Vuosia vuosia sitten luulin että en halua koskaan vauvoja, en halunnut edes miettiä että olisi joku lapsi mistä pitäisi huolehtia ainakin se 18 vuotta. Noh, syksyllä 2006 siskoni ilmoitti olevansa raskaana. Aloin tietenkin siitä intoilemaan ja aloin sitten katselemaan kaikkia vauvajuttuja yms. 31.3.2007 sitten syntyi Miika ja kun näin hänet ensimmäisen kerran 6 viikon ikäisenä, tuli ensimmäiset vauvakuumeen oireet ja siitä asti vauvakuume onkin ollut enemmän ja vähemmän mukana menossa.
Vauvakuume ei ole oikeastaan viimeisten kahden vuoden aikana päässyt edes häviämään, kiitos kavereiden. Monikin mun kaveri saanut lapsen viime aikoina tai sitten tulee saamaan. Ja jotenkin omituisesti olen myös eksynyt erilaisiin vauva- ja raskausblogeihin, ilman että olen niitä edes etsinyt. Ja plussana kaiken päälle, mun sisko odottaa toista lasta, laskettu aika tämän kuun aikana.
Ollaan Jaken kanssa puhuttu jo ihan alusta saakka, että lapsia halutaan ja ainakin kaksi. Ja olen myös Jakelle sanonut ehdon ensimmäistä lasta koskien; haluan ekan lapsen ennen kuin täytän 30. Ja tuohon ikään on enää 1,5 vuotta aikaa. Olenkin koittanut Jakelle hieman vinkkailla, että voisin jättää pillerit pois. Mun hormonitoiminnalla, jos se siis palautuu samaksi mitä ennen pillereitä oli, niin lapsen saaminen voi kuitenkin olla pidempi ja haastavampi urakka. Mutta en ole vielä Jakelta saanut muuta vastausta kuin että "ei meillä ole tilaa vauvalle!". Mikä ihmeen vastaus toi on? :D Syntyy vauvoja sellasillekin pareille jotka asuu pienissä yksiöissä ja hyvin on löytynyt tilaa. Ja sanoipa äitikin joku aika sitten, että sillon ku minä olin ihan pikkunen ja sisko sen 6-7, niin oltiin asuttu samankokosessa asunnossa ja hyvin sovittu.
Mutta ehkäpä minä vielä joku päivä saan Jaken puhuttua ympäri, että lopettaisin pillerit. En halua olla itsekäs ja lopettaa niitä ilman Jaken lupaa.
(Molemmat kuvat we♥it)
9. tammikuuta 2012
4. tammikuuta 2012
Lapsi on terve kun leikkii
Mutta voiko samaa sanoa aikuisesta? No, me ei Jaken kanssa kovin jaksettu tuota miettiä kun suuntasimme eilen Tiedekeskus Tietomaahan.
Tiedekeskus Tietomaa, paremmin tunnettu pelkkänä Tietomaana, on Suomen ensimmäinen tiedekeskus, avattu 1988 (Heureka 1989). Sen näyttelyt koostuvat 150 eri kohteesta ja vuodesta 1993 asti siellä on auennut vuosittain joku uusi teemanäyttely. Lisäksi siellä on näköalatorni jonne pääsee näköalahissillä ja alas tullaan sitten portaita pitkin ja samalla pääsee tutustumaan jonkin verran tähtitieteeseen ja hologrammijuttuihin. Tietomaassa on myös jättielokuvateatteri jossa esitetään planetaario-ohjelmia ja jättielokuvia. Jättielokuvat on ympäri maailman ja vaihtuvat vuosittain kun taas planetaario-ohjelmat tehdään Tietomaassa.
Teemanäyttelyitä tosiaan uudistetaan vuosittain ja tällä hetkellä siellä on vetonaulana Encore-niminen näyttely joka keskittyy musiikin maailmaan. Siinä pääsee mm. soittamaan ilmakitaraa, tutustumaan ääneen ja sen aistimiseen fysikaalisena ilmiönä, Levyraatiakin pääsee leikkimään ja kuuntelemaan leffojen soundtrackeja. Muita teemanäyttelyitä siellä on tähtitiede, painovoima, keksinnöt, urheilu, hologrammit ja illuusiot.
Lippukin on suhteellisen halpa. Yleislippu maksaa 15/11 euroa ja se sisältää näyttelyiden lisäksi jättielokuvan ja planetaario-ohjelman.
![]() |
| (c) Tietomaa/Sari Mantila |
| (c) Tietomaa |
Lippukin on suhteellisen halpa. Yleislippu maksaa 15/11 euroa ja se sisältää näyttelyiden lisäksi jättielokuvan ja planetaario-ohjelman.
