Näytetään tekstit, joissa on tunniste kosmetiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kosmetiikka. Näytä kaikki tekstit

6. lokakuuta 2014

Bloggaajien miitissä

Liityin jokin aika sitten oululaisten bloggaajien omaan FB-ryhmään kuultuani ryhmästä Sitan blogissa. Ryhmässä järjestellään erinäisiä tapaamisia ja viime lauantaina pidettiin miitti Sitan luona.

© Mette

Meitä oli paikalla reilusti yli 20. Ryhmäkuvan ottovaiheessa Tania oli jo valitettavasti joutunut lähtemään migreenin takia pois, ja Mette seisoskelee kameran takana, joten ihan kaikki ei siis kuvassa näy.

Miitti kuitenkin alkoi klo 17, mutta olin paikalla jo vähän etuajassa. En kuitenkaan ollut ensimmäisenä paikalla vaan alaovella oli jo odottelemassa ainakin Jarno, Tania, Reetta.. äääää, sori en muista kaikkia :D ja pian paikalle tuli myös muitakin. Sita tuli sitten tasan klo 17 aukaisemaan oven ja päästiin sisälle lämmittelemään ja laittelemaan herkkuja pöytään. Tiina oli tullut jo vähän aiemmin paikalle ja oli tehnyt todella herkullista salaattia.

Ja ne herkut..

Omnomnom~

Tarjoilut hoidettiin siis nyyttärimeiningillä ja tarjolla oli sipsejä, suklaaleivoksia, sushia, pastasalaattia, suklaata, karkkia, .. lisäksi illan aikana herkut lisääntyi kun muutamat maijamyöhäiset tulivat paikalle. Nuo suklaalevyt ja irtokarkit olivat sponsored by Cloetta, eli tulleet Sitalle suoraan. (Mäkin haluan karkkia postissa! :D)

Cloettan lisäksi iltaa sponsoroi myös Lumene, lahjoittamalla jokaiselle vieraalle Natural Code ripsarin ja luomivärin.

Suloisia pieniä pussukoita~

Noissa pusseissa oli eri värisiä luomivärejä ja niistä jokainen sai valita haluamansa. Valitettavasti valaistus ei vaan ollut mikään paras ja katsoin omani värin hieman väärin. Olin ottavinani harmaa-mustan, mutta olikin sinisävyinen ja se ei ehkä ole paras mun silmille/iholle. Ripsari kuitenkin tulee käyttöön, entinen alkoikin olemaan jo huonossa kunnossa.


Syömisten ja lahjusten jaon ohessa tehtiin tutustumiskierros ja oi että mä tunsin siin vaihees itteni vanhaks! :D Mä siis olin kirjaimellisesti porukan vanhin, keski-ikä oli jotain 23 ehkä. Tajusinpa myös siinä samalla, että mulla on blogihistoriaa takana jo kunnioitettavat 12 vuotta! Tämän blogin kanssa siitä ajasta ollut 5 vuotta. En kuitenkaan antanut tuon ikäeron haitata enkä myöskään sen, etten tuntenut ketään kunnolla entuudestaan. Juttelin rohkeasti kaikkien kanssa jotka antoivat mulle suunvuoron ja jos nyt ylipäätänsä oli mitään sanottavaa. Harmi vaan kun ihan kaikkien kanssa en päässyt juttusille. Ehkäpä seuraavalla kerralla sitten..?

Ilta päättyi mun osalta joskus 22 aikaan kun muiden alkaessa miettiä lähtöä kaupunkiin, lähdin minä kotiin. Iltaa sponsoroi vielä myös 1bar ja siellä olisi saanut ilmaisen juoman. En kuitenkaan baareissa kovin hyvin viihdy, niin päätin jättää väliin.


Kiitos Sita kun järjestit miitin! Ja kiitos kaikille ihanille tytöille ja Jarnolle kivasta illasta! ♥

13. syyskuuta 2014

It's so fluffy!

Sentenced to live-blogin Anzu-Anssu (kutsun tästä eteenpäin A:ksi) kirjoitti alkuviikosta kuinka hänellä on niin paljon suihkusaippuoita että ihan nolottaa. No, tarjouduin sitten ottamaan vastaan muutamia jos hän haluaa joistain eroon nopeammin. Eilen sitten Facebookissa A kyseli olisiko minulla tänään aikaa käydä katselemassa saippuavalikoimaa.

Lähdin sitten tänään puolilta päivin käymään A:n luona ja koska välimatkaa vain noin 2km, niin päätin polkaista pyörällä. Ja viimeks oon pyöräillyt joskus vuosi sitten, meinas vähän hengästyttää :D Pitäis kyllä pyöräillä enemmän vaan kai sitä on niin laiska.

Päästyäni A:n luokse, katseltiin siinä ensimmäisenä tuotteita mistä A oli valmis luopumaan ja kyllähän sieltä löytyi sellaista mitkä lähti mukaan.

Avonin suihkusaippuoita

Enemmänkin olisi ollut noita suihkusaippuoita mitä ottaa, mutta valitsin nuo kaksi. Ne olivat enemmän mun tuoksuisia. Tuo isompi pullo on ihanan vadelmainen tuoksultaan, mutta tuosta pienemmästä en oikein osaa sanoa miltä se tuoksuu. Hyvältä toki kun sen otin mukaani, mutta vaikea sanoa mikä siinä on se päätuoksu.

