Tämäkään haaste ei minulle koskaan eksynyt, mutta katson oikeudekseni silti vastata siihen varsinkin kun tämä haaste taitaa olla jo viime talven lumia.. ;D
"Kerro (ilman materiasyyllisyyttä), mitkä viisi tavaraa ostaisit jos sinulla olisi kaikki maailman rahat. Tämän jälkeen haasta viisi muuta bloggaajaa."
1. Omakotitalo, 3mh+oh+k+khh+sauna olisi aika hyvä ja neliöitä noin 100. Esimerkiksi tuo pohja mikä kuvassakin. JT-talon Kimmel 103 on malli nimeltänsä.
2. Certinan rannekello. En ole pitänyt rannekelloa reiluun 10 vuoteen, mutta olen viime aikoina alkanut miettimään sellaisen hankintaa. Certinan rannekellot ovat kuitenkin sen verran hinnakkaita, että sellaista en ihan heti tule ostamaan.
3. Nikon D3200 -järjestelmäkamera. Vaikka nykyinenkin kamera, Canon Powershot SX120 IS, on mielestäni erittäin hyvä kamera, niin silti unelmoin tuollaisesta ihanasta järjestelmäkamerasta. Ei tosin ole ammattilaismalli, mutta ei kait nyt tällainen harrastelija sellaista tarvitsekaan.
4. Arne Jacobsenin suunnittelema munatuoli. Ei välttämättä kuitenkaan mustaa nahkaa kuten kuvassa, vaan voisi olla myös esim. punainen ja kangasta. Siihen olisi hyvä käpertyä lukemaan kirjoja ja miksei myös katsomaan elokuvia.
5. Maine Coon. Niin kauan ku muistan, niin metsäkissat on ollu mun suosikkeja. Metsäkissoista taas Maine Coon on se mun ehdoton suosikki, vaikka ei niissä muissakaan mitään vikaa ole.
Ketään en jaksa nyt haastaa.
26. heinäkuuta 2012
Arvontaa jälleen kerran Curiouser & Curiouser blogissa
Jälleen vaihteeksi C&C-blogin ihana Noora järjestää lukijoilleen ihanan arvonnan ja tällä kertaa mahdollisuus voittaa kännykkään kustomoidut kuoret DesignSkinsin valikoimasta.
Curiouser & Curiouser: EPPUPHONE BY DESIGNSKINS

25. heinäkuuta 2012
Tilaus tuli!
Henkkamaukan tilaus tuli tänään. Hain sen ja aloin innokkaasti kokeilemaan vaatteita.
Ensin housut. Kyllä ne muuten sopi, mutta ei mennyt kiinni. Ja siis tilasin sitä kokoa mitä normaalistikin tilaan ja en oo kuitenkaan nyt kesän aikana lihonu, joten siitä ei pitäisi olla kiinni. Ja en usko että edes kokoa suurempikaan olisi ollut mulle sopivat, eli housut lähtee huomenna takaisin HenkkaMaukalle. Saanpahan rahaa takas ja voin ostaa vaikka paremmat/kalliimmat avokkaat! Mwahahaa. Ja nyt voin ehkä jopa antaa mahdollisuuden mustalle trikoohameelle jonka ostin joskus viime syksynä ja en oo kertaakaan vielä pitäny :D
Paitapusero taas oli just sopiva, ei vaan passaa mahan kasvaa kovin paljoa :D Alle tosin kaipaa valkosen t-paidan tai topin, koska on aika läpinäkyvää. Valkosen vaatten ominaisuus.
Omien vaatteiden lisäksi toki tarkistin sitten Jennin ja Miikankin vaattet. Ja nyt oon kyllä niiiiiiin kateellinen Jennille, että.. Se Hello Kitty-huppari on ihana! Ihanan pehmeä ja pörröinen ja söpö! Mä haluan itelle samanlaisen! :D
Huomenna on muuten jännät paikat, mutta siitä lisää myöhemmin kunhan tietää enemmän asioista.

