13. elokuuta 2016

Olen ollut..

Sosiaalisessa mediassa on viime aikoina liikkunut haaste, jonka tarkoituksena on ollut listata ensimmäiset seitsemän työtä joita tehnyt. Aloin miettimään asiaa ja vaikka ikää mulla onkin jo 33, niin en mitenkään saa seitsemää työpaikkaa kasaan. Paitsi jos lasken mukaan myös kaiken vapaaehtoistyön ja työssä oppimiset opintojen ajoilta.

Ajattelin tähän kuitenkin kasata kaikki työt mistä olen saanut rahallista korvausta, ts. palkkaa tai korotettua päivärahaa, ja kertoa mitä tein.

1. Nuorten työpajan työntekijä
Ensimmäinen työpaikkani asuessani Haminassa. Työnkuvaan kuului erinäiset palvelut mitä asiakkaille tehtiin, siivousta, kaupassa käyntiä, muuttoja, ompelutöitä. Lisäksi hoidin laskutusta, leirivälinevuokrausta ja myin pajalla tehtyjä tuotteita.

2. Koulunkäynninavustaja
Koulunkäynninavustajana olin noin 1,5 vuoden ajan samassa koulussa Haminassa. Olin sekä normaalissa luokassa kuin pienluokassa, opettajan apuna ja oppilaita avustamassa. Välillä toimin myös opettajien sijaisena. Oppituntien ulkopuolella valmistelin tunneilla tarvittavia materiaaleja ja aina aika ajoin olin myös avustamassa iltapäiväkerhossa.

3. Liikenteenohjaaja
Olin vuoden 2008 Qstockissa vapaaehtoisena ohjaamassa liikennettä. Se sitten poiki minulle myös ihan palkallisen keikan ohjaamaan liikennettä saman kesän Jalometallin aikaan. Pääasiassa siis seisoin monta tuntia paikallani ja varmistin, että alueelle ei tullut sellaista väkeä autoillen joilla ei ollut kulkulupaa.

4. Kongressiassistentti
Matkailualan opintojen jälkeen työllistyin muutamaksi kuukaudeksi Oulun yliopiston kongressipalveluihin, jossa myös suoritin viimeisen matkailualan työssä oppimisen. Työnkuva oli suhteellisen laaja. Kongressien suunnittelua, graafisten materiaalien tekoa, markkinointia, kongressien verkkosivujen tekoa, palavereja, ja toki sitten kongressien aikaan asiakaspalvelua. 

5. Projektiassistentti
Melkein vuoden työttömyyden jälkeen pääsin jälleen mukaan työelämään kun pääsin työelämävalmennukseen Konffaan. Konffa on siis yritys, joka järjestää konferensseja ja erilaisia tapahtumia ympäri Suomen. Pääasiallisesti olin tosiaan assistentti, eli avustin kaikessa mitä piti tapahtumien eteen tehdä ja vastailin puhelimeen. Pääsin kuitenkin myös tekemään graafisia materiaaleja, ja kävin myös Joensuussa yhden tapahtuman tiimoilta.

6. Henkilökohtainen avustaja
Olin eräässä kaupungin päiväkodissa lapsen henkilökohtaisena avustajana. Aivan ihana lapsi olikin. Toki välillä oli sellaisiakin työpäiviä, että hän ei ollut paikalla, niin silloin olin muidenkin lasten kanssa. Työpäivät sisälsivät mm. leikkimistä lasten kanssa, ruokailussa avustamista ja valvoinpa myös lasten päiväunia.

Melkein sain seitsemän kasaan. Jos lisäisin vielä ne vapaaehtoishommat, saisin kasaan 9 työtä. Mitä vapaaehtoishommia olen sitten tehnyt? No, kuten jo mainitsin aiemmin, niin olen ollut Qstockissa liikenteenohjaajana. Lisäksi olen ollut The Irish Festival of Oulu festarityöntekijänä vuosina 2009 ja 2010. Ja viimeisin vapaaehtoishomma oli tämän vuoden Vectoramassa, jossa olin infotäti.

