Näytetään tekstit, joissa on tunniste diy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste diy. Näytä kaikki tekstit

11. lokakuuta 2016

Puikoilta

Viime talven, kevään ja tämän syksyn aikana olen tehnyt itselleni ja Jakelle muutamat villasukat. Näin syksyn tultua ja talven lähentyessä ajattelin näyttää teille millaisia sukkia olen tehnyt.

Ensimmäiset viime talvena valmistuneet sukat saivat nimekseen jätskisukat, käytetyn langan mukaan. Malli on Vanilla Latte Socks, mutta muutin sitä hieman omiin tarpeisiini/jalkoihini sopivammaksi, sillä tein niistä pitkävartiset kun alkuperäinen ohje on lyhytvartisille. Loin 80 silmukkaa luonnonvalkoisella langalla ja tein resoria 12 kerrosta 2o2n tekniikalla. Valkosella langalla tein vielä yhden kerroksen ihan oikeaa ja sitten vaihdoin langan. Sopivissa kohdissa sitten kavensin ja muistaakseni silmukoita oli 12/puikko kun aloitin kantapään. Kantapään ja kärjen neuloin valkoisella.

Jätskisukat, lankana Novita Nalle luonnonvalkoinen (010) ja Novita Nalle Taika jäätelö (810)

Jätskisukkien jälkeen oli aika tehdä sukat Jakelle. Tällä kertaa valikoin malliksi Merenkulkijat ja niistä vihreiden ohjeen, tosin hieman muokaten jälleen kerran. Kun alkuperäisessä ohjeessa on kaksi palmikkokuviota, niin tein vain toisen.

Merenkulkijat, lankana Novita Nalle Taika kirjava vihreä (838)

Kuinka moni muistaa viime talvelta sukkavillityksen nimeltä Anelmaiset? Se oli varmaankin viime talven kuumin sukkamalli ja pitihän se itsekin tehdä. Ja jälleen kerran, hieman muokaten :D Värejä alkuperäisessä mallissa oli käytetty useampaa väriä, mutta itse käytin vain kolmea. Lisäksi alkuperäisissä oli enemmän kuvioita ja lisäksi nauhat ja virkattuja kukkia. Ja oli muuten ensimmäinen kerta kun tein jotain kirjoneuleena!

Anelmaiset, lankana Gjestal Maija tumma harmaa (205) ja pinkki (219) sekä Novita Nalle luonnonvalkoinen (010)

Sitten olikin vuorossa Rainbow Dashit. Kyllä, nimesin sukat My Little Ponyn mukaan. Ja kyllähän tuo sateenkaarilankakin oikeuttaa tuohon nimeen :D Resorin, kantapään ja kärjen tein turkoosilla langalla. Resorin tein samalla tekniikalla kuin Anelmaisissa, eli  neljän kerroksen palmikko. Alussa silmukoita oli 60, eli 15/puikko, ja sopivissa kohdin kavensin niin että kantapäätä aloittaessa silmukoita oli 12/puikko.

Rainbow Dashit, lankoina Novita 7 Veljestä turkoosi (350) ja Novita 7 Veljestä Raita sateenkaari (822)

Rainbow Dashien jälkeen tein Jakelle uudet villasukat körttisukat ohjetta mukaillen, hieman go with the flow-meiningillä. Tykkään kyllä tuosta väriyhdistelmästä, turkoosi piristää mukavasti.

Körttiläiset, lankana Novita 7 Veljestä turkoosi (350) ja Novita 7 Veljestä Viidakko Kobra (890)

