Suomen Asuntomessut järjestettiin vuonna 2005 Oulussa ja paikkana oli Toppilansaari. Toppilansaari sijaitsee noin 3 kilometrin päässä Oulun keskustasta ja ihan meren äärellä. Merellisen sijaintinsa ansiosta, on tiet ja ainakin suurimmat asuntoyhtiöt nimetty meriaiheisesti. Esimerkiksi alueen päätien nimi on Pitkänmöljäntie ja tuon korkean kerrostalon nimi on As Oy Oulun Fokkatorni.
| Näkymä asuntomessualueelle |
Toppilansaaresta löytyy myös muutakin kuin asuntomessualue, nimittäin veneitä ja laivoja.
| Venesatama |
Alueella on Oulun kaupungin ylläpitämä venesatama. En sitten tiedä onko alueen asukkailla noihin paikkoihin ns. etuajo-oikeus, mutta hakemus pitää täyttää ihan samalla tavalla kuin muidenkin venepaikkahakijoiden.
| Oulu-laiva |
Oulu-laiva on aikoinaan palvellut mm. Suomen merivoimia, mutta vuodesta 2007 lähtien se on ollut Merellinen Oulu ry:n omistuksessa ja nykyään siellä voi järjestää erilaisia pieniä yksityistilaisuuksia ja jopa majoittua B&B-tyyliin. Hieman erilaisempi vaihtoehto siis yöpymiselle jos etsii vaihtoehtoa hotellille.
| M/S Alpo |
Hinaaja M/S Alpo on alunperin rakennettu Yhdysvaltojen maavoimien käyttöön ja sillä onkin hieman jännempi historia. On ollut osallisena mm. Normandian maihinnousuun liittyvän keinotekoisen sataman kasaamisoperaatiossa. Suomen lipun alla on toiminut myös miinanraivaustehtävissä ja sen jälkeen hinaajana ja satama-alueiden jäänsärkijänä.
| Letto |
Väyläalus Letto on Suomen toiseksi suurin väylänhoitoalus ja sen toiminta-alueena on Pohjanlahti. Väylien kunnossapidon lisäksi alusta käytetään myös jäänmurtotehtävissä sekä öljyntorjuntaan.
Toppilansaaren asukkaiden arkea helpottamaan rakennettiin Möljän silta. Se aukastiin käyttöön viime marraskuussa. Sen rakennus alotettiin 2011 monien vuosien odotusten jälkeen. Ilmeisesti siltaa alettiin suunnittelemaan samalla kun asuntomessujakin, mutta toki aina tuli kaikenlaisia esteitä sen rakentamiselle. Mutta nyt se on tosiaan jo useamman kuukauden palvellut ja lyhentänyt mm. kauppa- ja koulumatkoja. Toppilansaaresta ei siis löydy kauppoja eikä koulua ja lähimpään ruokakauppaan onkin matkaa reilu kilometri ja Terva-Toppilan kouluun (ala- ja yläaste) saman verran.
| Möljän silta |
Sillan toisella puolen on Toppilan vanha teollisuusalue. Aika paljon sinnekin on viime aikoina rakennettu uusia kerrostaloja ja taitaa sinne olla suunnitteilla ainakin rivitalojakin, omakotitaloista en ole varma. Lisäksi tuohon punaiseen tiilirakennukseen on suunnitteilla asuntoja.
| Salmenranta |
Toivottavasti tuon punaisen tiilirakennuksen uudiskäyttöön ottaminen on helpompi urakka kuin mitä oli vanhojen siilojen muuttaminen asumiskäyttöön. Vielä viime kesänä (2012) siilot näyttivät tältä. Tarkoitus oli että siilot olisi voinut käyttää sellaisenaan, mutta olivatkin liian hauraita ja ne piti purkaa. Ja purkaminenkaan ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä.
| "Siilot" |
Ja tässä vielä kuvaa Toppilansalmesta asuntomessualueelle ja merelle päin.
| Toppilan salmi |
Valitettavasti en eilen tajunnut ottaa kuvia asuntomessualueelta enempää, esim. taloista ja puistoalueesta. Mutta ehkä joku kaunis päivä voisin tehdä uuden reissun ihan tuota tarkoitusta varten.
Tässähän oppii omista asuinkulmista ihan uusia asioita. En ollu tienny nuiden laivojenkaan alkuperistä yhtään mitään, vaikka niitä jatkuvasti katselen. :)
VastaaPoistaMie luulen että aika monikaan oululainen ei noiden laivojen alkuperästä tiedä. Mulla taas kun on semmosta historian tutkijan vikaa, niin koitan saada kaikesta mielenkiintoisesta selville alkuperän/historian :D
Poista