28. syyskuuta 2013

Motivaatiosta ja sen puutteesta..

Olen ollut SATSin jäsenenä nyt puolisen vuotta. Alkuun kävinkin todella reippaasti salilla ja jumpissa ja kesälläkin vielä jaksoin vääntäytyä helteisinäkin päivinä rehkimään. Sitten tuli nilkkarikko ja viikkoa myöhemmin tuli käytyä tatuoijan luona. Tatuoinnin paranemisajan aikana en salille viitsinyt lähteä, ettei vaan tatuointi ärsyynny hikoilusta ja muutenkin nyt salilla ne bakteerit tuppaa leviämään herkemmin kun ei tiedä onko laitteiden edelliset käyttäjät putsanneet käytön jälkeen omat hikensä pois, jne. Heinäkuun lopussa taas iski liikuntakärpänen ja kävinkin muutaman kerran jumpassa. Ja se tosiaan jäi muutamaan kertaan, oisinkohan viidesti käynyt siinä heinä-elokuussa.

Sitten tuli SATSin ryhmäliikuntatuntien uusi lukkari ja varailinkin innokkaasti tunteja. En kuitenkaan koskaan päätynyt niille tunneille, peruutin varauksen aina viimesillä hetkillä kun se oli vielä mahdollista. Yleensä syynä oli se, että tunnit alkoivat ns. liian myöhään. En tarkoita sitä että olisin varannut iltatunnit ja sen takia en sitten jaksanut lähteä, vaan sitä että heräämiseen nähden liian myöhään. Kun herää viimeistään 8 aikaan ja ryhmäliikuntatunti alkaa 11-12 välillä, on siinä parin-kolmen tunnin aikana kerennyt motivaatio lähteä laskenut aika lähelle nollaa.

Yksi syy on myös SATSin sijainti. Sinne päästäkseni mun on ainakin nyt kun syssy tullu, niin kuljettava bussilla. Meno-paluumatkaan saan varata aikaa ainakin tunnin, sisältäen bussipysäkille kävelyn ja bussin odottamisen. Jos menee ryhmäliikuntatunnille, niin paikalla pitää olla hyvissä ajoin jos haluaa saada salissa hyvän paikan, varsinkin suosituimmilla tunneilla. Bussilla kulkiessa ei myöskään hikisenä viitsi kulkea, niin salilla tuhraantuu treenin jälkeen puolesta tunnista tuntiin, riippuen kuinka nopeasti selviän suihkusta+saunasta pois ja kuivattua ja puettua. Eli tunnin treenin lisäksi pitää varata reilut kaksi tuntia ns. oheistoiminnoille.

Olenkin tässä nyt miettinyt, että mikä mut sais tais motivoitua treenaamaan SATSilla. Toki 64 euron kuukausimaksu on ihan hyvä motivaattori, mutta ei näköjään tarpeeksi riittävä kun viimeisen kolmen kuukauden aikana muutama hassu treenikerta. Mutta se ihan paras motivaattori olisi personal trainer tai edes kaveri joka pääsisi samaan aikaan salille kuin minä, eli aamulla/aamupäivällä. PT on vaan harmittavan kallis, riippumatta siitä millaisen setin ottaa niin kertahinnaksi tulee n. 60 euroa. Ja toki ne kaikki tapaamiset pitää maksaa kerralla. Jos olisin lottomiljönääri, niin en miettisi hetkeäkään PT:n hankkimista, mutta työttömänä Kelan rahoilla elävänä mulla ei ole varaa.

Mulla ei ole mahdollisuutta ennen maaliskuuta irtaantua SATSin jäsenyydestä, joten mä todellakin toivon että jossain välissä se motivaatio lähteä treeneihin taas iskee. Ja vaikka se motivaatio palautuiskin ihan kunnolla, niin sen tiedän että en jatka SATSilla käyntiä maaliskuun jälkeen. Mulla on jo valittuna uus paikka missä alan käymään sen jälkeen, nimittäin Kuntosali Pro-Am. Se sijaitsee ihan kävelymatkan päässä, meniskö kymmentäkään minuuttia kävellen. Siellä ei ole ryhmäliikuntaa, mutta se nyt ei ole hirveä menetys. Säästän kuitenkin reilun 20 euroa jo kuukausimaksuissa ja eipä myöskään mene rahaa bussikorttiinkaan. Pro-Amissa on myös mahdollista maksaa kertamaksu, joten varmaankin alkuun käyn siellä kertamaksun maksavana ja saatankin aloittaa siellä sen ansiosta jo ennen kuin SATSin jäsenyys päättyy.