Körttien jälkeen tarkoituksenani oli tehdä Niina Laitisen suunnittelemat Taimitarhan syyssukat. Kyseessä oli knit along projekti, johon en päässyt mukaan heti vaan vasta ihan loppupuolella. Niina siis julkaisi ohjeesta aina yhden kuvion per päivä Facebookissa 2 viikon ajan. Äitini teki sukat siihen tahtiin ja sitten kun minä aloitin, niin varoitti että ei kannata mun ohjeiden mukaan kavennella, koska niistä tullut äitillä niin tiukat, ettei saanut jalkaan. Noh, otin varoituksen huomioon ja jätinkin parit kavennukset pois, ajatellen että kyllä ne sopii jalkaan. No, saatuani varren yhtä kuviota vaille valmiiksi, päätin kokeilla meneekö jalkaan. Eipä mennyt. En saanut kovinkaan paljoa varpaiden ylitse vietyä vartta kun jäi jumiin. Mietin, että puranko puolet varresta pois, jotta voin jättää enemmänkin kavennuksia huomiotta. Päätin kuitenkin lopulta että puran varren kokonaan pois, ja katson jos joskus tulevaisuudessa jaksaisin aloittaa alusta niin, että lisään silmukoita jo aloitukseen huomattavasti ja muutenkin muokkaan niin, että ei tule liian pitkiä langanjuoksuja.

Taimitarhan syyssukat, lankana Novita 7 Veljestä musta (099) ja Novita 7 Veljestä Polaris pinkki-sininen-turkoosi (859)

Ja sitten aloitinkin sukkien sijaan tekemään itselleni vihdoin ja viimein Totoro-lapaset! Olen monta kertaa ne aloittanut, mutta aina jäänyt kesken. Nyt sitten otin itseäni niskasta kiinni. Toinen lapanen on jo valmis, toinen vasta aluillaan.Mutta tällä kertaa kyllä saan nämä lapaset valmiiksi, kesken en jätä!

Totoro-lapaset, lankana Novita 7 Veljestä musta (099) ja Novita 7 Veljestä Polaris pinkki-sininen-turkoosi (859)

Saas nähdä mitä sitä sitten keksii kunhan nuo lapaset valmiina...

12. marraskuuta 2015

Nukketehdas

Meillä oli tänään koulussa vähän erilainen päivä, luova päivä. Osaamisalan opintoihin kuuluu erilaisten ohjaus- ja työtekniikoiden opettelu. Tänään vuorossa oli nukketeatteri ja siinä oli ideana tehdä oma nukke. Tekniikka ja toteutustyyli oli vapaa, ainoa vaatimus oli että materiaalit tuli olla sellaisia mitä koulusta löytyy ja että nukella on edes yksi liikkuva käsi.

Itse mietin aluksi kissaa, mutta en osannut päättää millä tekniikalla sen tekisin. Huovuttamalla, sukkahousut+vanu, styroksi, .. Liikaa vaihtoehtoja. Lähdinkin sitten Pinterestistä etsimään ideoita ja kissa muuttuikin ihmiseksi, tytöksi.

Pää melkein valmis

Ensimmäisenä oli pään tekeminen. Käytin siihen polvisukkaa ja vanua, silmiksi otin tuollaiset pyöreät helmet ja suun tein langalla. Hiuksiin käytin matonkudetta jonka liimasin kuumaliimalla (huom! kuumaliima on nimensä mukaisesti kuumaa.. nimim. poltin sormeni muutaman kerran). Kun pää oli valmis, olikin aika tehdä vartalo. Vartalo tehtiin pitkästä puutikusta, joka liimattiin päähän kiinni. Sen jälkeen sitten alkoikin vaatteiden miettiminen.

Valmiina, vai onko sittenkään..?

Vaatteet tehtiin kankaasta joka leikattiin sopivan kokoiseksi ja suurin piirtein neliöksi. Keskikohtaan leikattiin reikä ja kangas pujotettiin alakautta paikalleen. Koska aukosta tuli hieman liian iso, niin liimasin sen kaulaan kiinni. Lisäksi laitoin vielä kaulaliinan tuomaan vähän lisää ilmettä vaatteelle. Hiukset letitin ja sidoin punaisella rusetilla. Poskiin sain väriä väriliidulla. Liikkuvan käden tein myös sukasta ja vanusta, jonka liimasin ensin puutikkuun ja sitten vielä liimasin paikalleen "mekon" yhteen kulmista.

Nukesta tuli mielestäni todella söpö. En tosin ihan tyytyväinen ole lopputulokseen, joten luultavasti tulen muokkaamaan sitä jotenkin. Olen myös miettinyt, että tekisin vielä toisenkin ja sille mulla onkin jo suunnitelmat aika hyvällä mallilla. Pitäisi vain jotain tarvikkeita käydä ostamassa.

