Haluaisitko jouluiset kynnet, mutta et oikein tiedä miten sellaiset saisit aikaan? Ei hätää, Cutepolish pelastaa!
Alla olevassa videossa on 10 erilaista jouluista kynsikoristeluideaa ja selitetty selkeästi, että miten sellaiset tehdään.
Itse ajattelin kokeilla Candy Cane-kynsien tekoa. Pitäisi vain ensin ostaa valkoista kynsilakkaa.
Cutepolishin YouTube-sivulta löytyy lisää vinkkejä.
16. joulukuuta 2013
15. joulukuuta 2013
I am fire... I am death.
SPOILERIVAARA! Sinua on varoitettu, joten luet omalla vastuulla!
Kuten perjantaina kerroinkin, niin eilen meillä oli ohjelmassa The Hobbit: The Desolation ofBenedict Cumberbatch Smaug.
Koska olen lukenut Hobitti-kirjan useaan kertaan, niin odotin mielenkiinnolla, että mitä ovat keksineet tämän kakkososan sisällöksi ja ei kyllä tarvinnut pettyä tälläkään kertaa tarinan kulkuun. Tokihan siinä oli jälleen ykkösosan tavoin sellaista mitä Hobitti-kirjassa ei ollut. Asioita ei kuitenkaan olla keksitty ns. omasta päästä vaan ne on selitetty Keskeneräisten tarujen kirjassa. Itse en ole tosin tuota kirjaa lukenut, joten oli kiva tietää esimerkiksi se, että miksi se Gandalf aina välillä karkasi omille teilleen.
Uusia ja uusvanhojakin hahmoja mukana oli. Kaikkien rakastama Legolas teki paluun. Vai pitäisikö sanoa, että ilmaantui ensimmäisen kerran kun kyseessä kuitenkin Lord of the Rings-trilogiaa edeltävästä ajasta kyse :D Täysin uutena hahmona oli Tauriel, Evangeline Lilyn näyttelemä haltiasoturi. Tauriel oli luotu elokuvaa varten, eli kirjasta häntä ei löydä, kuten ei Legolasiakaan. Heidän tuominen elokuvaan kuitenkin oli ihan hyvä veto. Sai vähän hajua, että millaista elämää esimerkiksi Legolas on ennen TSH:ta viettänyt. Ja toki mukana oli myös suloinen Radagast the Brown! Lisäksi Necromancer tuli hieman tutummaksi ja selvisipä sekin, että kuka tämä Necromancer oikeastaan on!
Kaikista eniten kuitenkin hahmoista odotin Smaugia, tuota hurjaakin hurjempaa ja suurinta ja pelottavinta lohikäärmettä. Ehkä yksi syy tälle odotukselle oli se, että äänen Smaugille antoi Benedict Cumberbatch, mutta toki halusin myös nähdä, miten Smaugin toteutus oli onnistunut. Ja ei kyllä tarvinnut tähänkään pettyä. Joka kerta kun Smaug puhui, liikkui, syöksi tulta, teki oikeastaan mitä vain, aiheutti kylmiä väreitä.
Kokonaisuudessaan elokuva oli todella mahtava, tunteiden vuoristorata. Välillä tuli naurettua ihan kunnolla ja välillä taas sai pidätellä itkua. Suosittelen kyllä kaikille tätä elokuvaa. Suosittelen myös katsomaan ensimmäisen osan jos sitä ei ole vielä nähnyt.
Tähän loppuun vielä Ed Sheeranin "I see fire" kappale, joka soi elokuvan lopputekstien aikana. Aivan ihana biisi ja kiteyttää todella hyvin yhteen elokuvan tapahtumat.
Kuvat The Hobbit Movie tumblr.
Kuten perjantaina kerroinkin, niin eilen meillä oli ohjelmassa The Hobbit: The Desolation of

Joulu eläimille
Vaikka joulua pidetäänkin usein ihmisten juhlana, niin mielestäni joulu kuuluu myös eläimille. Ostankin siis joka vuosi joululahjan myös siskoni Nemo-kissalle ja Jaken veljen koiralle.