Lumenen Clear it up kasvojen pesugeeli

Saippuoiden lisäksi mukaani lähti Lumenen Clear it up Deep Purifying Wash Face and Eyes. Ilmeisestikin kyseessä on vain uudessa purkissa myytävä Natural Coden tuote..? No, olen ollut erittäin tyytyväinen tuotteeseen tähän asti ja onpahan jo valmiina uusi tuubi odottelemassa kunhan entinen loppuu :D

Huulirasvoja

Ja sitten vielä pari huulivoidetta. Niitä ei voi koskaan olla liikaa :D Mulla on ollut joskus aikaisemmin Carmexin perinteinen ja nyt sitten halusin testaukseen kirsikkaversion. Toinen huulivoide on Yves Rocherin Vanille. Nyt sitten pitäisi päättää mikä huulivoide mun monista huulivoiteista lähtee asumaan reppuun, olkalaukkuun, penaaliin, takin taskuun ja mikä jää olohuoneeseen sohvan viereen majailemaan :D

A:n luona vierailussa oli myös se hyvä puoli, että pääsin kissaterapiaan. A:n kissat, Neffi ja Siiri, on sulosia! Neffi varsinkin oli koko ajan rapsutettavana ja kyllähän sitä mielellään rapsuttikin. Neffi on puhdasrotuinen maine coon, joten karvaa riitti. Tuli sellainen "It's so fluffy I'm gonna die!" -fiilis. Molemmista kissoista löytyy kuvia A:n blogista, mutta laitanpa tähän kuitenkin kaksi suloista kuvaa mitkä onnistuin ottamaan.

Siirin ruokailuhetki

Neffi on sitä mieltä, että kuvien ottaminen saa riittää :D

Kissaterapian ohessa juteltiin A:n kanssa mm. A:n ja Mr. Insinöörin tulevista häistä, koulutusvalinnoista ja työllistymisestä, kissoista ja ihan yleisistä asioista. Lisäksi kuulin version A:n ja Mr. Insinöörin häätanssia varten tehdystä laulusta. Ei voi muuta sanoa kuin että ihana!

Melkein nelisen tuntia tuli vietettyä aikaa A:n luona ja tuli kyllä vierailu ihan hyvään saumaan. Tälle viikonlopulle sattui paljon kouluhommia tehtäväksi, niin sai vähän hengähdystaukoa niiden teosta.

11. syyskuuta 2014

Tehohoitoa hiuksille

Osallistuin keväällä 2013 ihanan MouMou-Iinan ja Pantenen Treatover -kampanjaan, jossa 2000 ensimmäistä ilmoittautujaa sai hiustyypilleen soveltuvan Pantenen hiusnaamion. Kampanjan ajatuksena oli hemmotella hiuksia naamiolla kerran viikossa 10 viikon ajan. Mitään tuloksia ei tarvinnut raportoida eikä myöskään kirjoittaa blogissa tai mainostaa. Itse kuitenkin päätin, että jossain välissä tulen kertomaan kokemuksistani täällä. Alunperin olin aikeissa kertoa tästä jo heti sen 10 viikkoisen jälkeen, mutta se sitten jäi ja lopulta unohtui kunnes aloin miettimään mistä voisin teille höpistä. Tässä nyt sitten vihdoin ja viimein raporttia, joskin lyhyt sellainen :D

Hiusnaamio

Itse valitsin hiusnaamion normaaleille ja vahvoille hiuksille, sellaiset kun minulla sattuu olemaan. Käytin hiusnaamiota joka kerta saunassa, eli 1-2 kertaa viikossa. Ensin siis pesin hiukset normaalisti, sitten naamio hiuksiin ja saunaan istumaan. Naamio sai vaikuttaa 2 minuutista 10 minuuttiin, riippuen siitä kuinka kauan jaksoin saunassa istua ennen vilvoittelun tarvetta. En ainakaan itse huomannut mitään eroa tuloksessa tuon vaikutusajan vaihtelulla. Mutta kun naamio oli hiuksista huuhdeltu pois, tuntui hiukset silkkisen pehmeiltä!

Vielä olisi vähän jäljellä

Kun 10 viikon tehokas hemmottelu oli ohitse, jatkoin naamion käyttöä säännöllisen epäsäännöllisesti. Vielä olisi muutamaa kertaa varten jäljellä. Olen kyllä ollut tyytyväinen, ja jos joskus kaupassa tulee vastaan, niin voisin ostaa kyllä. Ellen sitten testaa jotain toista hiusnaamiota. Suosituksia kenelläkään?

7. joulukuuta 2013

Alastomat kynnet

Melkein viikon hiljaisuus rikkoontukoot kynsiin liittyvällä postauksella! :D

Oon vajaa kaksi vuotta käyttänyt Trindin Nail Repair-lakkaa pitämään kynteni hyvässä kunnossa. Joku aika sitten kuitenkin tuli puhetta kavereiden kanssa siitä kuinka se sisältää formaldehydiä ja osa oli saanut siitä jopa allergisia oireita erilaisina ihottumina ja näppylöinä. Mulla on kans aina välillä ilmestynyt erinäisiin paikkoihin näppylöitä ja olen vain ihmetellyt, että mistähän mun iho on oikein kiukustunut. Aloinkin tuon keskustelun jälkeen miettimään omia näppylöitäni ja aika nopeasti tajusin, että näppylät on ilmestyneet aika pian sen jälkeen aina kun olen uusinut lakkauksen ja käyttänyt Trindiä. Trind siis sai luvan muuttaa roskakoriin.

