Vaikka nyt Muumeissa ei joulua joka vuosi juhlitakaan, niin silti päätin ottaa tähän 12 Days of Christmasiin Muumit mukaan.
Yleensähän Muumit nukkuvat talviunta myöhäisestä syksystä kevääseen ja eivät edes tiedä mitään lumesta, kylmyydestä, mistään mikä liittyy talveen. Eräänä talvena kuitenkin Muumipeikko herää kesken talviunien ja kuinkas sitten kävikään..
Taikatalvi on ilmestynyt suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1958. Vuonna 1989 siitä ilmestyi äänikirja, jossa lukijana Tytti Paavolainen. Pelkästään kirjoihin ei talven ihmettely jää, vaan sitä tapahtuu kolmen jakson verran Muumilaakson tarinoissa.
Kaksi ensimmäistä jaksoa löytyy YouTubesta ja kolmas jakso veoh.com sivustolta ja jos et ole jaksoja nähnyt tai haluat virkistää muistiasi, tässäpä linkit jaksoihin:
Muumipeikon ja Pikku Myyn talvinen seikkailu
Talven vieraita
Keskitalven kokko
21. joulukuuta 2013
20. joulukuuta 2013
Vuoden 2013 kirjat
Tämän vuoden puolella tuskin enää saan kirjaa luettua loppuun saakka, joten ajattelin jo nyt esitellä kaikki kirjat mitkä olen tänä vuonna saanut luettua.
Kirjoja sain siis luettua 24 kappaletta, mikä olikin mun tavoitteena Goodreadsin vuosihaasteessa. Toki jos olisin jotkin kirjat lukenut nopeammalla tahdilla ja lukenut joka päivä, olisi saldo voinut hyvinkin olla enemmän. Osa kirjoista vaan vaati enemmän keskittymistä, joten kovin pitkiä pätkiä ei jaksanut lukea. Osa oli toki vielä englanniksi, joten vaikka olenkin suhteellisen hyvä englannissa, niin silti se on hidastava tekijä, varsinkin lukiessa Pratchettia.
Noista 24 kirjasta kaikista eniten odotin Douglas Adamsin Linnunrata-"trilogian" loppuunsaamista, sillä mulla meni koko sarjan lukemiseen useampia vuosia. Kolme ensimmäistä osaa meni ihan hyvin, mutta neljäs osa alkoi olemaan jo tiukkaa ja viides teki vielä tiukempaa. Kun lopulta sain viidennen osan luettua, mun teki mieli tehdä victory dance! :D
Täysin uusi positiivinen tuttavuus Douglas Prestonin ja Lincoln Childin Pendergast-kirjasarja. Jäin siihen koukkuun heti ensimmäistä kirjaa lukiessani. Alunperin kuulin tästä kirjasarjasta Nonnulta ja kun näin Jaken kirjastosta lainattujen kirjojen seassa Kuoleman asetelman (kuvassa Still life with crows) ja tajusin sen Pendergast-kirjaksi, päätin lukea sen. Ja päätös tosiaan kannatti. Kevään aikana tulikin luettua useampi niistä ilmestyneistä ja jossain vaiheessa pitäisi ne loputkin lukea. Tätä kirjasarjaa voin kyllä hyvin suositella kaikille mysteerien ja dekkareiden ystäville.
Muita suosikkeja tänä vuonna luetuista ovat Nälkäpeli-trilogia, Pratchettit, Neil Gaimanin Unohdetut jumalat sekä Cecilia Ahernin P.S. I Love You ja John Verdonin Numeropeli. Myös tuo Phil Schwarzmannin How to Marry a Finnish Girl oli ihan hyvä, sai nauraa ihan kunnolla, mutta sitä tuskin olisi tullut luettua ilman Nooran suositusta.
Löytyykö listalta sellaisia kirjoja mitä olette itse lukeneet? Tai sellaisia mistä haluaisitte enemmän kommenttia, tietoa kannattaako lukea vai ei?
![]() |
| Luettujen kirjojen lista täällä (blogi) ja täällä (goodreads) |

Jouluristikko
Tässäpä teille ratkottavaksi ristikko jouluaiheisin sanoin :) Tällä kertaa ette saa vastauksia heti vaan ne tulevat myöhemmässä vaiheessa. Ristikko on kyllä todella helppo, joten ilman oikeita vastauksiakin teidän pitäisi kyllä onnistua ratkaisemaan tuo.
