Kaksi vuotta sitten ostin Windows Phonen, Lumia 710. Alkuun se tuntui kivalta, mutta sitten alkoi tympäisemään kun melkein kaikkien sovellusten joita olin asennellut puhelimeen, niin alkoi loppumaan. Tai vaihtoehtoisesti jotain sovellusta ei puhelimeen saanut lainkaan. Ainakin vuoden haaveilin uudesta puhelimesta ja nyt vihdoinkin...
Viikon verran vertailin eri puhelimia, ainoa mikä oli kaikissa yhteistä, niin käyttöjärjestelmänä Android. Kyselin myös käyttökokemuksia ja kaikista parhaimmat kommentit tulivat LG Google Nexus 5'stä. Sitä olin jo muutenkin katsellut eniten sillä silmällä, ihan vain koska siinä Android on niin puhdas kuin olla voi. Ei mitään turhia sovelluksia, joita mm. Samsungin Android-puhelimet on täynnä.
Tänään olenkin sitten koko iltapäivän ja illan koittanut tutustua Nexusiin/Androidiin ja kyllähän tuo totuttelua vaatii. Sovelluksiakin olen asennellut ja nykyään miut löytää myös Instagrammista.
Onko siellä muita jotka ovat siirtyneet (Windows Phonesta) Androidiin viime aikoina?
3. lokakuuta 2014
27. syyskuuta 2014
Leivon, leivon leipäsiä..
Tai no tänään kyllä leipojana oli Jake.
Jake heräs tänään vähän aiemmin kuin minä, ja odotellessaan mun heräämistä, teki hän leipätaikinan. Annettiin taikinan kohota ihan rauhassa, en ainakaan paljoa valehtele jos sanon ajaksi 5 tuntia.

| Lämmin leipä~ Omnomnom! |
OHJE
Taikina:
½ pss kuivahiivaa
6 dl jauhoja
½ dl kauralesettä
kurpitsan siemeniä
auringonkukan siemeniä
3 dl vettä
1 rkl öljyä
2 rkl leipäsiirappia
Päälle:
unikonsiemeniä
seesaminsiemeniä
- Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää sen jälkeen vesi ja siirappi sekä öljy
- Alusta taikinaa niin kauan, että taikina irtoaa käsistä
- Anna taikinan kohota vedottomassa paikassa/liinan alla rauhassa vähintään kaksinkertaiseksi
- Jauhota leipomisalusta ja kaada taikina kulhosta jauhojen päälle
- Vaivaa taikinasta ylimääräinen ilma pois ja muotoile leiväksi
- Sivele leivän päällys vedellä ja ripottele päälle unikon- ja seesaminsiemenet
- Anna leivän kohota vielä sen aikaa että uuni lämpenee
- Tee leipään viiltoja juuri ennen uuniin laittamista
- Paista 200 asteessa noin 30-40 minuuttia tai kunnes leipä on kypsä
25. syyskuuta 2014
Nörttityttönä Nörttityttöjen keskellä
Pidempään blogiani lukeneet tietävätkin hyvin miun nörttiyden. Olen nörtti monelta kantilta, en pelkästään tietoteknisten taitojen takia. Olen kirjanörtti, leffanörtti, tietokonenörtti, pelinörtti, musiikkinörtti, kielinörtti, .. Näiden lisäksi olen myös Nörttityttö!
Kun kesäkuussa kävin moikkaamassa dinosauruksia ja jaoin linkin Oulun seudun Nörttityttöjen FB-ryhmässä, sai se huomiota myös Nörttitytöt ry:n toimittajien keskuudessa. Minulta sitten kysyttiin, että saisiko kirjoituksen uudelleen julkaista Nörttitytöt-blogissa. Ei tarvinnut kauaa miettiä vastausta ja annoin siihen luvan. Minulta myös kysyttiin, että haluaisinko omat tunnukset blogiin, jolloin voisin myös halutessani useamminkin kirjoitella blogiin. Hyväksyin senkin idean ja niin minusta sitten tuli Nörttityttö.
Dinosaurus-juttu julkaistiin elokuun alussa ja sen jälkeen olen kirjoittanut vielä 2 muuta juttua. GeoGuessr-pelistä kirjoitin yksin ja Unelmien adaptaatiot oli useamman henkilön toimesta kirjoitettu yhteiskirjoitus. Lisää juttuja kirjoittelen kunhan saan ideoita sellaisista aiheista, jotka sopivat Nörttityttöihin. Käykäähän lukemassa! Ja tutustumassa muutenkin Nörttityttöihin.
Huom! Nörttityttöihin kirjoittamisesta en saa enkä tule saamaan rahaa tai muuta palkkiota. Teen sitä ihan harrastuspohjalta. Samalla tavalla kuin tätä omaa rakasta blogiakin.