Onneksi kuitenkin on olemassa korjaavia lakkoja jotka eivät sisällä formaldehydiä. Yksi näistä lakoista on Lumenen Gloss&Care Nail Strenghtener.


Ostin tuon lakan jo vähän aikaa sitten, mutta en ole sitä vielä kuitenkaan "korkannut". Odotan kuitenkin mielenkiinnolla, että saanko kynteni parempaan kuntoon tuon avulla. Kuten näette tuosta kuvasta, niin vaikka kynteni ovatkin ihan kivan mittaiset, ovat ne huonossa kunnossa. Toki tuohon huonoon kuntoon tällä hetkellä vaikuttaa sekin, etten ole tuota Trindiä käyttänyt ainakaan kuukauteen, eli kynsien hoito ollut aika minimissä. Mutta joskohan se tästä.

22. marraskuuta 2013

Joulukauden avajaiset

Tänään vietettiin Oulussa joulukauden avajaisia. Mentiin Jaken kanssa kaupungille jo kolmen jälkeen ja käytiin ennen avajaisia syömässä Kauppuri 5:ssä ja tälläkin kertaa molemmat otti Heinäpään teurastajan (Jake tuplana), ranskikset ja valkosipulimajon. Oli aika hämmentävää mennä tuonne Kauppuriin kun siellä oli niin paljon vapaata tilaa! Tosin melkein heti kun saatiin ruoka, alkoi porukkaa valumaan paikalle. Eli ajoitus oli kyllä todella hyvä ellei täydellinen.

Tunnelmallinen kynttilävalaistus Krudassa

Kauppurista suunnattiin Cafe Krudaan juomaan kupposet kaakaota. Mie otin kaneli-kardemummakaakaon ja Jake chilikaakaon. Olihan tuo kaakao ihan juotavaa, mutta oon juonu parempaakin.

Kaakao~

Kello oli vasta noin viisi kun lähdettiin Krudasta ja joulukauden avajaisiin oli vielä tunnin verran aikaa, niin suunnattiin Stockmannille tuoksuttelemaan tuoksuja ja kyllähän sieltä meille molemmille löytyi kivoja tuoksuja. Harmi vaan kun meillä sen verran kallis maku mitä tuoksuihin tulee, niin tuoksut jäi kauppaan. Mutta saipahan ainakin ideoita mm. joululahjalistaan :D

Kuoro harjoittelemassa tuntia ennen H-hetkeä. Ja viimeinen kuva minkä kameralla sain otettua ennen kuin akku loppui.

Tarpeeksi tuoksuteltuamme soitin äitille ja kysyin onko tullut isän kanssa kaupungille. Olivat ja sovittiinkin että nähdään Bisketin edessä. Suunnattiin sinne ja porukkaa oli ihan kivasti paikalle kerääntynyt. Kuudelta sitten se ohjelma alkoi. Ensin juontajat höpis jotain, sitten Madetojan musiikkilukion sekakuoro esiintyi ja sen jälkeen Tiernapojat esiintyi. Tiernapoikien jälkeen meillä kaikilla oli sen verran vilu, että lähdettiin etsimään lämmittelypaikkaa. Mentiinkin Hemingwaysiin, mutta se oli niin täynnä että sinne ei sopinut. Vähän aikaa kuitenkin seisoskeltiin ja sitten päätettiin lähteä kotiin. Ei oikein enää kiinnostanut jäädä avajaisiakaan kuuntelemaan/katsomaan.

Bussissa olikin sitten oikein kiva tunnelma. Mun ja Jaken takana istui joku laitapuolen kulkija joka alkoi hiplailemaan mun hartioita ja yritti kovasti jutella, mutta se oli sellaista "bleärhgsdkjskknblärlhkdshj" ääntelyä. Tuirassa sitten kun bussi pysähtyi, niin poliisi oli vastassa ja kävi hakemassa kulkijan pois. Oli kuulemma jo muutaman kiekan istunu bussissa. Toinen niistä poliiseista oli muuten TV:stä tuttu. Ollut siis JIMin Poliisit-sarjassa. Loppumatka menikin sitten heti paljon mukavammin.

Meikkiä kasvoilla.. vaikka ei siltä näytäkään.