Tässä vielä kirjainten määrät helpottamaan tai jos haluatte vaikka kopioida ruutupaperille.
Vaakaan: 1. 11 kirjainta, 2. 8 kirjainta, 3. 10 kirjainta
Alas: 1. 10 kirjainta, 2. 6 kirjainta, 3. 9 kirjainta, 4. 7 kirjainta

19. joulukuuta 2013
Fanittajan joulu
Torstain ja tulevan joulun kunniaksi, hyppään muutamat TV Thursday-haasteet ylitse ja vastaan kahteen ihan viimeisimpään ilmestyneeseen haasteeseen.
TV Thursday #15 käsittelee sarjojen oheistuotteita.
Aika harvoin mulla tulee ostettua jotain sarjojen oheistuotteita, sillä ensinnäkin Suomessa niiden hinnat on aika pilvissä ja toisekseen, parhaimmat on tarjolla vain Yhdysvalloissa ja Englannissa, eli niillekin tulisi hintaa postituskulujen takia. Tuo ei tosin estä mua haaveilemasta jos vaikka mistä tuotteesta ja huolisinkin ihan hyvin kaikkea mikä liittyy Doctor Who'hon, True Bloodin, Star Trekiin, Stargåteen, ..
Doctor Who-tuotteita mulla tosin on pari, ostin ne Fanfestista. Eli TARDIS-avaimenperä ja Dalek-muistivihko. Noiden lisäksi kelpuuttaisin Doctor Who-tavaroista esimerkiksi 4. Tohtorin kaulahuivin, Adipose-pehmolelun, 10. tai 11. Tohtorin Sonic Screwdriverin, River Songin päiväkirjan, ..
TV Thursday #16 taas laittaa miettimään parasta jouluepisodia seuraavin ohjein.
Tämän kohdalla mulla oikeestaan tuli ns. paniikki! Joulujaksoja on ihan älyttömästi ja niin on myös hyviäkin sellaisia. Päädyin kuitenkin lopulta Big Bang Theoryn 2. kauden joulujaksoon, The Bath Item Gift Hypothesis.

Koska joulu on jo lähellä ja ystävänne raapivat varmaankin päätään siitä mitä teille antaisivat, saatte tilaisuuden jakaa tietoa siitä, mistä sarjoista tehdyt oheistuotteet teitä kiinnostavat? Oletko ostanut itsellesi jonkin rakkaan oheistuotteen? Haluaisitko jonkin tietyn joskus itsellesi? Voi halutessa ladata vaikkapa kuvan suosikkituotteestasi!
Aika harvoin mulla tulee ostettua jotain sarjojen oheistuotteita, sillä ensinnäkin Suomessa niiden hinnat on aika pilvissä ja toisekseen, parhaimmat on tarjolla vain Yhdysvalloissa ja Englannissa, eli niillekin tulisi hintaa postituskulujen takia. Tuo ei tosin estä mua haaveilemasta jos vaikka mistä tuotteesta ja huolisinkin ihan hyvin kaikkea mikä liittyy Doctor Who'hon, True Bloodin, Star Trekiin, Stargåteen, ..
Doctor Who-tuotteita mulla tosin on pari, ostin ne Fanfestista. Eli TARDIS-avaimenperä ja Dalek-muistivihko. Noiden lisäksi kelpuuttaisin Doctor Who-tavaroista esimerkiksi 4. Tohtorin kaulahuivin, Adipose-pehmolelun, 10. tai 11. Tohtorin Sonic Screwdriverin, River Songin päiväkirjan, ..
TV Thursday #16 taas laittaa miettimään parasta jouluepisodia seuraavin ohjein.
Joulu lähestyy ja TV Thursdaykin menee joululomalle! Palaan haastamaan teidän muistinystyröitänne 9.1.2014! Mutta ennen sitä, kysytäänkin teiltä suosikkijouluepisodianne - minkä tv-sarjan jakso on joko tiivistänyt joulun hengen kauniisti ja saa sinut joulumielelle, tai kenties räjäyttänyt joulun kriteerit liitoksistaan ja tehnyt kaikkien aikojen mysteeri- tai vaikkapa actionjoulun?
Tämän kohdalla mulla oikeestaan tuli ns. paniikki! Joulujaksoja on ihan älyttömästi ja niin on myös hyviäkin sellaisia. Päädyin kuitenkin lopulta Big Bang Theoryn 2. kauden joulujaksoon, The Bath Item Gift Hypothesis.
