20. toukokuuta 2013

Pitkästä aikaa

Kaikista kamalinta sairaana olossa oli, että ei päässyt käymään salilla tai ryhmäliikuntatunneilla. Tai no toki olisi päässyt käymään jos olisi halunnut rääkätä kehoa ja ottaa riskin sairastua vielä pahemmin, huonolla onnella jopa sydänlihastulehuksen saada. Eli vaikka pää haluskin treenaamaan, niin lepäsin ihan kunnolla.


Tänään sitten vihdoin ja viimein annoin itselleni luvan lähteä riehumaan Shape-tunnille. Shape on sellainen ryhmäliikuntatunti jota takuulla jatkan kesälläkin. Olettaen siis että Shape-tunnit jatkuu fiksulla aikataulutuksella kunhan kesäaikataulut julkaistaan. Uutta aikataulua ei ole kuitenkaan vielä julkaistu, joten jännityksellä odotan mitä ryhmäliikuntatunteja tiedossa kesällä.

Mutta tästä on hyvä jatkaa. Jos vaikka huomenna menisi salille ja keskiviikkona zumbaan ja torstaina tai perjantaina taas salille.

19. toukokuuta 2013

Kesä on täällä!

Ouluunkin on vihdoin ja viimein se kesä tullut. Se tuli aika yllättäen, sillä vielä alkuviikosta näytti sille, että ollaan tuomittu kärsimään koko kevät/kesä pelkästä vesisateesta ja maksimissaan +10 lämpöasteesta. Mutta keskiviikkona alkoi lämpenemään ja perjantaina olikin sitten ihan kunnon hellepäivä. Onhan tätä kesää jo odotettukin, varsinkin kun viime kesä oli enemmänkin pitkä kevät - aikaisin alkanut syksy. Toivottavasti nyt sitten tänä kesänä olisi parempi onni sään suhteen.

Tänään sitten sen kunniaksi että unohettiin eilen käydä ruokakaupassa, niin käytiin kaupungilla syömässä. Jätettiin auto torin parkkiin ja torin läpi sitten käveltiin ja pitihän se leikkiä turistia ja ottaa kuva Toripolliisin kanssa, joka on ehkä Oulun kuvatuin kohde.. :D

Paita : Cybershop // Farkkushortsit : H&M // Balleriinat : H&M

Päädyttiin sitten tällä kertaa syömään Amarilloon. Eka kerta tän suhteen aikana kun sinne päästiin syömään. Yleensä ollu ihan täys ja jonoa pitkälle ovelle kun aikasemmin ollaan yritetty. Sattu viel hyvin olemaan viimenen päivä Chiliviikkoja, niin otettiin pääruuat spessulistalta.


Alkuun tuli nachoja ja salsaa ihan ilman pyytämistä ja lisäksi otettiin omat alkupalatkin, jotka tosin unohin kuvata :D Mutta mie otin mozzarellatikkuja ja Jake otti jotain katkarapujuttua. Mozzarellatikut oli tosi hyviä ja eipä Jakekaan valittanu omasta alkupalastaan.


Jaken ruoka löytyi spessulistalta nimellä "Pulled Pork à la Amarillo". Siinä oli siis chilisämpylän välissä ylikypsää possua, majoneessia, coleslawia ja jalapenoja. Lisäksi sitten ranskikset.


Mun ruoka taas oli "Charmed Chili Chicken" eli broilerin rintafileetä, pariloitua vuohenjuustoa, habanerohilloa, sipuli-paprikapaistosta ja Crispy Slice-perunoita. Tulisuusaste oli kyllä ihan kohillaan. Ei liian tulista mutta sen verran tulista että juoma melkein loppu kesken :D

Ja koska meillä ei ollut kiire yhtikäs minnekään, niin päätettiin ottaa myös jälkkäriä.