19. syyskuuta 2014
Harmaata ja pinkkiä
Ostan kenkiä todella harvoin ja silloin kun ostan, ostan tarpeeseen. Kesän alussa ostin uudet balleriinat kun edelliset alkoivat olemaan niin loppuunkuluneet, että alkoi jo hävettämään niiden käyttäminen. Sitä ennen edelliset kengät ostin viime syksynä kun tarvitsin uudet syyskengät. Niitä kenkiä tulikin sitten käytettyä ihan urakalla ja talvenkin niillä tallustelin. Joku aika sitten huomasin, että saumat alkaneet irvistelemään. Jos sukat ei ollu mustat, huomas saumojen irvistelyn erittäin hyvin :D
Aloitinkin sitten kenkien metsästyksen ja kävin läpi niin Dinskon, Kookengän ja jopa markettien kenkävalikoimat, mutta mikään ei oikein näyttänyt kivalta. Olin jo antamassa periksi ja mietin, että ostan halvimmat mitkä nyt edes vähänkään ois kivat. Mutta sitten muistin, että onhan niitä kenkäkauppoja myös netissä. Tulipa käytyä läpi Zalando, Boozt, Brandos sekä Spartoo. Muutamia hyviä ehdokkaita löysin, mutta lopulta Spartoosta löytyi ne ihanimmat! Hintakaan ei ollut paha, joten päätin tilata kengät ja toivoin vain, että oikea koko tulisi heti ettei tarvitsisi alkaa palautus-vaihto-rumbaan.
Tänään sitten aamulla heräsin kun puhelin soi ja kysyttiin olenko kotona. Hetkeä myöhemmin sitten ovikello soi ja oven takana oli lähettipoika paketin kanssa. Ja paketissa oli kengät!
Eihän nyt tuollaisia suloisia kenkiä voinut mitenkään vastustaa! Harmaata ja pinkkiä ♥ Kyseessä siis nämä kengät. Ihan bonusta oli se, että kenkien mukana tuli kahdet nauhat, nuo pinkit ja lisäksi valkoiset. Ei tarvinnut kauaa miettiä kummat otan käyttöön. Ja mikä parasta, kenkien koko oli juuri oikea! Pääsin myös testaamaan kengät tänään kun kävimme kyläilemässä. Hyvin pystyi kävelemään.
Näillä kengillä sitten toivottavasti pärjää ainakin ensi syksyyn saakka, mieluummin pidempäänkin.
| Blingblingit ihan uutena. |

16. syyskuuta 2014
Paitoja ei ole koskaan liikaa..
Yksi huono puoli siinä, että joutuu koulusta kotiin suunnatessa viettämään 20-30 minuuttia kaupungilla bussia odotellen. Kaupat!
Tänäänkin menin vain katselemaan H&M:lle, ei todellakaan ollut tarkoitus mitään ostaa. Vaan kuinkas sitten kävikään.. :D
Okei, perus t-paitoja ei ole koskaan liikaa. Eihän? Ja syksyllä ja talvella tarvitsee pitkähihaisia!