Joulun elokuvat
Joulu on se aika vuodesta kun ihmiset eivät poistu kotoaan ja näin ollen heillä on aikaa istua television äärellä. Televisiokanavat ovatkin huomanneet sen ja näyttävät silloin todella paljon elokuvia. Katsoin mitä tänä vuonna on tarjolla milläkin kanavalla ja tässäpä muutamia poimintoja mitä 20.12.-2.1. välisenä aikana näkyy.
Yle TV1
26.12. klo 20:55 Kuninkaan puhe
2.1. klo 21:05 Kotiopettajattaren romaani
Yle TV2
21.12. klo 21:45 Iron Sky
22.12. klo 19:30 Hachiko - Tarina uskollisuudesta
26.12. klo 17:40 Niko - lentäjän poika
MTV3
21.12. klo 16:30 Ice Age 3: Dinosaurusten aika
24.12. klo 12:20 Madagascar
24.12. klo 20:00 Joulutarina
25.12. klo 14:50 Shrek
25.12. klo 19:10 Benjamin Buttonin uskomaton elämä
26.12. klo 12:30 Atlantis - kadonnut kaupunki
26.12. klo 19:10 Prinsessa
29.12. klo 12:30 Horton
29.12. klo 16:45 E.T.
Nelonen
21.12. klo 16:00 Kaksin karkuteillä
21.12. klo 21:00 Narnian tarinat: Prinssi Kaspian
22.12. klo 15:00 Mutta mitä tapahtui joulupukille 2
24.12. klo 21:00 Mustesydän
25.12. klo 21:00 Wall-E
Sub
20.12. klo 21:00 Hot Shots! - kaikkien elokuvien äiti
21.12. klo 21:00 Happening
22.12. klo 21:00 Revolutionary Road
27.12. klo 21:00 Hot Shots 2! - kaikkien jatko-osien äiti
28.12. klo 17:30 Henkien kätkemä
30.12. klo 21:00 Eagle Eye

| Kuva: The Daily Dot |
18. joulukuuta 2013
Ennen ja jälkeen silmäleikkauksen
Sain viikonloppuna Jenniltä kommenttia ja toiveen tästä nyt kirjoitettavasta aiheesta. Olen kirjoittanut aiemmin jo kolme postausta aiheesta (1, 2 ja 3), mutta ehkä te vielä jaksatte lukea tämän kun tulee tässä kuitenkin uusiakin asioita esiin. Keskityn tässä kuitenkin aikaan ennen ja jälkeen leikkauksen, eli itse leikkauksesta en kirjoita vaan siitä pääsee lukemaan tuosta ensimmäisestä linkistä. Parhaimmat vihjeet korostan paksummalla tekstillä.
Alla Jennin kommentti kokonaisuudessaan.
Aloitetaanpa ihan alusta, eli siitä kun sain lasit. Olin silloin 10-vuotias ja aluksi lasit oli ihan vain lukulasit, eli niiden käyttö unohtui todella helposti. Olisinkohan ollut viidennellä tai kuudennella kun minulle sitten määrättin silmälasit pidettäväksi ihan koko ajan, sillä näköni oli heikentynyt enemmän. Siitä sitten alkoikin alamäki ja näkö huononi entisestään ja sainkin tasaisin väliajoin uudet silmälasit vahvemmilla voimakkuuksilla. Ja toki kaupanpäälle vielä kärsin hajataittoisuudestakin, eli jos olin liian kauan aikaa ilman laseja niin lopputuloksena oli pääkipu. Kesällä 2012 oli aika hankkia uudet lasit ja vaikka linssit olivat ohennetut, oli niiden paksuus niin shokeerava että meinasin pyörtyä. Lasireseptissä oli merkattu miinuksia molempiin silmiin 5 ja lisäksi vielä molemmissa silmissä hajataittoa 3-4 välillä. Ne kun sitten laskee yhteen, oli miinuksia yhteensä yhdessä silmässä 8-9. Alettiinkin sitten miettimään mun vanhempien kanssa jos menisin silmien laserleikkaukseen.
