11. maaliskuuta 2013

Niin siinä sitten kävi, että..

..hommasin jäsenyyden SATSille :) 12kk, molemmat Oulun keskukset, SATS You-ohjelma.

Jäsenkortti ja treenipassi

Ostin jäsenyyden eilen illalla netissä ja tänään sitten kävin hakemassa kortin ja lisäksi tuommosen treenipassin. Siihen olisi 12 viikon ajan tarkoitus kerätä leimoja sillä periaatteella, että viikossa 2 treenikertaa. Mulla tosin tulenee olemaan 3-4 treenikertaa viikossa, mutta leiman saa vain kahdesta kerrasta. Yhteensä leimoja siis tulee kerätä 12 viikon aikana 24 ja kun passi täynnä, niin saa jonku kivan palkinnon :)

Tänään sain passiin jo ensimmäisen leiman kun kävin jumpassa.  Ja täytyy kyllä sanoa, että oli kivaa vaikka ensimmäisen vartin jälkeen luulinkin kuolevani :D Kävin siis SHAPE-tunnilla, josta SATSin sivuilla sanotaan seuraavaa
Helppo perustunti, joka sopii sekä liikuntaa aloitteleville että kokeneille kuntoilijoille. Tunnilla tehdään tehokkaita ja toiminnallisia lihaskuntoharjoituksia koko keholle. Välineinä käytetään mm. käsipainoja, kuminauhaa ja step-lautaa.
Tänään oli käytössä käsipainot, tankopaino(?), step-lauta ja jumppa-alusta. Oli kyllä erittäin tehokas tunti ja löysin itestä ihan uusia lihaksia. Tehtiin myös semmosia liikkeitä mitä mä en pystynyt kovin kunnialla suorittamaan, kuten askelkyykkyjä, lankku ja ja ja.. siinäpä ne mitä en oikein saanu aikaseen :D Mutta harjoittelu tekee mestarin ja varasin jo ens viikolle itelle paikan tonne. Silloin tosin vaihtuu musiikki ja varmaan ohjelmakin sen mukana, mutta eipä se mitään niin kauan ku se on mukavaa.

Oon myös varannu itelle jo perjantaille cyclingiin paikan. Saas nähä mitä siitä tulee :D Sit myös varasin ekan PT ajan, joka liittyy tuohon SATS You-ohjelmaan ja se ois sitten ensi viikon tiistaina. Ois ollu kiva jos ois saanu jo tälle viikkoa, mutta eipä tuota nyt kovin kauaa onneksi tarvitse odottaa. Sitä ennen en kuitenkaan salin puolella käy, pelkät ryhmäliikunnat vaan. Keskiviikolle mun tekis mieli varata aika jollekin tunnille, mutta en vielä tiedä mille :D Pitää kattoa mitä sitä keksii.

Mutta ennen keskiviikkoa mun on kuitenkin hommattava parempi treenikassi (isompi, että mahtuu kaikki tarpeellinen), kunnollinen juomapullo ja ja ja.. Ois kiva myös jos olis vaikka matkakokosiin pulloihin pakattuja pesuaineita. Mutta ne nyt kerkee myöhemminkin hommata. Iltatuntien jälkeen kun kuitenkin heti suuntaan kotiin, niin ei se nyt haittaa vaikka vähän hieltä tuoksahtaisinkin :D

Nyt kuitenkin nukkumaan ja odottamaan kauhulla huomista, että onko paikat kuinka kipeinä :D

8. maaliskuuta 2013

KuntoYkkönen vs. SATS

Viime aikojen blogihiljaisuus johtuu siitä, että ei vain ole ollut elämässä mitään mullistavaa mistä kertoa. Tai no, riippuu ihan siitä mikä kenellekin on mullistavaa. Ehkä se voi olla mullistavaa, että innostuin käymään reilun 30 minuutin hikilenkin ja olin ihan innoissani sen jälkeen ja sit tuli ilkee takatalvi ja liukkaat ja pakkaset ja.. lenkkeily jäi. PS3 sai taas toimia mun personal trainerina muutaman päivän, kunnes mun polvi kiukustu jostain liikkeestä. Lisäksi PS3 koki kuoleman, mutta heräsi onneksi henkiin vielä samana päivänä Jaken kaverin ansiosta. Eli niin, mitään mullistavaa ei siis ole oikein tapahtunut. Vai mitä olette mieltä?