Tällainen on minun työhistoriani. Ja toivon että jossain välissä saisin ilman vapaaehtoishommiakin sen seitsemän työtä kasaan.

29. kesäkuuta 2016

Merta ja vartiointia

Vaikka kesäkuu onkin jo melkein ohi, niin matkustetaan ajassa taaksepäin kesäkuun ensimmäiseen päivään.

Kesäkuun ensimmäinen päivä vietettiin merivartioinnin vuosipäivää ja sen kunniaksi Länsi-Suomen merivartiosto ja Oulu-Koillismaan pelastuslaitos järjestivät avoimien ovien päivän Virpiniemen merivartioasemalla. Siellä oli mahdollisuus käydä tutustumassa uudistuneeseen merivartioasemaan, pelastuslaitoksen uuteen öljyntorjunta-asemaan sekä rajavartioaseman koiratoimintaan.

Tuosta tapahtumasta oli kaverin kanssa ollut puhetta jo aiemmin, ja kun hän sitten kysyi haluanko lähteä hänen kanssaan vierailemaan, niin eipä tarttenut kauaa miettiä vastausta. Kovin montaa kuvaa en siellä ottanut, mutta tässä nyt muutama.




Kävimme lisäksi ihastelemassa Kiviniemen kalasatamaa ja venesatamaa, merivartioasemalta kun ei pitkä matka ollut sinne.



Yksi asia mitä Oulussa rakastan ihan älyttömästi, on tuo meren läheisyys. En tiedä osaisinko koskaan asua kaupungissa joka ei ole lähellä merta.

4. kesäkuuta 2016

Uusi herkkuruoka

Jokin aika sitten kyselin kaverilta ideoita kanaruokien suhteen. Sain häneltä linkin Sereijan blogiin, josta löytyi ohje broileri-riisivuoalle. Sereijan oli itse bongannut ohjeen aikoinaan Pirkka-lehdestä ja tehnyt siihen jotain omia muutoksia. Pitihän se resepeti ottaa kokeiluun, toki pienin muutoksin.


Broileri-riisivuoka

400 g broilerin fileesuikaleita
1 paprika
1 sipuli
3-4 valkosipulin kynttä
1 prk ananaspaloja ananasmehussa
2 dl kermaa
3 dl vettä
2,5 dl basmatiriisiä
mausteita oman maun mukaan

1. Paista fileesuikaleet, lisää joukkoon silputtu sipuli, valkosipuli ja kuutioitu paprika
2. Sekoita ananasmehu, kerma, vesi ja mausteet
3. Lado riisi, broileri-sipulit-paprikaseos ja ananakset vuokaan kerroksittain niin, että ensin 1dl riisiä, sitten broileri, sitten ananas, 1dl riisiä, broileriseos ja lopuksi 0,5dl riisiä
4. Kaada ananasmehu-kerma-vesi sekoitus vuokaan
5. Laita ruoka uuniin 200 asteeseen noin 50 minuutiksi
6. Nauti!

Sereijan ohjeessa oli myös sweet chili kastiketta, mutta ensimmäisen kokkauskerran jälkeen totesin sen olevan aika turha. Sitä pitäisi laittaa niin paljon, että sen maun huomaisi. Omia lisäyksiä ohjeeseen on sipuli ja valkosipuli.

Tätä herkkua on tullut tehtyä nyt tosiaan usiamman kerran, ja onneksi ruoka on herkkua myös Jakenkin mielestä.

31. toukokuuta 2016

And believe I am still alive..

Olen miettinyt jo pitkään miten tämän postauksen aloittaisi. Tapoja on niin monia. Olen myös miettinyt sisältöä. Tyyliä. Melkein ihan mitä vain mitä voi, ihan vain sanoakseni..

OLEN TAKAISIN!

Välissä on melkein puolen vuoden tauko kirjoittamisesta. En edes tiedä onko blogillani enää lukijoita, mutta ehkä se tämän postin myötä selviää.