15. syyskuuta 2014
Voihan moodle..
Tiedättekö sen fiiliksen kun menette jollekin tunnille/kurssille, jonka aiheen osaatte vaikka unissanne? Mulla oli tänään semmonen fiilis.
Meillä oli tänään siis koulussa Moodle-oppimisympäristön opetusta ja samalla sitten myös ihan tietokoneen käytön perusteitakin opeteltiin. Tai no muut opetteli. Mä enimmäkseen hakkasin päätä seinään ja mietin mistä mua rangaistaan kun jouduin käymään tuon opetuksen muiden mukana.
Niin, mullahan on siis tietojenkäsittelyn pt suoritettuna, lisäksi Tietokoneen käyttäjän A-korttikin löytyy, Moodlea olen käyttänyt vuodesta 2002 lähtien. Asiat on siis mulle erittäin tuttuja. Onneksi sentäs saan seuraavat kaksi tietokoneopetuspäivää vapaaksi jotain korvaavaa tehtävää vastaan. En tosin tiedä mikä se korvaava tehtävä tulee olemaan kun ei opettajakaan tiennyt mitä se keksii.
Oli tässä koulupäivässä kuitenkin jotain hyvääkin.
JHL:n edustaja kävi kertomassa meille liitosta ja saatiin sitten kaikkea kivaa. Liityin myös samalla JHL:n jäseneksi. Ja keskiviikkona varmaan liityn myös Tehyyn ja joskus myöhemmin SuPeriin :D Onneksi noissa kaikissa opiskelijajäsenyys on ilmainen ja kaikkiin saa kuulua opiskelujen aikana. Opiskelujen jälkeen työelämään siirtyessä sitten tuleekin se vaikea valinta eteen, että mihin liittoon jatkaa ja mitkä hylkää.
Miten maanantai on muilla sujunut?
// edit: muutin ensimmäisen kuvan :) toivottavasti se ei menis rikki kuten alkuperäinen..

13. syyskuuta 2014
It's so fluffy!
Sentenced to live-blogin Anzu-Anssu (kutsun tästä eteenpäin A:ksi) kirjoitti alkuviikosta kuinka hänellä on niin paljon suihkusaippuoita että ihan nolottaa. No, tarjouduin sitten ottamaan vastaan muutamia jos hän haluaa joistain eroon nopeammin. Eilen sitten Facebookissa A kyseli olisiko minulla tänään aikaa käydä katselemassa saippuavalikoimaa.
Lähdin sitten tänään puolilta päivin käymään A:n luona ja koska välimatkaa vain noin 2km, niin päätin polkaista pyörällä. Ja viimeks oon pyöräillyt joskus vuosi sitten, meinas vähän hengästyttää :D Pitäis kyllä pyöräillä enemmän vaan kai sitä on niin laiska.
Päästyäni A:n luokse, katseltiin siinä ensimmäisenä tuotteita mistä A oli valmis luopumaan ja kyllähän sieltä löytyi sellaista mitkä lähti mukaan.
Enemmänkin olisi ollut noita suihkusaippuoita mitä ottaa, mutta valitsin nuo kaksi. Ne olivat enemmän mun tuoksuisia. Tuo isompi pullo on ihanan vadelmainen tuoksultaan, mutta tuosta pienemmästä en oikein osaa sanoa miltä se tuoksuu. Hyvältä toki kun sen otin mukaani, mutta vaikea sanoa mikä siinä on se päätuoksu.
Saippuoiden lisäksi mukaani lähti Lumenen Clear it up Deep Purifying Wash Face and Eyes. Ilmeisestikin kyseessä on vain uudessa purkissa myytävä Natural Coden tuote..? No, olen ollut erittäin tyytyväinen tuotteeseen tähän asti ja onpahan jo valmiina uusi tuubi odottelemassa kunhan entinen loppuu :D
Ja sitten vielä pari huulivoidetta. Niitä ei voi koskaan olla liikaa :D Mulla on ollut joskus aikaisemmin Carmexin perinteinen ja nyt sitten halusin testaukseen kirsikkaversion. Toinen huulivoide on Yves Rocherin Vanille. Nyt sitten pitäisi päättää mikä huulivoide mun monista huulivoiteista lähtee asumaan reppuun, olkalaukkuun, penaaliin, takin taskuun ja mikä jää olohuoneeseen sohvan viereen majailemaan :D
A:n luona vierailussa oli myös se hyvä puoli, että pääsin kissaterapiaan. A:n kissat, Neffi ja Siiri, on sulosia! Neffi varsinkin oli koko ajan rapsutettavana ja kyllähän sitä mielellään rapsuttikin. Neffi on puhdasrotuinen maine coon, joten karvaa riitti. Tuli sellainen "It's so fluffy I'm gonna die!" -fiilis. Molemmista kissoista löytyy kuvia A:n blogista, mutta laitanpa tähän kuitenkin kaksi suloista kuvaa mitkä onnistuin ottamaan.
Kissaterapian ohessa juteltiin A:n kanssa mm. A:n ja Mr. Insinöörin tulevista häistä, koulutusvalinnoista ja työllistymisestä, kissoista ja ihan yleisistä asioista. Lisäksi kuulin version A:n ja Mr. Insinöörin häätanssia varten tehdystä laulusta. Ei voi muuta sanoa kuin että ihana!
Melkein nelisen tuntia tuli vietettyä aikaa A:n luona ja tuli kyllä vierailu ihan hyvään saumaan. Tälle viikonlopulle sattui paljon kouluhommia tehtäväksi, niin sai vähän hengähdystaukoa niiden teosta.