Kuitenkin tän postauksen ideana on oikeastaankin miettiä kahden eri kuntosalin puolia, niin hyviä kuin huonojakin. Ja sanon jo nytten, että kaikki mielipiteet kummankin salin puolesta ja vastaan on erittäin tervetulleita.

KuntoYkkönen
KuntoYkkönen on ensimmäinen sali mitä oon oikeesti miettiny hyväksi saliksi. Oon siellä jopa lukioaikana käyny muutaman kerran, se kun sijaitsi sopivasti lukion alakerrassa (Toppilan lukio oli siis aikoinaan Kansankadulla evakossa parin vuoden ajan) ja liikuntatunneilla käytettiin sitten aika paljon sitä salia, varsinkin jos ei halunnut lähteä esim. sulkista tai tennistä pelaamaan tai juoksemaan metikköön intervallia ja samalla oksentamaan. Sinänsä siis paikka olisi tuttu, vaikka toki tuo paikka on viimesen 12 vuoden aikana varmasti muuttunut.

Kuitenkin tuossa paikassa olisi hyvää se, että salin käyttö ei vaadi vuosijäsenyyttä ja osti sitten kk-kortin tai määräkortin, niin hintaan sisältyy ensimmäinen kuntosaliohjelma ja laiteopastus. Pelkän kuntosalin osalta voi hommata päiväjäsenyyden jolloin saisi treenata klo 5.30-15.00 ja hinta sille on 42€/kk. Jos taas haluaa laajentaa aikahaarukkaa, niin silloin hinta olisi 52€/kk. Jumppiin ei kummallakaan pääse, joten jos haluaa jumpatakin, niin sali+jumppa olisi 71€/kk.

Toki KuntoYkkönen tarjoaa mahdollisuuden myös sitoutua ihan kunnolla ja vaihtoehtoina on KunnonVuosiYkkönen - Sali, 29€/kk 12 kuukauden sopimuksella ja KunnonVuosiYkkönen - Sali ja Jumppa 44€/kk 12 vuoden sopimuksella. Lisäksi tulee 20€ toimistomaksu.

Sitten taas jos miettii, että mitä jumppia KuntoYkkösellä on tarjota, niin ne nyt ei innosta niin paljoa, että maksaisin niistä extra hintaa, jolloin siis mulle jäis KuntoYkkösellä ainostaan kuntosali käytettäväksi. Ja vaikka nyt enemmän ehkä salin puolella muutenkin olen ajatellut olla, niin silti olisi välillä kiva käydä ryhmätunneillakin. KuntoYkkönen ei vain tarjoa mulle mielenkiintoisia ryhmätunteja.

SATS
Toinen kuntosaleista mitä oon alkanut miettimään tosissani on SATS. Oulussahan SATSeja löytyy kaksi kappaletta. Vaikka SATS onkin iso ketju, niin SATS antaa mahdollisuuden salin ja ryhmätuntien käyttöön myös ilman sitoutumista, mikä on oikeesti vain plussaa. Valittavana on myös SATS Limited-jäsenyys, jossa voi arkisin päiväsaikaan treenata ja osallistua jumppiin yhdellä salilla ja hintaan 37€/kk ja jos haluaisi molemmilla saleilla käydä ja lisäksi viikonloppuisin, niin hinta olisi 47€. 12 kk jäsenyydellä hinta molemmissa ois 3 euroa halvempi.

Jos taas haluaisin ihan kunnolla kaiken irti SATSin palveluista, onnistuisi se hintaan 64€/kk. Tämä tarkottaisi siis 12kk sitoutumista ja pääsisin käyttämään molempien salien palveluita SEKÄ 12 ja 24 kk:n jäsenyydet sisältävät SATS You™ -motivaatio- ja harjoitteluohjelman. Eli sais 8 viikon henkilökohtaisen ohjelman, personal trainerin palvelut (3 kertaa) ja ja ja.. Eli vaikka oonkin ollut aika pitkälti sitä mieltä, että en halua mitään sitoutumista kuntosaliin, niin tässä tapauksessa voisin hyvinkin tehdä poikkeuksen. Lisäksi jos ymmärsin oikein jäsenehtoja kun luin, niin jäsenyyden väliaikainen keskeytys esim. raskauden takia, ei olisi mikään ongelma.