Helmikuussa meillä sitten jatkuu tämä nukketeatteri-teema, teemme mm. jonkin esityksen ja mahdollisesti toisenlaisen nuken. Innolla odotan.

3. marraskuuta 2014

Viime aikoina valmistunutta

Toukokuun lopussa kerroin aloittaneeni Doctor Who -kaulahuivin tekemisen. Toivoin silloin, että saisin kaulahuivin valmiiksi ennen syksyä. Ihan en siihen tavoitteeseen päässyt, mutta melkein! Pari viikkoa sitten se valmistui!



Pituutta tuli 2,5 metriä ja leveyttä enemmän kuin tarpeeksi. Jos olisin tiennyt siitä tulevan noin leveä, olisin aloittanut vähemmillä silmukoilla tai vaihtoehtoisesti valinnut pienemmät puikot. Tai sekä että. Toisaalta tuo leveys ja toki pituus pitävät huolen siitä, että kaula ja niska pysyy talvella lämpiminä. Pääsin jo parin päivän ajan testailemaan kaulaliinaa kun Ouluun iski pakkaset.



Kaulaliina kiertyy mukavasti muutaman kerran kaulan ympäri. Toimii muuten mukavasti myös niskatukena matkanukkumista ajatellen :D Hyvin pystyi bussissa nuokkumaan eikä tarvinnut miettiä, milloin pää kolahtaa ikkunaan.

Tuon huivin lisäksi olen innostunut taas myös villasukkia tekemään, ja olenkin saanut jo kahdet villasukat valmiiksi.


Nuo pinkki-violetit tein itselleni ja vihreä-siniset Jakelle. Lankana molemmissa Regia Fluormania. Unelma lanka neulottavaksi. Villaa 75%, vahvikkeena 25% polyamidia. Kerässä on 100 grammaa ja noin 420 metriä lankaa. Mulla meni molempiin lankaa noin puolet kerästä, hyvin siis voisi vielä vaikka toisetkin sukat neuloa samasta kerästä.

Mitä sinä olet neulonut viime aikoina? Vai jätätkö neulomisen suosiolla muille?

31. toukokuuta 2014

DIY: Ultimate challenge

Kaikkihan tietää että olen ihan koukussa Doctor Who-sarjaan? Varsinkin 2005 vuonna alkaneeseen uuteen tuotantoon? Hyvä!

No miten sitten tämä postaus muka on DIY, jos kerta puhun ihanasta Tohtorista. No siten, koska olen aloittanut neulomisen ultimate challengen, joka minulle on neljännen Tohtorin kaulaliina.

Noin 25% valmiina..

Maaliskuun lopulla kävin ostamassa langat ja tuossa yllä olevassa kuvassa tilanne pari viikkoa myöhemmin. Tuon jälkeen en ole ottanut kuvaa tekeleestä, mutta pituutta on tullut jonkin verran lisää. Kokonaispituus tuolla tulenee olemaan hieman päälle 2 metriä, kun tällä hetkellä pituus n. 75cm ja noin 30% tehtynä. Kerroksia tullut 320 ja yhteensä niitä tulee 1044.

Välillä pidin taukoa tuon neulomisessa, mutta nyt kun sitä yksi päivä jatkoin neuletapaamisessa (näistä lisää myöhemmin!), niin nyt ei millään malttaisi tehdä muuta kuin neuloa.

Ohjeen löysin täältä ja langat kävin etsimässä Oulun Lankamaailmasta. Lankamaailmassa onneksi tiedettiin tämä kaulaliina, niin osasivat myös oikeat langatkin myydä. Toki värien kanssa oli hieman venkslaamista että sai edes suurinpiirtein oikeat.

Jos haluat käydä katsomassa mitkä langat päädyin ostamaan ja miten pitkällä olen projektissa, voit tehdä sen menemällä tänne. En ole varma, mutta hyvällä onnella tuon linkin kautta pääsee näkemään myös muiden tekemiä 4. Tohtorin kaulaliinoja vaikka ei kuuluisikaan Ravelryyn.

Minä kuitenkin jatkan nyt neulomista. Jos vaikka saisi valmiiksi syksyyn mennessä.