22. heinäkuuta 2012
Toiveita otetaan vastaan..
Lisäsin pysyvän uuden sivun tuohon ylös, "Toivepostauksia ja ideoita". Sinne voitte kertoilla toiveita siitä mitä haluaisitte täällä lukea ja sitten aina välillä teen toivepostauksia. Toki voitte tehdä toiveita myös mun kaikkien kirjotusten kommentteihin, mutta tuolta näkisin ainakin kaikki helpommin ja tekin pääsisitte lukemaan yhdestä paikasta, että mitä muut ovat toivoneet.
Ei siis muuta kuin toiveita kertomaan! :)

Kynsien hoitoa
On jo pidemmän aikaa pitänyt kertoa teille miten kynsiäni huollan ja nyt vihdoin ja viimein sain otettua kuvat mun luottokynsienhoitokamoista ja pääsen tarinoimaan.
Trindin nail repair-lakkaa olen käyttänyt helmikuusta asti aluslakkana vahvistamaan kynsiäni ja vaikka aluksi olinkin hieman skeptinen sen suhteen, niin oon kyllä todella tyytyväinen siihen. Kynnet on pysynyt paremmassa kunnossa ja ei liuskotu enää läheskään yhtä pahasti kuin ennen. Kynnet tosin lohkeilee edelleen, mutta ei läheskään yhtä usein kuin ennen ja sitä nyt ei voi kokonaan millään estää.
Rimmelin 5 in 1-lakkaa käytän viimeistelemään lakkauksen, eli päällyslakkana. Lakka lupaa kynsille tasaisuutta, kovuutta, pituutta, kosteutta ja kiiltoa.
Lohkenneiden kynsieni pelastaja on lasiviila. En osaa enää elää ilman sitä ja viime kesänä Italian reissu oli ihan kamala kun se ei ollut mukanani. Lentokoneiden tavaraturvasäännöt kun kielsivät sen mukaan ottamisen ja sitten Italiassa en löytänyt lasiviilaa mistään!
Toinen rakkauteni kohde on myös tuo Modelsown kynsibufferi. Sitä käytän kerran 1-2 kuukaudessa. Saa kivasti kynnen pinnan kuntoon ennen kuin alkaa lakkaamaan kynsiä.
Ja ei passaa unohtaa tuota kynsinauhatikkua. Ostin joku pari vuotta sitten Citymarketista parilla eurolla kynsienhoitosetin jossa tuo oli mukana. Lisäksi oli kynsiharja, kynsileikkurit ja varvaserotin sekä jalkaraspi siinä pakkauksessa, joista käytössä enää tikun lisäksi kynsiharja.
Mulle yritettiin kaupata kynsibufferia Helsingin Kampissa hintaan 40 euroa! Ja jos olisin äitille ja siskolle ostanu, ni niille ois ollu hintaa 30 euroa/kpl! Pari kuukautta myöhemmin bongaan tuon omistamani bufferin Seppälästä parilla eurolla ja ajaa ihan saman asian.. :D Mietinpähä vaan että kuinkaha moni osti sen kalliin bufferin..?