Jake otti jälkkärinkin spessulistalta. Chilikaakaota ja churros-munkkeja. Yleensä Jake ei ole mikään jälkiruokaihminen, joten kun Jake jälkkärinsä nautittuaan sanoi "Voisi syödä toistekin tällaisen", niin olin ihan ihmeissäni :D


Mie sitten taas otin jälkkäriksi rocky road-leivoksen ja espresson. Tuli kyllä päivän suklaakiintiö täyteen ja espresso toimi erittäin hyvänä herättäjänä :D

Kun oltiin syöty, niin mietittiin että mihin sitä menis ihmettelemään kaunista päivää ja päädyttiin ajelemaan Toppilansaaren päähän. Siellä odottikin kiva näky kun paikalla oli tosi paljon leijasurffareita. Yhessä välissä laskettiin, että ainakin 12 surffaria oli vedessä ja rannallakin oli muutamat leijat odottelemassa. Otin valokuvia surffareista ja ympäristöstä kunnes muistin että mullahan on kamerassa mahis myös ottaa videokuvaa. Ajattelinkin sitten jakaa näkymän Toppilansaaressa teille videona valokuvien sijaan. Kannattaa muuten äänet laittaa vaikka minimiin, sillä mikki onnistui tallentamaan tuulen huminan aika kovalla äänellä. Ja pahoittelen tärisevää kuvaa, ei ollu käsi ihan vakaana kuvaushetkellä.



Toivottavasti lämpimät kelit jatkuvat vielä pitkään, niin pääsee nauttimaan ja ehkä tämä kalkkilaivan kapteeni saisi vähän väriä iholle :D

14. toukokuuta 2013

Yksi ihanimmista

Näin sairastelupäivän kunniaksi ajattelin pitkästä aikaa katsoa yhden ihanimmista musikaalielokuvista.


Oon nähnyt tän vuonna 2004 ilmestyneen Phantom of the Operan leffaversion varmaan jo reilut kymmenen kertaa. Joka kerta rakastun siihen uudestaan ja uudestaan. Laulutkin osaan melkein kaikki ulkoa. ♥ Ja huom! En katso tätä elokuvaa pelkästään Gerard Butlerin takia.. ;D

11. toukokuuta 2013

Säärille shokkihoitoa tiedossa

Buzzador lähestyi minua jokin aika sitten uudella kampanja-kutsulla ja pääsinkin siihen mukaan! Ei, se ei ole se Maxim-kampanja mihin toivoin pääseväni vaan ihan eri kategoriaan kuuluva. Perjantaina sainkin sitten viestiä, että paketti ois noudettavissa R-Kioskilta (wtf?!?), mutta en päässyt sitä heti hakemaan koska sää nyt oli mitä kamalin ja eipä olossakaan mitään kehumista ollut. Tänään sitten ennen kuin mentiin Jaken kanssa mun vanhempien luo syömään, niin käytiin hakemassa paketti ja kun kotiin päästiin, niin pitihän se toki heti aukasta.

Ja mitäs sieltä paljastuikaan?





Pääsin siis mukaan Veet-kampanjaan, jossa testataan kahta erilaista lämminvahaa. Toinen on roll-on -tyylinen laajoille alueille (jalat, kädet, kainalot, bikinirajat) ja toinen sitten tarkoitettu kulmakarvoille, ylähuulen päälle ja leukaan. Veet-tuotteet on mulle entuudestaan jo tuttuja, mutta enemmän oon kuitenkin käyttänyt höylää silloin kun karvoista halunnut eroon. Vahaa en oo kuitenkaan koskaan käyttänyt, joten oonkin nyt ihan innoissani kun pääsin tähän kampanjaan.