Puolen vuoden hiljaisuudesta voin syyttää opintoja. Ja toki itseäni. Kevät vain sattui olemaan kiireistä aikaa opintojen suhteen. Viimeiset tärkeät kurssit, työssä oppiminen, tutkintotilaisuus. Toisin sanoen paljon tietojen etsimistä, kirjallisia töitä, osaamisen näyttämistä käytännössä ja teoriassa. Välillä meinasi mennä usko itseen, mutta lopulta kaikki meni kuitenkin hyvin ja sain huokaista helpotuksesta. Ja sain ne lähihoitajan paperit! :)

Valamis! Tosin lähihoitajana ei voi koskaan sanoa olevansa valmis, sillä koko ajan tulee uutta oppimista..

Opintojen loppumisen jälkeen sitten olenkin metsästellyt työpaikkoja, eli kirjoittanut monia monia työhakemuksia. Keikkatyötä kyllä olisi tarjolla ja olen ilmoittautunutkin pariin eri paikkaan sijaiseksi, mutta mukavampaa se olisi jos saisi vakityöpaikan tai ainaki pidemmän työsopimuksen kuin 8h kerrallaan.

Mutta mitä blogin tulevaisuudessa on tiedossa? Ainakin monta juttua on mietintämyssyssä, mahdollisesti jopa jotain videopostausta saatan tehdä.

Jos täällä on enää lukijoita, niin mistä te haluaisitte lukea nyt kun olen palannut blogini pariin?

12. joulukuuta 2015

Kuulumisia

Hups, edellisestä postauksesta jo kuukausi aikaa ja silloinkin vain opastin tekemään itse nukketeatterinukkea. No, pidempään mua seuranneet toki tietävät jo sen, että kuukauden tauko kirjoittamisessa ei ole mulle mikään ihme, varsinkin kun välillä saattaa olla useampiakin kuukausia etten postaile mitään. Tänä vuonna muutenkin postaustahti ollut aika olematon ja syytän siitä koulua/opintoja. Ja ehkä sitä, että olen taas tänä vuonna innostunut pelailemaan pelejä. Dragon Age, Skyrim, Fallout 4, .. eli ehkä mun pitääkin syyttää pelifirmoja koska tekevät liian mielenkiintoisia pelejä! :D

Viimeisin pelirakkaus, Fallout 4.

Koulun ja pelaamisen lisäksi mun elämässä ei olekaan kovin mitään mullistavaa tapahtunutkaan. Koulussa kaikki mennyt hyvin ja mulla ois tälle vuodelle enää yksi pakollinen koulupäivä ennen joululomaa. Toki kouluhommia pitää kotonakin tehdä, joista isoin on liiketoimintasuunnitelma. Sain vapautuksen yrittäjyyskurssista, sillä olen sen jo aikaisempien opintojeni aikana kahdesti käynyt. Liiketoimintasuunnitelma on kuitenkin tehtävä, sillä se on yksi ammattitaitovaatimuksista. Olen kuitenkin asettanut jo itseni aika pitkälti lomamoodiin. Lomamoodiin asettautuminen alkoi myös aika mukavissa merkeissä, sillä sain kuulla saaneeni työssä oppimispaikan koulun kautta. Ja siihen työssä oppimispaikkaan ei muuten ihan helposti vammaistyöhön suuntautuvat lähihoitajaopiskelijat pääse!

Tällä viikolla Ouluun tuli ihan kunnolla lunta, vihdoinkin!

Tällä viikolla oli koulussa muutenkin ihan kivaa. Tiistaina ja keskiviikkona meillä oli AVEKKI-koulutus. Kyseinen koulutus siis valmistaa kohtaamaan haastavasti käyttäytyvän asiakkaan. Tiistaina meillä oli teoriaa tuohon liittyen ja keskiviikkona sitten harjoiteltiin käytännössä tapoja siihen, että miten saada aggressiivinen asiakas/henkilö rauhoittumaan ja miten puolustaa itseään jos joku käy kimppuun. Oltiin kirjaimellisesti toistemme kimpussa silloin, mustelmilta ja kuhmuilta ei säästynyt varmaankaan kukaan, paitsi ehkä kouluttaja :D


Aamiaista Puistokahvila Makiassa

Jouluhommatkin alkaa olemaan melkeinpä kondiksessa. Joululahjoista suurin osa hommattu, enää pitäisi kummipojalle jotain pehmeää hommata. Vietämme jouluaaton miun vanhempien luona ja sinne olen ajatellut vieväni itse tehtyä sinappia, raakasuklaata ja joululeipää. Pitäisi vain ostaa tarvikkeet noita kaikkia varten. Onneksi on vielä aikaa ja ainakin raakasuklaa ja joululeipä parempi tehdä vasta pari päivää ennen joulua.

