29. lokakuuta 2012

Mistä tietää että on maanantai?

- Työpäivä alkanut kello 8.00 ja ei ole saanut kello 9.30 mennessä tehtyä yhtään työhommia, koska työkone jumittaa - Kahvinkeittimen osat ei meinaa pysyä käsissä vaan lentelee ja tippuu ihan miten sattuu Saisko lähtä kotiin nukkumaan?

28. lokakuuta 2012

Paperihääpäivä

Tasan vuosi sitten sanoimme Jaken kanssa toisillemme "Tahdon!". Tuntuu kuin se olisi ollut vasta eilen.

Kuvia en ole täällä jakanut häistämme enkä tule jakamaan, sillä niitä ei ole. Kunnollisia nimittäin. Emme edes käyneet hääkuvaa ottamassa valokuvaajalla. Jotenkin kammoksuttaa ajatus maksaa hääkuvasta enemmän kuin mitä maksoi häistä itsessään. Sormus oli varmaan kallein hankinta ja sekin maksoi vain 40 euroa :D


Kun viime syksynä kerroin blogissa häistä ennakkoon, kirjoitin seuraavaa:
Ensi keväänä/kesänä/syksynä kun on avioliiton siunaaminen ja isommat pippalot, niin silloin sitten panostetaan enemmän ja pukeudutaan vähemmän mukaviin vaatteisiin ja käydään kampaajalla ja meikkaajalla jne.

Eipä tullut tuota avioliiton siunaamista eikä isompia juhlia järjestettyä, mutta eipä se haittaa. Ainakaan meitä. Pääsyynä siihen, että ei juhlia järjestetty, oli raha. Olisi tullut ihan liian kalliiksi järjestää juhlat, koska kutsuttavia olisi ollut niin paljon ja olisi ollut vaikea karsia pois ihmisiä. Jo pelkästään Jaken lähisuku koostuu 20 henkilöstä ja siihen sitten päälle mun lähisuku, niin luku ois ollut lopulta jotain 50 hengen luokkaa. Vaikka olisi tehnyt talkoovoimin ruuat, niin olisi pitänyt joku tila vuokrata ja vuokrata astiasto, jne. Päädyttiin siis siihen, että mitään juhlia ei pidetä. Ja mitä tuohon avioliittoon siunaamiseen tulee, niin meistä kumpikaan ei ole kovinkaan uskonnollinen. Ollaan enemmänkin pakanoita :D Ajattelin vain silloin vuosi sitten, että ihan ns. perinteitä kunnioittaen olisi myös avioliiton siunaaminen mukavaa ja pappikin olisi ollut jo tiedossa. Nyt tuokaan ei ole enää mahdollista kun en enää minäkään kuulu kirkkoon.

21. lokakuuta 2012

Töitöitöi..

Tämä mennyt viikko oli töiden suhteen aika kiireinen, mutta erittäin mukava kokemus. Perjantaina alkoi Oulussa Valtakunnalliset yrittäjäpäivät ja se sitten tarkoitti sitä, että joka päivä tällä viikolla oli tehtävä ylitöitä. Tein sellaisia 11-12 tunnin päiviä ma-ke, torstaina pääsin jo ihan oikeeseen aikaan töistä, mutta perjantaina olinkin sitten 13 tuntia töissä ja lauantainakin 6 tuntia.

Alkuviikko meni siis mm. 2000 nimilapun aakkostamisessa, taittelussa ja , muovitaskuihin laitossa, pöytäplaseerausten tarkistuksessa, monien pikkuhommien tekemisessä ja toki samalla piti myös tehdä muiden projektien hommia. Torstaina sitten käytiin laittamassa Ouluhallilla rekiteröitymispiste kuntoon ja perjantaina ja lauantaina sitten olin joko rekisteröitymispisteessä tai kiertelemässä pitkin Ouluhallia paparazzina :D Perjantaina oli myös Y-Festarit Club Teatrialla ja siellä kävin parin tunnin ajan olemassa rekkaripisteessä. Perjantaina työpäivä oli 7-20 ja lauantaina 7.30 - 13.30. Tämän viikon aikana tulikin sitten tienattua itselle joululoma ^^

Väsymys oli kyllä todella iso kun lauantaina pääsin kotiin. Suuntasin heti päikkäreille ja puolisentoista tuntia tulikin siinä nukuttua. Sen jälkeen olo ollut kuin zombiella :P Tänäänki vielä koomaillut, ei edes kofeiini ole piristäny tarpeeksi.

