8. lokakuuta 2013

Sixty Degrees North

Varoitus! Paljon tekstiä ja kuvia tiedossa!

Olin tosiaan viime viikonloppuna Helsingissä. Lähdin perjantaina aamusta punaisin siivin kohti Helsinkiä ja lento oli Helsinki-Vantaalla melkein vartin etuajassa. Siinä sitten olikin hyvin aikaa käydä vessassa ja sitten meninkin odottelemaan, että Helsingin matkailun infopiste aukenee. Tai no infopistehän on auki 24/7, mutta henkilökohtaista palvelua saa vain tiettynä aikana. Ostin infopisteestä itelleni 3 vuorokauden matkakortin, jolla pääsi matkustamaan Helsingin, Vantaan ja Espoon alueella vapaasti käyttäen julkista liikennettä. Hintakaan ei ollut mikään paha, vain 24 euroa. Jos olisin rahalla maksanut kaiken matkustamisen, niin olisi mennyt varmaan yli 30 euroa.

Lentokentältä sitten suuntasinkin ensimmäisenä majoituspaikkaani. Majotuin CheapSleep nimisessä hostellissa, joka sijaitsee Helsingin Vallilassa. Lentokenttäbussi meni ihan siitä vierestä ja sijainti oli todella loistava miettien muutakin julkista liikennettä. Melkein vierestä, n.100 metrin päästä, meni ratikka 10-15 minuutin välein ja lyhyen matkan päässä oli myös metroasema. Molempia tapoja kulkea tulikin käytettyä reissun aikana hyväksi.

Alapeti toimi mun sänkynä kahden yön ajan

Sijainnin lisäksi hostelli oli muutenkin hyvä valinta. Kahden yön hinnaksi tuli 52 euroa ja hintaan kuului petivaatteet, joka ei ole ihan normaalia toimintaa hostelleissa. Lisäksi siellä oli ilmainen wlan, hyvin varusteltu keittiö, iso oleskelutila ja mikä tärkeintä, siellä kävi siivoojat joka aamu ja esimerkiksi wc-pöntöt pestiin kunnon myrkyillä. Lisäksi jokainen asukas sai yksilöidyn avainkortin huoneeseen, joka toimi myös huoneessa olevan säilytyskaapin avaimena että ulko-oven avaimena. Ei siis tarvinnut jokaiseen omaa avainta ja ei myöskään tarvinnut pelätä, että joku varastaisi tavarat säilytyskaapista.

Mun kaappina toimi d ja matkalaukku, sellainen käsimatkatavarakokoinen, sopi sinne just ja just :D

Kun olin saanut tavarat huoneeseen, niin hyppäsin ratikkaan suuntana keskusta. Jäin ratikasta pois Senaatintorilla ja ihmeteltyäni hetken menoa Senaatintorilla, lähdin suuntaamaan Aleksanterinkadulle ja etsimään HenkkaMaukkaa. Ja miksei kukaan mulle voinut kertoa ennakkoon, että Aleksanterinkadulla on useampikin H&M? :D

Ensin siis menin Kämp Gallerian yhteydessä olevaan ja mulla meinas silmät tippua päästä ko näin sen :D Oulun ja Kempeleen H&M molemmat sopis siihen tilaan helposti. Sieltä en kuitenkaan löytänyt mitään, niinpä jatkoin matkaa ja päädyin sitten siihen H&M-liikkeeseen jossa olikin alunperin tarkoitus käydäkin, eli siihen missä on myös HOME-osasto. HOME-osastolla olin ihan haltioissani ja olisin hyvinkin voinut ostaa sen tyhjäksi :D Päädyin kuitenkin ostamaan vain kaksi sisustustyynynpäällistä ja neljä kappaletta pöytätabletteja keittiöön. Toki kävin myös katselemassa muutkin osiot ja meinasinkin alkaa hyppimään innosta kun löysin yksinäisen Star Wars-paidan jollaista olin metsästänyt jo pidempään ja lisää innostamisen aihetta aiheutti se, että se oli sopiva! Se oli ihan selkeästi siis mulle tarkoitettu! ♡

50x50cm tyynyt pitäisi jostain saada näitä ihanuuksia varten

Räsymattopöytätabletit

Star Wars ♥

Seuraava etappi oli sitten LUSH. Oi että sitä tuoksua siellä liikkeessä. Ja ne tuotteet! ♡ Pörräilin siellä varmaan puoli tuntia haistellen kaikkia niitä saippuoita ja miettien mitä ostaisin :D Lopulta sitten päädyin ostamaan Snow Fairya 100 gramman purkin, Snow Globe-saippuapalan (Jakelle) ja lisäksi Charity Pot Hand & Body Lotionista 2 euron näytepurnukan. Tuosta Charity Potista menee kaikki tuotto hyväntekeväisyyteen.


