Samalla kun katselin itselleni lämpöisiä juttuja H&M'n Holiday Collectionista, niin eksyin myös katselemaan mitä tarjottavaa H&M'llä olisi uuteen kotiimme.
Suurin osa noista tuotteista löytäisi tiensä makuuhuoneeseemme. Tällä hetkellä meillä on makkari aika.. noh, verhot on viininpunaiset, päiväpeite sininen, kalusteet sekalaista väritystä. Ja nyt haluaisin yhtenäisen värityksen ja se olisi vaalea eli luonnonvalkoinen/beige/vaaleanharmaa. Väriä voisi sitten tuoda vihreät tai roosat yksityiskohdat, ellei jopa sininenkin mutta silloin sinistä todella pienissä määrin. Nuo Minni ja Mikki tyynyt olisi ehkä kaikista kivoimmat koristetyynyt sängyn päälle, mutta ei noissa muissakaan mitään vikaa ole.
Noita tyynyjä voisin myös ajatella olohuoneen puolellekin sohvaa koristamaan. Olisi toki kiva jos olisi mukavampi sohvakin. Tämä meidän nykynen sohva on aikoinaan, 5 vuotta sitten, tullu jo Jakelle käytettynä ja ties kuinka kauan edeltäjällä ollut tämä käytössä. Jousetki irroillu ja muutenkin saa välil miettiä että uskaltaako tässä enää istua. Haaveena olisikin uusi sohva, mielellään divaani ja väritykseltään musta tai tummanharmaa.
30. marraskuuta 2011
28. marraskuuta 2011
Joulupukki matkaan jo käy...
Jouluun on enää vajaa kuukausi, joten ajattelin tehdä pienen kollaasin lämpimistä ja pehmeistä asioista mitä voisin hyvinkin joululahjaksi huolia. Kaikki vaatteet löytyvät H&M'n Holiday Collectionista.
Toki myös H&M lahjakorttikin kelpaa..
Toki myös H&M lahjakorttikin kelpaa..
27. marraskuuta 2011
Luonnollinen koodi
Olen vihdoin ja viimein löytänyt itselleni SEN ihonhoitotuotesarjan joka tekee mun iholle sen minkä lupaakin.
Kuvassa näkyvät tuotteet on Clear it Up syväpuhdistava geelipesu, Stay In Control kiiltoa kontrolloiva kasvovesi, Glow Without Shine kiiltoa kontrolloiva kosteusvoide ja Dig Deeper ihohuokosia puhdistava kuorinta. Näistä noita kolmea ensimmäistä olen käyttänyt aamuin illoin ja tuota kuorintaa olen käyttänyt kaksi kertaa. Toki tuota kuorintaa voisi käyttää useamminkin, sillä ohjeessa sanotaan että voi käyttää myös päivittäin, mutta kun kävin Stockmannin Beauty-osastolla, tuli Lumenen edustaja minulle kertomaan noista tuotteista ja sanoi että kerran viikossa on sopiva mun iholle.
Oon nyt jonkin aikaa käyttänyt tuotteita ja pitää kyllä sanoa, että ei oo rahat menneet turhuuteen. Ihoa ei kiristä, iho on ihanan raikas käsittelyn jälkeen ja tuoksuukin hyvältä. Ainoa kauhistus mikä on tullut, niin iho on nyt näppylöitä täynnä :D Tosin siitä tietääkin että tuotteet on toimivia. Eihän ihoa voi puhdistaa ilman että epäpuhtaudet tulevat esiin. Mutta onneksi ne näppylät saa piiloon Skin Perfector 2-in-1 hoitavalla peitevoiteella epäpuhtauksille joka tuli lahjaksi kun ostin nuo tuotteet.
Lumene Natural Code.

26. marraskuuta 2011
He
Joskus 2004 syksyllä kuulin Heidän ensimmäisen singlen. En oikeastaan noteerannut sitä mitenkään vaikka radiossa se soi melkein jatkuvalla syötöllä. Talvella 2005 kuulin, että Heiltä on ilmestynyt esikoislevy. Etsin sen käsiini. Rakastuin. Halusin Heidän keikoille, mutta mahdollisuutta ei tullut. Heiltä ilmestyi uusia albumeita 2 kappaletta. Otin myös tatuoinnin jossa on bändin logo. Kun Qstock 2008'n esiintyjäkaarti ilmoitettiin ja mukana olivat He, päätin että menen Qstockiin vaikka väkisten. Meninkin sinne talkootyöläisenä. Ja näin Heidät. Rakastuin uudestaan. Tuon jälkeen He eivät käyneet Oulussa pitkään aikaan. Mutta tänään He ovat taas täällä! Ja tämä tyttö menee Heitä katsomaan. ♥
Saanko esitellä Heidät! Poets of the Fall!!!