Kunhan oon päässyt noita tuotteita testailemaan, niin kertoilen mitä oon mieltä ja tuleeko musta vahan käyttäjä vai jatkanko höylän kanssa yhteiseloa :D


Buzzadorina oleminen tarkoittaa sitä, että saan mahdollisuuden päästä testaamaan uusia tuotteita ja palveluita ilmaiseksi, sekä kertoa ystävilleni niistä. Useimmissa kampanjoissa myös ystäväni saavat mahdollisuuden päästä osallistumaan tuotteiden ja palveluiden testaamiseen. Se miten usein pääsee kampanjoihin mukaan, riippuu siitä kuinka hyvin sovin kampanjan kohderyhmään, jonka asiakas on määrittänyt. Uusista kampanjoista tulee tieto sähköpostitse ja pääsen valitsemaan, että haluanko osallistua vai en. Kampanjan aikana testaan kampanjatuotteita ja raportoin kokemuksistani salamaraportein ja loppuraportilla kampanjan loppuessa.
Jos haluat lukea lisää mitä Buzzadorina oleminen tarkoittaa tai alkaa itse Buzzadoriksi, voit tehdä sen täällä.

9. toukokuuta 2013

Kun olen kipeänä..


Kevätflunssa sitten iski tähän talouteen. Jake sairastu ensin ja sitten salakavalasti se tuli minullekin alkaen ensin tiistaina muutamalla aivastuksella ja sitten eilen olikin jo vieressä iso kasa käytettyjä papereita täynnä räkää. Ja tänään aamulla kivasti heräsin jo viiden aikaan siihen kun en enää saanut henkeä nenän kautta. Ja sen jälkeen en saanutkaan enää nukuttua, sillä aina kun olin niistänyt ja laitoin pään takas tyynyyn, niin nenä olikin jo täys räkää ja hengitys taas vaikeutu.

Ja tällä hetkellä mulla on olo kuin ihanalla Tohtorilla noissa yllä olevissa kuvissa. Nyt tässä nimittäin mietin, että millonkohan sitä sais taas nukkua kunnon yöunet. Nousis edes kuume, niin se auttaisi huomattavasti tilannetta. Mulla vaan ei jostaan syystä valkosolut tunnu tekevän hommiaan tarpeeks hyvin vaan ne taitaa laiskotella. Välillä tosin tulee sellaisia kylmiä väreitä, että kuume saattaisi nousta, mutta mun onnella ei nouse.

//Edit vajaa tunti myöhemmin: Kuume nousi! Wohoo! \:D/


Kuvat: tumblr

1. toukokuuta 2013

Liikuntahaaste napattu

Edellisessä postauksessa kerroinkin miettineeni osallistumista Oulun Likkojen lenkkiin elokuussa. Tähän sain oikeastaan idean Petran blogista kun hän asetti lukijoilleen haasteen osallistua johonkin liikuntatapahtumaan.

Aloin sitten miettimään, että mitäs liikuntatapahtumia Oulussa/lähiseudulla olisi ja muistinkin, että Likkojen lenkki on taas tuloillaan. Meninkin sitten tarkistamaan päivän, että milloin se olisi ja päätin, että Likkojen lenkki on se mihin itseni haastan osallistumaan. Tässä onkin sitten hyvin aikaa treenata kunto kohdilleen kun tapahtuma on elokuussa ja nyt vasta toukokuu.

Oulun Likkojen lenkillä on kaksi eri matkavaihtoehtoa, joko noin 8 kilometrin tai noin 2,8 kilometrin matkat. Matkan voi tehdä molemmissa joko kävellen tai juosten. En oo vielä päättäny kumman matkan ja kumman etenemistyylin valitsen, mutta onneksi sitä ei vielä tarvitse tietääkään. En ole vielä myöskään ilmoittautunut, mutta juhannukseen asti aikaa että saa sen halvimman hinnan, eli 32 euroa.

Ja miten sitten aion valmistautua tähän tapahtumaan? No, salilla tietenkin otan juoksumaton ihan kunnolla hyötykäyttöön ja lisäksi pyrin käymään lenkeilläkin ja toki pyöräilykin tulee nyt kuvioihin, kunhan vain saisi laitettua pyörän ajokuntoon. Ja lenkillä kaverina toki Zombies, run! -peli tsemppaamassa :D

29. huhtikuuta 2013

Kesä Oulussa

Kevät on tullut vihdoin Ouluun ja pian koittaa kesä ja useat tapahtumat täyttävät kalenterin. Tapahtumia on toki jo jonkin verran ollut, mutta nyt keskitytään tuleviin tapahtumiin alkaen toukokuusta.