LUSHista suuntasin Kamppiin etsimään ruokapaikkaa ja päädyin Subwayhin syömään salaatin. Tokyokanissa en kerennyt sitten käydä kun oltiin aamulla sovittu Arvoituksen kanssa, että mennään hänen työpäivän päätteeksi Korkeasaareen ja kello alkoi olemaan sen verran jo ruokailun jälkeen, että jos haluan viedä ostokset hostelliin ja levätä vähän aikaa ja ladata kännykän, niin oli pakko jättää Tokyokan väliin ja lähteä hostellille heti.

Hostellilla lepäilin tunnin verran ja sitten lähdin kohti Sörnäisten metroasemaa, jonne oltiin Arvoituksen kanssa sovittu treffit. Sieltä suunnattiin Kulosaareen, josta sitten noustiin Korkeasaaren bussiin. Bussi oli ihan täynnä, mutta onneksi ei ollut kovin pitkä matka ja oon tottunu tasapainoilemaan bussissa. Korkeasaaressa sitten suunnattiin Kissalaaksoon ja ei ehditty olla siellä kauaa kun Arvoituksen mies S tuli pikku-T:n kanssa paikalle. Kissat oli tosi aktiivisia ja urosleijona sekä tiikeri välillä äänteli siihen tyyliin, että mulla tuli kylmiä väreitä. Onneksi olivat aitauksessa, muuten oisin voinu vaikka juosta karkuun kun ne äänet kuuli :D

Lellona ♥

Amurin leopardi

Tiikeli.. rawr!

Tuo puu oli niin kaunis livenä kun oli valoja ripusteltu. Harmi kun ei näy valot kunnolla tuossa kuvassa.

Korkeasaaresta suunnattiin sitten A:n kotiin. A alkoi tekemään pizzaa ja pikku-T tuli mun luokse ja pyysi, että luen hänelle kirjaa. Pari minikirjaa sitten luettiinkin siinä kun odoteltiin pizzan valmistumista. Syötiin pizzat ja sen jälkeen vähän aikaa vielä hengailin siellä, kunnes oli aika pikku-T:n alkaa unihommiin. S heitti mut metroasemalle ja sieltä sitten suuntasin ensin metrolla Sörnäisiin jossa kävin Lidlissä ja sen jälkeen ratikalla hostelliin.

Pikku-T ja minä

Aloin nukkumaan joskus 22 jälkeen ja ei oikein nukkuminen onnistunut kovin hyvin ekana yönä. Sänky ei ollut mikään paras mahdollinen ohkaisen patjansa kanssa ja lisäksi välillä hostellin ovisummeri herätti. Sain kuitenkin onneksi muutaman tunnin yhteensä nukuttua, etten ollut lauantaina ihan zombie koko päivää.

Lauantaina sitten suuntasin jo kasin jälkeen Hakaniemen torille. Ensin kiersin kauppahallin ja olin ihan myyty kun siellä oli niin paljon kaikkia kivoja liikkeitä. Sen jälkeen suuntasin sitten siihen torille Kahvisiskojen telttaan syömään aamupalaksi riisipuuroa. Oli kyllä hyvää! Sieltä sitten suuntasin Paasitornin edustalle odottelemaan, että ovet Fanfestiin aukeaisi.