Tästä nyt tuli vähän sekava postaus, mutta sekään nyt ei ole mitään uutta tässä blogissa. Seuraava postaus on jo valmis siirrettäväksi paperilta tänne ja kuvia vailla. Ehkä se näkee päivänvalon vielä ennen joulua..

12. marraskuuta 2015

Nukketehdas

Meillä oli tänään koulussa vähän erilainen päivä, luova päivä. Osaamisalan opintoihin kuuluu erilaisten ohjaus- ja työtekniikoiden opettelu. Tänään vuorossa oli nukketeatteri ja siinä oli ideana tehdä oma nukke. Tekniikka ja toteutustyyli oli vapaa, ainoa vaatimus oli että materiaalit tuli olla sellaisia mitä koulusta löytyy ja että nukella on edes yksi liikkuva käsi.

Itse mietin aluksi kissaa, mutta en osannut päättää millä tekniikalla sen tekisin. Huovuttamalla, sukkahousut+vanu, styroksi, .. Liikaa vaihtoehtoja. Lähdinkin sitten Pinterestistä etsimään ideoita ja kissa muuttuikin ihmiseksi, tytöksi.

Pää melkein valmis

Ensimmäisenä oli pään tekeminen. Käytin siihen polvisukkaa ja vanua, silmiksi otin tuollaiset pyöreät helmet ja suun tein langalla. Hiuksiin käytin matonkudetta jonka liimasin kuumaliimalla (huom! kuumaliima on nimensä mukaisesti kuumaa.. nimim. poltin sormeni muutaman kerran). Kun pää oli valmis, olikin aika tehdä vartalo. Vartalo tehtiin pitkästä puutikusta, joka liimattiin päähän kiinni. Sen jälkeen sitten alkoikin vaatteiden miettiminen.

Valmiina, vai onko sittenkään..?

Vaatteet tehtiin kankaasta joka leikattiin sopivan kokoiseksi ja suurin piirtein neliöksi. Keskikohtaan leikattiin reikä ja kangas pujotettiin alakautta paikalleen. Koska aukosta tuli hieman liian iso, niin liimasin sen kaulaan kiinni. Lisäksi laitoin vielä kaulaliinan tuomaan vähän lisää ilmettä vaatteelle. Hiukset letitin ja sidoin punaisella rusetilla. Poskiin sain väriä väriliidulla. Liikkuvan käden tein myös sukasta ja vanusta, jonka liimasin ensin puutikkuun ja sitten vielä liimasin paikalleen "mekon" yhteen kulmista.

Nukesta tuli mielestäni todella söpö. En tosin ihan tyytyväinen ole lopputulokseen, joten luultavasti tulen muokkaamaan sitä jotenkin. Olen myös miettinyt, että tekisin vielä toisenkin ja sille mulla onkin jo suunnitelmat aika hyvällä mallilla. Pitäisi vain jotain tarvikkeita käydä ostamassa.

Helmikuussa meillä sitten jatkuu tämä nukketeatteri-teema, teemme mm. jonkin esityksen ja mahdollisesti toisenlaisen nuken. Innolla odotan.

9. marraskuuta 2015

Mitä kuuluu opinnoille?

Lähihoitajan opintoja on takana nyt päälle vuosi. Sinä aikana on tullut suoritettua koulutukseen liittyvät perusopinnot, eli kaikille pakolliset opinnot joihin kuuluu kolme tutkinnon osaa: kasvun tukeminen ja ohjaus, hoito ja huolenpito sekä kuntoutumisen tukeminen, ja nyt opiskellaan jo omaa osaamisalaa, joka on minulla vammaistyö.

