16. syyskuuta 2013

Uudet 11 faktaa, vastausta ja kysymystä

Narseska haastoi minut jälleen tähän jo useissa blogeissa kiertäneeseen fakta-kysymyshaasteeseen ja jonka olen jo aikaisemminkin saanut. Koska siitä on kuitenkin jo sen verran aikaa ja kysymykset kuitenkin erit, niin päätin tarttua haasteeseen uudestaan.

Ja haasteen säännöthän siis ovat seuraavat:

Haasteen tarkoitus on etsiä blogeja, joilla on alle 200 lukijaa ja yrittää saada heille lisää niitä

1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään
2. Jokaisen haastetun tulee vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on valinnut
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä haastetuille uusille haastetuille
4. Haastajan tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
5. Sinun tulee kertoa, kuka sinut on haastanut ja kenet haastat
6. Eikä takaisin haastamista

Faktat
  1. Ennen kuin Jake tuli kuvioihin, olin todella todella huono kokki. Jake onkin mua sitten yrittänyt kouluttaa ja kannustaa tekemään ruokaa ja olenkin viimeisen 4 vuoden aikana kehittynyt paljon ja toivon, että kehityn vielä enemmän.
  2. Sain korvikset kun olin 6-vuotias ja vaikka en olekaan välillä pitkiin aikoihin pitänyt korviksia, niin reiät eivät ole umpeutuneet. Voisikin taas ottaa jotkut kivat korvikset käyttöön..
  3. Jos voittaisin lotossa pääpotin, maksaisin ensimmäisenä pois opintolainan ja muut velat.
  4. Olen kotihiiri, eli vietän viikonloput ja illat mieluummin kotona Jaken kanssa viltin alla lukien kirjaa tai katsellen elokuvaa ja syöden hyvää ruokaa kuin lähtisin baareihin roikkumaan.
  5. Olen ollut monta kertaa ainoana tyttönä katsomassa jotain toiminta- tai supersankarileffaa elokuvateatterissa.
  6. Jos muuttaisin Suomen sisällä johonkin toiseen kaupunkiin, olisi se luultavasti Kuopio tai Tampere.
  7. Olen käynyt kampaamossa viimeksi viime marraskuussa ja sen kyllä huomaa hiuksistani. En kuitenkaan tiedä mitä haluaisin hiuksilleni tehtävän, joten olenkin miettinyt jos pääsisi johonkin ilmaiseen hiusten muodonmuutokseen :D
  8. Tykkään pehmoleluista ja jos ois tilaa, ostaisin niitä varmaan koko ajan lisää.
  9. Haluaisin vielä joku päivä käydä uudestaan Flensburgissa, Saksassa. Jäi nimittäin niin kivat muistot siitä paikasta opintomatkan ajalta.
  10. Länsimaiselta horoskoopiltani olen leijona, elementti on tuli ja itämaiselta horoskoopiltani olen possu, elementtinä vesi. Ehkä noiden elementtien takia olenkin suuttuessani todellinen tulisielu, mutta myös nopea leppymään kun vesi sammuttaa tulen.
  11. Odotan kutsua opiskelemaan Tylypahkaan, Jedi Akatemiaan ja/tai Starfleet Academyyn.

