Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynnet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynnet. Näytä kaikki tekstit

7. joulukuuta 2013

Alastomat kynnet

Melkein viikon hiljaisuus rikkoontukoot kynsiin liittyvällä postauksella! :D

Oon vajaa kaksi vuotta käyttänyt Trindin Nail Repair-lakkaa pitämään kynteni hyvässä kunnossa. Joku aika sitten kuitenkin tuli puhetta kavereiden kanssa siitä kuinka se sisältää formaldehydiä ja osa oli saanut siitä jopa allergisia oireita erilaisina ihottumina ja näppylöinä. Mulla on kans aina välillä ilmestynyt erinäisiin paikkoihin näppylöitä ja olen vain ihmetellyt, että mistähän mun iho on oikein kiukustunut. Aloinkin tuon keskustelun jälkeen miettimään omia näppylöitäni ja aika nopeasti tajusin, että näppylät on ilmestyneet aika pian sen jälkeen aina kun olen uusinut lakkauksen ja käyttänyt Trindiä. Trind siis sai luvan muuttaa roskakoriin.

Onneksi kuitenkin on olemassa korjaavia lakkoja jotka eivät sisällä formaldehydiä. Yksi näistä lakoista on Lumenen Gloss&Care Nail Strenghtener.


Ostin tuon lakan jo vähän aikaa sitten, mutta en ole sitä vielä kuitenkaan "korkannut". Odotan kuitenkin mielenkiinnolla, että saanko kynteni parempaan kuntoon tuon avulla. Kuten näette tuosta kuvasta, niin vaikka kynteni ovatkin ihan kivan mittaiset, ovat ne huonossa kunnossa. Toki tuohon huonoon kuntoon tällä hetkellä vaikuttaa sekin, etten ole tuota Trindiä käyttänyt ainakaan kuukauteen, eli kynsien hoito ollut aika minimissä. Mutta joskohan se tästä.

17. maaliskuuta 2013

Väriä kevääseen

Nyt kun kevät on jo kivasti tuloillaan, mutta mulla edelleen pääosin vaatetus mustaa, niin päätin tuoda vähän väriä kynsien avulla :)


Käytin niitä lakkoja jotka ostin pari viikkoa sitten, eli alla Lumenen Natural Code-sarjaan kuuluvaa Spring Spirit ja päällä Angry Birds Stella -glitteri.

22. heinäkuuta 2012

Kynsien hoitoa

On jo pidemmän aikaa pitänyt kertoa teille miten kynsiäni huollan ja nyt vihdoin ja viimein sain otettua kuvat mun luottokynsienhoitokamoista ja pääsen tarinoimaan.



Trindin nail repair-lakkaa olen käyttänyt helmikuusta asti aluslakkana vahvistamaan kynsiäni ja vaikka aluksi olinkin hieman skeptinen sen suhteen, niin oon kyllä todella tyytyväinen siihen. Kynnet on pysynyt paremmassa kunnossa ja ei liuskotu enää läheskään yhtä pahasti kuin ennen. Kynnet tosin lohkeilee edelleen, mutta ei läheskään yhtä usein kuin ennen ja sitä nyt ei voi kokonaan millään estää.

Rimmelin 5 in 1-lakkaa käytän viimeistelemään lakkauksen, eli päällyslakkana. Lakka lupaa kynsille tasaisuutta, kovuutta, pituutta, kosteutta ja kiiltoa.


Lohkenneiden kynsieni pelastaja on lasiviila. En osaa enää elää ilman sitä ja viime kesänä Italian reissu oli ihan kamala kun se ei ollut mukanani. Lentokoneiden tavaraturvasäännöt kun kielsivät sen mukaan ottamisen ja sitten Italiassa en löytänyt lasiviilaa mistään!

Toinen rakkauteni kohde on myös tuo Modelsown kynsibufferi. Sitä käytän kerran 1-2 kuukaudessa. Saa kivasti kynnen pinnan kuntoon ennen kuin alkaa lakkaamaan kynsiä.

Ja ei passaa unohtaa tuota kynsinauhatikkua. Ostin joku pari vuotta sitten Citymarketista parilla eurolla kynsienhoitosetin jossa tuo oli mukana. Lisäksi oli kynsiharja, kynsileikkurit ja varvaserotin sekä jalkaraspi siinä pakkauksessa, joista käytössä enää tikun lisäksi kynsiharja.

1. even it 2. smooth it
3. buff it 4. shine it

Mulle yritettiin kaupata kynsibufferia Helsingin Kampissa hintaan 40 euroa! Ja jos olisin äitille ja siskolle ostanu, ni niille ois ollu hintaa 30 euroa/kpl! Pari kuukautta myöhemmin bongaan tuon omistamani bufferin Seppälästä parilla eurolla ja ajaa ihan saman asian.. :D Mietinpähä vaan että kuinkaha moni osti sen kalliin bufferin..?