Nyt sitten töissä alkaakin toisen ison tapahtuman lopputyöt ja lisäksi paljon monia pienempiäkin tapahtumia nytten lähellä, eli kiirettä riittää. Eipähän ainakaan tuu tylsiä hetkiä olemaan töissä.

4. lokakuuta 2012

Memory lane~

Olen nähnyt vastaavia haasteita monissa blogeissa, mutta en ole jaksanut aikaisemmin haastaa itseäni. Nyt sitten ihanan suloisen Nonnun blogissa oli tämä ja jotenkin sain sellaisen kivan aha-elämyksen ja tässä sitä nyt sitten ollaan vastaamassa haasteeseen :D Toki hieman muunneltu, mutta who cares if I don't..

10 vuotta sitten (19-vuotiaana)
1. Asuin Haminassa
2. Olin aloittanut datanomin opinnot
3. En ollut onnellinen vaikka muuta väitin
4. Sain ihania kavereita joiden avulla selvisin seuraavista 3 vuodesta
5. Kaveri aivopesi Harry Potter-faniksi

5 vuotta sitten (24-vuotiaana)
1. Kyllästyin elämään narsistisen valehtelijan kanssa
2. Muutin takaisin Ouluun
3. Olin jälleen onnellinen
4. Jouduin luopumaan kissoistani
5. Minusta tuli (kummi)täti ihanalle pikku prinssille

3 vuotta sitten (26-vuotiaana)
1. Tutustuin Jakeen
2. Olin 2. vuoden opiskelija matkailualalla
3. Kävin Saksassa opintomatkalla
4. Opiskelin iiriä
5. Päätin siirtyä Livejournalista Bloggeriin

1 vuosi sitten (28-vuotiaana)
1. Sanottiin Jaken kanssa "Tahdon!"
2. Valmistuin matkailuvirkailijaksi
3. Vietin 28-vee synttärit Italiassa
4. Olin töissä Oulun Yliopiston kongressipalveluissa
5. Jäin työttömäksi

Kuluneen vuoden aikana
1. Minusta on tullut täti ihanalle prinsessalle
2. Olen saanut uuden työpaikan
3. Olen käynyt silmien laserleikkauksessa
4. Ottanut itseäni niskasta kiinni ja käynyt terveystarkastuksessa ja hammaslääkärissä
5.Katsonut paljon eri ohjelmia maratonina

Viimeisen viikon aikana olen
1. Lyönyt päätä seinään muutamien työhommien takia
2. Käynyt kahvilla kaverin kanssa
3. Varannut ajan kampaamoon
4. Tutustunut Jaken kolmeen siskoon joita en ole aikaisemmin nähnyt
5. Yskinyt ja niiskuttanut

29. syyskuuta 2012

Voi Dove minkä teit..

Sain kesällä KappAhlista Doven Nourishing Oil Care -hoitoaineesta näytetuubin ja unohdin sen pitkäksi aikaa. Tuossa pari viikkoa sitten muistin sen olemassa olon ja ajattelin, että testaanpa onko mimmonen.

Kuva Doven tuotesivulta

Tuubissa lukee, että "silottaa kuivia, karheita ja pörröisiä hiuksia ja tekee niistä helpommin käsiteltävät". Tuon kanssa olen kyllä samaa mieltä, hiukset on todellakin sileämmät ja helpommin käsiteltävät. Mutta siitä en pidä, että hiukset on jo seuraavana päivänä pesusta ihan sellaiset kuin ei olisi useampaan päivään pessyt. Hiukset pysyy siinä asennossa mihin ne laittaa. Tätä ongelmaa mulla ei ole jos käytän pelkästään shampoota.En siis ole tyytyväinen tähän tuotteeseen ja ei siis tule kyllä ostettua lisää.

17. syyskuuta 2012

Syssy!

Syksy on täällä! Vesisateet, ruska, pimenevät illat, kynttilät.. Ihanaa! ♥

Syssyn tullen myös töissä alkaa olemaan hektistä. Paljon tapahtumia tulossa, joista ensimmäisenä vuorossa Valtakunnalliset yrittäjäpäivät lokakuun 19.-21. päivä. On myös monia tapahtumia mistä tulee olla ihan shhhhh niin kauan että tapahtumat ovat olleet, eli ovat yksityistilaisuuksia joihin vain harvat ja valitut kutsutaan. Lisäksi meillä on tulossa oma jännä juttu, josta en valitettavasti voi vielä kertoa mitään, mutta jossain vaiheessa kyllä. Mun työhommiin on kuulunu melkein kaikkea. Graafista suunnittelua, tarjouspyyntöjen tekoa, tiedon etsimistä, kokouskahveista huolehtimista, .. Ja koko ajan mun vastuu joissain asioissa kasvaa. Ihan kiva kyllä.

