystäville.

Muita suosikkeja tänä vuonna luetuista ovat Nälkäpeli-trilogia, Pratchettit, Neil Gaimanin Unohdetut jumalat sekä Cecilia Ahernin P.S. I Love You ja John Verdonin Numeropeli. Myös tuo Phil Schwarzmannin How to Marry a Finnish Girl oli ihan hyvä, sai nauraa ihan kunnolla, mutta sitä tuskin olisi tullut luettua ilman Nooran suositusta.

Löytyykö listalta sellaisia kirjoja mitä olette itse lukeneet? Tai sellaisia mistä haluaisitte enemmän kommenttia, tietoa kannattaako lukea vai ei?

30. heinäkuuta 2013

Vielä yksi synttärilahja

Tänään sain synttärilahjan Jakelta.






Kyseessä siis Kobo touch eReader. Näitä ei saa Suomesta kovinkaan helposti/halvalla, joten Jake tilasi tämän ja omansa Saksan Amazonista viime viikon alussa ja tänään sitten ovikello soi ja postimies seisoi oven takana paketin kanssa :)

Joku aika sitten kirosin FB:ssä kun olin saanut luettua kaksi ensimmäistä osaa Nälkäpeli-trilogiasta ja en ollut vielä kolmatta osaa saanut ja menisi useampi päivä ennen kuin saisin sen. Kaveri sitten kommentoi siihen, että Kindle on hyvä kun ei tartte miettiä milloin pääsisi kauppaan ja kauppojen aukioloaikoja. Siitä se ajatus sitten lähti~ Kindleä ei haluttu kun Kindle on kuitenkin niin sidoksissa Amazoniin ja haluttiin kuitenkin sellaiset readerit, joilla ei olisi sidoksissa mihinkään tiettyyn paikkaan. Jake tekikin suurimman työn vertaillessa eri eReadereita ja lopulta sitten päätyi Koboon. Minulta vain sitten kysyi mielipiteen väristä ja koska ei ollut saatavilla pinkkiä, niin musta oli paras.

Nyt pitäs vaan kehittää jostain kiva suojus sekä mun että Jaken Kobolle, jotta niitä voi kuljettaa mukana ilman että tarvitsee pelätä kolhiintumista. Oishan niitä toki myynnissä, mutta tekisi mieli tehdä itse. Ei kait se nyt niin vaikeaa voi olla, kun olenhan minä saanu tehtyä läppärillekin suojuksen :)

12. joulukuuta 2012

We are running out of time..

Sen jälkeen kun alotin elokuussa työt Konffassa, niin aika mennyt niin nopeasti, että eilen tajusin että munhan täytyy alkaa päivittämään ansioluettelo ja kirjoittelemaan avoimia hakemuksia erinäisiin työpaikkoihin. Mun soppari kun Konffassa loppuu helmikuun alussa ja uutta sopparia ei kaiketi ole tulossa, tai ainakin sellanen fiilis on.

Toiveena olisi tuon uuden työpaikan suhteen, jos saisi sen heti keväällä, mielellään jo vaikka alkamaan heti kun Konffalla työt loppunut. Mutta jos sitä työtä ei heti löydy, niin sitten ei.


Ja muihin asioihin..


HenkkaMaukan paketti tuli tänään. Tietenkin kaikki vaatteet heti kokeiluun ja taas kerran tuli kyllä tehtyä hyvä ostos :) Tosin farkuissa on yksi huono puoli, liian pitkät lahkeet. Tulee ongelma kenkien kanssa kun ei lahkeet sovi kenkien sisään ja jos laittaa lahkeet kenkien päälle, "laahaa" lahkeet maata. Käytän nykyään siis maihareita kun viime talveksi ostettujen kenkien korot lahoamispisteessä ja en edes viiti viedä niitä kenkiä "suutarille". Pitäis ehkä uudet korolliset kengät ostaa..? Oisin kyllä yhdet kivat talvikengät ostanu jos niissä vaan ois ollu kokoa. Tyhmä 40-41 koon jalka mulla! :C

