1. elokuuta 2012

Tyhjä olo

Noin tunti sitten laitoin viimeiset työni menemään eteenpäin. Samalla hetkellä laitoin myös menemään viimeisen palkkiolaskun tekemästäni työstä.

Ja nyt on tyhjä olo. Oon kuitenkin ollut puolitoistavuotta sidoksissa enemmän tai vähemmän tuohon työpaikkaan ja nyt kaikki on ohi. Vaikka en keväällä tehnytkään töitä, niin silti olin koko ajan sidoksissa sinne, ajatuksillani. Ajatuksissa aina oli että mitähän sinne kuuluu ja mitenköhän kongressien järjestelyt sujuu, jne. Ja kun sain nyt kesän aikana taas tehdä töitä, niin helpotti kun ei enää tarvinnut ajatella miten menee vaan sain itsekin vaikuttaa taas siihen menoon.

Olisin toki voinut tuossa duunissa jatkaa vielä syys-lokakuulle varmaankin, mutta koska ensi viikolla aloitan työt Konffassa, oli minun jätettävä yliopiston kongressipalvelut taakse.

Ja nyt kun puhutaan fiiliksistä, niin tässä hyvä video siitä kuinka ei aina vaan voi olla hyvä päivä :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita. Muistathan kuitenkin, että jos sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin silloin voi hyvin olla myös hiljaa. :)

Sanavahvistus käytössä kaikissa kommenteissa ja yli 28 päivää vanhoissa teksteissä kommentit tulevat näkyviin heti kun olen ne hyväksynyt.