12. joulukuuta 2013

Ilosanoma

Ensimmäisenä tässä "12 days of Christmas"-sarjassa haluan jakaa teille kaikille ilosanoman. Luvassa siis jouluevankeliumi, mutta ei se ihan perinteinen vaan savoksi! Käännöksen on tehnyt Unto Eskelinen.

Annapaha ollakkaa, niin siihe aekaa anto keisraj Aakustus semmosen ukkaasin, että koko mualima on pantava verolle. Tämä olj sillonj ensmäenen kerta ja se sattu Kuiriniuksen toemiissa Syyrijan piätoplokkaana. Kaekki lähtivättii ihan sillä töen verokirjaan täntättäviks itekuhhii ommaan kaapuntiisa.

Niimpähän lähti Joosehvikkii Kalilejasta Nasaretin kaapunnista ja mänj ilimottaatummaan veroherroelle Juuteaan, Tuavetin kaapuntiin Peetlehemmii, se ku olh niät sen Tuavetin sukukieppiä. Reissun piälle se lähti yhessä morsijamensa Marijan kansa, jokolh jo pieniin päe. Marijan synnyttämise aeka tuljlii heijjän siellä ollessa. Ja niimpä hiän tehhä pyöräätti poeja, esikoesesa, kiäräsj hänet kapaloo ja panj elukkae aperuuhee, koskapa kievarjtalo olh jo tikaten täännä.

Sillä seovulla olh paemenia vahtimassa yöllä katraetaa. Siinä silimäänkuvvaemassa heijjä eissään seiso Herran enkelj, ja Herran kirkkaas levittiin loestamaa iha ympäriisä. No sehän panj paemenet pelekeemää, mutta enkeljpä raohottelj heitä;” Elekee tok veikkoset pelätä tyhjee! Minähä ilimotan teille oekestaa ilosanoman, ison ilon kaekelle kansalle. Tänäpäevänä on teille tuolla Tuavetin kaapunnissa syntynnä Vapahtaja, jokon Ristus, Herra. Ja tämmöse osviita annan nyt teille: työ löyvättä lapsen kapaloetuna aperuuhessa makkoomassa.”

Siinä samassa olh enkeli ympärillä emä joukko taevaallista sotaväkkee, joka ylisti Jumaloo sanomalla:”Jumalan on kunnija korkeoksissa, muan piällä raoha immeisillä, joehen kansa hiän ei vihhoo pie.” Ja kun enkelit olivat palastanneet takasi taevaaseesa, paemneet piättivät keskenää:” Nyt piätäpahkoo Peetlehemmii! Sielläpä nähhää, mittee toennii on tapahtunna ja mittee Herra tuassa äskö ilimotti.”

Niin hyö lähtivättii kiireen vilikkoo ja löytivät Marijan ja Joosehvin ja lapsen, joka aperuuhessa muata köllötti. Tätä katellessaa hyö nyt kertasivat, mittee heille tästä poejasta olj jo puhuttu. Kaekki olivat paementen tarinoeta kuullessaa ihan ällistyksissää. Mutta Marija panj nämä kuulopuhheet tapahtunneesta tamalikkoon mieleesä ja vatvo niitä sitte iteksee aejan kansa. Paemenet palasivat takasi työmualleen kiitellen ja ylistellen Jumaloo nyt siitä, mittee olivat suanna kuulla ja nähhä. Kaekki olh ihan rikulleen niin kun heille olj iliminierattu.

Kuva: tumblr

11. joulukuuta 2013

Twelve days of Christmas~

Kahden viikon päästä tämän vuoden joulu alkaa olemaan jo historiaa, sillä vietetäänhän silloin jo joulupäivää. Koska huomisesta laskien jouluun on enää 12 päivää, niin ajattelin sen kunniaksi nyt joka päivä jouluun saakka postata tänne jotain jouluun liittyvää. Se voi olla jokin kuva, video, biisi, tarina, .. mitä vain melkeinpä. Nämä postaukset tulen tekemään etukäteen ja ajastan ne päivittymään joka aamulle klo 7.00. Tunnisteeksi annan "12 days of Christmas", joten ne löytää sitten myöhemminkin.