Aina sen eläimen ei kuitenkaan tarvitse löytyä lähipiiristä.
Eläinten löytökodit toimivat aika usein lahjoitusten avulla ja varsinkin näin syksyisin/talvisin löytökodit täyttyvät kissoista. Löytökodit ottavatkin ilomielin vastaan ruokaa, kissanhiekkaa, puhdistustarvikkeita, kankaita kissojen nukkumisalustoiksi, leluja ja virikkeitä kissoille ja koirille, .. Tuotteet voi käydä viemässä itse paikalle ja pääsee samalla myös rapsuttelemaan suloisia kotia kaipaavia eläimiä. Jos ei kuitenkaan paikalle itse pääse tai jos omalta paikkakunnalta ei löytöeläinkotia löydy, voi tehdä rahalahjoituksen tilisiirtona joko lähimmän löytöeläinkodin tilille tai Suomen eläinsuojeluyhdistykselle.
Tässä vielä lopuksi ehdotuksia lahjoiksi omille/lähipiirin lemmikeille. Listat otettu Suomalainen joulu-sivustolta.
Joululahja koiralle TOP 10
Joululahja kissalle TOP 10

| Kuva: Pichost.me |
Tässä vielä lopuksi ehdotuksia lahjoiksi omille/lähipiirin lemmikeille. Listat otettu Suomalainen joulu-sivustolta.
Joululahja koiralle TOP 10
- Luut ja herkut (esim. herkkuluut, sian korvat, makkarat tai muut lihaisat makupalat)
- Eritysherkkuja (Esim. kuivattua poroa tai poron luu)
- Uusi peti
- Aktivointilelu (esim. vinkulelu tai pulmapeli)
- Pehmolelu
- Tuoksuva lelu
- Yhteistä aikaa
- Pitkiä lenkkejä
- Hoitovälineitä (esim. uusi talutin, uusi harja, heijastinliivi)
- Silittelyä ja sängyllä köllöttelyä yhdessä
Joululahja kissalle TOP 10
- Herkkumakupaloja ja ruokaa (esim. kinkkua, herkkunappeja, makupaloja
- Uusi peti
- Liikkuva hiirilelu
- Itse virkattu lelu
- Yhteinen aika
- Silittelyä ja sängyllä köllöttelyä yhdessä
- Hoitotarvikkeita
- Ulkoilutusvaljaat
- Kiipeilypuu
- Pallot ja tupsut
14. joulukuuta 2013
Joululauluja
Monille tämä onkin jo varmaan tuttu jo aiemmilta vuosilta, mutta itse tutustuin tähän vasta tänä jouluna. Ai mihin? No Jouluradioon!
Jouluradio aloitti tänä vuonna toimintansa 1.12. ja viimeiset soinnut tälle joulua kuunnellaan 6.1.2014! Joululauluja voi kuunnella niin radiosta kuin myös netin välityksellä. Netin välityksellä valittavana on myös muitakin joulumusiikkikanavia, eli jos ne perinteiset suomalaiset joululaulut ei iske, voi kuunnella vaikka seuraavia:
Itse kuuntelen tuota Rouhea joulu-kanavaa ja en kyllä ole pettynyt tarjontaan. Tulee uusiakin tuttavuuksia esiin :)
Ja Jouluradiotahan pääsee kuuntelemaan tästä! Tuolta sivulta näkee myös miltä taajuuksilta sitä voi omalla paikkakunnallaan kuunnella radiosta.
Antoisia hetkiä joulumusiikin parissa!
![]() |
| Kuva: Jouluradio |

Pikku jouluradio soi lapsille ja lapsenmielisille.
Julradion tarjoaa suomenruotsalaista ja skandinaavista joululauluperinnettä.
Kauneimmat joululaulut -kanavalla kuullaan rakastetuimmat joululaulut.
X-mas -kanavalla kuullaan kevyen musiikin jouluhelmet.
Rouhea joulu -kanava soittaa rokahtavimmat joulukappaleet sekä pilke silmäkulmassa tehdyt versiot.