Käytössä oleva oppikirja sekä ammattitaitovaatimukset.

Perusopinnoista hoito ja huolenpito (hohu) sekä kuntoutumisen tukeminen (kuntu) on olleet tähän asti sellaiset tutkinnon osat, joista olen pitänyt. Toki pidin myös tuosta kasvun tukemisesta ja ohjauksesta, mutta se ei niin paljoa antanut uutta. Hohun aikana opiskeltiin lääkehoitoa, anatomiaa ja fysiologiaa, erinäisiä toimenpiteitä (pistäminen, katetrointi, nenämahaletku, ..) ja tietenkin sairauksia. Kuntun aikaan keskityttiin sitten erilaisiin kuntoutujaryhmiin. Työssä oppimiset olisi myös pitänyt olla molempien aikana siihen sopivat, mutta minulla meni hieman ristiin. Hohun aikaan olin eräässä tehostetun palveluasumisen yksikössä, jossa ei oikein hoidollista työtä ollut. Tokihan siellä tuli tämä perushoito ja lääkehoito, mutta hurjin hoitotoimenpide taisi olla se kun sain mitata asukkaiden verensokerit ja pistää insuliinit. Kuntun aikaan sitten taas olin vuodeosastolla ja siellä sitten olisi ollut hyvä osata jo hohussa opittuja asioita. No, onneksi ohjaaja ymmärsi tilanteeni ja hän opetti minulle myös hohun asioita. Sainkin todella paljon irti kuntun työssä oppimisesta tuon ansiosta ja nyt on enemmän varmuutta tehdä asioita.

Kuntun työssä oppimisen aikana pukeuduin näin muodikkaasti..

Nyt on sitten tosiaan jo osaamisalaopinnot alkaneet. Nyt alussa olemme käsitelleet eri vammaryhmiä kuten kehitysvammoja, liikuntavammoja, aivovammoja. Meillä on nyt myös jatkunut lääkehoito ja lääkelaskut, lisäksi alamme käymään läpi tarkemmin eri vammaryhmien kuntoutumista, terveyden ylläpitoa ja edistämistä, ja jossain vaiheessa on tiedossa hieronnan ja jalkahoidon opiskelua. Toki opintoihin kuuluu myös kielien opiskelua ja yrittäjyyttä, EA2-kurssi ja kaikkea muuta enemmän tai vähemmän kivaa.

Helmikuun lopulla olisi sitten suunta jälleen kentälle, eli työssä oppimaan. Pitäisi alkaa metsästämään jo paikkaa. Muutama idea kyllä on minne haluaisin, mutta kaikkialle ei voi ottaa itse suoraan yhteyttä vaan koulu hakee ne paikat. Tuo työssä oppiminen sitten jääkin minulla viimeiseksi ennen valmistumista ja työmaailmaan siirtymistä, joten haaveena olisi päästä suorittamaan se sellaiseen paikkaan, johon voisin sitten valmistuttuani työllistyä suoraan.

Haluaisitteko kuulla lisää lähihoitajan opinnoista? Tai onko siellä ruudun toisella puolen lähihoitajia/lh-opiskelijoita?

26. lokakuuta 2015

Nipsnaps ja väriä

Muutama viikko sitten minusta alkoi tuntua sille, että hiukseni ovat ihan liian pitkät. Hiukset oli koko ajan vain ponnarilla tai letillä. En edes muista milloin olisi hiukset olleet ihan rauhassa auki koko päivän. Nukkuessakin hiukset alkoi olemaan aika usein letillä. Osittain hiusten kiinnipitäminen johtui siitä, että oli menossa työssä oppiminen. Lähihoitajan, ja toki myös muiden hoitoalan työntekijöiden, aseptisiin ohjeisiin sisältyy mm. hiusten pitäminen kiinni työvuoron aikana. Mutta kun se hiusten pitäminen kiinni oli myös yleistä vapaa-ajallakin. Niinpä varasin sitten ajan Zaparoon Sinille ja kävin lyhentämässä hiuksia niin paljon, että ei pitkään aikaan tule saamaan kiinni.