Nyt kuitenkin ajattelin motivoida itseni suihkuun ja unohtamaan treenaamisen loppuviikoksi.

6 kommenttia:

  1. Kiva, että oot kuitenkin lähempää löytänyt jo salin missä sitten käydä :)
    Toivottavasti löydät vielä inspistä käydä nämä viimeiset kuukaudet myös satsilla, niin ei turhaan tarvisi maksaa kuukausimaksua :).

    Itsellä aina talvisin on myös ongelmana tuo bussilla kulkeminen ja jos ei ole mahdollista päästä Satsilta kotiin poikaystävän kyydissä, niin päivät venyy tosi pitkiksi, joskus jopa mennyt 13h päiviksi, jos töistä suoraan on sinne mennyt :/. Ja itse en koskaan suihkussa tuolla käy, kun bussiin saa/sai monesti juosta jumpan jälkeen (en halunnut tuntia odottaa seuraavaa) ja pyörällä kulkiessa sitten ehdin 5km matkan aikana hikoilla uudelleen...
    Viime talvena tuntui itseltäkin motivaatio tämän takia katoavan täysin, kun oli niin väsynyt ja mietin vakavissani, että ensi keväänä sanoisin irti jäsenyyden, kun huhtikuussa loppuu sopimus.

    Mutta sitten itselläni on ollut suurena motivaationa (kuukausimaksun lisäksi) fyysinen terveys ja työkykyni ylläpito. Oon niin usein kärsinyt huimauskohtauksista, kun niska-hartiaseutu jumittaa ja töissä on paljon sekä koneella istumista että labrassa paljon käsillä tehtävää, niin jumpat ovat huomattavasti parantaneet mun kroppaa ja helpottaneet sitä kuormitusta. Toki jos lihakset kunnolla jumittaa, niin olen monesti pelännyt lähteä jumppaan, kun muutaman kerran se onkin vain pahentanut tilannetta...
    Ja silloin kun aloitin ylipäänsä liikkumisen (yliopistolla oli vuoro kerran viikossa Satsilla spinningkiin, niin ostin sen kortin), niin se fyysinen pahaolo motivoi itseni liikkeelle. Kuppi meni nurin, kun en vain jaksanut enää sitä tuskallista fiilistä kropassa, kun en vain siinä viihtynyt yhtään... Onneksi sitten lähdin, olo on huomattavasti parantunut niistä ajoista :).

    Tää on kyllä niin kaksipiippuista ja hankalaa, kaikissa jutuissa kun on ne hyvät ja huonot puolet :)
    Harmi, että me käydään niin eriaikoina jumpissa, muuten kyllä ilo mielin voisin sun seuraksi salille lähteä. Itsestäkin kun monesti tuntuu, että olisi kiva saada jollain tavalla "seuraa" jumppiin, vaikkei siellä hirveästi sillä tavalla rupatella ehdi :)

    Toivottavasti löydät sen liikunnan palon uudelleen itsellesi, tsemppiä paljon ^_^!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei edes fyysinen tarve pakota salille. Vaikka nyt mulla onkin tuota ylipainoa kertynyt, niin sen saa parhaiten aerobisella veks ja eli vaikka pyöräillen tai kävellen. Lihaksia toki olisi kiva parantaa, mutta niitäkin voi kotona kun tekee erinäisiä liikkeitä. Salin vaan tulin aikoinaan valinneeksi kun ajattelin sen olevan helpompaa saada painoa alas ja kuntoa ylös.

      Ja harmi tosiaan toi että käydään eri aikoihin jumpissa. Ois kiva jos ois siinä ennen tuntia ja miksei tunninkin jälkeen joku kenen kanssa rupatella.

