Tällä kertaa Stockmmannin Hullut päivät sai mut liikkeelle vasta perjantaina. Aluksi kun Hullareiden kuvastoa selailin, niin en löytänyt mitään minkä takia olisi ollut aihetta suunnata hulluttelemmaan. Päätin kuitenkin vielä uudestaan katsoa kuvaston tarkemmin läpi ja onneksi katsoinkin.
Lord of the Rings Te Motion Picture Trilogy Extended Edition tarjouksessa! Oon siis halunnut tuon kokoelman itselleni siitä asti kun se ilmestyi, mutta en ole sitä raaskinut ostaa kun hintaa ollut kuitenkin se 80-90 euroa. Nyt sitten kun hinta olikin enää puolet tuosta, niin pakkohan se oli suunnata Hullareille. Olinkin perjantaina sitten jo ennen kasia jonottamassa Stokkan ovien takana ja kun ovet aukeni kasilta, ryntäsin heti rullaportaisiin ja kolmanteen kerrokseen ja bongasinkin heti tuon boksin. Boksi käteen ja kassalle. Kuitissa kellonaika 8:02. Katsokaa vaikka todistusaineistoa :D
Kun olin saanut tärkeimmän ostoksen tehtyä, niin kiertelin sen jälkeen muutkin alueet ja aikaa siinä meni parisen tuntia. Oli kivaa kun sai ihan rauhassa kierrellä kun ei ollut minnekään kiirettä. Herkun puoli oli ainoa missä en käynyt ja tuskin menetinkään mitään. Mutta rahaa kyllä menetin sitten kempparipuolella.
Jakelle ostin tuon Doven saippuan ja Naturellin deodorantin, itelle säästöpakkauksen lappusia ja kyllä, yhteensä 6 hammastahnatuubia :D Eipähän tartte heti ostaa lisää.
Lisäksi itelle ostin hiusjuttuja, eli Four Reasonsin shampoota ja hoitoainetta sekä Klippotekin hiuslakkaa ja kuivashampoota.
Ja pitihän se nyt ostaa karkkiakin syötäväksi samalla kun katsoo noita Lord of the Rings-leffoja :P Onneksi Hullarit on vaan kerran puolessa vuodessa niin ei tuu karkkia kovin usein ostettua. En edes muista milloin viimeksi oisin ostanu karkkia ja täytyy kyl todeta nyt että kunhan noista päässyt eroon, niin en ihan heti tule uudestaan ostamaankaan.
Tällaiset oli siis mun Hulluttelut tälle kertaa. Mites muut, Hulluttelitteko vai jätittekö väliin?
13. huhtikuuta 2013
11. huhtikuuta 2013
Marilla on mekko
Viime lauantaina oli uuden Marimekko-myymälän avajaiset Oulussa. Koska mulla oli treenin jälkeen aikaa kaupungilla ennen kuin kotiin kuljettava bussi saapuisi (kerrankin kiva että bussit tänne kulkee kerran tuntiin viikonloppusin), niin ajattelin että voisin hyvin piipahtaa siellä.
Jostain kumman syystä tuo lastenpuoli ja astiat kiinnosti eniten :D Oisin halunnu ostaa vaikka ja mitä, mutta onneksi lompakko oli kotona. Pankkitili kiittää ;)
Kävikö kukaan lukijoistani paikalla? Entä mitä olette yleensäkin mieltä Marimekosta?
Kuvat kännykän kameralla otettu.

6. huhtikuuta 2013
SATS You!
Tänään oli se päivä kun mun SATS You-ohjelma pistettiin alulleen. Ensin puolisen tuntia juteltiin personal trainerin kanssa, samalla miettien mikä ois mulle se paras harjotusohjelma kun tavoitteena pudottaa painoa. Päädyttiin sitten sellaiseen lopputulokseen, että pyrin ainakin 2x viikossa käymään ryhmäliikuntatunneilla ja vähintään kerran viikossa kuntosalilla, mieluummin vaikka kaksikin kertaa.