| 1. even it 2. smooth it |
| 3. buff it 4. shine it |
Mulle yritettiin kaupata kynsibufferia Helsingin Kampissa hintaan 40 euroa! Ja jos olisin äitille ja siskolle ostanu, ni niille ois ollu hintaa 30 euroa/kpl! Pari kuukautta myöhemmin bongaan tuon omistamani bufferin Seppälästä parilla eurolla ja ajaa ihan saman asian.. :D Mietinpähä vaan että kuinkaha moni osti sen kalliin bufferin..?
19. heinäkuuta 2012
Business look
Kävin eilen kirjoittamassa työsopparin Konffaan. Konffa on oululainen kokous- ja kongressitoimisto ja nyt tulevan syksyn aikana on monta tapahtumaa tiedossa, jonne olen menossa edustamaan Konffaa. Tajusin, että mulla ei ole yhtikäs mitään ns. kunnollista vaatetusta näihin tilaisuuksiin. En siis omista valkoista paitapuseroa, mustia suoria housuja tai mustia avokkaita. Jaiks! No, eihän se auttanut kuin mennä HenkkaMaukan sivuille ja toivoa, että sieltä löytäisin itselleni ainakin housut. Ja niinhän mie löysin ja myös paitapuseron ja kengätkin bongasin, sekä jotain muutakin kivaa.
Paitapusero ja housut lähtivätkin tilaukseen, kengät käyn koettamassa ihan liikkeessä. Lisäksi olen ajatellut että voisin jossain vaiheessa ostaa mustan jakun, uuden sateenvarjon sekä tuon laukun. Tuo laukku on sen verran tilava, että sitä voi käyttää käsimatkatavaralaukkuna. On nimittäin todennäköisesti tiedossa työmatkoja myös tuonne eteläiseen Suomeen. Sateenvarjoa, sellaista miniä, en ole omistanut useampaan vuoteen kun edellinen jäi Saksaan opintomatkan aikana. Meni nimittäin yhden ihanan myrskyisän päivän ansiosta rikki, ni en viittiny enää kotiin tuoda.
Samalla kun tilasin itselleni paitsikan ja housut, lähti tilaukseen myös siskon lapsille vaatetta.
Tytöille oli kaikkea kivaa uutta vaatetta mutta poikien valikoima oli aika suppeahko, ainakin kivuuden osalta. Jennille olikin sitten vaikeus valita se yksi ja ainoa tuote kun olisi tehnyt mieli tilata kaikki mitkä saa koossa 74 ja Miikalle taas se vaikeus oli siinä, että mikä niistä vaatteista olisi kivoin. Miika kun on joskus vähän ranttu vaatteiden suhteen, mutta toivotaan että tykkäisi :) Oishan siellä tosin ollut myös Cars-aiheisia vaatteita, mutta niitä Miikalla on jo ennestään niin paljon.
![]() |
| Alla från Hennes och Mauritz |

| Jennille suloinen Hello Kitty -huppari |
![]() |
| Miikalle uusi paita |
Tytöille oli kaikkea kivaa uutta vaatetta mutta poikien valikoima oli aika suppeahko, ainakin kivuuden osalta. Jennille olikin sitten vaikeus valita se yksi ja ainoa tuote kun olisi tehnyt mieli tilata kaikki mitkä saa koossa 74 ja Miikalle taas se vaikeus oli siinä, että mikä niistä vaatteista olisi kivoin. Miika kun on joskus vähän ranttu vaatteiden suhteen, mutta toivotaan että tykkäisi :) Oishan siellä tosin ollut myös Cars-aiheisia vaatteita, mutta niitä Miikalla on jo ennestään niin paljon.
18. heinäkuuta 2012
11
Monessa blogissa näkynyt 11 kysymystä -haaste ei ole minulle haasteena päätynyt, mutta tänään selaillessani Step by Step -blogia, niin löysin sieltä sen ns. avoimena haasteena, eli Tiina haastoi kaikki halukkaat. Tässä kysymykset ja vastaukset niihin, olkaa hyvä! Uusia kysymyksiä en kuitenkaan jaksa keksiä, joten en siis myöskään ketään haasta.
1. Jos saisit kenet tahansa illalliselle, kuka saapuisi vieraaksesi?
Gerard Butler. Jake ei kyllä tykkäis, mutta siltä ei nyt kysytä mielipidettä tän asian suhteen ;D
2. Mikä saa sinut nauramaan ihan joka kerta?
Jaken tyhmät vitsit :D
3. Mistä et koskaan suostu pihistelemään?
Mukavuudesta ja hyvästä ruuasta
4. Mikä on oudoin makuyhdistelmä, jota rakastat?
Ranskalaiset ja pirtelö! Silleen että ranskiksia dipataan pirtelössä.. olen myös todistetusti joskus syönyt nakkia ja jäätelöä yhtä aikaa.
5. Suosikki tv-hahmosi?
En mä voi sanoa vain yhtä ku en osaa päättää niiden väliltä! Niinpä sanon molemmat, eli Sam ja Dean Winchester.
6. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?
Halusin jakaa mielipiteitäni ja ajatuksiani julkisesti..
7. Laulatko suihkussa?
Todella harvoin.
8. Jos saisit valita, ottaisitko mieluummin 1000 euron arvoisen matkan vai yhden saman arvoisen tavaran?
Se vähän rippuu. Toki joku ulkomaanmatka olisi mukava, varsinkin jos tuo 1000 euroa sisältäisi myös majoituksen. Mutta sitten taas matka on ns. kertakäyttöinen ja tavara voi kestää käytössä useamman vuoden ajan. Hmmm.. ehkä kuitenkin matka :D
9. Kuinka monta kertaa päivässä katsot peiliin?
Joinakin päivinä katson peiliin kaksi kertaa päivässä, eli aamu- ja iltapesun yhteydessä. Joinakin päivinä taas useammin. Sanotaan siis että ainakin kaksi kertaa.
10. Kissat vai koirat?
Kissat. Vaikka koiratkin on kivoja, mutta tykkään enemmän kissoista.
11. Parasta tässä päivässä?
Kävin kirjoittamassa työsopparin.
Kuvat googletettu sopivilla hakusanoilla :)

