7. syyskuuta 2013

Vielä on kesää jäljellä..

Nyt on kyllä sää ollut koko viikon ihan epäsyksyinen. Toisaalta ihan kiva että lämmintä vielä riittää, mutta kyllä sitä jo toivoo, että se kunnon syksy tulisi.

Ja sitten siihen itse asiaan..

Eilen, eli perjantaina 6.9., oli ensi-ilta sellaisella elokuvalla mitä me molemmat oltiin odotettu jo useita vuosia, jo ennen kuin siitä edes tuli virallisesti tietokaan että se tullaan tekemään. Riddick. Päätettiinkin heti kun liput tulivat myyntiin Elokuvateatteri Stariin, että käydään katsomassa se ensi-illassa vaikka näytös onkin suhteellisen myöhäinen.

Koska meillä ei ole enää autoa, niin sehän tiesi pyöräilyreissua. Onneksi Star on kuitenkin Tuirassa jonne polkee vartissa ja reittikin ihan kiva. Näytös alkoi klo 20, mutta lähdettiin jo puoli kuuden aikaan kotoa, sillä käytiin ensin syömässä kiinalaista sapuskaa Merikosken Grilli & Chinese Fast Foodissa. En viitsinyt omasta annoksesta edes ottaa kuvaa koska kuten paikan nimestä voi päätellä, ei annosten ulkonäköön oikein panosteta. Mutta voin kuvailla: riisikasa ja siinä vieressä kanaa hapanimeläkastikkeessa aseteltuna muovisen take away ateriaboxin päällä ja muovihaarukka.

Koska oli lämmin ilma, niin päätettiin hakea jälkkäriksi jäätelöt kaupasta ja mentiin syömään ne vesivoimalaitoksen luokse Merikosken rantaan.

Mekko, legginsit ja ballerinat H&M
Paita ja laukku Varusteleka

Välillä tuntu siltä, että noi legginsit ois ihan liikaa. Aurinko nimittäin lämmitti sen verran mukavasti. Ja sukatkin ois voinu jättää pois. Onneksi kuitenkin tajusin laittaa ballerinat jalkaan, nimittäin tennareitten kanssa mun jalat ois kyl sulanu. Jätskiherkuttelun jälkeen sitten otettiinkin suunnaksi Star, jossa tosin saatiin odotella vielä hetki jos toinenkin elokuvan alkua.

Leffaliput

Ja arvatkaapa olinko ainoo naispuolinen kattomassa leffaa? OLIN! :D Ei siellä kyl kovin montaa ylipäätänsäkään ollut katsomassa sitä, mutta mie olin oikeesti ainoa nainen. Mutta mie nyt oon jo tottunu siihen, että oon ainoa nainen leffayleisössä, on sitä tapahtunut jo niin monta kertaa. Riddick oli kyllä viihdyttävä vaikka olinkin aika pettynyt, että Karl Urbania näkyi vain alussa lyhyt pätkä :( Mutta onneksi sentäs Vin Dieseliä näkyi, ja kuului, enemmän. Leffa loppui vähn ennen kymmentä ja oltiinkin sitten kotona jo vartin yli kymmenen, eli nukkumaankin päästiin ihan ajoissa.

Tänään herättiin reippaana jo kasin aikaan ihan ilman mitään herätyskelloa. Syötiin aamupala ja sitten lähdettiin kohti kaupunkia, tällä kertaa bussilla. Ensimmäisenä etappina oli SystemaStore, jossa muuten saatiin aikasta välinpitämätöntä palvelua. Ei oo kyllä sitä tyyppiä joka meitä "palveli", ni palkattu sinne asiakaspalvelutaitojensa takia koska ne oli aika olemattomat.

