Olen haaveillut jo pitkään asunnosta/talosta, jossa minun olisi mahdollista saada yksi huone ihan kokonaan itselleni. Tekisin huoneesta askartelu-/käsityöhuoneen. Suunnittelin Polyvoressa ajankulukseni, että mitä kalusteita huoneeseen voisi tulla ja tässäpä kuva.
Tärkeimpiä kalusteita olisivat laatikollinen työpöytä (Linnmon/Alex), tuoli (Sigurd) sekä hylly. Ja koska Expeditiä ei enää valmisteta, niin hyvänä vaihtoehtona voisi olla BESTÅn osista kasattu hylly.
Kalusteiden lisäksi sitten tarvitaan toki myös säilytyskoreja/-laatikoita, joihin voi sijoittaa lankoja, kankaita, kaavoja, .. Tokikaan kaikkia hyllyn välejä ei täytetä koreilla vaan myös erilaisia käsitöihin liittyviä kirjoja varten täytyy jättää tilaa :) Työpöydän laatikot taas on varattu pienien ompelutarvikkeiden, kuten nuppineulat ja mittanauha, säilytykseen sekä askartelutarvikkeita varten.
"Tärkeimpien" sisustuselementtien lisäksi huoneeseen tulisi ainakin jalkalamppu ja joku ihana pörröinen matto. Mallinukke olisi mukava myös, mutta ei pakollinen. Myös joku kiva löhötuoli rentoja neulehetkiä varten olisi erittäin hyvä sisustuselementti.
Tällaisia haaveita tällä kertaa. Onko muita joilla samanlaisia haaveita?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koti ja sisustaminen. Näytä kaikki tekstit

7. heinäkuuta 2014
21. joulukuuta 2013
Joulupuu on rakennettu~
Näin Margitin blogissa aikoinaan kuvan led-valoilla toteutetusta joulukuusesta ja siitä se idea sitten lähti.. Tosin tänään vasta sen sai toteutettua.
Koristeita ei tuohon viitsitty laittaa, sillä teippi joka pitelee tuota seinällä ei ole sitä maailman parhainta teippiä. On siis täysin mahdollista, että tämän illan aikana joudumme monta kertaa paikkailemaan teippejä. Ehkä voisi kirkkaan teipin tilalle laittaa mustaa ilmastointiteippiä..? Pysyisköhän paremmin? :D
Ja pahoittelen kuvan laatua. Ainoa valo tuo kuusen valo ja salaman kanssa otettu kuva olisi pilannut tunnelman.
P.S. Tämä on muuten 400. postaus! ;)

26. heinäkuuta 2013
Kirjahyllytyttää
Pari vuotta sitten käytiin Ikeasta ostamassa meille Bestå-hyllyjä ja kasattiin niistä sitten kirjahylly.
Kyllähän tuossa aluksi olikin ihan hyvin tilaa kirjoille, mutta nyt alkaa tila loppumaan kesken kun on tullut ostettua kirjoja enemmän ja vähemmän. Uuden kirjahyllyn hankkiminen onkin ollut mielessä, mutta haluttais kuitenkin nyt ihan kunnollinen kirjahylly eikä mitään Ikea-laatua olevaa. Tänään sitten kävin Lundian sivuilla ja huomasin, että siellä on mahdollista suunnitella kirjahylly ja aloinkin sitten rakentelemaan sellaista mikä voisi olla ihan kiva.
Kolmesta eri hylly-yksiköstä rakennettu, 1x100 cm ja 2x40 cm, keskimmäisessä osassa alaosa tehty kaapiksi ja molemmissa kapeissa yksiköissä 2 laatikkoa. Tällaisella kirjahyllyllä pääsisi taas jonkin aikaa eteenpäin ja tarpeen vaatiessa lisäosiakin saisi hommattua helposti. Pitkäikäinenkin olisi materiaalin ansiosta. Harmi vain että hintaa tälle kokonaisuudelle tulisi melkein 2000 euroa. Ei siis ihan heti ole varaa. Loton pääpottia odotellessa voi silti haaveilla.
| Tämä kuva näkynyt aiemmin täällä.. |