Ja mitä tulee SATSin ryhmäliikuntoihin, niin sieltä ainakin tuntuu löytyvän paljon enemmän vaihtoehtoja mun makuun. Zumba, cycling, BodyBalance, SH'BAM, ..


Hmmm.. Tais vissiin tässä kirjotettaessa tulla tehtyä päätös kumpaan saliin päädyn. Kuka arvaa että kumpaan päädyin? :D Vois toki vielä kysellä molemmista paikoista vähän lisää. Oiskohan niissä mahdollista käydä ilmatteeks tekemässä kunnollinen tutustumiskäynti..?

26. helmikuuta 2013

Paluu ruokahaasteeseen

Pitkän tauon jäliltä, palataanpa taas herkulliseen ruokahaasteeseen.

Mun suosikki ravintolaruoista on ehdottomasti Garam Masalan tandooriruuat, varsinkin reshmi chicken tandoori, jossa on siis tandooriuunissa hiillostettu kananfilee maustettuna jogurtilla, kermalla ja cashewpähkinöillä. Siihen sivuun sitten valkosipulinan ja jälkkäriksi mangolassi ♥

Mulla on montakin suosikkikokkia, varsinkin mitä tulee julkkiskokkeihin. Suomalaisita julkkiskokeista en oikein niin välitä, mutta kansainvälisistä mun suosikkeja on mm. Jamie Oliver, Gordon Ramsay ja Nigella Lawson sekä Gary Mehigan.

Kokkaus-/ruokaohjelmista taas mun suosikkeihin kuuluu melkeinpä kaikki Jamie Oliverin eri sarjat, Nigella Lawsonin kokkiohjelmat sekä Man vs. Food.

22. helmikuuta 2013

22.2.2013

Tänään oli kiva päivä.

Käytiin lounaalla Ravintola Beijingissä. Syötiin buffetti. Valitettavasti en tajunnut ottaa kuvaa :(

 Käytiin kahvilla Kofeiinikomppaniassa/Café Krudassa.

Stockmannilta lähti mukaan kynsilakkaa ja uusi ripsari.

Blingbling! Alla ModelsOwn "Peach Puff" ja päällä Angry Birds glitteri

Ja ostin myös suklaata. Tummaa. Erittäin tummaa.

21. helmikuuta 2013

Kävelyllä

Eilen kirjottelin kuinka Jake ei ole oikein kannustava mitä tulee mun liikkumiseen ja tänään sitten tapahtui sellaista, että Jake ihan itse ehotti että lähtään käymään kävelyllä! ^_^ Siihen toki saattoi vaikuttaa se, että tuossa meidän lähistöllä oli mennyt kaukolämpöputki sanomaan riksrakspoks, joten Jake halusi nähdä kun sitä korjattiin. Mutta kuitenkin! ^_^ Ja tuli siitä semmonen 2,5 kilometrin lenkki kokonaisuudessaan ja aikaa meni noin puol tuntia.

Sumuisa, sumuisampi, sumuisin..

Tuollaisella vaatetuksella minä sitten lähdin kävelylle ja tuo vaatetus mulla tulee olemaan jatkossakin, ainakin kylmillä keleillä. Tuon kivan sinisen fleecetakin sain 2010 kun meidän matkailuluokka toimi silloin Taitaja-kisoissa oppaina ja tuo oli siis osa työvaatetusta. Alla Henkkamaukasta ostettu huppari sekä Henkkamaukasta ostettu toppi. Housutkin on Henkkamaukasta ostettu ja ne sopii mulle just ja just päälle! Kangas ei oo mitään joustavaa, jotenka niistä sitten näkee aika hyvin kun alkaa tuloksia tulemaan. Kengät taas olen hankkinut muistaakseni Citymarketista.

Vielä pitäisi hankkia sisäliikkumista varten vaatteet. Varsinkin jos löydän sen sopivan kuntosalin, niin ei sinne viitsi mennä risoissa vaatteissa :D

20. helmikuuta 2013

Kroppa kuntoon!

