31. maaliskuuta 2013

Pikku Prinssin synttärit

Siitä on 6 vuotta kun odottelin malttamattomana uutisia siitä, että koska minusta tulisi täti. Illalla se uutinen sitten tuli, poika on syntynyt maailmaan. Tuosta kaikesta on siis tänään todellakin 6 vuotta, mutta tapahtumaa kuitenkin juhlittiin jo eilen.

Lähdettiin aamulla puol kympin aikaan suuntaamaan kohti Pihtipudasta, haettiin sitä ennen myös mun eno kyytiin kun hänkin halusi synttäreille, eikä ollut mitään järkeä kahdella autolla lähteä. Valittiin sitten meidän auto kulkuvälineeksi, että enon vaimo pääsee autolla töihin. Puolen päivän paikkeilla sitten oltiin perillä.

Tunika Anttilasta, housut KappAhlista

Koska ajomatka Pihtiputaalle on tosiaan se päälle 2 tuntia (himpun päälle 200km), niin halusin mahdollisimman rennot mutta silti siistit vaatteet päälle. Tuon tunikan ostin pari vuotta sitten Anttilasta ja tykkään tuossa siitä, että siinä on 2 taskua edessä joihin saa sovitettua hyvin kännykän ja kameran ja nenäliinoja :D Housut ostin viime syksynä KappAhlista työhousuiksi, mutta pidin niitä ehkä kahdesti päällä kun olivat niihin ns. edustusjuttuihin tarkotettu. Ja eilen tajusin, että nuo housut on niin kivat, että taidan alkaa pitämään niitä päällä enemmänkin :D

Synttärikakkua ja muuta tarjottavaa

Tarjottavaa oli jos vaikka mitä, kaikki ei edes tuossa kuvassa näy. Miika olisi halunnut Angry Birds-kakun, mutta tommosia syötäviä kakkukuvia ei ollut löytynyt Angry Birds-kuvina, niin oli sitten valinnut tuon Aku ja Iines-kuvan.

Synttärisankari

Kynttilöiden puhaltamisen jälkeen olikin vuoro alkaa herkuttelemaan..

Jenni ♥

Myös maailman suloisin pikku prinsessa sai herkkuja. Oli vasta herännyt päiväunilta, joten oli vielä hieman totinen. Päivän edetessä kuitenkin akoi hymykin ilmestymään kasvoille ja kuului paljon naurua ja höpinääkin :)

Nemo

Paikalla oli toki myös Nemo-herra. Oon ihan rakastunu tuohon kattiin vaikka onkin välillä aikamoinen hulivili, mutta voisin silti sen itelle ottaa :D Oon myös opettanu sen siihen, että syliin en ota sitä automaattisesti vaan jos hän haluaa syliin, hänen on noustava mun jalkoja vasten. Vaikee selittää tota, että toivottavasti ymmärrätte mitä meinaan :D Ikää Nemolla alkaa olemaan jo 8 vuotta.

Tarjolla oli myöhemmin sitten myös lihakeittoa ja meidän oli aluksi tarkoitus lähteä kohti kotia ruokailun jälkeen, mutta päästiinkin vasta seitsemän jälkeen lähtemään kohti kotia ja ihan eri tavalla kuin oltiin ajateltu.

Audi pääsi ajelulle korjaamolle

Oltiin lähdössä Jaken kanssa kakkukahvien jälkeen käymään kaupassa, että ostetaan paluumatkaa varten juotavaa. Noh, hyvä että pihasta päästiin tielle kun kuulu kamala räminä ja taustapeilistä näky kun tiellä pomppii jousi. Päätti sitten takajousi mennä poikki. Eihän siinä sitten muuta kuin soittamaan vakuutusyhtiöön ja ne hommas sitten hinurin hakemaan auton korjaamolle. Ja me sitten Jaken ja mun enon kanssa suunnattiin Ouluun bussilla. Oltas me kyllä voitu ajaa Audilla Ouluunkin, mutta ois pitäny ajaa varovaisesti eli hitaasti ja väistellä kaikki maholliset kuopat. Toi kuoppien väistely vaan on aika mahdotonta tuossa Nelostiellä kun se tuntuu olevan paremminkin pottupelto kuin tie. Vakuutusyhtiö onneksi kuitenkin sitten korvaa tuon bussimatkan meidän kolmen osalta. Kymmenen jälkeen oltiin sitten Oulun linja-autoasemalla ja enon vaimo oli meitä siellä vastassa, niin päästiin hänen kyydissä sitten kotiin eikä tarttenu Koskilinjoja käyttää.