25. marraskuuta 2011
Mikä ihmeen Oulu?
Ajattelin aloittaa Oulu-teeman postaukset kertomalla Oulusta ihan yleisesti. Miksi? Koska satunnaiset lukijat eivät ole välttämättä koskaan Oulussa käyneet ja eivät välttämättä tiedä Oulusta muuta kuin että se on täällä pohjoisessa melkein Lapissa.
Oulu on perustettu 1605, toimeksiantajana Ruotsin kuningas Kaarle IX. Ikää Oululla siis on jo kunnioitettavat 406 vuotta. Asukkaita Oulussa on tällä hetkellä noin 140 000, mutta luku muuttuu 1.1.2013 jolloin Oulu kasvaa isommaksi Haukiputaan, Oulunsalon, Kiimingin ja Yli-Iin yhdistyessä Ouluun. Oulu tunnetaan teknologia- ja opiskelijakaupunkina.
Teknologian puolesta puhuu Teknologiakylä Linnanmaalla, useat Technopolisit ympäri kaupungin sekä Oulun yliopistolla tarjottava teknologiakoulutus. Suurimpia toimijoita Oulun seudulla on Nokia (tai ainakin on ollut :P), NSN, Polar, Electrobit, .. niitähän riittää :D
Opiskelumahdollisuuksia Oulussa tarjoaa peruskoulun jälkeen useat lukiot, Oulun seudun ammattiopisto (OSAO), Ammattiopisto Luovi, Oulun seudun ammattikorkeakoulu (OAMK) ja Oulun yliopisto. Aikuiskoulutusta tarjotaan niin OSAO:ssa, OAMK:ssa sekä JAKK:ssa. Näiden lisäksi kaikille avointa opetusta on tarjolla mm. avoimessa yliopistossa ja Oulu-opistossa.
Erilaisia kulttuurielämyksiäkin Oulu tarjoaa. Musiikin ystäville on tarjolla Qstock-festarit heinäkuun lopulla, Oulun musiikkivideofestivaalit ja Ilmakitaran MM-kisat piristävät elokuussa, Jalometalli elokuussa ja Jalometallin Winterfest talvella sekä The Irish Festivals of Oulu syys-lokakuun vaihteessa. Näiden tapahtumien lisäksi Oulu Sinfonia ilahduttaa musiikin ystäviä ympäri vuoden. Elokuvien parissa viihtyville Oulussa on 3 eri elokuvateatteria; Finnkino, Elokuvateatteri Star sekä Studio. Finnkinon tavoin Star näyttää uusimpia valtavirta elokuvia mutta Studiossa näkee myös harvinaisempia ja vanhempiakin elokuvia. Kirjoista pitäville Oulun kaupunginkirjasto tarjoaa kirjoja useassa kaupunginosassa pääkirjaston sijaitessa keskustassa. Näyttämötaiteesta pääsee nauttimaan Oulun kaupunginteatterissa, Oulun työväen näyttämöllä, Teatteri Riossa, sekä kesäaikaan myös Meri Oulun kesäteatterissa Toppilan Möljällä. Museoissakin Oulussa voi käydä, niitä löytyy jokaiseen makuun. On Pohjois-Pohjanmaan museo niille, jotka haluavat tietää Oulun ja ympäröivän alueen menneisyydestä ja löytyypä sieltä myös osasto lapsille ja lapsenmielisille jossa pääsee tutustumaan Koiramäen elämään. Oulun taidemuseossa on tarjolla vaihtuvia näyttelyitä ja lisäksi pysyviä kokoelmia. Teemamuseoitakin löytyy muutamia, joita ovat Merimiehen kotimuseo, Turkansaaren ulkomuseo ja Pateniemen sahamuseo. Lisäksi yliopiston tiloista löytyy eläinmuseo ja geologinen museo. Taiteesta ja muotoilusta pitäville tarjolla on useita gallerioita ympäri kaupunkia. Erilaisia näyttelyitä järjestetään myös kahviloissa, kirjastoissa ja monissa muissa yleisissä paikoissa.
