Näytetään tekstit, joissa on tunniste terveys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste terveys. Näytä kaikki tekstit

21. marraskuuta 2016

Hyvää mieltä

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista mielenterveysviikkoa ja ajattelinkin sen kunniaksi hieman kertoilla siitä, että mitä olen kuluneen syksyn aikana tehnyt, niin oman kuin muiden mielenterveyden eteen.

Olen aloittanut vapaaehtoistyön oululaisella Hyvän mielen talolla. Käyn siellä kerran viikossa kahden tunnin ajan istuskelemassa, juomassa kahvia, jutustelemassa kävijöiden ja työntekijöiden kanssa. Lisäksi välillä myös esittelen talon toimintaa uusille kävijöille ja jokaisen vuoron alussa otan selvää onko viikko-ohjelmassa jotain uutta/muutoksia.

Pirteä vapaaehtoinen

Mikä tämä Hyvän mielen talo siis oikein on?

Hyvän mielen talo on paikka mielenterveyskuntoutujille, heidän läheisilleen, ystävilleen sekä sellaisille, jotka ovat kiinnostuneet mielenterveyteen liittyvistä asioista. Siellä järjestetään erilaista toimintaa, kuten vertaistuki- ja toimintaryhmiä, on luentoja, koulutuksia, tarjotaan keskusteluapua sellaisille jotka sitä kaipaavat, ja lisäksi olohuone Repo (aiemmin tunnettiin nimellä Helmi), jossa minä toimin vapaaehtoisena. Repoon voi tulla viettämään aikaa, juomaan kahvia, lukemaan lehtiä, kohtaamaan muita ihmisiä.

Hyvis sijaitsi aiemmin Myllytullissa, mutta muutti nyt loka-marraskuun vaihteessa uusiin tiloihin ihan keskustaan, jonne on helpompi monilla tulla. Nyt se siis sijaitsee osoitteessa Kauppurienkatu 23. Jos maamerkkejä kaivataan, niin ikkunoista näkee Kauppakeskus Valkean, viereisessä talossa on Intersport Rintamäki ja alakerrassa keskustan asukastupa Katoppa.

Hyvis on avoinna joka arkipäivä klo 10-16, poikkeuksena keskiviikko jolloin auki 10-17.30.

Kyltti kertoo minne suunnata :)

Ennen kuin Hyvis muutti uusiin tiloihin, toki siellä tuli tehdä pientä pintaremonttia. Ja katsokaa tuosta alta millaista tapettia sieltä löytyy! Aivan ihanaa kettutapettia. Siellä on muutenkin aika kettumaisia yksityiskohtia, kuten kettupehmo kirjahyllyllä, kahvimukit samaa sarjaa tapetin kanssa, .. Ja onhan Hyviksen logossa kaksi kettua ja olohuone nimeltään Repo.

Kettutapetti!

Kettupehmo kirjahyllyn päällä!

Omaa mielenterveyttäni kohtaan tästä vapaaehtoistyöstä on ollut apua, sillä muuten varmaankin vain olisin kotona neljän seinän sisällä joka päivä. Vapaaehtoistyö "pakottaa" edes kerran viikossa poistumaan kotoa. Ja Hyvikseen päädyin vapaaehtoiseksi koska olen kiinnostunut mielenterveys- ja päihdetyöstä. Haluan olla mukana ehkäisemässä syrjäytymistä, antaa oman panokseni, ja olla kuuntelevana korvana jos joku sellaista kaipaa.


Onko sinulle Hyvän mielen talo tuttu? Tai oletko vapaaehtoisena jossakin?

19. lokakuuta 2014

Hyvinvointi ja sen parantaminen

Saimme jokin aika sitten koulussa tehtäväksi tehdä itsellemme (työ)hyvinvointisuunnitelma. Meidän tuli miettiä terveyden, liikkumisen, ravinnon, opiskelun, levon ja perhe-/ihmissuhteiden kautta omaa hyvinvointiamme ja tehdä jokaiselle osa-alueelle tavoitteita. Meidän tuli palauttaa suunnitelma opettajalle ja koska sain hyvän palautteen omastani, ajattelin jakaa sen kanssanne.

Oma (työ)hyvinvointisuunnitelmani


Terveys

Tällä hetkellä tunnen itseni terveeksi. Vaikka ylipainoa on enemmän kuin tarpeeksi, niin en koe itseäni siltikään sairaaksi. Suvusta kyllä löytyy kaikki mahdolliset sairaudet, on diabetesta, korkeaa kolesterolia, verenpainetautia, sydämen vajaatoimintaa jne. Olen kuitenkin siinä onnellisessa asemassa, että itseäni ei nuo sairaudet vielä ainakaan ole päässyt vaivaamaan.

Tavoitteet
  • Liikunnan lisääminen
  • Ruokailutottumusten muuttaminen
  • Laihduttaminen!

Liikkuminen

Tällä hetkellä liikkuminen on enimmäkseen vain hyötyliikuntaa ja sekin aika minimissä. Kävely bussipysäkille että pääsee kulkemaan kodin ja koulun väliä. Aina kun mahdollista, eli olen yksin lähdössä jonnekin, pyöräilen tai kävelen kauppaan, kavereiden luokse, .. mutta sitä tapahtuu valitettavan harvoin.