Mulla oli tänään myös pitkästä aikaa meikkiä! En edes muista milloin olisin viimeksi meikannut kunnolla. Edes hääpäivänä en meikannut, sillä silloin mulla oli silmätulehdus ja en oikein tykännyt ajatuksesta meikata ja saastuttaa meikit silmätulehuspöpöillä. En tykkää meikata kovinkaan näyttävästi vaan tykkään meikattunakin näyttää suhteellisen luonnolliselta. Meikkaaminen tosin oli aika haasteellista, sillä kylppärin peilin päällä oleva valo luulee olevansa discovalo, joten sitä ei voi käyttää ja ainoa valo olikin sitten kylppärin katossa oleva valo ja siitä ei paljoa ollut hyötyä kun takaa valaisi. Meikattua kuitenkin sain ja seuraavia tuotteita on kasvoilla:

  • Max Factor Whipped Creme Foundation
    • sävy Beige (näyte, saatu Trendi-lehden välissä)
  • Lumene Natural Code ripsiväri
    • musta
  • L'oreal Paris Quad Pro luomiväri
    • sävyt 2 ja 3
  • Lumene Lingonberry Lasting Lip Stain & Balm
    • sävy 11 Salaisuus
  • Puuteri

Nuo kaikki meikit Max Factoria lukuunottamatta löytyy tästä postauksesta.


Olethan muistanut osallistua arvontaan? Jos et, niin sinne pääset tästä!

26. syyskuuta 2013

Tämän hetken suosituin kampaus

Viime viikolla kuulin, että tänään olisi IdHAIRilla tarvetta hiusmalleille. Ilmoitin kiinnostukseni, mutta valitettavasti olin liian hidas, sillä pitkätukkaisia oli jo tarpeeksi. IdHAIRin Heidi kuitenkin lupasi ilmoittaa jos paikka vapautuisi. Eilen sitten sainkin viestiä Heidiltä, että tarvitaan pitkätukkaista kampausmallia ja niinkin pian kuin samana iltana. Otinkin sitten yhteyttä toiseen kouluttajaan, Niinaan, ja sovittiin että minä alan hänen mallikseen.

Suuntasinkin sitten kello 16 OSAO:n Myllytullin yksikköön ja toki jännitin, että mitähän mun hiuksille tehdään :D Eka kerta siis kun olin kampausmallina. Paikalla selvisi myös, että koulutukseen tulevat ovat jo valmistuneet kampaajiksi, osa ihan vasta ja osa jo vuosia vuosia sitten.

1. Rullat päähän, 2. Rölli!, 3. Viimeistelyä vailla

Ennen kuin koulutettavat tulivat paikalle, niin Niina teki mun hiuksille alkuvalmistelut, eli rullat päähän. Noi rullat oli kyllä kätevät. Ovat Ego Professional -sarjaa ja niiden lämmitys sujui hetkessä omalla laitteella ja yksittäin. Lisäksi parasta oli se, että rullan lämmityksessä meni n. 4 sekuntia, eli sen verran että sai sopivan hiusosion käsiteltyä rullaamista varten. Ois kyllä kätevä ihan kuluttajakäytössäkin, jos harrastaisi hiusten rullailua.

Olin rullat päässä vajaan tunnin ja sinä aikana koulutettavat tulivat paikalle omien kampausmalliensa kanssa sekä Niina piti pienoisen esityksen aiheesta kampaukset, mitä pitää ottaa huomioon kampauksia tehdessä ja mitä ei saa tehdä. Tuon esityksen jälkeen sitten alkoi itse kampauskoulutus ja mie pääsin taas Niinan käsiteltäväksi ja lopputuloksena oli iso Rölli-tukka :D

Välissä oli taas hieman lepotaukoa kun Niina kierteli koulutettavia ja katsomassa miten heillä sujuu kampauspohjan teko. Kun kaikki olivat saaneet kampauspohjan tarpeeksi pitkälle, niin olikin taas aika näyttää mun hiuksilla, että miten saa tehtyä tämän hetken suosituimman ja kysytyimmän kampauksen, eli banaaninutturan. Tuossa kolmoskohdassa oli mun nuttura enää viimeistelyä vailla.

Kotona otettu kuvat sen jälkeen kun selvisin tuulen tuiverrukselta kotio

Tykkäsin olla kampausmallina ja tänään kun kävin vielä moikkaamassa Niinaa ja Heidiä kaupungilla, niin sanoin että ottaa yhteyttä jos Oulussa tulevat vierailemaan jossain välissä uudestaan ja tarvitsevat koulutukseen mallia. Sain samalla myös palkkioni mallina toimimisesta, eli IdHAIRin markkinoimasta SexyHair-sarjasta tuotteita.

SexyHair

Keskellä on Healthy Sexy Hair Reinvent Color Care Shampoo, eli värjätyille hiuksille tarkoitettua shampoota ja sen lisäksi sain Curly Sexy Hair Curling Crèmen pienempiä kiharoita varten ja Full On Curlsin isompia kiharoita varten.

Kävin myös tekemässä vähän hiustuoteshoppailuja omilla rahoilla ja ostin Four Reasonsin hiuksiin jätettävää hoitoainetta. Jos sillä saisi näihin mun kuiviin hiuksiin enemmän kosteutta, niin ei olisi sähköistä meininkiä koko aikaa.


Ja mikäs sieltä hoitsarin takaa pilkistää..


