Herättiin tänään poikkeuksellisesti jo 8 aikaan. Poikkeuksellisesti siksi, että yleensä nukutaan lähemmäs 10, mutta tällä kertaa molemmilla uni loppuikin jo 8 aikaan. Huomattiin, että ulkona oli sää mitä mahtavin, niin siinä sitten mietittiin että voisi tuon sään ihanuuden hyödyntää ja lähteä pienelle retkelle Toppilansaareen.
| Tyrnin marjoja |
Pääsyynä tosin retkelle olivat nuo yllä olevat ihanat oranssit marjat. Äiti eilen soitti ja kertoi kuinka oli käynyt useampana päivänä poimimassa tyrnin marjoja Toppilansaaressa. Mie sitten ehotin Jakelle että mekin voitas käydä poimimassa noita luonnon omia C-vitamiinipommeja.
| Saalis |
Tunnin verran poimittiin marjoja ja ihan kivasti niitä tuli. Hidasta hommaahan se marjojen poiminta oli kun yksitellen sieltä pensaasta piti niitä napsia, että ei sinne minkään 10 litran sankon kanssa kannata mennä. Tai jos menee, niin saa kyllä varata koko päivän pelkälle poimimiselle. Meillä kun meni kahestaan se tunti tuon 1kg jogurttitörpön täyttöön ja ei edes täyteen tullut.
| Konkelit |
Liikuntaakin tuli harrastettua samalla kun mentiin paikalle pyöräillen. Mennessä koukattiin vaan sitten Tokmannilla ja Anttelilla hakemassa piknikeväät, niin saatiin myös nauttia lounas ulkona.
Sää oli kyllä tosiaan sellainen, että parempaa ei olisi voinut toivoa. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, mutta ei kuitenkaan ollut liian kuuma kun tuuli sopivasti. Tällaisia päiviä saisi tulla vielä lisää.
Huomenna ajattelin tehdä postauksen Toppilansaaresta ja sen ympäristöstä. Toivottavasti sen kanssa ei menisi näin myöhään :D
// Poistettu toistoja ja lisätty linkki Toppilansaari-postaukseen
Tyrnit ja varsinkin niistä tehty mehu on aivan ihania <3
VastaaPoistaTyrnimehu on kyl hyvää, ei vaan jaksa niin paljoa kerätä noita marjoja että mehuksi asti vois tehdä :D
PoistaOi ihanaa että äitisi oli löytänyt tuollaisen paikan. Ei mulla kävis edes mielessäkänä että tyrnejä kasvaisi jossain kaupungissa "vapaana". :O Vau! Tekee mieli noita itelläki.
VastaaPoistaAlunperin kaiketi Kalevassa oli mainostettu tuota josta äiti sen oli bongannu ja meille kun ei Kalevaa tule, niin äiti sit ilmotti mulle :) Ja noi tyrnit on kaiketi istutettu silloo joskus asuntomessujen aikaan/jälkeen. Ainaki ku kattoo Google Mapsin streetviewista ni 2009 ollu aika pikkuset puskat vaan :D
Poista