Olen jo pidemmän aikaan miettinyt, että miten alkaisin pitämään ihan aikuisten oikeasti kunnostani huolta.

Viime kesänä hommattu PS3 My Fitness Coach Club-peli on tietenkin ollut oivana apuna tässä, mutta se ei oikein tarjoa tarpeeksi tällaiselle aloittelijalle. Melkein kaikki sen treenit jotka on suunnattu ns. aloittelijoille toistavat samaa kaavaa/ohjelmaa ja sitten jos menee vähänkään vaikeammalle tasolle, on puoli kuollut jo ennen kuin on ensimmäiset kymmenen sekuntia kulunut harjoitusta. Tokihan joissain liikkeissä se toisto on ihan hyväksi, mutta kun oikeesti kaikki ne harjotukset minkä jälkeen en ole puoli kuollut toistaa samaa kaavaa, niin ei sitä kauaa jaksa. Varsinkin kun se musiikki siinä taustalla on ihan kamalaa :D Ja ne liikkeet on sitä, että tehdään askelluksia eri tavalla oikealle ja vasemmalle, eteen ja taakse. Välillä kädetkin pääsee tekemään erilaisia liikkeitä ja jos oikein onnekas on, niin pääsee myös hyppimään. \:D/

Lenkkeilyn alotan heti ensi viikolla kun oon päivät yksin. Jakesta en saa kuitenkaan seuraa lenkeille, niin sen takia päiväsaikaan käyn mieluummin lenkillä kuin illalla. Ja nyt kun Jake on ollut lomalla kotona, niin ei vain ole tullut lähdettyä lenkille just tuon takia kun Jake nyt ei oo kovin kannustava. Mutta eiköhän sitä kannustusta ala jossain vaiheessa tulemaan kun huomaa mun voivan paremmin.

Lenkkeilyn lisäksi oon miettiny, että voisin myös alkaa käymään salilla. Olenkin katsellut eri salivaihtoehtoja ja miettinyt mikä niistä ois paras. Harmi vaan kun melkein kaikissa on joko iso liittymismaksu tai iso vuosimaksu ja lisäksi vielä pitäisi maksaa kuukausittain useampi kymppi että saisi käyttää salin palveluita. Ja pahimmassa tapauksessa jäsenyys on jatkuva ja vaikka et käyttäisikään salin palveluita, tulee kk-maksu maksaa.. Joitakin tuo saattaa tsempatakin siihen, että siellä salilla tulee käytyä kun pakko maksaa, mutta mua se varmaankin vain ahistais ja alkais vaan tuntumaan pakkopullalta ja lopulta huomaisin maksavani siitä kun makaan kotona sohvalla.

Sitten on toki olemassa myös kaupungin liikuntapaikkojen kuntosalit. Työttömälle 2,5 euroa kerta tai 20 euroa 10 kertaa. Se nyt ei olisi mikään paha. Mutta sitten taas onko näillä kaupungin liikuntapaikoilla ketään kertomassa miten mitäkin laitetta käytetään ja mikä olisi just mulle se hyvä kunto-ohjelma, että läski alkais sulamaan ja tilalle tulis lihaksia? Tossa mielessä siis noi ns. kaupalliset kuntosalit oiskin hyvät kun siellä sais opastusta, mutta sitten taas ne maksut. Eäh.

Noni, nyt sit joku kuntosalijäsentyyppi vois vaikka lukea tämän ja lahjottaa mulle vaikka parin kuukauden jäsenyyden ja mie voisin vastalahjaksi sitten kertoilla omia kokemuksia salista jne.. :D

Vihreää?

Tulipahan taas kerran katseltua Henkkamaukan sivuja ja tällaisia ihanuuksia löysin. Tosin vielä en tilannut mitään noista.