Ensin toki piti selvittää, että onko silmäni edes leikkauskelpoiset ja laitoinkin sekä Oulun Mehiläiseen että Terveystaloon kyselyä jossa kerroin kuinka huono näkö oli ja sitten jäinkin odottelemaan vastauksia. Suhteellisen nopeasti tuli molemmista paikoista vastaus ja kauaa ei tarvinnut miettiä kumpaan paikkaan menen jatkotutkimuksiin. Mehiläisestä nimittäin tuli vastaus, että mulla liikaa hajataittoa ja silmäleikkaus melkein mahdoton ja Terveystalolta tuli taas viestiä, että hajataitto ei ole automaattisesti este leikkaukselle. Heinäkuun lopussa suuntasin Terveystalolle optikon luo ja siellä tehtiin ihan täydellinen silmien tutkimus. Älyttömästä hajataitosta huolimatta mun silmien sarveiskalvon paksuus oli enemmän kuin tarpeeksi, joten leikkaus pystyttäisiin tekemään. Siinä sitten varattiin aika ja koska olisin leikkaushetkellä työelämässä, suositeltiin leikkausta torstaiksi, jotta saisin rauhassa silmiä lepuuttaa viikonlopun ylitse. Silmäleikkauksen jälkeen siis saa sen leikkauspäivän ja seuraavan päivän leikkauksesta sairaslomaa ja koska perjantaisin ei ainakaan silloin tehty silmäleikkauksia, niin tuo torstai siksi leikkauspäiväksi.
Leikkausta edeltävänä päivänä menin nukkumaan hyvissä ajoin, jotta silmät saisivat rentoutua ja en olisi itsekään ihan väsynyt. Ennen leikkauspäivää en ollut kovinkaan paljoa jännittänyt, mutta sitten leikkauspäivänä se jännitys alkoi. Onneksi leikkaus olikin heti aamusta ja onneksi leikkauskäytäntöön kuuluu tarjota esilääke, eli rauhoittava. Se auttoi vähentämään jännitystä ja kun leikkauksen jälkeen pääsin kotiin, niin sen rauhoittavan väsyttävä ominaisuus iski ja sen ansiosta sitten sainkin hyvin nukuttua päikkärit ja silmätkin tykkäsi kun saivat levätä. Mitäs tästä opimmekaan? Se rauhoittava kannattaa siis ottaa jos sellaista tarjotaan!
Jokaisessa leikkauspaikassa on erilaiset käytännöt siinä, että kuinka nopeasti leikkauksen jälkeen kotiutetaan. Jossain paikoissa pääsee lepäilemään pimeään huoneeseen muutaman tunnin ajaksi, joissain taas kotiutetaan heti leikkauksen jälkeen. Oulun Terveystalossa kotiutus tapahtuu tunnin sisään leikkauksesta, sen jälkeen kun leikkaava lääkäri tarkistanut silmät. Kotiutusta odottaessa kannattaa mennä maksamaan/pyytämään lasku heti! Ei kannata odottaa siihen asti, että lääkäri antaa luvan lähteä kotiin. Siinä kotiutusvaiheessa nimittäin silmät saattavat olla sitä mieltä, että mieluummin pysytään kiinni ja näin ollen ei siis välttämättä se pankkikortin tunnusluvun näppäily onnistu tai lompakon kaivuu, että saisi Kela-kortin sieltä esiin. Kannattaa myös pyytää joku kaveri avuksi kotimatkalle, sillä et todellakaan pysty pitämään silmiä tarpeeksi auki pystyäksesi suuntaamaan siihen oikeaan bussiin joka veisi kotiin. Pahimmassa tapauksessahan vielä se rauhoittavan unettava vaikutus alkaa siellä bussissa ja nukut pysäkkisi ohi. Itse en olisi ilman Jakea päässyt kyllä kunnialla kotiin. Teki vaikeuksia suunnata kotiin Jaken avustuksellakin kun Jake oli auton pysäköinyt vähän kauemmaksi ja siinä sitten kun yritin kävellä sokkona autolle. Toki Jake piti musta kiinni että edes jotenkin osaisin oikeaan suuntaan mennä ja en kävelisi vastaantulevien päälle :D Niin ja antibioottitipat ja kostutustipat kannattaa hakea jo ennen leikkausta jos on saanut reseptin haltuun kun käynyt esitutkimuksessa! Ei siellä apteekissakaan kovin helppoa ole asioida silmät ummessa.