Kyllä! Näitte aivan oikein. Nyt mullakin on se kaikkien hehkuttama Tangle Teezer! Ja pinkki! ♥ Oon siis tuosta haaveillut jo pidemmän aikaa ja osallistunut aina välillä arvontoihinkin mistä tuon olisi voinut voittaa, mutta ei ole tullut voittoa ja ostaminenkin jäänyt. Nyt kuitenkin eilisen kampauksen selvityksen innostamana tuon kävin ostamassa ja oijoijoi kun oli mukava suihkun jälkeen harjata tuolla hiukset kun tupeeraustakut (ne mitkä ei halunnu huolellisellakaan pesulla kuolla) selkeni hetkessä. Kokeilin myös toki ennen suihkuakin harjata ja jo silloin tuntui erittäin hyvältä ostokselta. Taitaa korvata mun normaalin hiusharjan ihan päivittäisessä käytössäkin :D

17. syyskuuta 2013

Meikkipussi ja sen sisältö

Ja nyt luvassa se postaus mistä puhuin Marimekon muoti-iltapostauksen lopussa. Kuten tuossa postauksessa mainitsin, niin käytin hyväkseni -15% alennuksen ja ostin sieltä itselleni meikkipussin! Edellinen meikkipussi ei ollut tarpeeksi iso, sillä osa tuotteista joutui lojumaan sen vieressä tai missä milloinkin, mutta nyt kaikki meikit sopii yhteen pussukkaan.

Uusi meikkipussi täynnä tavaraa

Olisin halunnut Pisaroi-kuvioisen pussukan, mutta niissä kaikissa sisäpuoli oli värikäs ja lisäksi suurimmat oli jaettu kaksilokeroisiksi, joten en oikein sellaista osannut kuvitella meikkipussina. Päädyin sitten lopulta tähän vaihtoehtoon (mikä ton kuosin nimi on? yritin metästää tietoa tunnin verran, mutta en löytänyt, en edes Marimekon sivuilta) kun siinä on sisäpuoli musta.

Meikkipussin sisältöä

Ja mitäs kaikkea sieltä meikkipussista sitten paljastuukaan..

Pensselit ja muut kaverit

Vaikka Duroyn tuotteet ovatkin siitä halvimmasta päästä, niin mua se ei haittaa. Oon ollut tyytyväinen tuohon ripsiharjaan ja meikkivoidesiveltimeen sen mitä oon niitä käyttänyt. Noista ohkasemmista meikkisiveltimistä ja ripsien taivuttimesta en tiedä merkkiä, mutta nekin on ihan sitä halvinta mallia, ostettu Tokmannilta. Ohkasempia siveltimiä käytän sekä luomivärin laittoon, että näppyjenpiilotusaineen levitykseen.

Silmämeikkikynät

Rajaan silmiä todella harvoin, mutta silti olen kaksi kynää ostanut. Tuo vaaleampi on siitä kiva, että se on helmiäistyylinen, joten sillä saa siihen mun yleiseen meikkiin vähän kiiltoa lisää.

Huulien väritysjutut

Tässä kaksi tuotetta joita vuorottelen huulillani. Jos haluan vain kiiltoa ja vähän väriä, niin tuo Magnetic Lips on siihen oiva. Jos taas haluan huulteni erottuvan kasvoistani paremmin, valintani on tuo Lumenen huulimeikkikynä. Lisäksi multa löytyy myös ruskeahko huulikiilto sekä Lumenen mansikan makuinen huulikiilto, mutta unohdin ottaa ne esille kuvausta varten. Niitä ei siis löydy mun meikkipussista vaan ovat jossain muualla. En ole edes varma että missä :D

Valokynä, tummien silmänalusten piilottaja, näppyjen piilottaja ja ripsari

Valokynän sain Trendin tilaajalahjana ja pakko tunnustaa, että en edes osaa käyttää valokynää. Haluisko joku opettaa mulle miten ja mihin semmosta laitetaan? Oon kyllä naksutellut sitä ja testannut kämmenselkään, mutta siinäpä se. Tuon tummien silmänalusten piilottajan ja näppyjen piilottajan olen saanut kun olen ostanut tarpeeksi muita Lumenen tuotteita. Ripsarin ostin keväällä ja se on ehkäpä paras ripsari mitä oon omistanut. 

Ainoa luomivärini :D

Tosiaankin kuten kuvatekstikin sanoo, niin tämä on todellakin ainoa luomivärisetti minkä omistan. Ostettu pari vuotta sitten ja jäänyt kyllä aika vähälle käytölle. Tuossa on kuitenkin hyvää se, että nuo värit ovat toisiinsa sopivat ja takakannessa on ohjekin miten meikata jos haluaa kaikkia värejä käyttää.

Puuteri, meikkivoide, voidemainen poskipuna sekä huulivoide

Ja sitten vielä lopuksi purkkeja. Tuo puuteri on ♡ ja kunhan siitä aika jättää, niin ostan kyllä uudestaan saman, jos sitä vain silloin enää valmistetaan :D Tuokin on ollut käytössä jo sen parisen vuotta ja ei oo ihan vielä näyttämässäkään loppumisen merkkejä. Ehkä jos oisin ahkerampi meikkaaja, niin tilanne voisi olla toinen. Meikkivoide taas.. se on kyllä unelma levittää kasvoille, mutta mielestäni se on kasvoilleni liian tumma ja taittaa vähän keltaiseenkin päin. En siis oo sitä käyttänyt kovinkaan innokkaasti ja voisi oikeastaan sanoa, että rahat menny hukkaan. Voidemainen poskipuna taas on unelma. Joskus käytän sitä jopa huulillakin huulikiillon alla. Ihana pinkkiroosa. Ja tuo Lushin Latte Lip Tint aiheuttaa vähän sekavia mielipiteitä. Se maistuu hyvältä, mutta se on ehkä hieman liian pronssinen mun huulille.