Jo pidemmän aikaan oon halunnut jotain muutosta mun mahtavaan värivalikoimaan vaatekaapissa (mustaa, valkoista, oho lisää mustaa ;D) ja nyt kevään tullen nuo vihreän eri sävyt on alkanut kiinnostamaan. Oonkin miettinyt, että olisiko minusta pitämään vihreitä housuja..? Tai mintun vihreää neuletta..? Sehän toki selviäisi sillä, että tilaisin nuo tuotteet ja kokeilisin niitä, ainahan ne voisi palauttaa jos ei näky miellytä silmää. Tai sitten vain suosiolla jätän nuo vihreät muiden ostettavaksi ja tilaan nuo mustat housut ja lisää mustia ja valkoisia paitoja :D

Saisinkohan Jaken puhuttua ympäri että lähtisi käymään Zeppelinissä mun kanssa..? Oulun Henkkamaukasta kun ei noita housuja ainakaan löydä, mutta Zeppelinin Henkkamaukasta saattaisikin..

19. helmikuuta 2013

Puoli vuotta takana..

Viime viikolla tuli puoli vuotta täyteen siitä kun sanoin silmälaseille heipat. Syyskuussa oli ensimmäinen kontrollikäynti ja tänään sitten kävin toisessa kontrollikäynnissä, ns. puolvuositarkastus.

Hieman jännitti kyllä mennä sinne tarkastukseen, sillä vaikka olenkin tiputellut päivittäin tippoja silmiin, niin silti jokin voisi olla mennyt vikaan ja pahimmassa tapauksessa olisi tiedossa uusi leikkaus. Ihan turhaan kuitenkin jännitin, sillä kaikki oli hyvin, tai ainakin melkein. Oikeassa silmässä on vielä liikaa kuivuutta näkyvissä, mutta sekin hoituu sillä, että viikon verran tiputtelen silmään lääketippoja. Näkö on kuitenkin molemmissa silmissä parempi kuin mitä silmälaseilla pysty saavuttamaan.

Sain myös lääkekuurin lisäksi oikein kivan paperin, jonka kanssa minun tulisi nyt käydä poliisilaitoksella. Tuo paperi siis hävittää mun ajokortista merkinnän silmälasien tarpeellisuudesta. Jee! :)


Nyt kun olen tosiaan ollut puoli vuotta ilman laseja, niin en voi muuta sanoa kuin että olen onnellinen, että minulle tarjoutui tilaisuus tähän leikkaukseen. En oo kertaakaan katunu leikkausta. Näkö on tosiaan parempi kuin silmälaseilla, pystyn meikkaamaan ilman että tarvitsee miettiä onko silmälasien linssit ripsariviiruiset, aurinkolasivalikoima suurempi, .. :D Tokihan mulla tulee vielä semmosia refleksejä, että alan asettelemaan laseja paremmin, mutta sen tajutessani siirränkin kädet esimerkiksi laittamaan hiukset paremmin tai pipon paremmin tai jotain muuta vastaavaa. Joskus oon nukkumaan mennessä alkanut laseja ottamaan poiskin ja sitten oon vaan sanonu, että jos nää näkymättömät lasit laittais pois.


Ja omasta kokemuksesta, voin kyllä erittäin lämpimästi suositella Oulun Terveystaloa ja leikkauksen tehnyttä lääkäriä Antti Juutista sekä kiittää muita henkilökunnan jäseniä, joiden kanssa olen ollut tekemisissä.

18. helmikuuta 2013

Kalaa ja lintuja

Kuten jo aikaisemmin kerroin tässä postauksessa, niin yksi työpäivistä Konffalla oli Limingassa sijaitseviin tapahtumapaikkoihin tutustumista. Ajattelinkin nyt sitten kertoilla näistä paikoista.

VIHILUODON KALA

Vihiluodon Kalan vuonna 2011 valmistuneet uudet tuotantotilat sijaitsevat Limingan Tupoksessa, n. 20 minuutin ajomatkan päässä Oulun keskustasta. Tuotantotilojen lisäksi tilassa toimii myös kalakauppa ja kalaravintola, eli Vihiluodon Kalakauppa ja Keittiö.

Vihiluodon Kalakauppa ja Keittiö

Kalakauppa ja keittiö on avoinna joka päivä vuoden ympäri ja joka päivä sieltä myös saa tuoretta kalaa tiskistä ja jos nälkä yllättää, on tarjolla joka päivä myös ruokaa. Lounasaikaan on tarjolla joka päivä kalakeittoa ja lisäksi pari-kolme muuta vaihtoehtoa. Toki sitten on tarjolla myös listaruokiakin joista valita jos ei lounasvaihtoehdoista löydä mieluisaa.