Leikkauspäivä leikkauksen jälkeen oli se pahin kun ei tosiaan pystynyt kovin hyvin pitämään silmiä kauaa auki, niin silloin tulikin makoiltua sohvalla silmiä kiinni pitäen. Silmien kannattaakin antaa levätä mahdollisimman paljon. Seuraavana päivänä alkoikin sitten etäisyyksien opettelu uusiksi. Esimerkiksi alaspäin katsottuna jalat näytti paljon pidemmiltä kuin oikeasti olivat, eli maanpintaan oli piiiiiiitkä matka :D Ne asiat mitkä tuntui ennen olevan lähellä olikin kaukana ja toisinpäin. Piti toki myös opetella tiputtelemaan antibiootti- ja kostutustippoja. Vaikka ohjeistus olikin, että antibiootin jälkeen molempiin silmiin 1 tippa kostutustippoja, niin se antibiootti kuivattaa tosi paljon silmää ja ei siis haittaa vaikka kostutusta laittaisikin 2-3 tippaa/silmä. Se ylimääräinen tulee kyllä sieltä sitten pois.
Maanantaina menin sitten töihin ja aamupäivä meni ihan hyvin töitä tehden, mutta sitten iltapäivällä tekstit alkoi vilisemään silmissä, niin lähdin töistä pois vähän aikaisemmin. Silmät saattavat siis kiukutella vielä useamman päivän päästä leikkauksesta ja kannattaakin melkein silmien ehdoilla tehdä töitä. Loppuviikon sitten otinkin töissä vähän rauhallisemmin ja pyrin tekemään enemmän sellaisia töitä joissa ei tarvinnut paljoa tietokonetta katsella.
Kuukausi leikkauksesta oli ensimmäinen jälkitarkistus ja sain lääkekuurin silmiin, sillä ne olivat vielä hieman liian kuivat. Lääke oli voide joka sumensi näön ihan kokonaan, joten jos on ns. sänkylukija, ei kannata voidetta laittaa silmiin ennen lukuhetkeä vaan vasta siinä vaiheessa kun on valmis katsomaan unia.
Ensimmäiset pakkaset sai mut kaipaamaan laseja. Silmät oli kovilla kun ei ollut mitään suojaa edessä ja toki myös pakkanen aiheutti silmien kuivuutta. Silmätippoja siis vaan silmiin!
Puolvuostarkastuksessa todettiin, että mulla on edelleen silmät kuivana ja sain taas uuden lääkekuurin, tällä kertaa antibioottitippoja. Lisäksi todettiin, että oikeassa silmässä on heikompi näkö kuin vasemmassa. Mulla nyt tosin onkin aina ollut vasen silmä se vahvempi silmä, joten ei oikeastaan tullut uutisena. Pääasia kuitenkin, että näkö pysynyt siinä missä tarkoituskin ja sain luvan poistattaa ajokortista merkinnän silmälasien tarpeellisuudesta.
Nyt reilu vuosi myöhemmin näkö on edelleen hyvä. En ole ainakaan huomannut sen huononevan. Lokakuussa mulla oli silmätulehdus ja kävin lääkärissä, niin siellä sitten samalla tutkittiin pikaisesti onko näköön vaikuttanut ja ei onneksi ollut. Kuivuutta mun silmissä on edelleen ja pahimpina pakkaspäivinä olenkin joutunut laittamaan normaalia enemmän kostutustippoja silmiin.
Mainitsin silmieni kuivuuden tässä todella monta kertaa, mutta se koskee vain tosiaan mun silmiä. Jokaisella silmät ovat erilaiset ja kokevat asiat eri tavalla. Eli kaikkien silmät eivät kärsi kuivuudesta sitä paria viikkoa kauempaa leikkauksen jälkeen kun taas osa voi kärsiä silmien kuivuudesta koko ikänsä ilman mitään leikkauksiakin. Kuivuutta ei siis kannata pelätä, sitä vartenhan niitä kostutustippoja on olemassa. Silmät myös tulee olemaan punaiset leikkauksen jälkeen enemmän tai vähemmän aikaa (muutamasta päivästä muutamaan viikkoon), mutta se kuuluu asiaan ja paranemisaikaan. Ei siis kannata mennä silmäleikkaukseen esimerkiksi muutamaa päivää ennen omia häitään, ellei nyt välttämättä halua näyttää kuvissa pirulta.
Toivottavasti tästä on nyt jotain apua Jennille ja muille jotka miettivät silmäleikkausta. Otan mielelläni vastaan lisäkysymyksiä ja niitä voi laittaa joko tähän postaukseen kommenttina tai laittaa tuolla yhteydenottolomakkeella viestiä jos ei halua julkisesti kysyä asioista.