Silmäoperoinnistakin on jo kuukausi ja kävin viime keskiviikkona ensimmäisessä kontrollikäynnissä. Otettiin silmän topografia ja lisäksi lääkäri tutki onko silmät missä kunnossa. Sain määräyksen alkaa laittamaan silmiin silmägeelia ennen ku meen nukkumaan ja useamman viikon ajan. Lisäksi toki pitää jatkaa silmätippojen käyttöä. Seuraava kontrolli onkin sitten helmikuussa tai jos näössä tapahtuu huononemista niin aikaisemmin.

Muuta jännää mun elämässä ei olekaan sitten tapahtunut sitten sen kun työt alkanu ja silmät leikattu.

16. syyskuuta 2012

Tänään syötyä

Tänään syötiin possuwokkia pitkästä aikaa. Yksi parhaimmista vhh-ruuista mitä tiedän.


Possuwok

Ainekset 4 hengen annokseen
500 g possun lihaa (meillä oli ulkofilettä)
1 iso makea sipuli
3 valkosipulin kynttä
2 paprikaa
1 kiinankaali

Marinadi possulle
sitruunamehua
soijakastiketta
inkivääritahnaa
hunajaa
naga jolokia jauhetta
japaninpippuria
1 iso valkosipulinkynsi
seesamöljyä

Kastike
ketsuppia
sitruunamehua
vettä
musta- ja valkopippuria
chiu chow chiliöljyä
seesamöljyä
kanafondia
marinadin jämät

Paistamiseen oliiviöljyä tai voita

Valmistus:
1. Suikaloi possu ohuiksi siivuiksi
2. Valmista marinadi sekoittamalla ainekset keskenään (valkosipulin voi joko murskata tai silputa joukkoon) ja laita possu marinoitumaan vähintään 3 tunniksi
3. Paista marinoitu possu kypsäksi ja sen jälkeen siirrä paistinpannulta lautaselle odottamaan HUOM! Älä heitä paistinpannulta marinadeja hukkaan vaan käytä sitä kastikkeen pohjana
4. Suikaloi sipulit, paprika ja kiinankaali
5. Valmista kastike sekoittamalla ainekset keskenään
6. Kun pannu kuumana, niin laita ensin valkosipuli ja sitten sipuli paistumaan. Lisää sen jälkeen paprika ja kiinankaali. Paista kunnes kaikki kypsiä.
7. Lisää kypsennetty possu ja kaada kastike päälle.
8. Anna kastikkeen kiehahtaa
9. Nauti!

6. syyskuuta 2012

One fine autumn day in Dublin, Ireland, something strange happens...


Heinäkuussa Irish Music Society (IMSO) lähestyi jäseniään ja kertoi, että 3.8. kuvataan videota mainostamaan The Irish Festival of Oulua, joka on ihan pian tulollaan. Mukaan pyydettiin avustajia ja tietenkin minä sitten "ahkerana" IMSO:n jäsenenä lähdin tähän projektiin. Mainos kuvattiin St. Michaelsissa ja päätähtenä on Mikko Kouki. Kyllä, se näyttelijä. Videon tuottajina oli sitten IMSO, Klaffi productions ja Mainostoimisto Pakkahuone... äh, kattokaa toi video youtubesta niin näette kaikki ketkä oli mukana.

Tässä pätkässä ei näy minua, mutta mun Kärppä-paita kylläkin. Lainasin sitä yhdelle tytölle. Mutta vielä on kaks pätkää tulossa joskus, en vielä tiedä tarkkaan että koska, niin ehkä miut onnistuu bongaamaan niistä pätkistä.. Olin kyllä aika taustalla, että en tiedä sitten mikä on todennäköisyys että mut bongaa niistäkään.

Lumia in da house!

Pidemmän aikaa olen miettiny uuden puhelimen hankintaa. Mietin otanko androidia käyttävän vai Nokian symbiania vai Windowsia käyttävän. Jake sai vakuutettua että ei ainakaa androidia kannata, joten jälelle jäi Nokian mallit. Lopulta sitten päätin antaa Lumialle mahdollisuuden ja eilen kotiutuikin sitten Lumia 710. Värinä täysmusta, mutta onneksi voi ostaa vaihtokuoria niin pinkki takakuori tulee varmaan hommattua piakkoin.