Avoinna joka päivä, paitsi jouluna ja juhannuksena.

Millaista kalaa saisi olla?

Koska meidän vierailu tapahtui lounasaikaan, niin tietenkin lounasta pääsimme myös maistelemaan. Itse otin uunilohta ja pakko kyllä sanoa, että oli ihan älyttömän hyvää. Ja tuosta annoksesta ei kyllä jäänyt lainkaan nälkä, maha tuli erittäin täyteen.

Lounas: Uunilohta, ohrattoa, uunikasviksia, perunamuussia ja salaattia.

Valo(kuva)taidetta seinillä.

Osa valaistuksesta ja samalla tilan koristelusta, oli toteutettu tekemällä vanhoista Oulun maakunta-arkistosta löydetyistä valokuvista tuollaisia valoseiniä. Paremman näköisiä livenä, kannattaa siis käydä katsomassa paikan päällä ja juoda vaikka kahvit jos ei nälkä ole.

Tuotantotilojen, kalakaupan ja kalaravintolan lisäksi tiloista löytyy myös kokoustilat ja sauna. Sopiva paikka siis pitää myös vaikka pieniä kokouksia tai miksei vaikka saunailta pienellä porukalla.

YLILAURIN TILA

Ylilaurin tila sijaitsee Lumijoen varressa lähellä Lumijoen keskustaa. Tilan historia ulottuu aina 1700-luvulle ja sama suku on asuttanut tilaa alusta saakka.

Sen lisäksi, että tilalla on älyttömästi söpöjä koiria ja kesäisin mahdollista poimia mansikoita, on tilalla myös ohjelmapalvelua ja siitä kävimmekin hieman kuulemassa juttua.

Eli Ylilaurin tilalla järjestetään fasaaninmetsästystä syyskuulta helmikuun loppuun saakka. Metsästettävät fasaanit on tilalla kasvatettuja, joten metsästyssaalistakuu on 100%. Metästykseen voi osallistua 4-6 henkilöä ja jos porukkaa on enemmän, niin silloin osa voi olla ns. yleisönä. Metästyksen aikana pidetään myös taukoa ja syörään jahtieväät ja metästyksen jälkeen voi vielä käydä saunomassa.

Täällä en tajunnut ottaa kuvia kun oli niin paljon söpöjä koiria paijattavana :D

LIMINGANLAHDEN LUONTOKESKUS

Liminganlahden luontokeskus sijaitsee nimensä mukaisesti Limingassa Liminganlahdella. Liminganlahti on erittäin hyvä paikka lintujen bongailuun ja siellä käy todella paljon alan ihmisiä jopa ulkomailta asti. Sen lisäksi, että tuolla voi bongailla lintuja, on Luontokeskuksessa myös kahvila-ravintola, majoitustilat, kokoustilat sekä auditorio ja näyttelyitä.

Näkymä Luontokeskuksen tornista Liminganlahdelle

Kartta Liminganlahdesta

Näyttelyistä suurin on Lintujen 8 vuodenaikaa, jossa esitellään mitä linnut mihinkin aikaan vuodesta tekevät ja milloin mitäkin lintuja on nähtävillä Liminganlahdella. Lisäksi jokaisen vuodenajan kohdalla oli esiteltynä jokin lintu joka oli jollain tavalla tärkeä Liminganlahdelle. Ja jotta ei ihan tylsää olisi, on tarjolla myös erilaisia tehtäviä ratkottavaksi ja paljon erilaisia käsin kosketeltavia juttuja, kuten esimerkiksi erilaisia sulkia joita voi kokeilla kuinka erilaisilta kaikki tuntuu.

Näyttely Lintujen 8 vuodenaikaa



Pöllöjä!

Suosittelen kyllä Luontokeskusta kaikille jotka ovat vähänkään kiinnostuneet luonnosta ja/tai linnuista! Itse ajattelin käydä jossain vaiheessa kevättä/kesää paikalla uudestaan, näkee vähän paremmin millainen paikka on silloin kun siellä on lintuja ja ympäristö ei ole valkoinen :D