Paljon parempaa palvelua saatiinkin sitten meidän seuraavassa etapissa, eli Café Krudassa/Kofeiinikomppaniassa. Käytiin nimittäin Krudassa juomassa aamukahvit ja sitten Kofeiinikomppanian puolelta Jake osti teetä töihin. Krudan täti on aina niin iloisella päällä ja Kofeiinikomppanian täti ihan innoissaan esitteli meille erilaisia teevaihtoehtoja.

Aamukahvia~

Sitten olikin suuntana kauppatori ja lähiruokamarkkinat. Markkinakojuista ei tullut otettua kuvia, mutta siellä alkoi juuri sopivasti taikashow, joten siitä otin sitten kuvia. Taikashowta veti taikuri Joni Pakanen, Oulun oma poika. Oon ollu Jonin kanssa yhtä aikaa lukiossa ja Joni silloin jo hauskuutti oppilaita ja opettajia tempuillaan joulu- ja kevätjuhlissa. Ja muulloinkin. Ja nykyään Joni taitaakin olla yksi Suomen suosituimmista taikureista.

Narutemppuilua

Hetken aikaa tuolla torilla pyörittiin ja sitten alkoikin vatsa ilmoittelemaan, että ruokaa voisi suunnata syömään. Suunnattiinkin Kauppuri 5 joka on jo meillä aika vakio jos ollaan kaupungilla käymässä ja aikomus käydä syömässä.

Kauppuri 5 taidetta

Ohjeet

Stargåte - Vain henkilökunnalle

Kauppuri 5 tunnelma on kyllä ihan mahtava. Se ei ole mikään tiukkapipojen paikka, ellei nyt pipo satu olemaan syystä tai toisesta liian pieni ja sen takia tiukasti päässä.

Ja mulla ruokana oli, yllätysyllätys, Heinäpään teurastaja, lisänä ranut ja valkosipulimajo sekä juomana kokis.

Heinäpään teurastaja

Ranut ja valkosipulimajo

Koska viikonloppuisin Koskelaan kulkee bussi kerran tunnissa ja meillä jäi ruokailun jälkeen melkein tunti aikaa ennen seuraavan bussin tuloa, suunnattiin Stockmannille. Ensin mentiin miesten tuoksuja tuoksuttelemaan, jos vaikka Jakelle löytyisi uusi syys-talvituoksu. Muutamia kivoja vaihtoehtoja löytyikin, niistä vain pitäisi nyt osata päättää mikä on paras ja mihin raaskii sijoittaa.

Mulla taas oli tarve kasvovedelle, kuorivalle suihkusaippualle ja vanulapuille. Lisäksi mietin koko Stokkalla olo ajan, että jotain muutakin tarvitsen mutta eipä se tietenkään tullut silloin mieleen.

Ostokset

Stokkalla menikin sen verran aikaa, että olikin jo hyvä hetki suunnata odottelemaan bussia. Siinä pysäkillä istuessa tuli sitten ehkä vähän tylsä hetki ja päätin ottaa kuvan kengistäni :D Se toimikoon nyt teille todisteena, että olen käyttänyt mun blingbling-kenkiä.

While waiting the bus..

Kotiin tultua ollaankin sitten vaan laiskoteltu ja katottu Star Trek DS9:n kakkoskauden jaksoja. Ja minä toki valmistellut tän postauksen kirjoittamista jo useamman tunnin ennen kuin sain aikaseen alkaa kirjoittamaan tätä :D Hieman ehkä eksyilin vahingossa Polyvoreen tekemään kollaaseja tai lukemaan muiden blogeja tai muille sivuille. Mutta sainpa silti tän postin aikaseen tänään!

Nyt kuitenkin aika painaa julkaisu-nappulaa ja käpertyä Jaken kainaloon loppu illaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita. Muistathan kuitenkin, että jos sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin silloin voi hyvin olla myös hiljaa. :)

Sanavahvistus käytössä kaikissa kommenteissa ja yli 28 päivää vanhoissa teksteissä kommentit tulevat näkyviin heti kun olen ne hyväksynyt.