Ja tähän loppuun vielä Nalle Puh ja kumppanit laulamaan "We wish you a Merry Christmas".


8. joulukuuta 2013

Perhe Pöllö

Selailin joku aika sitten Ravelryn ohjeita ja törmäsin ihan älyttömän suloiseen pöllö-pehmo ohjeeseen (vaatinee kirjautumisen Ravelryyn). Pakkohan se oli sitten ottaa testattavaksi ja niin syntyi perhe Pöllö.

Isä, Äiti ja Vaavi Pöllö

Ohje on tuollaiselle pienelle pöllölle, mutta hyvin onnistuu isompikin pöllö kun jatkaa silmukoiden lisäilyä vielä muutaman kerroksen ajan. Aikaakaan ei mene kuin muutama tunti tuollaisen isomman tekemiseen, pienen tekee melkeinpä tunnissa. Vaaviin käytin Roosanauha-sukkalangoista harmaata ja roosaa, Äitiin Zitron Trekking (XXL) ja Roosanauha-sukkalangan roosaa ja Isään Marks&Kattensin FAME-lankaa. Silmät tein mustalla Roosanauha-sukkalangalla ja nokkiin käytin keltaista kirjontalankaa. Kuvat langoista, ei kirjontalangasta, löytyy täältä.

Pitäisi vielä muutama tuollainen tehdä, kun menin ehkä lupaamaan kaverin lapsille tuollaiset.

7. joulukuuta 2013

Alastomat kynnet

Melkein viikon hiljaisuus rikkoontukoot kynsiin liittyvällä postauksella! :D

Oon vajaa kaksi vuotta käyttänyt Trindin Nail Repair-lakkaa pitämään kynteni hyvässä kunnossa. Joku aika sitten kuitenkin tuli puhetta kavereiden kanssa siitä kuinka se sisältää formaldehydiä ja osa oli saanut siitä jopa allergisia oireita erilaisina ihottumina ja näppylöinä. Mulla on kans aina välillä ilmestynyt erinäisiin paikkoihin näppylöitä ja olen vain ihmetellyt, että mistähän mun iho on oikein kiukustunut. Aloinkin tuon keskustelun jälkeen miettimään omia näppylöitäni ja aika nopeasti tajusin, että näppylät on ilmestyneet aika pian sen jälkeen aina kun olen uusinut lakkauksen ja käyttänyt Trindiä. Trind siis sai luvan muuttaa roskakoriin.

Onneksi kuitenkin on olemassa korjaavia lakkoja jotka eivät sisällä formaldehydiä. Yksi näistä lakoista on Lumenen Gloss&Care Nail Strenghtener.


Ostin tuon lakan jo vähän aikaa sitten, mutta en ole sitä vielä kuitenkaan "korkannut". Odotan kuitenkin mielenkiinnolla, että saanko kynteni parempaan kuntoon tuon avulla. Kuten näette tuosta kuvasta, niin vaikka kynteni ovatkin ihan kivan mittaiset, ovat ne huonossa kunnossa. Toki tuohon huonoon kuntoon tällä hetkellä vaikuttaa sekin, etten ole tuota Trindiä käyttänyt ainakaan kuukauteen, eli kynsien hoito ollut aika minimissä. Mutta joskohan se tästä.

2. joulukuuta 2013

Ja näin te vastasitte

Meni hieman pitkään tämän postauksen kanssa kun aamupalan jälkeen innostuin pelaamaan Sims 3'sta :D Siinä samalla kuitenkin tein arvontalappuset, eli kirjoitin osallistuneiden nimet lapuille. Jake sai sitten töistä kotiin tultua toimia onnenkarhuna ja näin sitten arvonnan voittaja selvisi. Voittajalle olen jo ilmoittanut ja lahjakorttikin on jo hänelle matkalla.

Mutta, tässä nyt kuitenkin yhteenvetoa vastauksista.