En ole koskaan ollut mikään intohimoinen meikkaaja ja pystyn hyvinkin lähtemään kotoota asioille ilman että olen edes näpyt peittänyt. Mutta silmäleikkauksen jälkeen olen huomannut, että meikkaan useammin. Nyt se meikkaaminen toki onkin helpompaa kun ei tarvi olla naama peilissä kiinni nähdäkseen laittaa ripsaria. Ja onhan se mukavaa jos voi välillä hieman kaunistautua vaikka menisikin pimeään elokuvasaliin katsomaan elokuvia ja kukaan ei näkisi sitä meikkiä.

27. maaliskuuta 2013

Let's keep 'em happy!

Ajattelin vähän kertoilla siitä, että miten pidän kasvoni, vartaloni ja hiukseni hyvällä tuulella.


Olenkin kirjoitellut jo aiemmin täällä noista Natural Coden tuotteista ja ne kyllä pysyy edelleenkin mun suosikkeina. Aloitan päiväni tosiaan ensin pesemällä kasvoni Clean it up-geelillä ja sen jälkeen Stay in control-kasvovettä kasvoille ja lopuksi Glow without shine-kasvovoide antamaan kosteutta. Iltasin sitten taas pesen kasvot taas tuolla geelipesulla ja sen jälkeen kasvovoide naamaan. Dig Deeper-kasvojenkuorintaa käytän pari kertaa viikossa. Pitäiskin ostaa sitä lisää kun pääsi loppumaan viime viikonloppuna. Sitten vielä pyrin kerran viikossa, yleensä lauantaina saunan jälkeen, hemmottelemaan kasvojani tuolla Lumenen virkistävällä naamiolla. Tuo naamio on ihan ♥


Hiukset pesen kosteuttavalla shampoolla ja hoitoaineella ja tällä hetkellä mulla on käytössä tuo Four Reasonsin kosteuttava duo. Ja vartalon pesuun käytän joko Doven saippuaa tai sitten Lumenen 2 in 1 Suihkugeeli & Kuorintaa. Tuo 2 in 1 on kans ♥ Jo pelkästään sen tuoksu on niin ihana että tekis mieli maistaa maistuuko se yhtä hyvältä :D

Lisäksi sitten suihkun jälkeen vielä käytän Buzzador-kampanjasta saatua Doven vartalovoidetta. Oon edelleenkin erittäin tyytyväinen siihen vartalovoiteeseen. Imeytyy ihanan nopeasti ja jättää iholle mukavan tunteen. Ja mikä parasta, se on hajuton. Suosittelen kaikille!

30. joulukuuta 2012

Kosteutta iholle

Sain Buzzadorilta Dove Pure & Sensitive -paketin joulunalusviikolla. Minulle itselleni tuli 250 ml purkki vartalovoidetta ja kavereille jaettavaksi 8 kpl 50 ml purkkeja.


Oon tuota vartalovoidetta käyttänyt nyt jokaisen suihkussa käynnin jälkeen ja voin kyllä sanoa, että oon todella tyytyväinen tuotteeseen. Voide levittyy ihanan tasaisesti, sitä ei tarvitse hurjia määriä ja lisäksi se imeytyy todella nopeasti, niin voi pukea vaatteet päälle ilman että tarvitsee pelätä vaatteiden imevän voidetta itseensä. Ihokin kiittää tuosta voiteesta. Vaikka olenkin vasta muutaman kerran tuota käyttänyt, niin silti iho tuntuu jo nyt paljon kosteutetummalta kuin aikaisemmin.

Näytepurkkeja olisi vielä viisi jaettavana, mutta ei kyllä haittaa vaikka en saisikaan niitä jaettua enempää. Voin ihan hyvin itse käyttää kaikki :D

29. syyskuuta 2012

Voi Dove minkä teit..

Sain kesällä KappAhlista Doven Nourishing Oil Care -hoitoaineesta näytetuubin ja unohdin sen pitkäksi aikaa. Tuossa pari viikkoa sitten muistin sen olemassa olon ja ajattelin, että testaanpa onko mimmonen.

Kuva Doven tuotesivulta

Tuubissa lukee, että "silottaa kuivia, karheita ja pörröisiä hiuksia ja tekee niistä helpommin käsiteltävät". Tuon kanssa olen kyllä samaa mieltä, hiukset on todellakin sileämmät ja helpommin käsiteltävät. Mutta siitä en pidä, että hiukset on jo seuraavana päivänä pesusta ihan sellaiset kuin ei olisi useampaan päivään pessyt. Hiukset pysyy siinä asennossa mihin ne laittaa. Tätä ongelmaa mulla ei ole jos käytän pelkästään shampoota.En siis ole tyytyväinen tähän tuotteeseen ja ei siis tule kyllä ostettua lisää.

22. heinäkuuta 2012

Kynsien hoitoa

On jo pidemmän aikaa pitänyt kertoa teille miten kynsiäni huollan ja nyt vihdoin ja viimein sain otettua kuvat mun luottokynsienhoitokamoista ja pääsen tarinoimaan.