1. tammikuuta 2012
1.1.2012
Käytiin uuden vuoden kunniaksi ajelulla Koitelinkoskella, joka sijaitsee Oulusta noin 25 kilometriä koilliseen. Erittäin suosittu ulkoilualue ympäri vuoden. Ja todella kaunis paikka, myös näin talvella. Lisää infoa paikasta myöhemmin, kunhan saan ongittua kameran tai kännykän muistikortin kätköistä ottamiani kesäisiä kuvia.
Tyylikkäästi koko mustissa liikenteessä :D Lakki HenkkaMaukka, lapaset ja takki Lindex, housut HenkkaMaukka ja kengät Dinsko. Takin alla oleva neule, joka ei tosin näy, myös Lindex. Melkein kaikki nuo tuotteet voittekin bongata tästä postauksesta. Takkia ei ole tuossa, sillä päädyin ostamaan takin Lindexiltä kun takin hintalappua koristi merkintä -40%. Ja on vielä ihana hupullinen villakangastakki jollaista olen metästäny varmaan koko ikäni :D

2011 meni ja 2012 tuli
Tammikuussa ahersin viimesten kurssien parissa koulussa ja helmikuussa sitten työssäoppimaan ihanaan duunipaikkaan jossa opin itestäni aika paljon ja jossa myös valmistumiseni jälkeen jatkoin hommia muutaman kuukauden ajan. Maaliskuussa vähensin ruokavaliostani huonoja hiilareita ja paino alkoi heti tippumaan ja . Huhti- ja toukokuussa ahersin edelleen työssäoppimisen parissa ja ei sitten oikein ihmeempiä tapahtunutkaan, mutta heti kesäkuun alussa valmistuin matkailuvirkailijaksi ja juhannuksen jälkeisen viikon aikana sain kokea ensimmäisen kunnollisen kansainvälisen kongressini. Heinäkuussa kävin Italiassa, elokuussa takaisin töihin ahertamaan toisen kv-kongressin juttujen parissa ja olinkin silloin aika lailla päättävässä ja määräävässä roolissa töiden suhteen, eli stressiä jonkin verran pukkas. Syyskuussa sitten stressattiin lisää kongressin juttuja pomonkin kanssa mutta kongressi kuitenkin onnistui. Lokakuussa alkaneen työttömyyden lisäksi sanoin "Tahdon!" ja marraskuun lopussa alettiin metästämään uutta asuntoa joka saatiin suht nopeasti ja joulukuun alussa päästiin jo muuttamaan.
Tämän vuoden aikana toivon saavani joko töitä tuolta kongressihommista missä olin (organisaatiomuutokset on persiistä) tai sitten ihan jostain muualta. Olisi myös kiva jos paino putoaisi lisää ja olisi kaksinumeroinen ennen kesää. Myös perheenlisäys tai sen alkuun laittaminen olisi mukavata.

30. joulukuuta 2011
Yo, ho, haul together, hoist the colors high..
Joulusta on jo melkein viikko, mutta eipä taida olla määrättynä missään laissa että siitä pitäisi kertoa ia lahjalista ilmoittaa heti aattona. Tässäpä siis tämän joulun saldoa.
mieheltä
♥ Lush Snow Fairy -suihkusaippua
♥ Lush Latte Lip Tint
♥ Bambi -dvd
vanhemmilta
♥ Finnkinon leffalippuja
♥ pyyhe
♥ Muumi-muki, Lumileikkejä
♥ huivipantoja
Yhteiseksi sitten saatiin
♥ vaatteiden taittelulauta
♥ tuikkuastia
♥ Hackman Savonia aterinsetti
♥ naulakkolokerikko, valkoinen
♥ suklaan tuoksuinen huonetuoksu
♥ suklaata
Miehelle mie annoin lahjaksi oleskeluhousut, pörrösukat joissa jarrut ja parran hoitoainetta. Äitille annoin Parkin Gaile: Kigalin kakkukauppa -kirjan ja isälle parran hoitoainetta sekä kankaisia nenäliinoja. Siskolle ja sen miesystävälle päädyin antamaan Pentikin tuikkuastian jota voi käyttää myös vaikka karkkimaljana :D Siskonpojalle sitten Cars 2-velourpyyhe ja Mimmi lehmä lukee -kirja. Jaken siskontytölle taas meni vaaleanpunaiset college-housut ja muistipeli. Jaken vanhempien lahjat tulikin mainittua jo aikaisemmassa postauksessa.