11. heinäkuuta 2012
Torilla
Oulun kauppatori on kesäsin täynnä myyntikojuja. Enimmäkseen ravintoon liittyviä, mutta myös vaatetta ja koruja ja muuta mukavaa sieltä voi löytää.
Torilla on myös ihana kauppahalli, josta löytyy ihania pieniä kauppoja, kala- ja lihatiskejä, muitakin ruokajuttuja sekä kahviloita.
Torin ja kauppahallin takaa löytyy vielä aittatori, eli rivi tuollaisia ihania punaisia aittarakennuksia täynnä ihania pieniä puotia. Ja yksi aitoista pitää sisällään Suomen ensimmäisen pannukakkuravintolan, josta lisää juttua myöhemmin..

| Toripolliisi vahtimassa toria kauppahallin edessä |
| Toinen kauppahallin käytävistä. Tuohon postilaatikkoon jätetyt kirjeet/kortit saavat Toripolliisi-postileiman. |
| TT-Neule // Ihania käsintehtyjä neuleita ja huopatöitä |
| T:MI Riikka Hyväri // Luomua ja muuta hyvää lähiseudulta |
| Vassuska // Kivoja persoonallisia lahjatavaroita |
Torin ja kauppahallin takaa löytyy vielä aittatori, eli rivi tuollaisia ihania punaisia aittarakennuksia täynnä ihania pieniä puotia. Ja yksi aitoista pitää sisällään Suomen ensimmäisen pannukakkuravintolan, josta lisää juttua myöhemmin..
10. heinäkuuta 2012
Tämän päivän kohokohtia
Kuten eilen kerroin, niin tänään oli tiedossa kaupungilla hengailua kaverini kanssa. Tässä muutamia päivän kohokohtia :)
Vaikka taivas olikin pilvinen ja muutamat sadepisaratkin tuli alas, niin päivä oli mukava. Otin myös kauppatorista ja -hallista kuvia, ne tulee nähtäväksi jonain toisena päivänä :)
| Kesän ensimmäiset kotimaiset mansikat herkuteltu :) |
| Kwaaak. |
| Erittäin paikkansapitävä kyltti :3 |
| Uusi kirjastokortti, ihanan värikäs :D |
Vaikka taivas olikin pilvinen ja muutamat sadepisaratkin tuli alas, niin päivä oli mukava. Otin myös kauppatorista ja -hallista kuvia, ne tulee nähtäväksi jonain toisena päivänä :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)