![]() |
| Kirjahylly suunnitelmani |
Kolmesta eri hylly-yksiköstä rakennettu, 1x100 cm ja 2x40 cm, keskimmäisessä osassa alaosa tehty kaapiksi ja molemmissa kapeissa yksiköissä 2 laatikkoa. Tällaisella kirjahyllyllä pääsisi taas jonkin aikaa eteenpäin ja tarpeen vaatiessa lisäosiakin saisi hommattua helposti. Pitkäikäinenkin olisi materiaalin ansiosta. Harmi vain että hintaa tälle kokonaisuudelle tulisi melkein 2000 euroa. Ei siis ihan heti ole varaa. Loton pääpottia odotellessa voi silti haaveilla.
10. marraskuuta 2012
Mirror, mirror on the wall..
Tänään on ollut kiva päivä. Herättiin Jaken kanssa jo yhdeksän aikaan ja katseltiin pari jaksoa Australian Mastercheffia. Yhentoista aikaan lähdettiin sitten kiertelemään kauppoja ja ei pidetty mitään kiirettä.
Eniten aikaa meillä meni Kodin1 ja sieltä meidän mukaan lähti mm. peili! Meidän on pitäny ostaa peili tuohon eteiseen siitä asti kun tähän asuntoon muutettiin, eli melkein vuoden ajan. Nyt sitten vihdoin ja viimein löytyi hyvä peili ja vielä ihmeen halpa! Siitä onkin nyt hyvä peilailla itteä aamusin ennen ku lähtee julkisille paikoille. Käytiin myös Eurokankaassa ostamassa kangasta. Mutta enpä kerro vielä mihin se kangas tulee. Ehkä huomenna voin jo kertoa ;D Shoppailukierroksen jälkeen suunnattiin syömään Garam Masalaan ja jälleen kerran sieltä sai loistavaa ruokaa ja palvelua.
Nyt sitten loppuilta meneekin siinä, että Jake pelaa Assassin's Creed III ja minä seuraan sivusta ja koitan bongailla jotain spesiaalia mitä Jake ei välttämättä oo huomannu.

8. huhtikuuta 2012
Kevät ja taukoa
Ajattelin pitää hieman taukoa 365-haasteesta, siksi ei siis ole nyt pariin päivään tullut niitä postauksia. Alkoi jo tuntumaan aika pakkopullalta niiden kirjoittaminen. Jossain vaiheessa sitten jatkan niitä, mutta en tiedä vielä milloin. Sillä välin keskityn ihan höpinään. Parit Oulu-teemapostaukset olen myös jo hahmotellut päässäni valmiiksi, pitäisi vain saada ne naputeltua tänne ja julkaistua.
Ostettiin parvekkeelle parvekekalusto ja pitihän sitä sitten tietenkin päästä kahvitkin juomaan partsille :)
Tuo partsi on kyl unelmailmansuuntaan, etelään. Aurinko siis paistaa sille melkeinpä koko päivän. Nyt keväällä kun on vielä kuitenkin ollut pakkasta, niin silti ollut lämmintä tuossa parvekkeella. Täytyy kuitenkin vielä pitkiä housuja ja pitkähihasta pitää päällä, ihan varalta :) Ootan kyl jo innolla lämpimämpiä ilmoja niin pääsee istumaan partsille vähemmissä vaatteissa. Ja lämpimimpien kelien myötä myös pääsee kukkia laittamaan parvekkeelle. Krysanteemi mulla on jo ostettuna, on vaan tällä hetkellä keittiössä. Oon myös ajatellut keijunmekkoa roikkumaan johonkin nurkkaan.