Sitten ihan mun mielestä parhaimpaan kulttuuritarjontaan, eli ruoka- ja kahvilakulttuuri! Oulussa on ravintoloita kymmeniä ja jokaisen makuun ja lompakkoon sopivia. Myös etnisiä ravintoloita on useita ja kasvavissa määrin. On intialaista, kreikkalaista, kiinalaista, thaimaalaista ja onpahan myös yksi sushibaarikin. Lisäksi löytyy känkkylöitä, eli suomeksi sanottuna kebab-pizzerioita. Kahviloitakin on useita joista varmaan suosituin on Cafe Bisketti. Siellä on tarjolla erilaisia erikoiskahveja, kuumia juomia, leivonnaisia ja lisäksi aamiaista ja lounastakin on tarjolla kun oikeana hetkenä osaa mennä paikalle.
Urheiluakin Oulussa pääsee harrastamaan joko itse olemalla urheilija tai penkkiurheilijan muodossa. Penkkiurheiluun loistavia vaihtoehtoja on Oulun Kärppien kotiottelut jos jääkiekosta pitää ja jalkapallosta pitäville OPS:n pelit jalkapallokauden aikaan. Jos taas haluaa itsekin urheilla on siihen mahdollisuus useilla eri tavoin, uimahalleja löytyy kaksi, kuntosaleja useampi, palloiluhalleja, ... Talvella pääsee myös hiihtämään valaistuille laduille. Pyöräilijöitä ilahduttaa hyvät pyöräilytiet.
Hmmm, oliskohan tässä jo tarpeeksi tietoa..? Ainakin näin alkuun :D Ehkä jossain vaiheessa vielä teen toisenkin postauksen Oulun tarjonnasta yleismaailmallisesti.
Kunhan aloitan kunnolla nämä teema-postaukset, niin eniten varmaan keskityn tuohon kulttuuritarjontaan ja lisäksi erilaisiin kauppoihinkin. Koitan myös jos vaikka innostuisin esittelemään eri kaupunginosiakin, mutta sen näkee sitten myöhemmin. Ja seuraavaa Oulu-postausta voitte odotella ilmestyväksi jossain vaiheessa ensi viikkoa.
| (c) OuKa |

24. marraskuuta 2011
Torstai on toivoa täynnä..
Käytiin katsomassa tänään sitä asuntoa ja se oli I H A N A! Todella paljon säilytystilaa, keittiöön sopii ruokapöytä, kylppärissä sopii peseytymään ja sinne sopii myös kunnollinen pesukone. Makkari on pienempi kuin nykyinen, mutta siellä on vaatehuone! Joka tytön unelma. Tosin se on kyllä ehkä enemmänkin komero kuin huone, mutta mahtuu sinne kuitenkin varatyynyt ja -peitot, lakanat, pyyhkeet, ym. mitkä tällä hetkellä on viemässä tilaa vaatekaapissa. Ja mikä on kans erittäin mukavaa, niin siinä on myös parveke! Voin jo kuvitella juovani siinä parvekkeella aamukahvit lämpimänä kesäpäivänä. Tai noh, kuka estää juomasta aamukahvit siellä jo vaikka tammikuussa!?
Leikin eilen ja tänään (ja varmaan huomennakin) Floorplanner-ohjelmalla, jolla voi siis suunnitella auntojen pohjia ja sisustaa. Tuo kuva tuossa on siis tulevan asuntomme pohja. Tuohon olen laittanut paikalleen vain kiinteät kalusteet ja kaikki asunnon virallisen pohjan mukaan mikä löytyy Sivakan sivuilta. Oon myös sommitellu olohuoneeseen miten kannattaisi kalusteet sijoittaa, mutta saas nyt nähdä millaiseen järjestykseen päädytään. Ainoa miinus tuosta parvekkeesta on tuo oven sijainti, se vähän määrää liikaa miten sisustaa, mutta eiköhän me selvitä :D
Mitään suurta uutta ei varmaankaan ihan heti tulla hankkimaan, mutta olohuoneeseen, makkariin ja myös kylppäriin pitää saada uudet verhot. Ihanaa päästä tekstiilisisustamaan! ♥
Huomenna Jake ilmottaa Sivakalle että otetaan tuo asunto. Sitten pitääkin haalia kasaan vakuusrahat ja ekan kuun vuokra (joko joulu- tai tammikuu), käydä kirjottamassa vuokrasoppari, irtisanoa tän kämpän vuokrasoppari, hommata muuttoa varten pakettiauto ja muuttolaatikoita, ... Eli paljon hommaa tiedossa seuraavan kuukauden ajaksi. Mie haluaisin joulupyhien aikaan jo asua tuolla, mutta saas nähdä miten käy. Mutta viimeistään 1.1.2012 tuolla asutaan! ^^

23. marraskuuta 2011
Muutoksia~
Jotkut saattavat huomata ilman tätäkin postausta, että mun blogissa on tapahtunut hieman muutoksia. Eli olen lisäillyt muutamat "alasivut". Eli Kuka? Mitä? Häh? ja Leffakokoelma. Ahkerasti vaan nyt klikkailemaan niin näette mitä sieltä linkkien takaa löytyy ;D
Muita muutoksia mitä on tapahtunut, niin tämän hetkinen kirja mitä luen on vaihtunut. En ole vielä saanut Riadin tyttöjä kokonaan kuitenkaan luettua, joten sen lukeminen jatkuu jossain vaiheessa. Sen vaihdoin tänään sellaiseen kirjaan kuin Antti Eronen: Talvi. Antti on vielä suhteellisen uusi kirjailija Suomessa, aikaisemmin häneltä on ilmestynyt kirja Dreamland - Aavekomppania vuonna 2008. Kirja oli aivan mahtava ja nyt sitten odotankin innolla, että mites on tämän uuden kirjan laita. Ja siis tosiaankin uuden, julkaistu lokakuussa 2011 eli ihan äskettäin.