Vastaukset Narseskan esittämiin kysymyksiin
  1. Mitä harrastat, vai harrastatko mitään?
  2. Luen, kuntoilen, kirjoitan blogia, ainakin nyt nuo ovat sellaisia mitä voin sanoa harrastuksiksini.
  3. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?
  4. Alunperin kaiketi se, että halusin kirjoittaa ylös tunnelmia, mietteitä, ajatuksia ja jakaa niitä muiden kanssa. Kai. Liian pitkä aika siitä kun alotin :D
  5. Oletko kiinnostunut politiikasta?
  6. En niinkään. Toki seuraan sitä sen verran, että pysyn kärryillä mitä älyttömyyksiä ne siellä Eduskunnassa suunnittelee, mutta en sen enempää.
  7. Jos sinun pitäisi valita, olisitko mieluummin kuuro vai sokea?
  8. Oon muuten monesti miettiny tätä ja oon tullu siihen päätökseen, että en oikeesti pystyis valitsemaan. Kuurona menettäisin mahdollisuuden kuunnella musiikkia, en kuulisi luonnon ääniä, sateen ropinaa, lintujen laulua. En kuulisi jos palohälytin soisi, autot tööttäisivät, jne. Sokeana taas en voisi katsoa televisiota, elokuvia, valokuvia, pelata pelejä, lukea useimpia kirjoja, nähdä värejä, askarrella, neuloa, ommella. Mutta jos nyt kuitenkin toinen on valittava, niin sokea.
  9. Mikä oli lempiaineesi koulussa?
  10. Peruskoulussa äidinkieli, historia ja kuvis, lukiossa lisäksi psykologia ja uskonto. Amiksessa datanomiopintojen aikaan ei oikein mikään, matkailualan aikaan matkailuun ja kulttuureihin liittyvät sekä kieliopinnot (pl. venäjä).
  11. Katsotko mielelläsi piirrettyjä?
  12. Khyllä! Varsinkin niitä joita ei ole pilattu ja rumennettu liialla tietokonehömpötyksellä.
  13. Koetko olevasi luova?
  14. Oon koko ikäni näperrelly ja tehny kaikkea luovaa, joten kyllä.
  15. Lempiruokasi?
  16. Kaikki Jaken tekemä :D
  17. Mikä on unelma-ammattisi?
  18. Opettaja.
  19. Noloin fanituksen kohteesi?
  20. Mä fanitan niin paljon asioita, mutta en todellakaan osaa sanoa mikä niistä kohteista ois nolo(in). Fanitan kaikkea ihan avoimesti, en piilottele mitään fanitustani. Jos keksin joskus mikä voisi olla noloin, niin kerron kyllä.
  21. Jos saisit kolme toivetta pullonhengeltä, mitä toivoisit?
  22. Once Upon A Timen pullonhenki sanoi, että yksikään toive ei ole päättynyt hyvin, jotenka jos uskoisin sitä, niin en toivoisi mitään. Mutta jos se nyt jätetään huomiotta, niin.. ensimmäinen toive olisi, että voisin luovuttaa toisen toiveen jollekin toiselle ja kolmas toive, että pullonhenki pääsee vapaaksi.

Yksitoista uutta kysymystä
  1. Jos saisit matkustaa ihan minne vaan, mihin matkustaisit?
  2. Oletko kissa- vai koiraihminen?
  3. Mihin asiaan olet itsessäsi tyytyväinen?
  4. Minkä elokuvan katsoit viimeksi ja piditkö siitä?
  5. Mitä paikkaa suosittelisit koti-/asuinkaupungissasi ensimmäistä kertaa vierailevalle henkilölle?
  6. Tärkeintä elämässäsi tällä hetkellä?
  7. Mitä ostit viimeksi kaupasta?
  8. Lempikarkkisi?
  9. Jos saisit luoda oman juoman, holiton tai holillinen, millainen se olisi?
  10. Paras asia mitä tänään tapahtui?
  11. Mottosi?

Haastan
En seuraa tarpeeksi pieniä blogeja kovinkaan montaa, mutta sain kuitenkin muutaman kasaan. Haastan siis seuraavat blogit:
Köyhät, kauniit ja kurvikkaat
The L For Love
Matkamuistoja by Gitta
Sentenced To Live
Ketustelua
Ideaali
Matkalla minuksi

4 kommenttia:

  1. Hei, tuo pehmolelu juttu. Miekin tykkään niistä ihan älyttömästi :D ja aina tasasin väliajoin tulee hommattuu lisää vaikka niitä ei kyllä tänne enää hirveesti mahtuskaan :D

    Niin ja pullonhenki jutut on kyllä usein niin, että parempi varoa mitä toivoo :D Mikäli moniin fantasisarjoihin on luottaminen :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie en oo pariin vuoteen kotiuttanu uusia pehmoleluja, mutta aina kun näkee jonku söpön pehmolelun niin tekisi mieli sellainen ostaa :D Ja yleensä ne mulla on jotain eläimiä, kuten siili tai jääkarhu tai saukko tmv.

      Ja joskus fantasiasarjoista saattaa jotain oppiakin, ei ne ihan turhia oo :P

      Poista
  2. Meikä pistää vielä tän haasteen odottamaan. Siitä ei ole vielä niin pitkä aika kun vimeksi tein. Vai onkohan jo? :D Musta se oli ihan vasta. :D Mutta kiitos haasteesta! ;)

    Hei piirretyt. <3 Itsekkin kauhistelen noita uusia 3d pätkiä joita aamutelkkarissa näytetään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei oo kiirettä vastailun kanssa :)

      Erehyin joku aika sitten kattomaan Garfieldia joka oli pilattu 3d-grafiikalla. Ihan kamalaa kuraa! Tai joku TMNT:n uudet versiot. Yh! Voi nykylapsiraukkoja kun eivät tiiä hyvästä piirrosjälestä mitään. Kai te sentäs näytätte pikku-Ketulle kunnollista tavaraa? :D

      Poista

Kommentit tervetulleita. Muistathan kuitenkin, että jos sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin silloin voi hyvin olla myös hiljaa. :)

Sanavahvistus käytössä kaikissa kommenteissa ja yli 28 päivää vanhoissa teksteissä kommentit tulevat näkyviin heti kun olen ne hyväksynyt.