| Kaikki vaatteet H&M, paitsi villasukat jotka äiti tehnyt ♥ |
Tuo partsi on kyl unelmailmansuuntaan, etelään. Aurinko siis paistaa sille melkeinpä koko päivän. Nyt keväällä kun on vielä kuitenkin ollut pakkasta, niin silti ollut lämmintä tuossa parvekkeella. Täytyy kuitenkin vielä pitkiä housuja ja pitkähihasta pitää päällä, ihan varalta :) Ootan kyl jo innolla lämpimämpiä ilmoja niin pääsee istumaan partsille vähemmissä vaatteissa. Ja lämpimimpien kelien myötä myös pääsee kukkia laittamaan parvekkeelle. Krysanteemi mulla on jo ostettuna, on vaan tällä hetkellä keittiössä. Oon myös ajatellut keijunmekkoa roikkumaan johonkin nurkkaan.
9. maaliskuuta 2012
Mitä uutta..
.. löydät alla olevasta kuvasta?
Aivan oikein. Sohva! Käytiin tosiaan viime lauantaina Sotkassa katselemassa sohvia ja tehtiin sitten päätös ostaa tämä ihana uusi sohva ja tänään se sitten tuli kotiin! ♥ Ja tuo divaaniosa on mun vallottama ;D
Mietin tässä nyt vain, että pitäisikö ostaa uudet sohvatyynyt..? Tokihan nykysetkin on aika pirtsakat, mutta ehkä jotkut neliönmuotoset tyynyt ja pinkit (Jaken kiusaksi) vois olla kivat..

1. maaliskuuta 2012
Huoneita pt. 2
Ja nyt luvassa asuntomme viimeiset esittelykelpoiset huoneet. Vaatehuone ei niihin esittelykelposiin todellakaan kuulu, mutta ehkä te selviätte ilman kuvia siitä :D Ja parvekkeestakaan ei ole vielä kuvia kun se on tällä hetkellä lumen täyttämä.. Ehkä sitten keväällä/kesällä siitäkin kuvaa.
Mutta aloitetaan vaikka keittiöstä..
Keittiöstä mä olin kaikista eniten innoissani kun tähän muutettiin. Kunnollinen keittiö johon meidän ruokapöytä sopii! ♥ Entinen keittiö kun oli sellainen käytäväkeittokoppero jonne hyvä jos edes sopi tekemään ruokaa ja ruokapöytä vei sitten ison tilan olohuoneesta. Niin nyt on kyllä luksusta kun keittiössä sopii kokkailemaan vaikka me molemmat oltais siellä ja sopii myös ruokapöytä sinne!
Kylpyhuonekin on isompi kuin edellisessä ja tietenkin sekin on mukavaa..
WC-ankan kotia ei näy kunnolla missään kuvassa, mutta se on tuossa suihkun ja pyyhkeiden välissä. Tuosta pyyhe-yksityiskohtakuvasta sen sijainnin näkee aika hyvin. Heti tuossa ovesta oikeelle on meidän pyykkäyspiste ja ollaan haaveiltu siihen ihan kunnollista pesukonetta ja myös kuivausrumpua. Nyt tuo pesukone on sellainen mihin mahtuu pyykkiä ehkä nelisen kiloa. Sen Jake hankki entiseen asuntoon kun sinne ei isompi kone ois edes mahtunu ja hyvä että edes tuo mahtu sinne.
Ja sitten kuvia siitä, mikä yhdistää kaikki eilen ja tänään esitellyt huoneet yhteen..
Eli eteinen! Keittiöön mennään tuosta oviaukosta mikä näkyy tuossa vasemmalla ja kylppäriin mennään ennen naulakkoa. Tämän kuvan otin tuulikaapista joka näyttää..
..tältä. Piiloon jää siivouskaappi, joka on heti vasemmalla puolella. Tuohon koriin mikä on ripustettu patterista on hyvä laittaa esim. postit siksi aikaa kun ottaa kenkiä pois ulkoota tullessa tai vaihtoehtosesti jotain mitä pitää ottaa mukaan kun on lähdössä jonnekin.
Jokohan tässä olisi teille tarpeeksi sepustusta ja kuvia jotta saatte käsityksen millasessa asunnossa me asutaan. Ja kunhan noi lumet on tuolta parvekkeelta sulanu ja ollaan saatu sinne mahd. jotain kalustetta, niin laittelen siitä sitten kuvia.