Oon seurannu sun blogia jo jonkin aikaa ja tykkään sun kirjoitustyylistä ja aiheista joista kirjoitat! Mulla olisi pieni pyyntö: Voisitko näin kommenttiboksissa tai ihan postauksessa kertoa vielä tuntemuksia silmien laserleikkauksen jälkeen? Onko silmät olleet vielä kuivat? Onko näkö pysynyt hyvänä? Onko ollut mitään muita haittavaikutuksia leikkauksesta? Olen itse menossa leikkaukseen ja sen vuoksi kiinnostaa tämä asia! Myös muut vinkit leikkaukseen valmistautumiseen kelpaavat toki :) Luin juuri uudelleen sun aiemmat postaukset silmien leikkauksesta ja varsinkin leikkauksen vaiheiden kuvaaminen oli mulle hyödyllinen, vähän helpottaa jännitystä, kun tietää mitä odottaa!
Aloitetaanpa ihan alusta, eli siitä kun sain lasit. Olin silloin 10-vuotias ja aluksi lasit oli ihan vain lukulasit, eli niiden käyttö unohtui todella helposti. Olisinkohan ollut viidennellä tai kuudennella kun minulle sitten määrättin silmälasit pidettäväksi ihan koko ajan, sillä näköni oli heikentynyt enemmän. Siitä sitten alkoikin alamäki ja näkö huononi entisestään ja sainkin tasaisin väliajoin uudet silmälasit vahvemmilla voimakkuuksilla. Ja toki kaupanpäälle vielä kärsin hajataittoisuudestakin, eli jos olin liian kauan aikaa ilman laseja niin lopputuloksena oli pääkipu. Kesällä 2012 oli aika hankkia uudet lasit ja vaikka linssit olivat ohennetut, oli niiden paksuus niin shokeerava että meinasin pyörtyä. Lasireseptissä oli merkattu miinuksia molempiin silmiin 5 ja lisäksi vielä molemmissa silmissä hajataittoa 3-4 välillä. Ne kun sitten laskee yhteen, oli miinuksia yhteensä yhdessä silmässä 8-9. Alettiinkin sitten miettimään mun vanhempien kanssa jos menisin silmien laserleikkaukseen.
![]() |
| Kotona leikkauksen jälkeen suojalasit päässä :D |
Ensin toki piti selvittää, että onko silmäni edes leikkauskelpoiset ja laitoinkin sekä Oulun Mehiläiseen että Terveystaloon kyselyä jossa kerroin kuinka huono näkö oli ja sitten jäinkin odottelemaan vastauksia. Suhteellisen nopeasti tuli molemmista paikoista vastaus ja kauaa ei tarvinnut miettiä kumpaan paikkaan menen jatkotutkimuksiin. Mehiläisestä nimittäin tuli vastaus, että mulla liikaa hajataittoa ja silmäleikkaus melkein mahdoton ja Terveystalolta tuli taas viestiä, että hajataitto ei ole automaattisesti este leikkaukselle. Heinäkuun lopussa suuntasin Terveystalolle optikon luo ja siellä tehtiin ihan täydellinen silmien tutkimus. Älyttömästä hajataitosta huolimatta mun silmien sarveiskalvon paksuus oli enemmän kuin tarpeeksi, joten leikkaus pystyttäisiin tekemään. Siinä sitten varattiin aika ja koska olisin leikkaushetkellä työelämässä, suositeltiin leikkausta torstaiksi, jotta saisin rauhassa silmiä lepuuttaa viikonlopun ylitse. Silmäleikkauksen jälkeen siis saa sen leikkauspäivän ja seuraavan päivän leikkauksesta sairaslomaa ja koska perjantaisin ei ainakaan silloin tehty silmäleikkauksia, niin tuo torstai siksi leikkauspäiväksi.
Leikkausta edeltävänä päivänä menin nukkumaan hyvissä ajoin, jotta silmät saisivat rentoutua ja en olisi itsekään ihan väsynyt. Ennen leikkauspäivää en ollut kovinkaan paljoa jännittänyt, mutta sitten leikkauspäivänä se jännitys alkoi. Onneksi leikkaus olikin heti aamusta ja onneksi leikkauskäytäntöön kuuluu tarjota esilääke, eli rauhoittava. Se auttoi vähentämään jännitystä ja kun leikkauksen jälkeen pääsin kotiin, niin sen rauhoittavan väsyttävä ominaisuus iski ja sen ansiosta sitten sainkin hyvin nukuttua päikkärit ja silmätkin tykkäsi kun saivat levätä. Mitäs tästä opimmekaan? Se rauhoittava kannattaa siis ottaa jos sellaista tarjotaan!