-Jouluradio
Itse kuuntelen tuota Rouhea joulu-kanavaa ja en kyllä ole pettynyt tarjontaan. Tulee uusiakin tuttavuuksia esiin :)
Ja Jouluradiotahan pääsee kuuntelemaan tästä! Tuolta sivulta näkee myös miltä taajuuksilta sitä voi omalla paikkakunnallaan kuunnella radiosta.
Antoisia hetkiä joulumusiikin parissa!
13. joulukuuta 2013
13/12/13
Kello on 12:18 ja oon kerennyt tälle päivää jo vaikka mitä. Heräsin jo kuuden jälkeen kun Jake herätti mut pyynnöstäni ennen kuin lähti töihin. Siinä oli sitten hyvin aikaa herätä ennen kuin piti puol ysiksi suunnata Keskustan terveysasemalle naisten terveystarkastukseen, eli ts. papa-kokeeseen/syöpäseulontaan. Ihan hyvä kyllä että 5 vuoden välein pääsee tuohon kokeeseen ihan ilmaiseksi ja ei tarvitse itse sitä aikaa varata vaan aika tulee kirjeellä kotiin ja jos aika ei sovi, voi ajan käydä muuttamassa helposti netissä. Anyways, en ala nyt enempää tuosta kertoilemaan, vaan asiasta voi käydä lukemassa lisää vaikka Syöpäjärjestöjen sivuilta.
Tuolta terveystarkastuksesta pääsin pois ysin aikaan ja sitten suuntasinkin etsimään viimeisiä joululahjoja. Nyt on nekin sitten ostettu, ei tarvitse enää miettiä mitä sitä läheisille ostais lahjaksi. Varsinkin Jaken joululahja aiheutti ongelmia kun se ei osannu sanoa mitä haluais joululahjaksi ja ei mun kuulemma sille ees ois tarttenu mitään ostaa. Mutta kai mie ny ostan kun seki ostanu mulle lahjan! Ai mistä tiedän? No siitä kun se lahja tuli Amazonista ja mie otin sen vastaan ja Jake sitten käski mua oleen kaukana siitä :D Ja toki sitten myös paketoi sen ja meni paketoimaan sen makkariin ja sulki viel varmuudeksi oven etten vaa menis kurkkimaan :D
Kotiin kuitenkin pääsin lähtemään kaupungista silleen, että olin kotona 11 aikaan. Sitten soitinkin äitille ja puhuttiin pitkät pätkät mm. joulusta ja nyt alkaa olemaan joulusuunnitelmat meilläkin tiedossa. Sisko+kumppanit tulee Ouluun jouluksi, niin jouluaattona kokoonnutaan mun vanhempien luo viettämään joulua. Joulupukinkin toivottavasti silloin pääsee näkemään.
Jaken joululahjatkin paketoin, niin ei tarvitse niitä kovin piilotella. Vaikka toki piiloon ne laitoin, mutta jos Jake ne löytää ennen joulua, niin eipähän näe ainakaan mitä on tulossa lahjaksi.
Nyt sitten odottelen, että Jake pääsee töistä niin lähdetään ruokakauppaan. Tänään olisi myös tiedossa vielä ensimmäinen Hobitti-elokuva, sillä huomenna mennään katsomaan kakkososa! Toki ollaan tuo ekakin nähty teatterissa, mutta ei sitä nyt kaikkea voi muistaa mitä siinä tapahtui, niin hyvä kerrata ennen huomista :)
Ja tässäpä vielä kakkososan traileri jos joku ei ole sitä vielä nähnyt. Mulle koko traileri aiheuttaa hyvässä mielessä kylmiä väreitä, mutta varsinkin siinä lopussa... brrrh. Pelkkä ajatuskin saa väreet kulkemaan :D
Mukavaa viikonloppua kaikille ja muistakaahan taas huomenna ja sunnuntaina tulla katsomaan mitä olen "12 days of Christmas"-teemalla postannut! ♥

Jouluista visailua
Näin viikonlopun kynnyksellä ajattelin järjestää teille ohjelmaa illanviettoihin, pikkujouluihin tai miksei vaikka jouluaaton viettoonkin. Itse olen aina tykännyt pienistä tietokilpailuista ja ihan teitä ajatellen, tein jouluaiheisen tietokilpailun. Ja jotta voisitte käyttää tätä heti vaikka työpaikallanne lounas-/kahvitauolla päivää piristämään, niin löytyy vastauksetkin ihan lopusta. Tämä ei siis ole mikään blogikilpailu.