29. helmikuuta 2012
Huoneita pt.1
Vihdoin ja viimein sain otettua kuvia tästä asunnosta. Eihän siitä muutosta olekaan kuin melkein 3 kuukautta.. Mihin se aika on oikein kadonnut? :D
Ensimmäisenä on vuorossa olohuone..
Melkein unelmasisustus, sohva vaan on kaamea :D Uutta sohvaa kyllä olisi tarkoitus lähteä viikonloppuna katsomaan. Unelmana olisi joko musta tai t.harmaa divaanisohva. Tuolle tyhjälle seinälle mikä tuossa ylävasemmalla olevassa kuvassa näkyy, niin olisi kiva joku taidepläjäys. Eli joku sisustustarra tai taulu(ja).
Ja sitten makkari...
Makkariin pitäisi saada molemmille uudet pöytälamput, niin tuon jalkalampun saisi siirrettyä olkkariin sohvan viereen lukulampuksi. Tuuletin on jo valmiina odottamassa kesää ja kuumia päiviä/öitä. Makkarin ikkuna, kuten olkkarinkin, on etelään, niin voi olla asunto hieman kuuma kesällä :DJa kuten olohuoneeseen niin myös makkariin tuohon sängynpäätyseinään olisi kiva joku taidepläjäys. Sängyn päälle olisi myös tarkoitus jossain vaiheessa Nallen ja Totoron lisäksi hommata jotain kivoja sisustustyynyjä, punaisia. Ja samoten punaiset matot lattialle molemmin puolin sänkyä..
Keittiöstä ja kylppäristä sekä eteisestä koitan saada kuvat otettua huomenna.. Vaatehuoneesta (jonne muuten mennään makkarista) ette tule näkemään kuvia :D Se on sekasortohuone..

17. tammikuuta 2012
Sisustusongelmia
Mulla on ollut aina haaveena saada musta-valkoinen olohuone. Mutta nyt mulla onkin mieli muuttunut. Tietenkin kun on olohuoneeseen jo hankittu musta-valko-harmaa matto ja musta-valkoiset verhot ja melkein kaikki kalusteet on valkoisia ja ja ja.. huoh.. Toki uusissa suunnitelmissa nuo valkoiset kalusteet ei sinänsä häiritsisi, mutta tuo matto oli kuitenkin aika kallis hankinta ja sille ei oikein muussa huoneessa ole tilaa. Toki jos sitten makkarista tekisi musta-valkoisen niin tuon maton voisi saada ehkä jotenkin ujutettua sängyn alle jolloin sitä jäisi molemmin puolin sänkyä näkymään sen verran, että toimisi sängynvierusmattona :D
Niin ja siis uudet suunnitelmat olisi tehdä olohuoneesta lämmin ruskean sävyillä. Makkarista "varastaisin" pimennysverhot ja lisäksi saisin äitiltä yhdet kivat ruskeat verhot jossa oli jotain kukkakuviota. Eli verhot ois helppo. Mutta sitten taas pitäisi hommata uusi matto, mahdollisesti uusia kalusteita, ..
Ehkä olisi kuitenkin vain helpompaa (ja halvempaa)pysyä tässä musta-valkoisuudessa..?
P.S. Muistakaahan kysely tuossa sivussa ja siihen liittyvä arvonta täällä

8. joulukuuta 2011
Uusi koti kullan kallis
Terveisiä uudesta kodista!
Viime viikonloppu ja alkuviikko meni pakatessa ja muuttaessa. Maanantaina tuotiin ensimmäiset banskulootat tänne, mm. keittiöön ja olohuoneeseen tavaraa ja tiistaina tuli sitten melkein kaikki loput tavarat. Eli tiistaina jo jäätiin tänne nukkumaan. Vanhalla asunnolla on vielä jonkin verran tavaraa, mm. vaatekaapissa hengaritavaraa ja sitten siivouskamppeita. Loput tavarat tulee tänne viikonloppuna kun käydään tekemässä loppusiivous siellä vanhassa.
Pari päivää oon nyt koittanu saada tavaroita paikalleen ja keittiö ja makkari onkin ainoot missä ei oikein ole enää mitään järjesteltävää. Mutta olohuoneessa sitten taas riittää järjestämistä. Ensinnäkin pitäs nyt päättää että mille seinälle mikäkin mööpeli menee ja sen jälkeen vasta pääsee laittamaan kirjat kirjahyllyyn ja leffat kaappiin.
Tänään kävin ostamassa uudet verhot niin makkariin kuin olkkariin. Pitäis vaan saada joku ompelutaitoinen ihminen lyhentämään niitä sentin jos toisenkin. Olohuoneeseen tulevat verhot on tosin sellaista materiaalia, että en tiedä onnistuuko niiden lyhennys kuinka helposti. Toivottavasti onnistuu, nimittäin ne on ihanat. Valkoista läpikuultavaa kangasta jossa mustalla samettisen tuntuisella kankaalla puiden oksia. Makkariin taas tulee beigen väriset pimennysverhot ja kevennykseksi kullanbeige läpinäkyvähkö verho.
Tänään saatiin myös netti toimimaan täällä! ♥ Pääsee taas kirjoittelemaan juttuja tänne.