Ensin perustietoja vastaajista ja siitä, miten blogiini eksytään.
  • Blogiani seurataan eniten Bloggerin kautta, sen jälkeen Blogilista ja Bloglovin kolmantena.
  • Nuorin vastaajista oli 23-vuotias ja vanhin 34-vuotias.
  • Vastaajista 3 on seurannut blogiani 1-2 vuotta, 2 6-12 kuukautta ja 3 alle 6 kuukautta.
  • Blogiini on löydetty enimmäkseen Blogilistalta, jonkun toisen blogin kautta ja Facebookista.

Ja tätä te haluatte/toivotte, eli postausideoita:
  • Lisää Oulu-juttuja
  • Tulevaisuuden haaveet
  • Kuvapostauksia 
  • Tuotetestauksia
  • Mielipidekirjoituksia leffoista tai meneillään olevien sarjojen yksittäisistä jaksoistakin 
  • Teemapostauksia kuten "Päivä kanssani"
  • Oma tyyli
  • Meikit ja muu kosmetiikka
  • Sisustusjuttuja
  • Kirja-arvosteluja

Ruusuissa ja risuissa enimmäkseen annettiin ruusuja, mutta kylläpä parit risutkin siellä oli. Ei kuitenkaan niin pahoja risuja, että niistä olisin ottanut nokkiini.

Risut koskivat enimmäkseen kuvien vähyyttä ja päivitystahtia. Mä yritän parantaa tapani ja koitan niitä itse otettuja kuvia laitella enemmän ja ehkä voisin tosiaan päivitystahtiakin parantaa. Välillä mulla vaan on niitä kausia kun pää ihan jumissa ja ei keksi mitään kirjoittamista ja siksi niitä pidempiä hiljaisia kausia. Niin ja oululaisuuskin voisi tosiaan myös omasta mielestäni näkyä paremmin blogissa. Kun vaa keksis miten :D

Ruusuja taas tuli blogini persoonallisuudesta, siitä että on sopivassa suhteessa syvällisyyttä ja höpönlöpöä, ravintola- ja kahvila-arvosteluita kehuttiin ja monipuolinen sisältökin sai kehuja.

Kiitän teitä kaikkia kahdeksaa henkilöä jotka vastasitte! Ja jos tulee vielä jotain postausideoita mieleen, otan niitä mielelläni vastaan.

Kuva: tumblr

Ohi on..

Osallistumisaika kyselyyn/arvontaan päättyi puolilta öin ja vielä tämän päivän aikana arvon voittajan kaikkien vastaajien kesken. Vastaajia oli 8 henkilöä, joten jos olet yksi näistä vastaajista, on sinulla 12,5% mahdollisuus voittaa se lahjakortti! Ilmoitan voitosta henkilökohtaisesti, eli täällä ei tule näkymään voittajan nimeä.

Kunhan olen käynyt vastaukset läpi, laitan niistä tänne jonkinlaisen yhteenvedon, niin kaikki näkevät mitä on toivottu ja haukuttu :D

Nyt kuitenkin aamupalan kimppuun..

1. joulukuuta 2013

We go together

TV Thursdayn 6. haaste on Paras duo.

Ei yksin, vaan kaksin! Tällä kertaa mietitään, mikä tv-sarjaduo vie sinun sydämesi joka katsomiskerralla? Lämpenetkö Tim Bisleyn ja Daisy Steinerin ystävyydelle, vai kaipaatko tv:n ääreen katsomaan toisilleen välillä äksyileviä Sherlockia ja Watsonia, tai kenties veljekset Dean ja Sam ovat suosikkisi?

Vaikka tuossa kuvauksessa mainittiinkin jopa kaksi mun suosikkiparia, niin kumpikaan niistä ei yllä ykköseksi. Ykkösenä mun listalla on Doctor Who ja Donna Noble. Tohtorin ja Donnan kemiat vaan ovat niin ihanat, että ihan harmittaa kun Donnan poistuminen sarjasta tapahtui niin nopeasti ja niin surullisella tavalla.