Trindin nail repair-lakkaa olen käyttänyt helmikuusta asti aluslakkana vahvistamaan kynsiäni ja vaikka aluksi olinkin hieman skeptinen sen suhteen, niin oon kyllä todella tyytyväinen siihen. Kynnet on pysynyt paremmassa kunnossa ja ei liuskotu enää läheskään yhtä pahasti kuin ennen. Kynnet tosin lohkeilee edelleen, mutta ei läheskään yhtä usein kuin ennen ja sitä nyt ei voi kokonaan millään estää.

Rimmelin 5 in 1-lakkaa käytän viimeistelemään lakkauksen, eli päällyslakkana. Lakka lupaa kynsille tasaisuutta, kovuutta, pituutta, kosteutta ja kiiltoa.


Lohkenneiden kynsieni pelastaja on lasiviila. En osaa enää elää ilman sitä ja viime kesänä Italian reissu oli ihan kamala kun se ei ollut mukanani. Lentokoneiden tavaraturvasäännöt kun kielsivät sen mukaan ottamisen ja sitten Italiassa en löytänyt lasiviilaa mistään!

Toinen rakkauteni kohde on myös tuo Modelsown kynsibufferi. Sitä käytän kerran 1-2 kuukaudessa. Saa kivasti kynnen pinnan kuntoon ennen kuin alkaa lakkaamaan kynsiä.

Ja ei passaa unohtaa tuota kynsinauhatikkua. Ostin joku pari vuotta sitten Citymarketista parilla eurolla kynsienhoitosetin jossa tuo oli mukana. Lisäksi oli kynsiharja, kynsileikkurit ja varvaserotin sekä jalkaraspi siinä pakkauksessa, joista käytössä enää tikun lisäksi kynsiharja.

1. even it 2. smooth it
3. buff it 4. shine it

Mulle yritettiin kaupata kynsibufferia Helsingin Kampissa hintaan 40 euroa! Ja jos olisin äitille ja siskolle ostanu, ni niille ois ollu hintaa 30 euroa/kpl! Pari kuukautta myöhemmin bongaan tuon omistamani bufferin Seppälästä parilla eurolla ja ajaa ihan saman asian.. :D Mietinpähä vaan että kuinkaha moni osti sen kalliin bufferin..?

6. kesäkuuta 2012

Punaista!

Ensimmäisen kerran kuulin MIYOsta Pandan blogissa ja ei mennyt kauankaan niin Colour me! blogissa myös oli juttua. Aloinkin innoissani sitten tutkailemaan tarkemmin tätä puolalaista kosmetiikkaa ja toki innostuin siitä, että kaikki tuotteet ovat erittäin ystävällisiä mun lompakolle :D En kuitenkaan ihan heti rynnännyt Seppälään ostoksille vaan odotin ihan kiltisti ja osallistuin myös muutamiin arvontoihin missä palkintona MIYO-tuotteita. En kuitenkaan yhdessäkään voittanut, joka nyt ei ollu yllätys.

Kävinkin sitten tässä eräänä kauniina päivänä kaupungilla ja Oulun Stockmannin Seppälästä mun mukaani lähti kynsilakka. Kynsilakkoja oli jos minkä värisiä ja olikin vaikea valita minkä niistä kotiuttaisin kanssani. Lopulta päädyin sitten kirkuvan punaiseen Venus-nimiseen lakkaan.

MIYO Venus

Täytyy kyllä sanoa, että yllätyin positiivisesti. Lakkaa olisi ihan hyvin riittänyt yksi kerros, mutta halusin hieman tummemman tuloksen niin laitoin kaksi kerrosta. Lakka myös kuivui todella nopsaa ja pystyin jatkamaan normaalia elämääni todella pian (ts. ei tarvinnut varoa jokaista liikettä mitä sormilla teki). Väri on myös pysynyt vielä ihan hyvänä kynsillä. Tosin lakkasin eilen, joten sekin saattaa vaikuttaa siihen miksi lakka vielä hyvin..? Ainoa ongelma mikä tuossa lakassa on, että se suttaa kynnen pielustatkin! *murrrr* ;D

Niin ja vielä sellainen huomio, että MIYOn kohderyhmänä on 12-20 -vuotiaat.. Ja minähän ylitän tuon jo melkein 9 vuodella :P

21. helmikuuta 2012

Onpas Trindikästä!

Mulla on ollut niin kauan kuin muistan niin kynnet todella huonossa kunnossa. Liuskottuu ja lohkeilee todella helposti. Kaverit suositellu mulle jos mitäkin hivenaineita ja muita lisiä syötäväks kynsien vahvistamiseksi, mutta en oo koskaan tullut ostaneeksi niitä. Kerran sitten tutkailin Stockmannilla kynsilakkahyllyä ja siellä silmiini osui TRIND Nail Repair Matt-lakka.

Kuva: Trind Cosmetics
Pakkauksen mukaan TRIND Nail Repair Matt on tehokas kiiltämätön kynnenvahvistaja, jonka ansiosta saat vahvat joustavat kynnet. TRINDin ainutlaatuinen proteiinimolekyylejä ristikkäin yhteen liittävä yhdistelmä saa aikaan tiiviin rakenteen ja tekee kynnet vahvemmaksi.