6. kesäkuuta 2012

Punaista!

Ensimmäisen kerran kuulin MIYOsta Pandan blogissa ja ei mennyt kauankaan niin Colour me! blogissa myös oli juttua. Aloinkin innoissani sitten tutkailemaan tarkemmin tätä puolalaista kosmetiikkaa ja toki innostuin siitä, että kaikki tuotteet ovat erittäin ystävällisiä mun lompakolle :D En kuitenkaan ihan heti rynnännyt Seppälään ostoksille vaan odotin ihan kiltisti ja osallistuin myös muutamiin arvontoihin missä palkintona MIYO-tuotteita. En kuitenkaan yhdessäkään voittanut, joka nyt ei ollu yllätys.

Kävinkin sitten tässä eräänä kauniina päivänä kaupungilla ja Oulun Stockmannin Seppälästä mun mukaani lähti kynsilakka. Kynsilakkoja oli jos minkä värisiä ja olikin vaikea valita minkä niistä kotiuttaisin kanssani. Lopulta päädyin sitten kirkuvan punaiseen Venus-nimiseen lakkaan.

MIYO Venus

Täytyy kyllä sanoa, että yllätyin positiivisesti. Lakkaa olisi ihan hyvin riittänyt yksi kerros, mutta halusin hieman tummemman tuloksen niin laitoin kaksi kerrosta. Lakka myös kuivui todella nopsaa ja pystyin jatkamaan normaalia elämääni todella pian (ts. ei tarvinnut varoa jokaista liikettä mitä sormilla teki). Väri on myös pysynyt vielä ihan hyvänä kynsillä. Tosin lakkasin eilen, joten sekin saattaa vaikuttaa siihen miksi lakka vielä hyvin..? Ainoa ongelma mikä tuossa lakassa on, että se suttaa kynnen pielustatkin! *murrrr* ;D

Niin ja vielä sellainen huomio, että MIYOn kohderyhmänä on 12-20 -vuotiaat.. Ja minähän ylitän tuon jo melkein 9 vuodella :P

4. maaliskuuta 2012

Pirtsakat kynnet

Päätin värjätä kynnetkin tässä pirteen ja ahkeran päivän kunniaksi..


Eli lakkana oli China Glazen Papaya Punch. Tuo aurinkoa pimeimpäänkin päivään! :) Oli tarkoitus ottaa kuva parvekkeella, niin olisi saanut auringonvalosta lisää voimaa kuvaan, mutta aurinko kerkes mennä piiloon pilven taakse ennen kuin minä kerkesin parvekkeelle. No mutta tulihan se sisälläkin ihan hyvä kuva..

21. helmikuuta 2012

Onpas Trindikästä!

Mulla on ollut niin kauan kuin muistan niin kynnet todella huonossa kunnossa. Liuskottuu ja lohkeilee todella helposti. Kaverit suositellu mulle jos mitäkin hivenaineita ja muita lisiä syötäväks kynsien vahvistamiseksi, mutta en oo koskaan tullut ostaneeksi niitä. Kerran sitten tutkailin Stockmannilla kynsilakkahyllyä ja siellä silmiini osui TRIND Nail Repair Matt-lakka.

Kuva: Trind Cosmetics
Pakkauksen mukaan TRIND Nail Repair Matt on tehokas kiiltämätön kynnenvahvistaja, jonka ansiosta saat vahvat joustavat kynnet. TRINDin ainutlaatuinen proteiinimolekyylejä ristikkäin yhteen liittävä yhdistelmä saa aikaan tiiviin rakenteen ja tekee kynnet vahvemmaksi.

En kuitenkaan ostanut heti itselle omaa, mutta koska tarjolla oli testeri, niin testasin yhdelle kynnelle tuotetta. Kynsi näytti hyvältä vielä pari viikkoa myöhemminkin ja ei ollut liuskottunut tai lohkeillut, niin päätin ottaa riskin ja köyhtyä 15 euron verran ja on kyllä kannattanut.

Olen nyt reilun kuukauden verran käyttänyt tuota lakkaa säännöllisen epäsäännöllisesti. Ohjeistuksen mukaan ensimmäiset kaksi viikkoa pitäisi lakkaus uusia päivittäin ja sen jälkeen riittäisi kerran viikossa. Alkuun jaksoin päivittäin uusia lakkauksen mutta sen jälkeen välissä on saattanut olla jopa viikko ennen uusimista. En siis ole ihan orjallisesti noudattanut ohjetta. Mutta silti mun kynnet tuntuu nyt paljon vahvemmilta ja paremmilta kuin ennen TRINDiin tutustumista.

Tuosta on toki saatavilla myös muitakin kuin matta-sävyä. Löytyy pinkkiä, lilaa, beigeä ja helmiäistä. Itse päädyin mattaan, sillä se on huomaamattomin.

Onko Teillä kokemusta TRINDin tuotteista? Hyviä? Huonoja? Kerro toki! :)