TOUKOKUU

Oulu International Tattoo Festival 2013
Äitienpäiväviikonloppuna, 10.-11.5., Kuusisaari täyttyy tatuoijista, tatuoiduista sekä tatuointia hankkivista tai siitä unelmoivista. Paikalla on tatuointiartisteja mm. Suomesta, Ruotsista ja Italiasta. Tatuoijien/tatuointien lisäksi paikalla on mahdollista kokea koukuilla leijailu, nauttia musiikista, .. Lisätietoja tapahtuman FB-sivuilta täällä.

Pohjois-Suomen Erämessut
Tänä vuonna Pohjois-Suomen Erämessut järjestetään kymmenennen kerran 23.-26.5. Ouluhallilla. Paikalla on n. 600 näytteilleasettajaa toivottamassa metsästyksen, matkailun, retkeilyn ja luonnon ystävät tutustumaan mitä eräalalla on tarjottavana. Tänä vuonna paikalla on myös mm. Mikko "Peltsi" Peltola, Kari Hietalahti, Tommi Korpela ja Antti Ruuskanen kertoilemassa kalajuttuja. Erämessuista lisää täällä

Mahdollisuuksien tori ja Siivouspäivä
Mahdollisuuksien tori järjestetään tänä vuonna Oulun kaupungin teatterin ja kirjaston luona lauantaina 25.5. kello 11-16. Samaan aikaan järjestetään myös Siivouspäivä, jonka pääpiste on myös teatterilla ja kirjastolla, mutta levittäytyy myös muualle Ouluun. Lisätietoja Mahdollisuuksien torista täällä ja Siivouspäivästä täällä.

KESÄKUU

Makua Karnevaalit 2013
Kesäkuun ensimmäinen mielenkiintoinen tapahtuma on Makua Karnevaalit joka on luotu keittiön ympärille. Karnevaalit järjestetään 7.-9.6. Ouluhallissa ja paikalla on mm. Jyrki Sukula ja Tomi Björck sekä paljon näytteilleasettajia. Ainakin sivujen perusteella sain sellaisen kuvan, että tapahtumaa markkinoidaan enemmän yrityksille, mutta koska esillä on lippuhinnat ja aukioloajat, niin oletan että yksityishenkilötkin saavat mennä paikan päälle. Lisätietoja saapi täältä.

Oulun Päivät
Vielä viime vuonna Oulu-päivät järjestettiin perinteiseen tapaan elo-syyskuun vaihteessa, mutta tänä vuonna tämä tapahtuma on jostain järjettömästä syystä päätetty siirtää kesään ja pidentää 4 päivän tapahtumasta 3 viikon tapahtumaksi! Ajankohta on siis 14.6.-7.7. ja ohjelmassa on mm. markkinat kauppatorilla, Pohjois-Pohjanmaalainen perinneruokaviikko, lauluiltoja, tansseja, .. Lisätietoja ja ohjelma täällä.

Tervanpolttoviikko
Tervanpolttoviikko on perinteinen tapahtuma Turkansaaressa. Tänä vuonna se on 21.-26.6., eli alkaa juhannuksena Turkansaaren juhannusjuhlissa. Turkansaaresta olenkin tehnyt aiemmin jo kaksi postausta (1. ja 2.), mutta täältä pääsee tutustumaan paremmin paikkaan. Suosittelen käymään. Oulun Päivien aikaan tuonne on muuten ilmainen sisäänpääsy.