22. joulukuuta 2013

Lankakaupassa

Kävin torstaina syystä X (kyl te viel saatte tietää miksi oon ollu salaperäinen muutamassa postauksessa, don't worry my darlings!) kaupungilla ja päädyin sitten Lankamaailmaan. Tarkoitukseni oli ostaa vain 1 kerä lankaa, jotta voin tehdä kaverin lapsille pöllöt. No tietenkään toi ei onnistunut, sillä se on neulojien karkkikauppa!

Lankasaalis

Kovin hurjaksi en kuitenkaan alkanut vaan pysyin suhteellisen järkevänä ja rahaakaan ei siis mennyt paljoa. Toki siihen auttoi se, että osa langoista oli alennuksessa ja eipä nuo langat muutenkaan niitä kalliimpia ollut. Lisäksi ostin tuon suloisen kerroslaskurin vähentämään harmaiden hiusten syntymistä. Mie nimittäin inhoan laskea kerroksia, varsinkin jos lanka on tummaa. Tuon avulla sitten homma helpottuukin, kunhan vain muistaa jokaisen tehdyn kerroksen jälkeen painaa napista. Onneksi tuon saa kaulaan roikkumaan, niin ei pääse hukkumaan kesken neulomisen.

Noista langoista tuo pinkki-valko-musta menee niihin pöllöihin, musta-kelta-oranssi on tiikerilankaa ja en osaa päättää tekisinkö siitä villasukat, lapaset vai säärystimet ja tuosta langasta minkä päällä laskuri on, niin tulenee joko kaulahuivi tai säärystimet tai ranteenlämmittimet. Harmaasta ja valkoisesta langasta Jake pyysi mua tekemään hälle jotain, mutta ei osannut sanoa mitä.

Mun pitäs varmaan kohta ostaa joku iso säilytyskori noille langoille. Ne kun lisääntyy nopeammin kuin saan niitä käytettyä :D

8. joulukuuta 2013

Perhe Pöllö

Selailin joku aika sitten Ravelryn ohjeita ja törmäsin ihan älyttömän suloiseen pöllö-pehmo ohjeeseen (vaatinee kirjautumisen Ravelryyn). Pakkohan se oli sitten ottaa testattavaksi ja niin syntyi perhe Pöllö.

Isä, Äiti ja Vaavi Pöllö

Ohje on tuollaiselle pienelle pöllölle, mutta hyvin onnistuu isompikin pöllö kun jatkaa silmukoiden lisäilyä vielä muutaman kerroksen ajan. Aikaakaan ei mene kuin muutama tunti tuollaisen isomman tekemiseen, pienen tekee melkeinpä tunnissa. Vaaviin käytin Roosanauha-sukkalangoista harmaata ja roosaa, Äitiin Zitron Trekking (XXL) ja Roosanauha-sukkalangan roosaa ja Isään Marks&Kattensin FAME-lankaa. Silmät tein mustalla Roosanauha-sukkalangalla ja nokkiin käytin keltaista kirjontalankaa. Kuvat langoista, ei kirjontalangasta, löytyy täältä.

Pitäisi vielä muutama tuollainen tehdä, kun menin ehkä lupaamaan kaverin lapsille tuollaiset.

18. marraskuuta 2013

Puikkojen kilinää

Olen aina ollut kiinnostunut käsitöistä ja aina välillä tuleekin kausia kun haluan tehdä jotain omin kätösin. Tänä syksynä onkin ollut sellainen kausi ja olenkin tehnyt tälle syksyä jo yhdet villasukat valmiiksi ja toinen pari on tekeillä.


Ensin otin työn alle Jaken musta-vaaleanharmaat sukat. Villasukkia en ole neulonut varmaankaan yhtiäkään yläasteen jälkeen ennen tätä syksyä ja kantapään kanssa meinasikin mennä sormet suuhun. Onneksi kuitenkin äiti ja tämä ohje auttoi ja sain tehtyä sukat loppuun. Pari viikkoa meni, mutta en olekaan mikään nopea neuloja. Eikä mun sormetkaan tykännyt jos olin liian pitkään niiden mielestä puikkojen parissa.