Toinen niistä mekoista mitä tilasin, se viininpunainen, on ihan Konffan värinen. Harmi vaa kun ei taida olla enää mitään edustushommia konffalaisena tiedossa, niin ei voi edustustilanteissa sitä hyödyntää. Muilla kun on semmoset hianot jotku silkkisatiinimekot. Mullekin kyllä tilattiin, mutta se oli.. noh, pieni :D Jäi kiinni jo mun hartioissa. Ja siis oli kokoa 48 kun saatan, materiaalista toki riippuen, käyttää jopa koon 44 paitaa. Työkaveri joutu auttamaan sen mekon mun päältä pois, että ei vaan vahingossakaan mene rikki. Tää HenkkaMaukan mekko ois siis van pitäny tajuta tilata aiemmin, niin oisin voinu käyttää sitä parissa tapahtumassa.

Mutta ennen kuin tää menee ihan sekavaksi, niin lopetan ja alan lukemaan Douglas Prestonin ja Lincoln Childin kirjoittamaa Kuoleman asetelmaa. Joku aika sitten ihana Nonnu kertoili blogissaan Pendergast-kirjoista ja kiinnostuin ja sattumalta Jake oli kirjastosta pari lainannut, niin ajattelinpa lukia molemmat pois :)

16. joulukuuta 2011

Yhden loppu on toisen alku..

Sain tänään luettua loppuun Antti Erosen Talvi-kirjan jonka lukemisen aloitin melkein kuukausi sitten. Täytyy kyllä sanoa, että menee kyllä parhaimpien kirjojen listalle. Sen lukeminen iltaisin sängyssä oli sitä, että ois vaan halunnut jatkaa ja jatkaa ja jatkaa vaan kun piti myös nukkua niin ei voinut kovin pitkiä pätkiä lukea. Siksi menikin niin kauan sen lukemisessa. Toki myös tuo muuttokin vei energiat, niin ei jaksanut sitten sängyssä lukea ja olihan se jonkin aikaa myös pakattunakin yhteen muuttolaatikoista.

Tänään sitten lukuvuoroon pääsee Sopivasti lihava, jonka on kirjoittanut ruotsalainen Jenny Dahlberg. Kertoo Jennyn elämästä ylipainoisena ja takakannessa ensimmäisenä lukee "Millaista on olla lihava maailmassa, jossa naisen ihannevartalo näyttää anorektiselta hammastikulta?". Tuo kysymys saikin mut lopulta ottamaan kirjan mukaan kirjastosta.

we♥it

23. marraskuuta 2011

Muutoksia~

Jotkut saattavat huomata ilman tätäkin postausta, että mun blogissa on tapahtunut hieman muutoksia. Eli olen lisäillyt muutamat "alasivut". Eli Kuka? Mitä? Häh? ja Leffakokoelma. Ahkerasti vaan nyt klikkailemaan niin näette mitä sieltä linkkien takaa löytyy ;D

Muita muutoksia mitä on tapahtunut, niin tämän hetkinen kirja mitä luen on vaihtunut. En ole vielä saanut Riadin tyttöjä kokonaan kuitenkaan luettua, joten sen lukeminen jatkuu jossain vaiheessa. Sen vaihdoin tänään sellaiseen kirjaan kuin Antti Eronen: Talvi. Antti on vielä suhteellisen uusi kirjailija Suomessa, aikaisemmin häneltä on ilmestynyt kirja Dreamland - Aavekomppania vuonna 2008. Kirja oli aivan mahtava ja nyt sitten odotankin innolla, että mites on tämän uuden kirjan laita.  Ja siis tosiaankin uuden, julkaistu lokakuussa 2011 eli ihan äskettäin.

we♥it

12. marraskuuta 2011

Lauantai~

Lauantait on ihania päiviä. Saa nukkua pitkään ja herätä oman kullan vierestä. Toki sunnuntaisinkin tuota tapahtuu, mutta lauantait on vain niin paljon mukavampia. Lauantaisin ei tarvitse huolehtia ja murehtia seuraavasta viikosta vaan saa vain olla.