Vielä viime keväänä kävin kuntosalilla ja ryhmäliikuntatunneilla SATSilla, mutta siinä vaiheessa kun SATSin tilalle tuli Fressi, lopetin jäsenyyden. Olen kuitenkin miettinyt, että lähtisin nyt taas jollekin salille. Pitäisi vain jostain löytää sellainen sali, jossa hinnat eivät olisi kovin kamalat, ja aikataulullisesti ryhmäliikuntatunnit sopisivat päivän kulkuun. Ja toki sellainen, minne olisi helppo kulkea, ettei käynnit jäisi vähiin koska vaikea mennä.

Tavoitteet
  • Kuntosalille, hop!
  • Onko se aina pakko bussilla kulkea koulussa? Miten jos aloittaisin pyöräilyn?
  • Tai mitä jos alkaisin heräämään vähän aikaisemmin ja tekisin noin 30 minuutin kävelylenkin? Esim. 3 kertaa viikossa?

Ravinto

Arkisin syön 5-6 kertaa päivässä. Aamupala, (välipala), lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Aamun välipala riippuu siitä, että muistanko sen ottaa mukaan. Pyrin pitämään aterioiden välin suhteellisen lyhyenä, mielellään alle 4 tuntia mutta kuitenkin vähintään 2 tuntia.

Viikonloppuna ateriarytmi onkin sitten ihan eri, johtuen siitä että tulee nukuttua pidempään ja ei huomaa niin helposti ajan kulua. Syön kuitenkin aina aamupalan, yhden lämpimän ruuan ja iltapalan, sekä tarpeen mukaan pienen välipalan.

Ravinnon pyrin pitämään monipuolisena. Hiilihydraattilähteinä juuresten, kasvisten ja vihannesten lisäksi otan täysjyväisenä pastana, kaurapuurona, ja jos syön leipää, on se pääsääntöisesti joko itsetehtyä tai ruisleipää. Suosin lähellä tuotettua ruokaa ja pyrin myös mahdollisuuksien mukaan ostamaan ruuan luomuna. Eineksiä välttelen niin paljon kuin mahdollista, joskus niitä kuitenkin tulee ostettua (maksalaatikko, pinaattikeitto).

Tavoitteet
  • Vähentää rasvaa (vaikka voita ja kermaa ei kyllä mikään voita ruuan teossa)
  • Muistaa ottaa se aamun välipala mukaan
  • Muistaa pitää ateriarytmi myös viikonloppuna aisoissa


© Kim / Arthlete

Opiskelu

Opiskeluun käytän päivittäin aikaa noin 8-9 tuntia, joista koulussa 7. Etäpäivinä opiskelu jakaantuu helpommin useampaan osaan ja saatan käyttää opiskeluun aamulla 3 tuntia, parin tunnin tauko ja iltapäivällä tunnin tai kaksi. Toki riippuu paljon myös siitä, millaisen tehtävän olemme saaneet etäpäivälle, että kauanko vietän aikaa opiskelujen parissa silloin. Pahimmassa tapauksessa saatan myös venyttää etäpäivän koko viikonlopun kestäväksi, pitäen todella pitkiä taukoja välillä.

Tavoitteet
  • Etäpäivä on etäpäivä, ei etäviikonloppu
  • Pyrin minimoimaan etäpäivinä kaikki häiriötekijät, esim. en poistu kotoa ennen kuin kouluhommat tehtynä, lounas sellainen jonka tekemiseen ei mene kauan


Lepo

Nukun arkiöisin 7-8 tuntia, viikonloppuisin helposti jopa 10 tuntia. Arkisin opiskeltuani riittävästi lepään sohvalla, katselen televisiota, luen kirjaa, neulon, kuuntelen musiikkia. Arkisin pyrin menemään sänkyyn viimeistään kymmeneltä ja luettuani hetken kirjaa, alan nukkumaan. Herään koulupäivinä 6.15. Päiviin sisältyy siis todella paljon lepäämistä.

Tavoitteet
  • Nukkumaan viimeistään klo 22.30, jolloin saan nukkua 7,5 tuntia (uni jakaantuu 1,5 tunnin sykleihin → en herää kesken unen)
  • Osan lepoajasta voisin hyvittää liikkumiselle

Perhe/ihmissuhteet

Pyhitän osan vapaa-ajastani pitääkseni huolta ihmissuhteista. Asun tällä hetkellä kaksin mieheni kanssa, joten hänelle tulee pyhitettyä suurin osa. Muista ihmissuhteista pidän huolta puhelimitse, käymällä kylässä, tapaamalla kaupungilla, Internetin välityksellä ja toki koulussa/töissä.

Tähän kohtaan en keksi mitään tavoitteita, sillä mielestäni tässä ei ole mitään parannettavaa.


Nyt tuo suunnitelma pitäisi vain ottaa käyttöön. Oletteko te tehneet itsellenne hyvinvointisuunnitelmaa?