| Avonin suihkusaippuoita |

| Lumenen Clear it up kasvojen pesugeeli |
Saippuoiden lisäksi mukaani lähti Lumenen Clear it up Deep Purifying Wash Face and Eyes. Ilmeisestikin kyseessä on vain uudessa purkissa myytävä Natural Coden tuote..? No, olen ollut erittäin tyytyväinen tuotteeseen tähän asti ja onpahan jo valmiina uusi tuubi odottelemassa kunhan entinen loppuu :D
| Huulirasvoja |
Ja sitten vielä pari huulivoidetta. Niitä ei voi koskaan olla liikaa :D Mulla on ollut joskus aikaisemmin Carmexin perinteinen ja nyt sitten halusin testaukseen kirsikkaversion. Toinen huulivoide on Yves Rocherin Vanille. Nyt sitten pitäisi päättää mikä huulivoide mun monista huulivoiteista lähtee asumaan reppuun, olkalaukkuun, penaaliin, takin taskuun ja mikä jää olohuoneeseen sohvan viereen majailemaan :D
A:n luona vierailussa oli myös se hyvä puoli, että pääsin kissaterapiaan. A:n kissat, Neffi ja Siiri, on sulosia! Neffi varsinkin oli koko ajan rapsutettavana ja kyllähän sitä mielellään rapsuttikin. Neffi on puhdasrotuinen maine coon, joten karvaa riitti. Tuli sellainen "It's so fluffy I'm gonna die!" -fiilis. Molemmista kissoista löytyy kuvia A:n blogista, mutta laitanpa tähän kuitenkin kaksi suloista kuvaa mitkä onnistuin ottamaan.
![]() |
| Siirin ruokailuhetki |
![]() |
| Neffi on sitä mieltä, että kuvien ottaminen saa riittää :D |
Kissaterapian ohessa juteltiin A:n kanssa mm. A:n ja Mr. Insinöörin tulevista häistä, koulutusvalinnoista ja työllistymisestä, kissoista ja ihan yleisistä asioista. Lisäksi kuulin version A:n ja Mr. Insinöörin häätanssia varten tehdystä laulusta. Ei voi muuta sanoa kuin että ihana!
Melkein nelisen tuntia tuli vietettyä aikaa A:n luona ja tuli kyllä vierailu ihan hyvään saumaan. Tälle viikonlopulle sattui paljon kouluhommia tehtäväksi, niin sai vähän hengähdystaukoa niiden teosta.
12. syyskuuta 2014
5-vuotias!
Rakas blogilapseni on nyt 5-vuotias! Ja minä vielä unohdin juhlistaa sitä oikeana päivänä (eilen 11.9.)! Huono äiti olen minä! Olin jo miettinyt aikoja sitten, että tämän viikon aikana tekisin postauksia joissa luku 5 tulisi eri tavoilla esiin, mutta se sitten jäi :( Olisi pitänyt varmaan kalenteriin merkata synttäriviikko, niin paremmin olisin muistanut.
Mutta, uuden numeron kunniaksi päätin tänään tehdä hieman muutoksia ulkoasuun. Banneri, profiilikuva ja korostusväri menivät uusiksi. Banneriin valitsin sellaisia kuvia jotka liittyvät erittäin läheisesti mun elämään eli neulominen, lukeminen ja opiskelu. Enemmänkin kuvia toki olisin voinut laitella ja monista eri aiheista, mutta sitten tuo blogin nimen laittaminen ei olisi onnistunut tuolla tavalla. "Tehostefontin" päivitin jo pari päivää sitten. Vielä pitäisi Näppäimistön ääressä-sivu päivittää, mutta sen kerkeää myöhemminkin.
Mitäs pidätte muutoksista?