Tähän lauantaihin on mahtunut pari jaksoa Dexterin kutoskautta, keittiönkaapin siivousta (turhat ja ylimääräset astiat pois ja kierrätykseen), pizzan tekoa ja sauna. Vielä olisi tiedossa pizzan syömistä (on tällä hetkellä uunissa) ja elokuva, mahdollisesti Conan the Barbarian. Se uudempi, missä on mun tv-poikaystävä.

Jason Momoa as Conan the Barbarian.

Mitenkäs muiden lauantai on mennyt?

Ai niin, aloitin eilen lukemaan Rajaa Alsanean Riadin tytöt kirjaa, jos siis joku miettii mihin päädyin.

11. marraskuuta 2011

A room without books is like a body without a soul.

Eilen sain päätökseen kirjan jonka olen lukenut varmaan miljoona kertaa, nimittäin J.R.R. Tolkienin Hobitti. Tuo kirja on yksi ihanimmista mitä olen koskaan lukenut ja sen jälkeen kun sen olen omakseni saanut, olen lukenut sen melkeinpä kerran vuodessa. Innolla mutta tavallaan myös kauhulla odotan, että millaisen elokuvan Peter Jackson tästä klassikkosadusta saa luotua. Sinänhä hyvät odotukset kun Jackson kuitenkin teki loistotyötä Lord of the Ringsin suhteen. Luultavasti vuoden verran vielä odotusta edessä. IMDb:n mukaan kuvaukset loppuvat maaliskuussa 2012 ja siinä menee kuitenkin useampi kuukausi jotta kaikki jälkityöt on saatu tehtyä ja elokuva on valmis levitykseen.

Nyt mulla on sit mietinnässä, että mitä sitä seuraavaksi alkaisi lukemaan. Kirjahyllyssä olisi kaikki ilmestyneet George R.R. Martinin A Song of Fire and Ice -sarjan kirjat, Ursula K. Le Guinin Maameren tarinat, Chronicles of Narnia (en ole kaikkia osia vielä lukenut), Terry Pratchettia, Stephen Kingin Duma Key, ... ja monia muitakin kirjoja odottamassa lukemista.

Mulla on pahana tapana ostella uusia kirjoja ja sitten ne pölyttyy hyllyssä odottamassa milloin pääsee mun luettavaksi. Ehkä voisi nyt pitää pidemmän tauon kirjojen hommaamisessa ja lukea kaikki nuo "odottajat"..


Mitä kirjoja te olette viime aikoina lukeneet tai mitä olette ajatelleet seuraavaksi lukea?

18. syyskuuta 2009

Shamrocks and leprechauns..

Tänään oli kiva päivä. Tai no kivuus kyllä keskittyi enemmänkin tuohon klo 18-21 välille, jolloin olin irkku festarityöntekijöiden tutustumissessioissa. Siellä oli siis suurin osa festareiden vapareista sekä sitten itse järjestäjät. Pidettiin hauskaa, syötiin herkkuja, tutustuttiin toisiimme.. Lisäksi saatiin tietää alustavasti meidän työtehtävät festareiden aikana ja saatiin myös t-paidat, josta onkin kuva tuossa edellisessä postauksessani. Voin jo kyl sanoa, että rakastan sitä paitaa. On muuten tällä hetkellä päällä ja mietin, että mitehä sitä sen raaskii ottaa pois päältä yöksi..? ;D