Jokaisessa leikkauspaikassa on erilaiset käytännöt siinä, että kuinka nopeasti leikkauksen jälkeen kotiutetaan. Jossain paikoissa pääsee lepäilemään pimeään huoneeseen muutaman tunnin ajaksi, joissain taas kotiutetaan heti leikkauksen jälkeen. Oulun Terveystalossa kotiutus tapahtuu tunnin sisään leikkauksesta, sen jälkeen kun leikkaava lääkäri tarkistanut silmät. Kotiutusta odottaessa kannattaa mennä maksamaan/pyytämään lasku heti! Ei kannata odottaa siihen asti, että lääkäri antaa luvan lähteä kotiin. Siinä kotiutusvaiheessa nimittäin silmät saattavat olla sitä mieltä, että mieluummin pysytään kiinni ja näin ollen ei siis välttämättä se pankkikortin tunnusluvun näppäily onnistu tai lompakon kaivuu, että saisi Kela-kortin sieltä esiin. Kannattaa myös pyytää joku kaveri avuksi kotimatkalle, sillä et todellakaan pysty pitämään silmiä tarpeeksi auki pystyäksesi suuntaamaan siihen oikeaan bussiin joka veisi kotiin. Pahimmassa tapauksessahan vielä se rauhoittavan unettava vaikutus alkaa siellä bussissa ja nukut pysäkkisi ohi. Itse en olisi ilman Jakea päässyt kyllä kunnialla kotiin. Teki vaikeuksia suunnata kotiin Jaken avustuksellakin kun Jake oli auton pysäköinyt vähän kauemmaksi ja siinä sitten kun yritin kävellä sokkona autolle. Toki Jake piti musta kiinni että edes jotenkin osaisin oikeaan suuntaan mennä ja en kävelisi vastaantulevien päälle :D Niin ja antibioottitipat ja kostutustipat kannattaa hakea jo ennen leikkausta jos on saanut reseptin haltuun kun käynyt esitutkimuksessa! Ei siellä apteekissakaan kovin helppoa ole asioida silmät ummessa.
![]() |
| Parhautta kun saa käyttää sellaisia aurinkolaseja kuin itse haluaa ja esteenä ei ole enää lause "ei saa vahvuuksilla linssejä" |
Leikkauspäivä leikkauksen jälkeen oli se pahin kun ei tosiaan pystynyt kovin hyvin pitämään silmiä kauaa auki, niin silloin tulikin makoiltua sohvalla silmiä kiinni pitäen. Silmien kannattaakin antaa levätä mahdollisimman paljon. Seuraavana päivänä alkoikin sitten etäisyyksien opettelu uusiksi. Esimerkiksi alaspäin katsottuna jalat näytti paljon pidemmiltä kuin oikeasti olivat, eli maanpintaan oli piiiiiiitkä matka :D Ne asiat mitkä tuntui ennen olevan lähellä olikin kaukana ja toisinpäin. Piti toki myös opetella tiputtelemaan antibiootti- ja kostutustippoja. Vaikka ohjeistus olikin, että antibiootin jälkeen molempiin silmiin 1 tippa kostutustippoja, niin se antibiootti kuivattaa tosi paljon silmää ja ei siis haittaa vaikka kostutusta laittaisikin 2-3 tippaa/silmä. Se ylimääräinen tulee kyllä sieltä sitten pois.
Maanantaina menin sitten töihin ja aamupäivä meni ihan hyvin töitä tehden, mutta sitten iltapäivällä tekstit alkoi vilisemään silmissä, niin lähdin töistä pois vähän aikaisemmin. Silmät saattavat siis kiukutella vielä useamman päivän päästä leikkauksesta ja kannattaakin melkein silmien ehdoilla tehdä töitä. Loppuviikon sitten otinkin töissä vähän rauhallisemmin ja pyrin tekemään enemmän sellaisia töitä joissa ei tarvinnut paljoa tietokonetta katsella.
Kuukausi leikkauksesta oli ensimmäinen jälkitarkistus ja sain lääkekuurin silmiin, sillä ne olivat vielä hieman liian kuivat. Lääke oli voide joka sumensi näön ihan kokonaan, joten jos on ns. sänkylukija, ei kannata voidetta laittaa silmiin ennen lukuhetkeä vaan vasta siinä vaiheessa kun on valmis katsomaan unia.
Ensimmäiset pakkaset sai mut kaipaamaan laseja. Silmät oli kovilla kun ei ollut mitään suojaa edessä ja toki myös pakkanen aiheutti silmien kuivuutta. Silmätippoja siis vaan silmiin!