Riissipuuroa ♥

Fanfestin jälkeen, n. klo 16, menin odottelemaan Arvoitusta saapuvaksi. Oltiin sovittu uudet treffit ja mentiinkin Sokoksen 3+1 päiviä ihmettelemään. Itse en löytänyt mitään ostettavaa. Tai no löysin, mutta en viitsinyt ostaa kun sen kuljettaminen ei olisi onnistunut lentokoneessa kun se ei olisi sopinut mun käsimatkatavaroihin. Dolce Gusto Piccolo oli huimassa alennuksessa, olisi maksanut vain 30 euroa! Sokoksella kiertelyn jälkeen mentiin vielä Coffee Houseen kahville. En ollu koko päivänä juonu kahvia ja aloin olemaan siin vaiheessa aikamoinen zombie, niin halusin vähän kofeiinia että selviäisin hereillä hostelliin asti :D Sen jälkeen sitten suunnattiin metroon, minä jäin Sörnäisten kohdalla pois mennäkseni hostelliin ja A jatkoi kotiin. Loppuilta mulla menikin sitten koomaillessa ja varmaankin sen ansiosta sainkin nukuttua paremmin toisen yöni.

Omnomnom.. valkosuklaamochalatte ♥

Sunnuntaina heräsinkin suht pirteänä ja hyvissä ajoin ennen kuin edes herätyskello kerkesi soimaan. Laitoinkin siinä sitten ihan rauhassa tavarat kasaan ja yhdeksän aikaan lähdin hostellista tavaroineni pois ja suuntasin jälleen Paasitornille odottelemaan Fanfestin 2. päivän alkamista. Fanfestista sitten lähdin pois puoli neljän aikaan ja sillä kertaa otinkin suunnaksi lentokentän. Lentokenttäbussi oli ihan täynnä ja jouduinkin jälleen kokemaan tasapainottelun ilon bussissa. Onneksi matka kentälle kesti vain sen puolisen tuntia, mutta tasapainottelua vaikeutti käsimatkatavaralaukku jonka pyöriä ei saanut mitenkään lukittua paikalleen. Lentokentällä sitten tein heti automaatilla check-inin ja sitten vielä ennen turvatarkastukseen menoa järjestelin laukkuja, ottaen mm. nesteet matkalaukusta olkalaukkuun ja hupparin laitoin matkalaukkuun.

Turvatarkastuksen jälkeen kävin syömässä elämäni kalleimman kolmioleivän, joka ei edes ollut kovin hyvä ja join kalliin kupillisen kahvia. Tuli todettua sen jälkeen, että onneksi ei kovin usein tarvitse syödä lentokentällä. Syötyäni lähdin kohti lähtöporttia ja tuli muutaman kerran kyllä toivottua, että lentokentällä annettais jokaiselle joka joutuu kävelemään enemmän kuin 100 metriä lähtöportille, niin jotku potkukelkat :D Mun nimittäin piti kävellä melkein koko terminaalin läpitte päästäkseni lähtöportille. Ei siinä mennytkään kuin ehkä joku 10-15 minuuttia..? Totesin kyllä siinä, että onneksi Helsinki-Vantaa ei ole sieltä Euroopan isoimmasta päästä olevista kentistä/terminaaleista. Puolisen tuntia sitten odottelin että boarding alkaisi ja hyvissä ajoin menin siihen portille ja olin yksi ensimmäisitä joka pääsi koneeseen. Lento pääsi lähtemään ajoissa ja oli hieman etuajassa Oulussa. Isä oli mua hakemassa ja olinkin sitten jo kasin aikaan kotona Jaken luona ♡

Koska Tohtorilla oli kiire pelastamaan maailmaa TARDISilla, niin jouduin matkustamaan lentokoneella kotiin..

Tällainen oli siis mun Helsingin reissu yleisesti. Fanfestista tulee postaus asap. Stay tuned! ;D

2 kommenttia:

  1. Mulla on kans tota Snow Fairya, voitin joskus yhdestä blogiarvonnasta. Ei vaan oo tullut käytettyä, niin se ei oo enää kovin hyvässä kunnossa. Ton Snow Fairyn tuoksu ei oo hirveästi mun mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En miekää aluksi oikein syttynyt tuolle tuoksulle kun pari joulua sitten sain joululahjaksi tuota, mutta lopulta aloin sille tuoksulle lämpenemään ja nyt rakastan sitä.

      Poista

Kommentit tervetulleita. Muistathan kuitenkin, että jos sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin silloin voi hyvin olla myös hiljaa. :)

Sanavahvistus käytössä kaikissa kommenteissa ja yli 28 päivää vanhoissa teksteissä kommentit tulevat näkyviin heti kun olen ne hyväksynyt.