Eläkeläisten kesäpäivät
Tätä tapahtumaa en tietäisi varmaankaan ilman työskentelyäni Konffassa. Konffa nimittäin on ollut mukana näiden järjestelyssä ja minullakin oli mahdollisuus tämän tapahtuman eteen tehdä työtä. Kyseessä on siis Eläkeläiset ry:n vuotuinen kesätapahtuma, joka tänä vuonna järjestetään Oulussa juhannuksen jälkeisellä viikolla 25.-27.6.. Tapahtuman aikana eläkeläiset jalkautuvat ympäri kaupunkia erilaisten tapahtumien merkeissä ja yksi niistä on kulkue keskustan alueella. Joka vuosi kesäpäivillä on oma teemans aja tänä vuonna se on Oikeus arvokkaaseen ikääntymiseen.

Keskiyön auringon geokätköilyä Oulussa
Kesäkuun lopussa 29.-30.6. järjestetään kätköilijöille ihan oma tapahtumansa Oulussa, pääpaikkana Nallikari. Lisätietoja ja ohjelma täältä.

HEINÄKUU

Rotuaari Piknik
Tänä vuonna Rotuaari Piknik järjestetään 10.-13. heinäkuuta. Esiintyjinä näiden neljän päivän/illan aikana mm. Kaija Koo, Irina, Yö, Popeda, PMMP ja Ismo Alanko. Lisätietoja, esiintyjät ja lippuhinnat täällä.

Qstock'13
Qstock järjestetään tänä vuonna 11. kertaa ja tapansa mukaan heinäkuun viimeisenä viikonloppuna, eli 26.-27. päivä. Esiintyjinä mm. HIM, Within Temptation, Haloo Helsinki!, J. Karjalainen, Cheek, Amorphis ja Von Hertzen Brothers. Lippujen hinnat, infot, ym. löytyy täältä.

ELOKUU

Likkojen lenkki
Kesäherkut pääsee sulattamaan 10.8. kun Likkojen lenkki rantautuu Ouluun. Kyseessähän siis on juoksu-/kävelytapahtuma naisille. Lenkkiin voi osallistua yksin, kaksin tai ryhmässä. Itse olen miettinyt jos osallituisin tähän, mutta siitä lisää toisessa postauksessa. Lisätietoja taas tästä itse tapahtumasta löytyy täältä.

Jalometalli
Metallimusiikin ystäville elokuun 9.-10. päivä järjestettävä Jalometalli Metal Music Festival on ehdoton tapahtuma. Tänä vuonna esiintyjien joukossa mm. Slayer ja Voivod. Lisätietoja Jalometallin sivuilla täällä.

MILjazz
Jos taas mieluummin kuuntelet Pohjan sotilassoittokunnan esittämää musiikkia, niin sillon kannattaa 16.8. suunnata MILjazz-tapahtumaan. Lisätietoja täällä.


Tässä ei todellakaan ole kaikki tapahtumat mitä Oulussa on kesällä tarjolla. Lisää tapahtumia löytyy Oulun tapahtumakalenterista, jonne pääset tästä.

27. huhtikuuta 2013

Herkuttelua

Tänään meillä oli herkullista ruokaa ja herkullista jälkkäriä.


Pääruuaksi syötiin salaattia ja T-luupihvi. Mun pihvi oli jotain medium++ tasoa, ei siis ihan kypsä vaan just sopiva.


Jälkkäriksi oli erittäin hyvää kahvia pressopannussa valmistettuna sekä berliininmunkki.

Ja koska nimpparit on vaan kerran vuodessa, niin annoin itselleni luvan herkutella vielä enemmänkin. Olohuoneen pöydällä nimittäin odottelee Milkan popparisuklaa.

Pitääpi varmaan ens viikolle varata useampi ryhmäliikuntatunti.. ;D

Merja

Merja on suomalainen naisen etunimi. Suomessa oli vuoden 2009 loppuun mennessä 23 011 henkilölle annettu nimi Merja. Suurin osa heistä on syntynyt vuosien 1940 ja 1980 välisenä aikana. Merjan nimipäivä on 27. huhtikuuta. Nimi on 1900-luvun heimoaatteen inspiroima ja tulee muinaisesta, suomalais-ugrilaista kieltä puhuneesta merjalaisten kansasta.
-Wikipedia