30. marraskuuta 2011
Uuden kodin sisustushaaveita
Samalla kun katselin itselleni lämpöisiä juttuja H&M'n Holiday Collectionista, niin eksyin myös katselemaan mitä tarjottavaa H&M'llä olisi uuteen kotiimme.
Suurin osa noista tuotteista löytäisi tiensä makuuhuoneeseemme. Tällä hetkellä meillä on makkari aika.. noh, verhot on viininpunaiset, päiväpeite sininen, kalusteet sekalaista väritystä. Ja nyt haluaisin yhtenäisen värityksen ja se olisi vaalea eli luonnonvalkoinen/beige/vaaleanharmaa. Väriä voisi sitten tuoda vihreät tai roosat yksityiskohdat, ellei jopa sininenkin mutta silloin sinistä todella pienissä määrin. Nuo Minni ja Mikki tyynyt olisi ehkä kaikista kivoimmat koristetyynyt sängyn päälle, mutta ei noissa muissakaan mitään vikaa ole.
Noita tyynyjä voisin myös ajatella olohuoneen puolellekin sohvaa koristamaan. Olisi toki kiva jos olisi mukavampi sohvakin. Tämä meidän nykynen sohva on aikoinaan, 5 vuotta sitten, tullu jo Jakelle käytettynä ja ties kuinka kauan edeltäjällä ollut tämä käytössä. Jousetki irroillu ja muutenkin saa välil miettiä että uskaltaako tässä enää istua. Haaveena olisikin uusi sohva, mielellään divaani ja väritykseltään musta tai tummanharmaa.

24. marraskuuta 2011
Torstai on toivoa täynnä..
Käytiin katsomassa tänään sitä asuntoa ja se oli I H A N A! Todella paljon säilytystilaa, keittiöön sopii ruokapöytä, kylppärissä sopii peseytymään ja sinne sopii myös kunnollinen pesukone. Makkari on pienempi kuin nykyinen, mutta siellä on vaatehuone! Joka tytön unelma. Tosin se on kyllä ehkä enemmänkin komero kuin huone, mutta mahtuu sinne kuitenkin varatyynyt ja -peitot, lakanat, pyyhkeet, ym. mitkä tällä hetkellä on viemässä tilaa vaatekaapissa. Ja mikä on kans erittäin mukavaa, niin siinä on myös parveke! Voin jo kuvitella juovani siinä parvekkeella aamukahvit lämpimänä kesäpäivänä. Tai noh, kuka estää juomasta aamukahvit siellä jo vaikka tammikuussa!?
Leikin eilen ja tänään (ja varmaan huomennakin) Floorplanner-ohjelmalla, jolla voi siis suunnitella auntojen pohjia ja sisustaa. Tuo kuva tuossa on siis tulevan asuntomme pohja. Tuohon olen laittanut paikalleen vain kiinteät kalusteet ja kaikki asunnon virallisen pohjan mukaan mikä löytyy Sivakan sivuilta. Oon myös sommitellu olohuoneeseen miten kannattaisi kalusteet sijoittaa, mutta saas nyt nähdä millaiseen järjestykseen päädytään. Ainoa miinus tuosta parvekkeesta on tuo oven sijainti, se vähän määrää liikaa miten sisustaa, mutta eiköhän me selvitä :D
Mitään suurta uutta ei varmaankaan ihan heti tulla hankkimaan, mutta olohuoneeseen, makkariin ja myös kylppäriin pitää saada uudet verhot. Ihanaa päästä tekstiilisisustamaan! ♥
Huomenna Jake ilmottaa Sivakalle että otetaan tuo asunto. Sitten pitääkin haalia kasaan vakuusrahat ja ekan kuun vuokra (joko joulu- tai tammikuu), käydä kirjottamassa vuokrasoppari, irtisanoa tän kämpän vuokrasoppari, hommata muuttoa varten pakettiauto ja muuttolaatikoita, ... Eli paljon hommaa tiedossa seuraavan kuukauden ajaksi. Mie haluaisin joulupyhien aikaan jo asua tuolla, mutta saas nähdä miten käy. Mutta viimeistään 1.1.2012 tuolla asutaan! ^^