En kuitenkaan ostanut heti itselle omaa, mutta koska tarjolla oli testeri, niin testasin yhdelle kynnelle tuotetta. Kynsi näytti hyvältä vielä pari viikkoa myöhemminkin ja ei ollut liuskottunut tai lohkeillut, niin päätin ottaa riskin ja köyhtyä 15 euron verran ja on kyllä kannattanut.

Olen nyt reilun kuukauden verran käyttänyt tuota lakkaa säännöllisen epäsäännöllisesti. Ohjeistuksen mukaan ensimmäiset kaksi viikkoa pitäisi lakkaus uusia päivittäin ja sen jälkeen riittäisi kerran viikossa. Alkuun jaksoin päivittäin uusia lakkauksen mutta sen jälkeen välissä on saattanut olla jopa viikko ennen uusimista. En siis ole ihan orjallisesti noudattanut ohjetta. Mutta silti mun kynnet tuntuu nyt paljon vahvemmilta ja paremmilta kuin ennen TRINDiin tutustumista.

Tuosta on toki saatavilla myös muitakin kuin matta-sävyä. Löytyy pinkkiä, lilaa, beigeä ja helmiäistä. Itse päädyin mattaan, sillä se on huomaamattomin.

Onko Teillä kokemusta TRINDin tuotteista? Hyviä? Huonoja? Kerro toki! :)

12. joulukuuta 2011

Suklaata ja appelsiinia

Näin talvisaikaan mun kädet ja huulet on kovilla. Kuivuvat todella paljon ja saankin olla rasvaamassa käsiä koko ajan ja huulille laittamassa huulirasvaa. Mun arsenaali kuivuutta vastaan koostuu kolmesta eri käsivoiteesta ja yhdestä huulirasvasta. Käsivoiteita käytän mielialan mukaan tai sen mukaan mikä mulla tulee ensimmäisenä otettua kätösiini. Ja mitä nämä mun rasvat sitten on...

Oriflame White Chocolate Hand & Nail Cream
Dermosil Hand Cream Red Orange
Yves Rocher Fruits Noël Orange & Chocolate
Dermosil Chocolate Talvisalva

Tuo talvisalva ja YR:n käsivoide on viime joulun tuotevalikoimista. Talvisalva oli sellaisessa kivassa pakkauksessa missä oli mukana myös suklaantuoksuinen kasvonaamio ja kasvojen kuorintageeli. Niitä en ole käyttänyt kuin pari kertaa, mutta talvisalvaan rakastuin heti ensi kokeilulla. Ja se on kyl erittäin riittoisa. Vaikka joudunkin sitä käyttämään usean kerran päivässä, niin siltikin sitä on mennyt viime talven jäliltä vain ehkä 1/4 purkista. Oon käyttänyt talvisalvaa myös muutenkin kasvoihin ja käsiin pieniin kuivettumiin.

Noista käsivoiteista mun suosikki on ehkä tuo Oriflamen. Imeytyy todella nopeasti ja jättää mukavan tunteen käsiin. Jos taas haluan raikkaan tuoksun, niin silloin valintana on tuo Red Orange. Tuossa YR:n voiteessa on myös todella hyvä tuoksu ja sitä kun käsiin hieroo, niin alkaa tekemään mieli Jaffa-keksejä :D

Millaisella arsenaalilla te olette varustautuneet kuivien käsien ja huulien hoitoon näin talvella?

27. marraskuuta 2011

Luonnollinen koodi

Olen vihdoin ja viimein löytänyt itselleni SEN ihonhoitotuotesarjan joka tekee mun iholle sen minkä lupaakin.

Lumene Natural Code.

Kuvassa näkyvät tuotteet on Clear it Up syväpuhdistava geelipesu, Stay In Control kiiltoa kontrolloiva kasvovesi, Glow Without Shine kiiltoa kontrolloiva kosteusvoide ja Dig Deeper ihohuokosia puhdistava kuorinta. Näistä noita kolmea ensimmäistä olen käyttänyt aamuin illoin ja tuota kuorintaa olen käyttänyt kaksi kertaa. Toki tuota kuorintaa voisi käyttää useamminkin, sillä ohjeessa sanotaan että voi käyttää myös päivittäin, mutta kun kävin Stockmannin Beauty-osastolla, tuli Lumenen edustaja minulle kertomaan noista tuotteista ja sanoi että kerran viikossa on sopiva mun iholle.

Oon nyt jonkin aikaa käyttänyt tuotteita ja pitää kyllä sanoa, että ei oo rahat menneet turhuuteen. Ihoa ei kiristä, iho on ihanan raikas käsittelyn jälkeen ja tuoksuukin hyvältä. Ainoa kauhistus mikä on tullut, niin iho on nyt näppylöitä täynnä :D Tosin siitä tietääkin että tuotteet on toimivia. Eihän ihoa voi puhdistaa ilman että epäpuhtaudet tulevat esiin. Mutta onneksi ne näppylät saa piiloon Skin Perfector 2-in-1 hoitavalla peitevoiteella epäpuhtauksille joka tuli lahjaksi kun ostin nuo tuotteet.