      Poista
  2. Kun kävin Elixiassa, käyntiin meni matkoineen noin kolme tuntia. 45min/suunta matkoihin + tunti + siellä paikalla ajoissa olo.
    Jos kävin lauantaina pilateksessa, tunti alkoi klo 11. Mun piti lähteä 9.30 kotoa ja olin kotona joskus 13-13.30, riippuen siitä miten julkiset meni. Lopetin jäsenyyden kun laskeskelin, että hinnan kannattavuuden vuoksi pitäisi käydä vähintään kolme kertaa viikossa aktiivisesti liikkumassa tai muuten kertakäynnin hinta menee niin korkeaksi ettei siinä ole mitään järkeä pitää yllä kuukausisopimusta.

    Nyt en vaan yksinkertaisesti raaski laittaa aikaa niin paljon, jos menen töiden jälkeen niin en ehtisi nähdä T:tä hereillä koko päivänä. Ja ennen töihin menoa en jaksa lähteä + päivä pitenisi koska en ehtisi ajoissa takaisin työpaikalle (tunnit alkavat klo 7 ja mun työaikani alkaa 8.15)
    Löysin ihan kodin vierestä kivat tunnit, ilmoittauduin zumbaan ja pilatekseen. Toiseen liikuntapaikkaan kävelen 3min ja toiseen 5min. Ihan loistavaa kun ei kulu niihin matkoihin "turhaa aikaa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kans se, että jos jumppa alkaa klo 11, on mun lähettävä kotoota klo 10 ollakseni 10.30 perillä ja siinä saan 30 minsaa aikaa vaihtaa vaatteet ja varata paikan. Jos taas viikonloppuna jumppa alkaa vaikka 10.30 niin lähtö 9.00 ja sitten mulla onkin tunnin verran aikaa vaihtaa vaatteet ja varata paikka. Toki silloin voin myös salin puolellakin käydä, mutta koko ohjelmaa en kuitenkaan kerkeäisi mitenkään. Ja koska SATSin jumpat kestää sen 55 minsaa, niin viikonloppuna mun pitäs vielä pahimmassa tapauksessa tunti odotella bussia jolla pääsee kotiin. Että ei mitään kivaa kyllä. Nykyään kun meillä ei ole edes autoa, niin ei voi Jakeakaan pyytää viemään/hakemaan.

      Mulla ei oo tässä kodin lähistöllä mitään paikkaa missä ois ryhmäliikuntaa fiksuun aikaan. Linnanmaan liikuntahallilla, jonne matkaa pyöräillen 10 minsaa ja kävellen ehkä 20 minsaa, niin siellä tunnit illalla siihen aikaan, että sieltä kun pois pääsee sais mennä jo nukkumaan. Ei sekään oo mukavaa.

      Oon miettiny että jos hankkis PS3:lle Zumban. Pääsis ainaki silleen "ryhmäliikuntaan" :D

      Poista
  3. Viko sitä sun salijäsenyyttä muuttaa jonkun toisen nimiin? Ainakin joillain saleilla sellainen kuulemma onnistuu. Kannattaahan kysellä kaverit ja kavereiden kaverit läpi. Voisit aloittaa jo lähemmällä salilla HETI ja ehkä innostus palaisi.

    Meikän salikokemukset yltävät tasan viikon mittaiseen pätkään ja se siitä. :D Kävin siis oikeasti vain kokeilemassa. Se oli kyllä ihan jees ja sali parin minuutin kävelymatkan päässä. Tiedän että mulle vaikuttaisi sellainen. SIlloin kun kävin vielä tankotanssitunneilla niin kiirehdin tunneille pyörällä 9km töistä suoraan. Kotimatka oli onneksi lyhyempi. :D

    TSemppiä ja pitkiä hermoja matkojen kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti SATSin jäsenyyttä ei voi muutta toisen nimiin. Lukee ihan sopimusehdoissa.

      Poista

Kommentit tervetulleita. Muistathan kuitenkin, että jos sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin silloin voi hyvin olla myös hiljaa. :)

Sanavahvistus käytössä kaikissa kommenteissa ja yli 28 päivää vanhoissa teksteissä kommentit tulevat näkyviin heti kun olen ne hyväksynyt.