| we♥it |
Tuloksia
Ja kysely on sitten ohi ja näin te rakkaat lukijat vastasitte:
Ääniä tuli hurjat 5! OMG! Ja kuitenkin tilastoissani näkyy kuinka päivittäin lukijoita on useita kymmeniä.. Olisi ollut kiva jos ne randomit kävijätkin olisivat vastanneet. Ehkä ois pitänyt olla joku kannuste, esim. arvonta kaikkien vastaajien kesken. Toki se olisi vaatinut silloin sitä, että kaikkien äänestäjien olisi pitänyt ilmottautua jollain tavalla äänestäjäksi.. Ja myöskin palkintoakin se olisi vaatinut. Ehkä joku lahjakortti? Noh, nyt on myöhäistä, ainakin tällä erää.
Mutta niin, kuten tulokset jo paljastavat, niin tulen kirjoittelemaan juttuja Oulusta. Pitää vain lähteä kameran kanssa kaupunkikierrokselle. Yhdestä liikkeestä mulla on kyllä jo kuvia, mutta kännykän kameralla otettuja ja taloudesta kuitenkin löytyy ihan kunnollinen kamerakin. Joten Oulu-postauksia odotellessa saatte tyytyä muuhun höpinään.
Oulun nähtävyyksistä, kaupoista, etc. | 3 |
Ruokajuttuja (karppaus, reseptejä) | 2 |
Jostain muusta? (kerro mitä kommentoimalla johonkin teksteistäni) | 0 |
Ääniä tuli hurjat 5! OMG! Ja kuitenkin tilastoissani näkyy kuinka päivittäin lukijoita on useita kymmeniä.. Olisi ollut kiva jos ne randomit kävijätkin olisivat vastanneet. Ehkä ois pitänyt olla joku kannuste, esim. arvonta kaikkien vastaajien kesken. Toki se olisi vaatinut silloin sitä, että kaikkien äänestäjien olisi pitänyt ilmottautua jollain tavalla äänestäjäksi.. Ja myöskin palkintoakin se olisi vaatinut. Ehkä joku lahjakortti? Noh, nyt on myöhäistä, ainakin tällä erää.
Mutta niin, kuten tulokset jo paljastavat, niin tulen kirjoittelemaan juttuja Oulusta. Pitää vain lähteä kameran kanssa kaupunkikierrokselle. Yhdestä liikkeestä mulla on kyllä jo kuvia, mutta kännykän kameralla otettuja ja taloudesta kuitenkin löytyy ihan kunnollinen kamerakin. Joten Oulu-postauksia odotellessa saatte tyytyä muuhun höpinään.
| Oulun teemalogot on aika söpiksii.. // (c) OuKa |
22. marraskuuta 2011
Saisiko olla kahvia?
Käytiin mun vanhempien luona tänään kahvilla ja sieltä mukaamme lähti...
Ihana Moccamaster ♥
Äiti ja isi oli ostanu itselle uuden Moccamasterin jossa on automaaginen tippalukko ja 2 tunnin aikakatkaisu, niin lahjoittivat meille sitten tuon entisen. Ei tartte enää minikeittimellä keittää kahvia ja toivoa, että vieraille riittää yksi kuppi kahvia. Nyt voi keittää kunnollisella keittimellä ja jopa tarjota toisenkin kupillisen.
//Mennään torstaina katsastamaan asunto josta eilen mainitsin~

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)