11. syyskuuta 2014
Tehohoitoa hiuksille
Osallistuin keväällä 2013 ihanan MouMou-Iinan ja Pantenen Treatover -kampanjaan, jossa 2000 ensimmäistä ilmoittautujaa sai hiustyypilleen soveltuvan Pantenen hiusnaamion. Kampanjan ajatuksena oli hemmotella hiuksia naamiolla kerran viikossa 10 viikon ajan. Mitään tuloksia ei tarvinnut raportoida eikä myöskään kirjoittaa blogissa tai mainostaa. Itse kuitenkin päätin, että jossain välissä tulen kertomaan kokemuksistani täällä. Alunperin olin aikeissa kertoa tästä jo heti sen 10 viikkoisen jälkeen, mutta se sitten jäi ja lopulta unohtui kunnes aloin miettimään mistä voisin teille höpistä. Tässä nyt sitten vihdoin ja viimein raporttia, joskin lyhyt sellainen :D
Itse valitsin hiusnaamion normaaleille ja vahvoille hiuksille, sellaiset kun minulla sattuu olemaan. Käytin hiusnaamiota joka kerta saunassa, eli 1-2 kertaa viikossa. Ensin siis pesin hiukset normaalisti, sitten naamio hiuksiin ja saunaan istumaan. Naamio sai vaikuttaa 2 minuutista 10 minuuttiin, riippuen siitä kuinka kauan jaksoin saunassa istua ennen vilvoittelun tarvetta. En ainakaan itse huomannut mitään eroa tuloksessa tuon vaikutusajan vaihtelulla. Mutta kun naamio oli hiuksista huuhdeltu pois, tuntui hiukset silkkisen pehmeiltä!
Kun 10 viikon tehokas hemmottelu oli ohitse, jatkoin naamion käyttöä säännöllisen epäsäännöllisesti. Vielä olisi muutamaa kertaa varten jäljellä. Olen kyllä ollut tyytyväinen, ja jos joskus kaupassa tulee vastaan, niin voisin ostaa kyllä. Ellen sitten testaa jotain toista hiusnaamiota. Suosituksia kenelläkään?
| Hiusnaamio |

| Vielä olisi vähän jäljellä |
Kun 10 viikon tehokas hemmottelu oli ohitse, jatkoin naamion käyttöä säännöllisen epäsäännöllisesti. Vielä olisi muutamaa kertaa varten jäljellä. Olen kyllä ollut tyytyväinen, ja jos joskus kaupassa tulee vastaan, niin voisin ostaa kyllä. Ellen sitten testaa jotain toista hiusnaamiota. Suosituksia kenelläkään?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)