Kuntosaliohjelma ottaa huomioon mun koko kropan ja se on sellainen, jonka voin tehdä aina kokonaan yhdellä kertaa, eli ei ole jaettu niin että yläkroppa tänään ja alakroppa huomenna.
Tässäpä sitten teille nähtäväksi mun saliohjelma:
Noi mihin en ole laittanut painojen määriä, niin ne on sellaisia jotka mun parempi aloittaa ilman painoja. Esimerkiksi toi pystypunnerrus oli raskas ilman painojakin ja samoten vatsalihaksissa tunsi tekevänsä jotain ilman painojakin. Ja painoja alan lisäilemään sen mukaan kaikkiin mikä parhaimmalta tuntuu niin että ei oo liian helppoa mutta ei myöskään liian vaikeaa.
Tuon ohjelman ansiosta/takia sanoin tänään sitten hyvästit myös Bodypump-tunneille. PT:n sanojen mukaan mun parempi keskittyä ryhmäliikunnassa aerobisiiin sykettä nostattaviin juttuihin ja sitten ne lihasjutut jättää salille. Shape, zumba ja cycling sopii siis paremmin mun ohjelmaan ryhmäliikunnan osalta. Bodypumppiin voin sitten joskus myöhemmin palata.
Tällä ohjelmalla nyt sitten mennään ainakin seuraavat 2 viikkoa ja sitten katotaan muutetaanko ohjelmaa jotenkin vai jatketaanko ihan loppuun asti samalla. Itestä ainakin tuntuu, että ei tuohon paljoa ainakaan tarvitse muutosta tehdä, ehkä vaan lisätä toistojen määrää ja toki ajanmittaan painojakin.
Ja haluan nyt kaikille sanoa, että tästä blogista ei ole tulossa pelkkää treeniblogia. Toki nyt kun treenaaminen on osa mun elämää, niin siitä tulee kirjoitettua. Jatkan kuitenkin edelleen höpinä-linjalla ja kirjoittelen kaikesta mitä nyt päähän pälkähtää.

- Alkulämmittely juoksumatolla 10 minuuttia reipasta kävelyä
- Jalkaprässi / 40 kg / 2x20 toistoa
- Jalkojen koukistus / 20 kg / 2x20 toistoa
- Jalkojen ojennus / 20 kg / 2x20 toistoa
- Ylätalja / 10 kg / 2x20 toistoa
- Soutu / 10 kg / 2x20 toistoa
- Penkkipunnerrus / 2x20 toistoa
- Rintalihakset / 15 kg / 2x20 toistoa
- Pystypunnerrus / 2x15 toistoa
- Vartalonkierto / 2x15 toistoa
- Vatsalihakset / 2x15 toistoa
- Juoksumatto 20 minuuttia intervallina 5 minuutin jaksoissa
Noi mihin en ole laittanut painojen määriä, niin ne on sellaisia jotka mun parempi aloittaa ilman painoja. Esimerkiksi toi pystypunnerrus oli raskas ilman painojakin ja samoten vatsalihaksissa tunsi tekevänsä jotain ilman painojakin. Ja painoja alan lisäilemään sen mukaan kaikkiin mikä parhaimmalta tuntuu niin että ei oo liian helppoa mutta ei myöskään liian vaikeaa.
Tuon ohjelman ansiosta/takia sanoin tänään sitten hyvästit myös Bodypump-tunneille. PT:n sanojen mukaan mun parempi keskittyä ryhmäliikunnassa aerobisiiin sykettä nostattaviin juttuihin ja sitten ne lihasjutut jättää salille. Shape, zumba ja cycling sopii siis paremmin mun ohjelmaan ryhmäliikunnan osalta. Bodypumppiin voin sitten joskus myöhemmin palata.