Ja aatto meillä tosiaan meni niin, että kahdeksan aikaan herättiin tekemään riisipuuroa ja muutamat lahjat aukaistiin kun odoteltiin riisipuuron valmistumista. Kun oltiin syöty puuro, alettiin hiljaksellen valmistautumaan Jaken vanhempien tänne tuloon, eli viimeiset siivoukset ja pöydän kattaus ja ruokien valmistamista. Joskus yhden aikaan Jake sitten lähti hakemaan vanhempiaan tänne. Ennen ruokailua tarjottiin glögit ja sitten aika pian päästiinkin herkuttelemaan. Viiden aikaan sitten Jake lähti viemään vanhempiaan kotiin. Saunakin oltiin varattu ja käytiin ihan kunnolla saunomassa, eli oltiin varmaan se koko tunti saunassa mikä oli meille varattukin.Ja olipa ihana tulla saunasta kun pihalle oli sillä aikaa laitettu useampi kynttilä palamaan. Oli todella kaunista.
Joulupäivänä meillä oli vuorossa hautausmaakierros ja käytiin myös joulupäiväkahvilla mun vanhempien luona. Siellä oli mun sisko perheensä kanssa ja äiti ja isi haki myös mummin ja yhden äitin tädeistä paikalle, myöhemmin sitten tuli mun eno paikalle. Tarjottiin myös mekin joulupäiväkahvit, mun vanhemmille ja sisko+co. Tulivat katsomaan että miltä täällä meillä nyt näyttää kun ollaan saatu sisustettua ja siivottua.
Tapaninpäivä sen sijaan sitten meni ihan vaan laiskotellessa.Ei jaksettu tehdä yhtikäs mitään. Paitsi katsoa PotC: Maailman laidalla. Katsottiin aikaisemmat osat aattona ja joulupäivänä.

Ja tää biisi muuten jää todella helposti soimaan päähän.. Ihan vaan varoituksen sana :D
23. joulukuuta 2011
Hyvää joulua!
Hyvää joulua kaikille lukijoilleni ja kaikille jotka tänne eksyvät! ♥
(pehmolelut vahtivat, että tämä tyttö ei aukaise lahjoja ennen huomista)
Yksi yö jouluun on..
Istun tällä hetkellä keittiössä kun ei olohuoneeseen sovi. Remonttimies tuli maalaamaan parit seinät olohuoneesta kun ne oli edellisen asukkaan jäliltä aika huonossa kunnossa. Näin ollen siis kaikki huonekalut on keskellä olohuonetta, eli ei paikkaa missä istua. Onneksi on kuitenkin keittiö ja keittiön pöytä minkä äärellä naputella.
Tästä päivästä tuleekin aika kiireinen. Yhdentoista aikaan meen esittelemään jollekin tytölle meidän entistä asuntoa. Onneksi saan kyydin isältä, niin ei mee matkoihin kauaa. Eihän tuossa ole kuin jotaan pari kilometriä matkaa, mutta helposti siihen saa menemään puolisen tuntia per suunta kun on liukasta. Kunhan tuun sieltä esittelemästä niin pitäis alkaa tekemään ja esi-valmistamaan huomenna tarjottavia ruokia ja herkkuja. Eli siis juustokakku, lihapasteijat, karjalanpaisti (paistetaan liha ensin pannulla, sit yöksi uuniin) ja joulutortut (ellen sitten tee niitä huomenna). Jossain välissä pitäisi myös viedä äitin ja isin luo joululahjat koska ei huomenna nähdä ja Jaken äitinkin luona käydä viemässä sille ruokajuttuja mitä ostettiin sille eilen. Niin ja syödäkin pitäisi jossain vaiheessa. Ja siivota! Jos toi remppamies ei ois tänään tullu, niin olisin voinu hyvin jo eilen siivota. Noh, onneks täällä on kuitenkin suhteellisen siistiä jo valmiiksi kun alkuviikosta testattiin kunnolla meidän rakasta Dysonia, mutta kylläpä tääl saa Dysonista huolimatta imuroida pari kertaa viikossa ja nyt vois myös raikastuttaa huoneilmaa pesemällä lattiat.
Huomenna taas sitten herätäänkin karjalanpaistin tuoksuun, laitetaan uunia hieman isommalle ja riisipuuro tekeytymään uuniin. Jos jätän tortut huomiselle, niin sitten riisipuuron nauttimisen jälkeen tehdään tortut. Tosin jos tortut tekis jo tänään, niin tuossa välissä voisi sitten lähteä käymään hautausmaalla, riippuen toki siitä mitä kello on. Ja sitten kun hautausmaakierros tehty ja takaisin kotona, niin onkin varmaan aika jo alkaa loput ruuat laittamaan kondikseen ja pöytä kattaa nätisti.