Sanoin Sinille, että haluan hiuksista lyhyet ja annoin Sinille vapauden leikata niin lyhyeksi kuin hän uskalsi. Lähdin erittäin tyytyväisenä asiakkaana pois. Tuossa mallissa on huomioitu se, että minulla oli toinen sivu jo valmiiksi lyhyt. Siksi siis toispuoleinen leikkaus.

Viime viikolla aloin sitten haaveilemaan väristä ja varasinkin ajan Zaparoon. Piheys kuitenkin iski ja päätin värjätä hiukset ihan itse. Väriksi valikoitui Four Reasonsin 5.52 Cherry Tree.


Kuten kuvasta näkee, niin hiukset on kasvanu muutaman viikon aikana sen verran pituutta, että pitäisi käydä kampaamossa. Eniten mua häiritsee tuo lyhkänen sivu kun taaempana huomattavasti pidemmät. Voisi siis käydä leikkauttamassa ne ihan samalle tasalle. Toki myös tuota pidempää osiota voisi ehkä vähän lyhentää. Ehkä. Pitänee tällä viikolla käydä Zaparossa ja katsoa mitä tapahtuu ;)

Milloin viimeksi sinulla on hiuksissa tapahtunut isompi muutos?

10. lokakuuta 2015

REKOtuttaa

Ympäri Suomea järjestetty REKO rantautui kesäkuun alussa vihdoin Ouluunkin. Me ollaan Jaken kanssa käyty alusta saakka ostoksilla, ainoastaan pari kertaa jäänyt väliin mm. meidän Prahan reissun takia. Viimeisin REKO-kokoontuminen oli eilen ja meillä mukaan lähti sieltä jo tuttuun tapaan jogurttia mutta lisäksi piimää, leipää, jauhoja, kaurahiutaleita, muikkua ja perunoita sekä valkosipulia.

Viimeisin ostos, kuvasta tosin puuttuu perunat, muikku ja valakosipuli..

Tuota jogurttia ollaan ostettu ihan alusta saakka ja se on kyllä ihan ehdoton ostos. Parempaa maustamatonta jogurttia en ole maistanut. Meillä tuo 3 kilon pönttö kestää noin viikon verran ja sitten joutuukin viikon verran odottelemaan, että sitä saa lisää. Ainahan sitä toki voisi ostaa 2 pönttöä, mutta kun jääkaappiin ei sovi. Jogurtin lisäksi ei välttämättä aina osteta muuta, mutta jos ostetaan on ostokset joka kerta aika erilaiset. Ollaan ostettu kananmunia, ankanmunia, kalaa, lihaa, pottua, leipää ja nyt eilen ensimmäistä kertaa jauhoja ja kaurahiutaleita. Aikalailla tarpeen mukaan menee ostokset, ja toki sen mukaan mitä tuotteita on tarjolla.

REKOn myötä meillä on lisääntynyt todella paljon lähi- ja luomutuotteiden ostaminen. Kyllähän niitä on pyrkinyt ostamaan jo ennen REKOakin kaupasta, mutta mieluummin ostaa suoraan tuottajalta kun tietää sen rahan menevän kokonaan tuottajalle.


REKOssahan on siis kyse siitä, että tietyin väliajoin lähialueiden (ja miksei kauempaakin) tuottajat myyvät kuluttajille omia tuotteitaan ilman (turhia) välikäsiä. Myynti tapahtuu alueen REKOn FB-ryhmässä niin, että tuottajat lisäävät myynnissä olevien tuotteidensa tiedot ja hinnat ryhmän seinälle ja kuluttaja ilmoittaa tuottajan ilmoituksen alle, että mitä haluaa ostaa ja kuinka paljon. Sovittuna ajankohtana ja sovitussa paikassa tuottajat ja kuluttajat tapaavat, jolloin sitten itse ostotapahtuma tapahtuu.


Joko te olette löytäneet REKOn? Oululaiset voivat liittyä mukaan täällä.