Vastaukset:
1. Raikas, poro, loistehessa, 2. Walking in the air, 3. Englannissa, 4. Charles Dickens, 5. Talvipäivänseisausta, 6. Nuutti, 7. Pyhä Nikolaus, 8. Tallitonttu, 9. Dr. Seuss, 10. Rudolph
- Mikä sana puuttuu seuraavien laulujen sanoista?
- Lunta tulvillaan on ____ talvisää..
- Muistat Tuhkimon, Lumikin, Ruususen varmaan ja Punahilkan ja sudenkin harmaan, mutta _____ tää, sulta usein unhohon jää...
- Kilisee, kilisee kulkunen, helkkyen, välkkyen. Kilisee, kilisee kulkunen, _____ nietosten...
- Minkä niminen on Lumiukko-animaation Howard Blaken kirjoittama tunnuskappale?
- Dancing in the air
- Walking in the air
- Running in the air
- Missä maassa ensimmäiset joulukortit lähetettiin 1840-luvulla?
- Ruotsissa
- Saksassa
- Englannissa
- Kuka seuraavista kirjailijoista on kirjoittanut kirjan "Joululaulu", joka on maailmalla hyvin tunnettu joulukertomus?
- Jane Austen
- Douglas Adams
- Charles Dickens
- Mitä jouluna alunperin juhlistettiin?
- Jeesuksen syntymää
- Talvipäivänseisausta
- Satokauden päättymistä
- Kuka vanhan sanonnan mukaan vie joulun pois?
- Tuomas
- Nuutti
- Jaakko
- Kuka on joulupukin esikuva?
- Pyhä Nikolaus
- Pyhä Pietari
- Pyhä Markus
- Kuka on kaikista tontuista vanhin?
- Puutarhatonttu
- Tallitonttu
- Leipuritonttu
- Kenen luoma hahmo on Grinch?
- Dr. Who
- Dr.Grey
- Dr. Seuss
- Millä nimellä Petteri Punakuono tunnetaan englanniksi?
- Randolf
- Aadolf
- Rudolph
| Kuva: © swdd-cat |
Vastaukset:
1. Raikas, poro, loistehessa, 2. Walking in the air, 3. Englannissa, 4. Charles Dickens, 5. Talvipäivänseisausta, 6. Nuutti, 7. Pyhä Nikolaus, 8. Tallitonttu, 9. Dr. Seuss, 10. Rudolph
12. joulukuuta 2013
Ilosanoma
Ensimmäisenä tässä "12 days of Christmas"-sarjassa haluan jakaa teille kaikille ilosanoman. Luvassa siis jouluevankeliumi, mutta ei se ihan perinteinen vaan savoksi! Käännöksen on tehnyt Unto Eskelinen.
Annapaha ollakkaa, niin siihe aekaa anto keisraj Aakustus semmosen ukkaasin, että koko mualima on pantava verolle. Tämä olj sillonj ensmäenen kerta ja se sattu Kuiriniuksen toemiissa Syyrijan piätoplokkaana. Kaekki lähtivättii ihan sillä töen verokirjaan täntättäviks itekuhhii ommaan kaapuntiisa.
Niimpähän lähti Joosehvikkii Kalilejasta Nasaretin kaapunnista ja mänj ilimottaatummaan veroherroelle Juuteaan, Tuavetin kaapuntiin Peetlehemmii, se ku olh niät sen Tuavetin sukukieppiä. Reissun piälle se lähti yhessä morsijamensa Marijan kansa, jokolh jo pieniin päe. Marijan synnyttämise aeka tuljlii heijjän siellä ollessa. Ja niimpä hiän tehhä pyöräätti poeja, esikoesesa, kiäräsj hänet kapaloo ja panj elukkae aperuuhee, koskapa kievarjtalo olh jo tikaten täännä.