Mitenkäs teidän jouluvalmistelut ovat sujuneet?

20. joulukuuta 2011
4 yötä jouluun on..
Käytiin tänään tekemässä jouluruokaostokset. Melkein kaikki tuli ostettua, ainoastaan kinkku, laatikot ja karjalanpaistiliha jäi torstaille. Ollaan tilattu kinkku Makkarakaupasta ja samalla sitten sieltä saa karjalanpaistilihan. Laatikot (porkkana ja lanttu) tilattiin Jaken työpaikan toisesta raflasta, Sodexolta.
Mutta aaton menu näyttää seuraavalta:
Siinä vaiheessa kun Jaken vanhemmat tulee tänne, niin tarjotaan glögiä alkujuomaksi. Varmaan ruoka vielä silloin hieman vaiheessa, niin onpahan ainakin jotain mitä nauttia ruokaa odotellessa.
Mitäs ruokaa teidän joulupöydästä tulee löytymään?
Mutta aaton menu näyttää seuraavalta:
kylmät
kinkkua
hunajaporkkanoita
herneitä
silliä
rosollia
lämpimät
porkkanalaatikkoa
lanttulaatikkoa
karjalanpaistia
perunoita
kahvipöytä
joulutorttuja
pipareita
omena-kanelijuustokakkua
taatelikakkua
taatelikakkua
jauhelihapasteijoita
Siinä vaiheessa kun Jaken vanhemmat tulee tänne, niin tarjotaan glögiä alkujuomaksi. Varmaan ruoka vielä silloin hieman vaiheessa, niin onpahan ainakin jotain mitä nauttia ruokaa odotellessa.
| Suloinen joulukisu~ // we♥it |
18. joulukuuta 2011
Viikonlopun kuulumiset
Tänä viikonloppuna on tapahtunut kaikkea kivaa. Torstaina kävin ostamassa suurimman osan joululahjoista mutta eilen käytiin ostamassa loput joululahjoista, eli Jaken vanhemmille lahjat. Jaken äitille suunniteltiin itse herkkukori koska kauppojen valmiit herkkukorit on aina vähän meh ja ylihinnoteltuja eikä niistä oikein olisi löytynytkään sellaista, mikä olisi ollut Jaken äitille sopiva. Jaken isälle taas ostettiin Nivea for men -lahjapakkaus.
Ostosten jälkeen mentiin syömään Hai Longiin, Oulun parhaaseen kiinalaiseen. Siellä on erikoisuutena yongshi-buffet, eli saa itse kerätä annokseen tulevat ainekset (kasvikset+liha) sekä valita kastikkeen ja sitten katsoa kuinka kokki luo annoksen. Sitten kun annos on valmiina voi ottaa riisiä, paistettua nuudelia, .. lisukkeeksi jos haluaa. Viikonloppuisin aineksissa on myös mustekalaa, jättirapuja ja katkarapuja ei siis pelkkään kanaan, possuun tai härkään tarvitse tyytyä. Myös normibuffa kuuluu hintaan ja siellä on aika usein sitten viikonloppuspesiaalina lohta sekä sushia. Nom! Yongshin hinta on 19,90e eli ei edes mun mielestä kallis kun ajattelee että siihen hintaan saa syödä niin paljon kuin jaksaa ja jälkkäriksi saa kahvin/teen ja kakkua.
Myöhemmin sitten oli tiedossa saunomista, leffojen järjestämistä kaappiin (päivitin samalla leffakokoelman) ja xXx -leffa jonka jälkeen paapimaan.
Tänään sitten järjestelin paikkoja täällä ja nyt alkaa melkein kaikki roina olemaan pois silmistä. Muutama loota kyl olisi vielä purkamatta, mutta niillä ei ole kiire niin laitettiin vaatehuoneeseen piiloon. Keittiössäkin on tilaa nyt kokkailla kun ei ole kaikki tavarat levällään. Kasasin myös aikoinaan Ikeasta ostetun Lack-sarjan apupöydän olohuoneeseen sohvapöydäksi ja olohuonekin siis näyttää jo olohuoneelta eikä varastolta :D
Lisäksi joulukuusikin tuli laitettua jo paikalleen ja koristeltua. Viime joulun tyyliin tänäkin vuonna joulukuusena on tuollainen 60cm korkea muovinen joulukuusi. Mutta kelpaa minulle ja Jakelle. Ja jotta ei kaikki energia ihan harakoille menis, niin paketoin myös joululahjatkin.
Mitä teidän viikonloppuun on mahtunut?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)