Puolvuostarkastuksessa todettiin, että mulla on edelleen silmät kuivana ja sain taas uuden lääkekuurin, tällä kertaa antibioottitippoja. Lisäksi todettiin, että oikeassa silmässä on heikompi näkö kuin vasemmassa. Mulla nyt tosin onkin aina ollut vasen silmä se vahvempi silmä, joten ei oikeastaan tullut uutisena. Pääasia kuitenkin, että näkö pysynyt siinä missä tarkoituskin ja sain luvan poistattaa ajokortista merkinnän silmälasien tarpeellisuudesta.
Nyt reilu vuosi myöhemmin näkö on edelleen hyvä. En ole ainakaan huomannut sen huononevan. Lokakuussa mulla oli silmätulehdus ja kävin lääkärissä, niin siellä sitten samalla tutkittiin pikaisesti onko näköön vaikuttanut ja ei onneksi ollut. Kuivuutta mun silmissä on edelleen ja pahimpina pakkaspäivinä olenkin joutunut laittamaan normaalia enemmän kostutustippoja silmiin.
| I can see you.. (kuva otettu pari viikkoa sitten kun leikin kameralla :D) |
Mainitsin silmieni kuivuuden tässä todella monta kertaa, mutta se koskee vain tosiaan mun silmiä. Jokaisella silmät ovat erilaiset ja kokevat asiat eri tavalla. Eli kaikkien silmät eivät kärsi kuivuudesta sitä paria viikkoa kauempaa leikkauksen jälkeen kun taas osa voi kärsiä silmien kuivuudesta koko ikänsä ilman mitään leikkauksiakin. Kuivuutta ei siis kannata pelätä, sitä vartenhan niitä kostutustippoja on olemassa. Silmät myös tulee olemaan punaiset leikkauksen jälkeen enemmän tai vähemmän aikaa (muutamasta päivästä muutamaan viikkoon), mutta se kuuluu asiaan ja paranemisaikaan. Ei siis kannata mennä silmäleikkaukseen esimerkiksi muutamaa päivää ennen omia häitään, ellei nyt välttämättä halua näyttää kuvissa pirulta.
Toivottavasti tästä on nyt jotain apua Jennille ja muille jotka miettivät silmäleikkausta. Otan mielelläni vastaan lisäkysymyksiä ja niitä voi laittaa joko tähän postaukseen kommenttina tai laittaa tuolla yhteydenottolomakkeella viestiä jos ei halua julkisesti kysyä asioista.
Joululahjaideoita
Menin pitkästä aikaa Pinterestiin, tarkoituksenani etsiä jouluisia fiiliskuvia. Pinterest siinä samalla sitten mainosti, että ovat luoneet Holiday Giving Guiden, johon mm. julkkikset ovat saaneet kerätä ideoita hyviksi joululahjoiksi.
Tuossa oppaassa on lahjaideoita 139 erilaisella teemalla ja jokaisessa boardissa on kymmeniä, jopa satoja ideoita. Jos et siis ole vielä keksinyt lahjaa (muotitietoiselle) poikaystävällesi, ystäväpariskunnalle, paljon kokkaavalle siskollesi tai kuntosalilla kaiken vapaa-aikansa viettävälle veljellesi, kannattaa käydä tutkimassa ja etsimässä inspiraatiota tuolta.
![]() |
| Kuvakaappaus Pinterestistä |
Tuossa oppaassa on lahjaideoita 139 erilaisella teemalla ja jokaisessa boardissa on kymmeniä, jopa satoja ideoita. Jos et siis ole vielä keksinyt lahjaa (muotitietoiselle) poikaystävällesi, ystäväpariskunnalle, paljon kokkaavalle siskollesi tai kuntosalilla kaiken vapaa-aikansa viettävälle veljellesi, kannattaa käydä tutkimassa ja etsimässä inspiraatiota tuolta.
17. joulukuuta 2013
Lisää joululauluja
Lauantaina kerroin mahdollisuudesta kuunnella joululauluja Jouluradiosta. Se ei tokikaan ole ainoa paikka, sillä esimerkiksi Youtubestakin niitä löytyy hurjat määrät. Tässä onkin muutamia mun suosikkeja.
Glee Cast - Feliz Navidad
Mariah Carey - All I want for Christmas is you
Michael Bublé - It's beginning to look a lot like Christmas
Dean Martin - Let it snow
Rudolph the Red-Nosed Reindeer

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)