Nyt sitten mulla on tekeillä omat sukat, eli nuo pinkki-vaaleanharmaat. Ensimmäisen sukan sain valmiiksi viikonloppuna ja nyt sitten pitäisi vielä saada toinen sukka valmiiksi jotta sukat saa käyttöön.

Molempiin sukkapareihin olen käyttänyt Roosanauha-sukkalankaa, jota oli Taito Groupin toimipaikoissa ja verkkokaupassa myynnissä rajoitetun ajan. Yhdessä kerässä lankaa on 100 grammaa/420 metriä, eli lanka on todella riittoisaa. Mustaa lankaa jäi vielä vaikka toisia sukkia varten ja vaikka en ole vielä saanut omia sukkia valmiiksi, niin luulenpa että pinkkiä ja harmaatakin jää ihan kiitettävästi tulevaisuuden neulomisia varten.

Roosanauha -sukkalanka

Ja kun puhutaan tulevaisuuden neulomisista, niin kävin viime viikolla tutustumassa Lankamaailma-kauppaan ja eipä sieltä voinut tyhjin käsin lähteä pois. Olisin voinut ostaa vaikka koko kaupan tyhjäksi, mutta päädyin ostamaan vain kahta eri lankaa.


Mukaan kaupasta lähti siis Marks&Kattensin FAME siniturkoosin värisenä sekä Zitronin Trekking (XXL) pinkki-violettina. Tuosta FAMEsta olisi tarkoitus tehdä Jakelle villasukat ja varmaankin tuosta Trekkingistä päädyn tekemään itselleni joko villasukat tai säärystimet.

Eikä toki tässä ole kaikki langat. Jossain pitäisi olla 7 Veljestä Polkkaa vihreänä vajaa kerä sekä pari kerää Teddya. Voipi siis olla, että tulevaisuudessa tulette näkemään enemmänkin tekemiäni neuletöitä..


Olethan muistanut osallistua arvontaan? Jos et, niin sinne pääset tästä!

3. heinäkuuta 2013

Askartelua

Viime perjantaina mulla oli askartelupäivä. Postasinkin siitä pienen näytteen silloin, mutta nyt ajattelin paljastaa, että mitä olin silloin askartelemassa.


Eli synttärikutsujahan minä tein :) Pinkit pahvit oon aikoinani ostanut muistaakseni Tiimarista ja nuo Kutsu-tarrat ja kukat ostin ihan näitä kutsukortteja varten Sinooperista. Kaikista vaikeinta tuossa oli tuon tekstin keksiminen. Teksti ois toki voinut olla parempikin ja sijoittelukin keskempänä, mutta näin tällä kertaa.

Mun vanhemmat ja sisko on saanut jo kutsun, mutta lopuille kutsuttaville se pitäisi vielä lähettää. Jos tällä viikolla sais lähetettyä ni ois hyvä.

11. marraskuuta 2012

DIY: Suojapussi läppärille

Siitä asti kun hankin tän mun miniläppärin jolla näpyttelen kaikkien iloksi/kauhuksi tekstejä tänne, niin olen etsinyt sopivaa suojapussukkaa jos vaikka jostain syystä tarttee kuljettaa miniä mukana. No, en ole löytänyt mitään kivaa vaikka olen kaikki ebayt ja amazonitkin käyny läpi. Jos omistaisin jonku i-alkusen laitteen, niin sitten kyllä löytyis kaikkea kivaa.

Kyllästyin etsintään ja päätin että teenpä sitten ihan ite niin saa sellasen kun haluaa. Eilen sitten kävin ostamassa kangasta ja tänään kävin äitin ompelukonetta lainaamassa. Tässä lopputulos.




Ihan täysin valmis tuo ei ole, mutta ei siitä toisaalta puutu enää kuin tarranauha millä saa suljettua ton. Ja tonne sopii hyvin niin mini kuin laturikin.

Tossa on siis päälykängas puuvillaa ja pehmukkeena mustaa fleece-kangasta. Kankaat makso yhteensä vajaa 10 euroa ja molempia jäi vielä ylikin. Pitäs keksiä mitä niistä tekis. Ehkä puhelimelle oma suojapussi..?


Ja tulikin tänään mieleen yksi hyvä joululahja. Ompelukone!