Tällä ohjelmalla nyt sitten mennään ainakin seuraavat 2 viikkoa ja sitten katotaan muutetaanko ohjelmaa jotenkin vai jatketaanko ihan loppuun asti samalla. Itestä ainakin tuntuu, että ei tuohon paljoa ainakaan tarvitse muutosta tehdä, ehkä vaan lisätä toistojen määrää ja toki ajanmittaan painojakin.
Ja haluan nyt kaikille sanoa, että tästä blogista ei ole tulossa pelkkää treeniblogia. Toki nyt kun treenaaminen on osa mun elämää, niin siitä tulee kirjoitettua. Jatkan kuitenkin edelleen höpinä-linjalla ja kirjoittelen kaikesta mitä nyt päähän pälkähtää.
3. huhtikuuta 2013
2. huhtikuuta 2013
Kuntoilua ja shoppailua
Pääsiäisen jälkeen mun arki alkoi missäs muuallakaan kun Satsilla. Oon löytänyt itelleni jo suosikin tiistain aamuihin, bodypumpin. Aamulla tosin tuntui siltä, että olisin hyvinkin voinut jatkaa vielä unia, mutta päätin silti lähteä jumppaan. Ja en kyllä kadu päätöstä. Jo tuo lyhyt 300 metrin matka bussipysäkille sai mut heräämään ja viimeisetkin rippeet unisuudesta hävisi kun pääsin hikoilemaan. Ja se olo bodypumpin jälkeen ♥ Siihen päälle vielä suihku ja sauna ja olin kuin uudesti syntynyt.
Satsilta suuntasin sitten keskustaan ja koska myöhästyin linkusta jolla olisin päässyt kotiin, niin menin Stokkalle pyörimään, ihan shoppailumielessä.
Viime viikolla mulla loppui tuon Dig Deeper-kuorintavoiteen lisäksi myös päivävoide, joten ne oli ihan pakolliset ostokset. Lisäksi sitten ostin tuon Doven deodorantin ja sitä alan kuljettamaan mukana treeneissä, sillä se on aerosolina kuitenkin ehkä hieman hygieenisempi treenin jälkeen kainaloon laitettavaksi kuin roll-on deodorantti. Saattaa kyllä jäädä käyttöön ihan muutenkin.
Lisäksi Sats-käyntejä ajatellen ostin vielä uuden Pikku Myy-toilettilaukun kun edellinen läpinäkyvvä päätti hajota lopullisesti tänään. Sain myös ostettua TRESemmén minishampoon ja mansikantuoksuisen suihkusaippuan.
Nyt kuitenkin alan odottelemaan päivän toista kohokohtaa, eli että Jake tulee kotiin ja sitten onkin tiedossa päivän kolmas kohokohta.. ruokailu!! :D

31. maaliskuuta 2013
Pikku Prinssin synttärit
Siitä on 6 vuotta kun odottelin malttamattomana uutisia siitä, että koska minusta tulisi täti. Illalla se uutinen sitten tuli, poika on syntynyt maailmaan. Tuosta kaikesta on siis tänään todellakin 6 vuotta, mutta tapahtumaa kuitenkin juhlittiin jo eilen.
Lähdettiin aamulla puol kympin aikaan suuntaamaan kohti Pihtipudasta, haettiin sitä ennen myös mun eno kyytiin kun hänkin halusi synttäreille, eikä ollut mitään järkeä kahdella autolla lähteä. Valittiin sitten meidän auto kulkuvälineeksi, että enon vaimo pääsee autolla töihin. Puolen päivän paikkeilla sitten oltiin perillä.