Sillä seovulla olh paemenia vahtimassa yöllä katraetaa. Siinä silimäänkuvvaemassa heijjä eissään seiso Herran enkelj, ja Herran kirkkaas levittiin loestamaa iha ympäriisä. No sehän panj paemenet pelekeemää, mutta enkeljpä raohottelj heitä;” Elekee tok veikkoset pelätä tyhjee! Minähä ilimotan teille oekestaa ilosanoman, ison ilon kaekelle kansalle. Tänäpäevänä on teille tuolla Tuavetin kaapunnissa syntynnä Vapahtaja, jokon Ristus, Herra. Ja tämmöse osviita annan nyt teille: työ löyvättä lapsen kapaloetuna aperuuhessa makkoomassa.”
Siinä samassa olh enkeli ympärillä emä joukko taevaallista sotaväkkee, joka ylisti Jumaloo sanomalla:”Jumalan on kunnija korkeoksissa, muan piällä raoha immeisillä, joehen kansa hiän ei vihhoo pie.” Ja kun enkelit olivat palastanneet takasi taevaaseesa, paemneet piättivät keskenää:” Nyt piätäpahkoo Peetlehemmii! Sielläpä nähhää, mittee toennii on tapahtunna ja mittee Herra tuassa äskö ilimotti.”
Niin hyö lähtivättii kiireen vilikkoo ja löytivät Marijan ja Joosehvin ja lapsen, joka aperuuhessa muata köllötti. Tätä katellessaa hyö nyt kertasivat, mittee heille tästä poejasta olj jo puhuttu. Kaekki olivat paementen tarinoeta kuullessaa ihan ällistyksissää. Mutta Marija panj nämä kuulopuhheet tapahtunneesta tamalikkoon mieleesä ja vatvo niitä sitte iteksee aejan kansa. Paemenet palasivat takasi työmualleen kiitellen ja ylistellen Jumaloo nyt siitä, mittee olivat suanna kuulla ja nähhä. Kaekki olh ihan rikulleen niin kun heille olj iliminierattu.
| Kuva: tumblr |
11. joulukuuta 2013
Twelve days of Christmas~
Kahden viikon päästä tämän vuoden joulu alkaa olemaan jo historiaa, sillä vietetäänhän silloin jo joulupäivää. Koska huomisesta laskien jouluun on enää 12 päivää, niin ajattelin sen kunniaksi nyt joka päivä jouluun saakka postata tänne jotain jouluun liittyvää. Se voi olla jokin kuva, video, biisi, tarina, .. mitä vain melkeinpä. Nämä postaukset tulen tekemään etukäteen ja ajastan ne päivittymään joka aamulle klo 7.00. Tunnisteeksi annan "12 days of Christmas", joten ne löytää sitten myöhemminkin.
Ja tähän loppuun vielä Nalle Puh ja kumppanit laulamaan "We wish you a Merry Christmas".

8. joulukuuta 2013
Perhe Pöllö
Selailin joku aika sitten Ravelryn ohjeita ja törmäsin ihan älyttömän suloiseen pöllö-pehmo ohjeeseen (vaatinee kirjautumisen Ravelryyn). Pakkohan se oli sitten ottaa testattavaksi ja niin syntyi perhe Pöllö.
Ohje on tuollaiselle pienelle pöllölle, mutta hyvin onnistuu isompikin pöllö kun jatkaa silmukoiden lisäilyä vielä muutaman kerroksen ajan. Aikaakaan ei mene kuin muutama tunti tuollaisen isomman tekemiseen, pienen tekee melkeinpä tunnissa. Vaaviin käytin Roosanauha-sukkalangoista harmaata ja roosaa, Äitiin Zitron Trekking (XXL) ja Roosanauha-sukkalangan roosaa ja Isään Marks&Kattensin FAME-lankaa. Silmät tein mustalla Roosanauha-sukkalangalla ja nokkiin käytin keltaista kirjontalankaa. Kuvat langoista, ei kirjontalangasta, löytyy täältä.
Pitäisi vielä muutama tuollainen tehdä, kun menin ehkä lupaamaan kaverin lapsille tuollaiset.
| Isä, Äiti ja Vaavi Pöllö |

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)