Tohtori ja Donna tapasivat toisensa ensimmäisen kerran Runaway Bride-jaksossa, joka oli jouluspesiaali 2. ja 3. kauden välissä. Kolmannella kaudella Donna ei kuitenkaan ollut Tohtorin mukana seikkailemassa vaan hän tuli kunnolla mukaan vasta neljännellä kaudella, joka myös oli hänen ainoa kautensa. Tässäpä ihana fanivideo tästä parivaljakosta.




Olethan muistanut osallistua arvontaan? Jos et, niin sinne pääset tästä!

30. marraskuuta 2013

To be continued..

..vai jatkuuko sittenkään? Tällä kertaa TV Thursdayn haasteena Paras sarja joka jätettiin kesken.

Tätä sattuu tv-sarjoille nykyään usein - näyttelijät kyllästyvät, rahoitus ei riitä, katsojaluvut menevät alas, ja vastoin katsojien ja fanien toiveita, sarja heidän harmiksi lopetetaan kesken. Juonen pätkät yritetään punoa äkkiä viimeisissä jaksoissa nopeasti yhteen, mutta kaikissa ei tietysti onnistuta. Pettymyksiä tulee. Joten nyt kysytään mikä kesken jätetyistä sarjoista oli eniten sinun mieleesi, ja jonka lopettaminen harmitti sinua syvästi?

Olisin tähän kohtaan voinut laittaa jos vaikka mitä sarjoja, mutta päädyin Angeliin. Joss Whedonin luomus päätettiin lopettaa viidennen kauden jälkeen. Kaikki jaksot oli jo kuvattu, joten mitään erikoista hyvästelyjaksoa ei tehty. Sarja siis jäi sellaiseen kohtaan, mistä hyvin olisi voinut jatkaa vielä kuudennellekin kaudelle.

Ja tässä gif-pläjäys 5. kauden jaksosta "Smile Time", jossa Angel muuttuu suloiseksi nukeksi :D

Kuvat tumblr


Olethan muistanut osallistua arvontaan? Jos et, niin sinne pääset tästä!

29. marraskuuta 2013

Perustietolomake

Kävin alkuviikosta tutustumassa Oulun kaupungin työllisyyspalveluihin. TE-toimisto oli minulle sinne kiltisti varannut ajan ja ilmoitti mulle kirjeellä, että olisi hyvä jos kävisin tuolla. Tuo OuKan työllisyyspalvelu on siis tarkoitettu pitkään työttöminä olleille ja tuolla sitten yritetään auttaa työllistymisessä. Mulle nyt sitten tarjottiin mahdollisuutta noihin palveluihin ja enpä viitsinyt kieltäytyäkään, tiedä vaikka saisinki töitä :D

No, mulle annettiin tuolta mukaan täytettäväksi perustietolomake ja oon sitä nyt sitten pari päivää täytellyt. Ja naureskellut. Tässäpä muutamia kysymyksiä siitä ja mitä oon melkein vastannut niihin.

Mitä erikoisosaamista sinulla on?
Osaan puhua kissaa, tunnistan kissojen ääntelystä onko nälkä, vessahätä vai joku muu hätä
Nukkuminen

Muut riippuvuudet (esim. peli, netti)?
Doctor Who
The Critter Room
Suklaa
Kahvi
Tatuoinnit

Miten päiväsi arkirutiinit muodostuvat?
Herään, majotun sohvalle lukemaan/neulomaan/kattomaan telkkaria/surffailemaan netissä, välillä syön ja juon ja käyn vessassa ja suihkussa, sitten joskus illalla nukkumaan

Haave/toive/unelma/ajatus tulevaisuudesta ja tärkein tavoitteeni pitkällä tähtäimellä on?
Punainen tupa ja kasvimaa, lapsia, ainakin 10 kissaa


Jos noin vastaisin, niin oiskohan vastaanotto seuraavanlainen..


Olethan muistanut osallistua arvontaan? Jos et, niin sinne pääset tästä!