Koska ajomatka Pihtiputaalle on tosiaan se päälle 2 tuntia (himpun päälle 200km), niin halusin mahdollisimman rennot mutta silti siistit vaatteet päälle. Tuon tunikan ostin pari vuotta sitten Anttilasta ja tykkään tuossa siitä, että siinä on 2 taskua edessä joihin saa sovitettua hyvin kännykän ja kameran ja nenäliinoja :D Housut ostin viime syksynä KappAhlista työhousuiksi, mutta pidin niitä ehkä kahdesti päällä kun olivat niihin ns. edustusjuttuihin tarkotettu. Ja eilen tajusin, että nuo housut on niin kivat, että taidan alkaa pitämään niitä päällä enemmänkin :D
Tarjottavaa oli jos vaikka mitä, kaikki ei edes tuossa kuvassa näy. Miika olisi halunnut Angry Birds-kakun, mutta tommosia syötäviä kakkukuvia ei ollut löytynyt Angry Birds-kuvina, niin oli sitten valinnut tuon Aku ja Iines-kuvan.
Kynttilöiden puhaltamisen jälkeen olikin vuoro alkaa herkuttelemaan..
Myös maailman suloisin pikku prinsessa sai herkkuja. Oli vasta herännyt päiväunilta, joten oli vielä hieman totinen. Päivän edetessä kuitenkin akoi hymykin ilmestymään kasvoille ja kuului paljon naurua ja höpinääkin :)
Paikalla oli toki myös Nemo-herra. Oon ihan rakastunu tuohon kattiin vaikka onkin välillä aikamoinen hulivili, mutta voisin silti sen itelle ottaa :D Oon myös opettanu sen siihen, että syliin en ota sitä automaattisesti vaan jos hän haluaa syliin, hänen on noustava mun jalkoja vasten. Vaikee selittää tota, että toivottavasti ymmärrätte mitä meinaan :D Ikää Nemolla alkaa olemaan jo 8 vuotta.
Tarjolla oli myöhemmin sitten myös lihakeittoa ja meidän oli aluksi tarkoitus lähteä kohti kotia ruokailun jälkeen, mutta päästiinkin vasta seitsemän jälkeen lähtemään kohti kotia ja ihan eri tavalla kuin oltiin ajateltu.
Oltiin lähdössä Jaken kanssa kakkukahvien jälkeen käymään kaupassa, että ostetaan paluumatkaa varten juotavaa. Noh, hyvä että pihasta päästiin tielle kun kuulu kamala räminä ja taustapeilistä näky kun tiellä pomppii jousi. Päätti sitten takajousi mennä poikki. Eihän siinä sitten muuta kuin soittamaan vakuutusyhtiöön ja ne hommas sitten hinurin hakemaan auton korjaamolle. Ja me sitten Jaken ja mun enon kanssa suunnattiin Ouluun bussilla. Oltas me kyllä voitu ajaa Audilla Ouluunkin, mutta ois pitäny ajaa varovaisesti eli hitaasti ja väistellä kaikki maholliset kuopat. Toi kuoppien väistely vaan on aika mahdotonta tuossa Nelostiellä kun se tuntuu olevan paremminkin pottupelto kuin tie. Vakuutusyhtiö onneksi kuitenkin sitten korvaa tuon bussimatkan meidän kolmen osalta. Kymmenen jälkeen oltiin sitten Oulun linja-autoasemalla ja enon vaimo oli meitä siellä vastassa, niin päästiin hänen kyydissä sitten kotiin eikä tarttenu Koskilinjoja käyttää.
Ens viikolla sitten toivottavasti saadaan auto takas. Riippuu toki siitä, että onko korjaamolla sopivia jousia varastossa vai pitääkö tilata jostain kauempaa, että kauanko kestää. Siihen asti ollaankin sitten julkisen liikenteen ja pyörien varassa :D

![]() |
| Tunika Anttilasta, housut KappAhlista |

| Synttärikakkua ja muuta tarjottavaa |
Tarjottavaa oli jos vaikka mitä, kaikki ei edes tuossa kuvassa näy. Miika olisi halunnut Angry Birds-kakun, mutta tommosia syötäviä kakkukuvia ei ollut löytynyt Angry Birds-kuvina, niin oli sitten valinnut tuon Aku ja Iines-kuvan.