Mutta seuraavat pari viikkoa tulee kyl olemaan aika kivoja. Sunnuntaina olis jamit St. Michaelsissa jossa on hyvä mainostaa festareita ja myydä lippuja, sitten ens viikon perjantaina olisi viimonen iso miitti enne festareita, jolloon sitten varmistuu ne työtehtävät ja työajat. Sitten saakin melkein viikon levätä, kunnes on sitten festareiden aika. Näil näkymin mul ois perjantaina tiedossa aikasta pitkä päivä.. Ensinnäkin koulussa 10-16, sen jälkeen sitten ois tunti aikaa käydä kotona tuomas koulukamppeet kotio ja vaihtaa vaatteet iltaa varten. Jotenki kyl tuntuu et se on aika mahdotonta, joten taitaa koulukamat jäädä kouluun ja sit vaatteet saa luvan olla ne, mitä aamul päälle laittanu. Ja siis hieman jälkeen 17 pitäs olla St. Michalesin edessä ja 17.30 alkaisi mulla siellä paitojen myynti. 22.30 mun pitäs olla 45 Specialsissa myymässä arpalippuja ja ties milloo sielt pääsee sitten pois. Ehkä hyväl onnel siin vaihees kun Spessu menee kiinni. Tai jotain. Jossaa välis ois kyl kiva sit jotaa syödäkin.. Hmmm.. Mitenhän se järjestyy..? :D Lauantai on onneks sitten hieman helpompi. 15.15 pitäs olla keskustassa Leskisen edessä jossa käydään koko porukalla päivän tapahtumat läpitte. Sitten pääsee muutamaks tunniks taas kotio ja sit pitäs olla klo 21 Seurahuoneella myymässä paitoja, ties mihin asti ilta venyy. Ja sitten sunnuntaina, viimosena festaripäivänä, ois tiedossa paitamyyntiä Pohjankartanolla klo 15-19.

Kova urakka, mutta mielelläni kyllä työni teen. Ja saan siitä myös todistuksen ja voin laittaa sen mun melkee olemattomaan CV:hen. Whee. Ja pääsen myös kaikkiin tapahtumiin ilmatteeks. ^^ Pitää vaan toivoa, että muhun ei iske zombienuha just tolloon. Viime vuonnaha mul oli zombienuha just Irkku festareiden aikaan. Viime vuonna en siel tosin ollu töissä, joten sinänsä ei ollu haittaa, mutta ois sitä ollu kiva niis tapahtumis käydä.

Viel tän illan miittiin. Siel oli kyl tosi hauskaa. Tuli tosiaan nähtyä uusia naamoja, kuten myös vanhoja. Brenttiä varsinkin oli kiva nähdä pitkästä aikaa ♥ Sitten siel oli 3 aivan ihanaa irkkumiestä. Ja ne oli todella hauskoja, varsinki yks niistä, en nyt muista sen nimee.. Mut sen tiiän, että sil ei oo sormusta vasemmas nimettömäs ;D Ja esittelykierroksen aikana kun sanoin, että rakastan irlantilaista kulttuuria ja kaikkea mitä sieltä tulee, ni tää mies oli heti että "Oh really? *krhm*" :D Sit oli ihanaa kun Brent kehu mua! ^^ Kun siin esittelyni aikana mainitsin että Brent oli mun opettaja ja todella hyvä olikin, niin Brent sanoi, että mie olin todella hyvä oppilas! Wheeee..

Sitten myös juttelin mahdollisesta työharjottelupaikasta. The Irish Music Society of Oulu tarjoaa aina silloin tällöin opiskelijoille työharjottelupaikkaa ja miun pitäs vaan Annamarille laittaa sähköpostissa, että mitä mun työharjottelun tulis pitää sisällään, niin Annamari sitten katsoo, voisko antaa mulle paikan. Toivottavasti vois :)


Mutta, nyt vois kyl lähteä lukemaan kirjaa ja sitten nukkumaan. Niin ja kirja jota tällä hetkellä luen, on City of Bones ja sen on kirjoittanut Cassandra Clare. Kannattaa kyllä lukea jos vähänkään fantasiasta pitää. Siihen on olemassa kaksi jatko-osaa ja molempiin olen laittanut varauksen. Jos sais nekin luettua viel tän vuoden aikana, ni oisin sit lukenu tänä vuonna enemmän kirjoja kuin viime vuonna ;D

Mutta öitä ja unia rakkaat lukijani! ♥


// Ainiin, unohdin ihan laittaa linkin Irkku festareiden sivuille, jotenka tässä. Ja muistakaa, miulla on lippuja myynnissä Neckin ja Kilan keikoille sekä itse päätapahtumaan! Saa ostaa vaikkei tuliskaan.. ;D