8. kesäkuuta 2013

Enemmän ja vähemmän Makua

Eilinen oli kiva päivä.

Mulla oli aika kulmien huoltoon, eli muotoiluun ja värjäykseen, hieman ennen kahta ja lähdinkin kaupunkiin yhden aikoihin. Koska olin Goalasissa hyvissä ajoin ja Tiinalla ei ollut silloin asiakasta, niin päästiin aloittamaan huolto vähän etuajassa. Goalasissa on ihanaa kun siellä ne pesupaikan tuolit on hierovia, niin sain sitten siinä samalla hieronnankin kaupan päälle :)

Oltiin sovittu Jaken kanssa, että hän tulee mut hakemaan kaupungilta kunhan töistä pääsee ja mennään sitten ruokakauppaan. Koska kello oli melkeinpä tasan kaksi kun pääsin Goalasista pois ja Jake pääsisi töistä lähtemään aikasintaan puol kolme, niin suuntasinpa sitten kauppakierrokselle. Alotin Anttilasta ja siellä hetken katseltuani vaatteita eksyin kempparipuolelle. Huomasin Lumenen CC-meikkivoiteen ja koska mulla on iho ku oisin kalkkilaivan kapteeni, niin testasin ihan vaaleinta mun ranteen sisäsyrjään. Liian tumma :( No, eipähän tarvi ainakaan ostaa sitä pölyttymään meikkipussiin. Niille siis jotka ei mun meikkauksista oo aikasemmin täällä lukenut, niin mie meikkaan ainoostaan silloin kun pitää olla edustuskunnossa esim. työhaastatteluun, työpäivinä, tmv. mutta en vapaa-ajallani. Ja noita "tmv." juttuja on ollut nyt helmikuun jälkeen alle 5 :D

Anttilasta sitten suuntasin Gina Tricotiin kun katselin yks päivä GT:n sivuja ja huomasin siellä aivan ihanan paidan joka mun oli ihan pakko saada itelle :D Ja siis tää oli ihan eka kerta kun ostan itelle mitään GT:sta. Ja sieltä löyty viel paljon muutakin mitä olisi voinut ostaa, mutta jätin kuitenkin ostamatta. Ja mitä sitten ostin..

Kissapaita GT // Shortsit H&M

Ei nyt tommosta paitaa voi olla ostamatta! Ainakaan jos vähänkään pitää kissoista.. Ja mun ilme on kyllä taas niin maailman paras tossa kuvassa :D

Just kun olin GT:n kassalla, niin Jake ilmotti päässeensä töistä ja suuntaavansa Matkahuollon parkkiin. Mieki sit lähin sinne suuntaan ja kun pääsin sinne, niin Jake odottelikin mua jo siellä. Ei kuitenkaan lähdetty ruokakauppaan vaan suunnattiinkin Ouluhallille kun siellä alkoi eilen Makua karnevaalit, josta kirjottelinkin aikaisemmin. Täytyy kyllä sanoa, että oli aika tylsähkö tapahtuma. Tosi vähän oli näytteilleasettajia verrattuna siihen mitä sinne oikeasti sopisi. Sisälle olisi hyvin sopinut ainakin parikymmentä lisää ja ulkonakin olisi voinut olla muutakin kuin muutama ravintola myymässä ruokamaistiaisia. Oli siellä kuitenkin muutama kiva yllätyskin näytteilleasettajana, joista ihan ehoton oli kyllä Fatalii Gourmet chilikauppa. Ja se olikin ainoa paikka mistä tuli ostettuakin kotiin tuomisia.

Fatalii Gourmetista ostettua

Ostettiin chilillä terästettyä vadelma- ja sitruunatoffeeta sekä Jakelle sitten ruuan päälle laitettavaksi Naga Morich-chilijauhetta. Ja tuo Fatalii Gourmet on siis ihan suomalainen pikkunen firma. Chilit kasvatetaan ja tuotteet valmistetaan Suomessa.

Reilun tunnin verran me tuolla kierreltiin ja maisteltiin erinäisiä tuotteita, joista noiden toffeiden lisäksi aikasta ehdoton maistelu oli vaahtokarkki dipattuna suklaalähteeseen. Nom! Sit oli kaikkia erilaisia juustoja ja soosseja ja muuta mukavaa.

Mutta niin, tuo tapahtuma oli odotuksiini nähden aika pleäh. Paljon olisi kyllä parantamisen varaa, ainakin jos meinataan uudestaan järjestää. Toki eka kerta on aina eka kerta ja luulenpa että järjestävä tahokin oppii tästä kerrasta jotain. Toivottavasti ainakin.

Tuolta sitten suunnattiin ruokakauppaan ja loppupäivä menikin rentoututuessa hyvän ruuan ja leffan parissa.

2 kommenttia:

  1. Ääääää, ihana tuo paita!!! <3 <3
    Taitaa ehkä tännekin tulla tuo ostettua, kunhan pääsen kaupungille :D.
    Nuo toffeet vaikuttaa mielenkiintoisille myös, täytyypä tutustua nettisivuihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi toffeet mitä mie ostin ni on mieto-keskivahva akselilla. Ois siellä ollut sit tulistakin tarjolla kahta erilaista, mutta niitä ei sit jostain syystä tullu itelle ostettua eikä Jakekaan halunnut.

      Ja suosittelen hakeen ton kissapaidan piakkoin. Olivat aika suosittuja eilen. Ja mie taisin napata ainoon L-kokosen.. ois ehkä pitäny ottaa XL-kokonen niin ois ollu ehkä parempi. En kuitenkaa jaksa lähtä vaihtamaan ja onpahan tavote saada toi paita näyttään paremmalta mun päällä :P

      Poista

Kommentit tervetulleita. Muistathan kuitenkin, että jos sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin silloin voi hyvin olla myös hiljaa. :)

Sanavahvistus käytössä kaikissa kommenteissa ja yli 28 päivää vanhoissa teksteissä kommentit tulevat näkyviin heti kun olen ne hyväksynyt.