![]() |
| Synttärisankari |
Kynttilöiden puhaltamisen jälkeen olikin vuoro alkaa herkuttelemaan..
![]() |
| Jenni ♥ |
Myös maailman suloisin pikku prinsessa sai herkkuja. Oli vasta herännyt päiväunilta, joten oli vielä hieman totinen. Päivän edetessä kuitenkin akoi hymykin ilmestymään kasvoille ja kuului paljon naurua ja höpinääkin :)
![]() |
| Nemo |
Paikalla oli toki myös Nemo-herra. Oon ihan rakastunu tuohon kattiin vaikka onkin välillä aikamoinen hulivili, mutta voisin silti sen itelle ottaa :D Oon myös opettanu sen siihen, että syliin en ota sitä automaattisesti vaan jos hän haluaa syliin, hänen on noustava mun jalkoja vasten. Vaikee selittää tota, että toivottavasti ymmärrätte mitä meinaan :D Ikää Nemolla alkaa olemaan jo 8 vuotta.
Tarjolla oli myöhemmin sitten myös lihakeittoa ja meidän oli aluksi tarkoitus lähteä kohti kotia ruokailun jälkeen, mutta päästiinkin vasta seitsemän jälkeen lähtemään kohti kotia ja ihan eri tavalla kuin oltiin ajateltu.
![]() |
| Audi pääsi ajelulle korjaamolle |
Oltiin lähdössä Jaken kanssa kakkukahvien jälkeen käymään kaupassa, että ostetaan paluumatkaa varten juotavaa. Noh, hyvä että pihasta päästiin tielle kun kuulu kamala räminä ja taustapeilistä näky kun tiellä pomppii jousi. Päätti sitten takajousi mennä poikki. Eihän siinä sitten muuta kuin soittamaan vakuutusyhtiöön ja ne hommas sitten hinurin hakemaan auton korjaamolle. Ja me sitten Jaken ja mun enon kanssa suunnattiin Ouluun bussilla. Oltas me kyllä voitu ajaa Audilla Ouluunkin, mutta ois pitäny ajaa varovaisesti eli hitaasti ja väistellä kaikki maholliset kuopat. Toi kuoppien väistely vaan on aika mahdotonta tuossa Nelostiellä kun se tuntuu olevan paremminkin pottupelto kuin tie. Vakuutusyhtiö onneksi kuitenkin sitten korvaa tuon bussimatkan meidän kolmen osalta. Kymmenen jälkeen oltiin sitten Oulun linja-autoasemalla ja enon vaimo oli meitä siellä vastassa, niin päästiin hänen kyydissä sitten kotiin eikä tarttenu Koskilinjoja käyttää.
Ens viikolla sitten toivottavasti saadaan auto takas. Riippuu toki siitä, että onko korjaamolla sopivia jousia varastossa vai pitääkö tilata jostain kauempaa, että kauanko kestää. Siihen asti ollaankin sitten julkisen liikenteen ja pyörien varassa :D
29. maaliskuuta 2013
Uudistusta
Uudistin hieman blogini ulkoasua. Musta-valkoisuus alkoi jo kyllästyttämään, niin toin hieman väriä uudella bannerilla ja muutamalla muulla elementillä.
Tuo bannerissa oleva kuva on alunperin Kurt Halseyn piirtämä lyijykynäpiirros ja löysin sen täältä. Mietin aluksi, että olisin pitänyt sen alkuperäisen värisenä, mutta koska tosiaan halusin väriä tähän blogiin, niin muokkasin sitä hieman. Ja muokkaus oli siis se, että ääriviivat aivat uuden värin päällensä ja sen lisäksi vielä hieman lisäsin varjostusta. Ja poistin myös kuvassa olevan tekstin.