17. marraskuuta 2011
Sisustamista tarroilla
Vuokrakämpän huonoihin puoliin kuuluu se, että seiniä ei saa maalata varsinkaan ilman vuokranantajan ja isännöitsijän lupaa. Mutta tarroja, irrotettavia sellaisia, ei ole kielletty laittaa. Katselinkin yksi ilta Tarravimman sivuilta, että millaisia tarroja heillä on tarjolla ja seuraavat tarrat saivat sydämeni sykkimään. Tahtoo!
Osasta noista saisi myös hienon taulun. Varsinkin tuosta "Love" ja "Keittiö" tekstipilvistä. Myös "Maailmankartta" voisi olla hieno tauluna. Ja jos olisi joku kiva peili seinällä, laittaisin siihen tuon "Life is beautiful" muistuttamaan kauniista asioista.
Ja parastahan toki on, että Tarravimmassa on jo menossa jouluale! Suurin osa tarroista -10%, mutta onpa myös osa saanut -50% leiman. Voi kun olisikin varaa tilata, niin tilaisin nuo kaikki!
Mitäs muut on mieltä sisustustarroista yhtenä sisustamisen muotona?
P.S. Kuvatekstit toimivat linkkeinä Tarravimman sivulle ja suoraan kyseiseen tarraan, joten klikkailkaapa..
![]() |
| Amor Vincit Omnia |
![]() |
| Carpe Diem |
![]() |
| Festina Lente |
![]() |
| Tekstipilvi Kitchen |
![]() |
| Sisustustarra Love |
![]() |
| Life is Beautiful |
![]() |
| Kevätoksa |
![]() |
| Korkea kasvi |
![]() |
| Kukkiva oksa |
![]() |
| Lintupari oksalla |
![]() |
| Maailmankartta |
Osasta noista saisi myös hienon taulun. Varsinkin tuosta "Love" ja "Keittiö" tekstipilvistä. Myös "Maailmankartta" voisi olla hieno tauluna. Ja jos olisi joku kiva peili seinällä, laittaisin siihen tuon "Life is beautiful" muistuttamaan kauniista asioista.
Ja parastahan toki on, että Tarravimmassa on jo menossa jouluale! Suurin osa tarroista -10%, mutta onpa myös osa saanut -50% leiman. Voi kun olisikin varaa tilata, niin tilaisin nuo kaikki!
Mitäs muut on mieltä sisustustarroista yhtenä sisustamisen muotona?
P.S. Kuvatekstit toimivat linkkeinä Tarravimman sivulle ja suoraan kyseiseen tarraan, joten klikkailkaapa..
16. marraskuuta 2011
Sisustuskuumeilua
Mulla on ihan hurja sisustuskuume. Oon seikkaillu netissä kaikissa kivoissa sisustuskaupoissa sekä NetAnttilan ja Kodin1 sivuille, oon käyny myös Oulun sisustuskaupoissa, kattellu erilaisia sisustusblogeja, ...
En kuitenkaan tähän asuntoon enää viitsi kovin panostaa kun ei tiedä kuinka kauan tässä tulee enää asumaan. Mutta! Meille tuli eilen uudet ikkunat, niin päätin että edes keittiöön käyn ostamassa uudet verhot, edelliset oli niin tummat että pieni keittiö tuntui vielä pienemmältä. Lisäksi ne oli aika kamalat.
Mutta nyt on keittiössä uusi hieno kappa ja vaalea!
Lisää kuvia tästä asunnosta ehkä myöhemmin~

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)