Fontin löysin Googlen webfontseista ja on nimeltänsä Love Ya Like A Sister. Tykkään tosi paljon tuosta Googlen fonttisivustosta, sieltä löytää kaikkia kivoja fontteja ilmatteeksi käyttöön.
Jotain pieniä muutoksia varmaan tulee tehtyä vielä tähän leiskaan, mutta niistä tuskin tulen erikseen mainitsemaan.
Mitäs pidätte tästä uudesta ilmeestä?

28. maaliskuuta 2013
*kopkop*
-Kuka siellä?
-Heikentynyt.
-Kuka Heikentynyt?
-Heikentynyt vastustuskyky.
Flunssa sitten päätti iskeä. Alkoi jo eilen huonolla ololla ja tänään sitten olenkin koko aamun aivastellu ja niistäny nenää.
Eilen tuo huono olo iski jo iltapäivästä niin en päässyt zumbaan. En halunnut ottaa riskiä että zumbassa tulisi vielä huonompi olo. Ja tänään sitten jäi väliin cycling ja bodypump. Noh, toivottavasti taas ensi viikolla pääsisi ryhmiksiin ja onhan mulla sitten viikon päästä lauantaina se eka PT, niin sen jälkeen uskaltaa myös kuntosalinkin ottaa mukaan ohjelmaan.
Pitää myös toivoa, että tää flunssa ei pahene tästä kovinkaan paljoa, koska tänä viikonloppuna olisi tiedossa pikavisiitti Pihtiputaalle. Miika täyttää 6 (vastahan se eilen synty!), eli hänen synttäreitä mennään juhlimaan. Ihanaa kun näkee pitkästä aikaa Miikaa ja Jenniä ♥ Ja toki se on kiva myös niitä aikusiakin siellä nähdä :D
Mutta nyt mie käyn sohvalle loikoilemaan ja alan katselemaan ohjelmia.
![]() |
| Eikös olekin söpö tipu? Piirsin sen ihan ite :D |
27. maaliskuuta 2013
Let's keep 'em happy!
Ajattelin vähän kertoilla siitä, että miten pidän kasvoni, vartaloni ja hiukseni hyvällä tuulella.
Olenkin kirjoitellut jo aiemmin täällä noista Natural Coden tuotteista ja ne kyllä pysyy edelleenkin mun suosikkeina. Aloitan päiväni tosiaan ensin pesemällä kasvoni Clean it up-geelillä ja sen jälkeen Stay in control-kasvovettä kasvoille ja lopuksi Glow without shine-kasvovoide antamaan kosteutta. Iltasin sitten taas pesen kasvot taas tuolla geelipesulla ja sen jälkeen kasvovoide naamaan. Dig Deeper-kasvojenkuorintaa käytän pari kertaa viikossa. Pitäiskin ostaa sitä lisää kun pääsi loppumaan viime viikonloppuna. Sitten vielä pyrin kerran viikossa, yleensä lauantaina saunan jälkeen, hemmottelemaan kasvojani tuolla Lumenen virkistävällä naamiolla. Tuo naamio on ihan ♥
Hiukset pesen kosteuttavalla shampoolla ja hoitoaineella ja tällä hetkellä mulla on käytössä tuo Four Reasonsin kosteuttava duo. Ja vartalon pesuun käytän joko Doven saippuaa tai sitten Lumenen 2 in 1 Suihkugeeli & Kuorintaa. Tuo 2 in 1 on kans ♥ Jo pelkästään sen tuoksu on niin ihana että tekis mieli maistaa maistuuko se yhtä hyvältä :D
Lisäksi sitten suihkun jälkeen vielä käytän Buzzador-kampanjasta saatua Doven vartalovoidetta. Oon edelleenkin erittäin tyytyväinen siihen vartalovoiteeseen. Imeytyy ihanan nopeasti ja jättää iholle mukavan tunteen. Ja mikä parasta, se on hajuton. Suosittelen kaikille!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)