Ens viikolla sitten toivottavasti saadaan auto takas. Riippuu toki siitä, että onko korjaamolla sopivia jousia varastossa vai pitääkö tilata jostain kauempaa, että kauanko kestää. Siihen asti ollaankin sitten julkisen liikenteen ja pyörien varassa :D

29. maaliskuuta 2013

Uudistusta

Uudistin hieman blogini ulkoasua. Musta-valkoisuus alkoi jo kyllästyttämään, niin toin hieman väriä uudella bannerilla ja muutamalla muulla elementillä.

Tuo bannerissa oleva kuva on alunperin Kurt Halseyn piirtämä lyijykynäpiirros ja löysin sen täältä. Mietin aluksi, että olisin pitänyt sen alkuperäisen värisenä, mutta koska tosiaan halusin väriä tähän blogiin, niin muokkasin sitä hieman. Ja muokkaus oli siis se, että ääriviivat aivat uuden värin päällensä ja sen lisäksi vielä hieman lisäsin varjostusta. Ja poistin myös kuvassa olevan tekstin.

Fontin löysin Googlen webfontseista ja on nimeltänsä Love Ya Like A Sister. Tykkään tosi paljon tuosta Googlen fonttisivustosta, sieltä löytää kaikkia kivoja fontteja ilmatteeksi käyttöön.

Jotain pieniä muutoksia varmaan tulee tehtyä vielä tähän leiskaan, mutta niistä tuskin tulen erikseen mainitsemaan.


Mitäs pidätte tästä uudesta ilmeestä?

28. maaliskuuta 2013

*kopkop*

-Kuka siellä?
-Heikentynyt.
-Kuka Heikentynyt?
-Heikentynyt vastustuskyky.

Flunssa sitten päätti iskeä. Alkoi jo eilen huonolla ololla ja tänään sitten olenkin koko aamun aivastellu ja niistäny nenää.

Eilen tuo huono olo iski jo iltapäivästä niin en päässyt zumbaan. En halunnut ottaa riskiä että zumbassa tulisi vielä huonompi olo. Ja tänään sitten jäi väliin cycling ja bodypump. Noh, toivottavasti taas ensi viikolla pääsisi ryhmiksiin ja onhan mulla sitten viikon päästä lauantaina se eka PT, niin sen jälkeen uskaltaa myös kuntosalinkin ottaa mukaan ohjelmaan.

Pitää myös toivoa, että tää flunssa ei pahene tästä kovinkaan paljoa, koska tänä viikonloppuna olisi tiedossa pikavisiitti Pihtiputaalle. Miika täyttää 6 (vastahan se eilen synty!), eli hänen synttäreitä mennään juhlimaan. Ihanaa kun näkee pitkästä aikaa Miikaa ja Jenniä ♥ Ja toki se on kiva myös niitä aikusiakin siellä nähdä :D

Mutta nyt mie käyn sohvalle loikoilemaan ja alan katselemaan ohjelmia.

Eikös olekin söpö tipu? Piirsin sen ihan ite :D

27. maaliskuuta 2013

Let's keep 'em happy!

Ajattelin vähän kertoilla siitä, että miten pidän kasvoni, vartaloni ja hiukseni hyvällä tuulella.


Olenkin kirjoitellut jo aiemmin täällä noista Natural Coden tuotteista ja ne kyllä pysyy edelleenkin mun suosikkeina. Aloitan päiväni tosiaan ensin pesemällä kasvoni Clean it up-geelillä ja sen jälkeen Stay in control-kasvovettä kasvoille ja lopuksi Glow without shine-kasvovoide antamaan kosteutta. Iltasin sitten taas pesen kasvot taas tuolla geelipesulla ja sen jälkeen kasvovoide naamaan. Dig Deeper-kasvojenkuorintaa käytän pari kertaa viikossa. Pitäiskin ostaa sitä lisää kun pääsi loppumaan viime viikonloppuna. Sitten vielä pyrin kerran viikossa, yleensä lauantaina saunan jälkeen, hemmottelemaan kasvojani tuolla Lumenen virkistävällä naamiolla. Tuo naamio on ihan ♥


Hiukset pesen kosteuttavalla shampoolla ja hoitoaineella ja tällä hetkellä mulla on käytössä tuo Four Reasonsin kosteuttava duo. Ja vartalon pesuun käytän joko Doven saippuaa tai sitten Lumenen 2 in 1 Suihkugeeli & Kuorintaa. Tuo 2 in 1 on kans ♥ Jo pelkästään sen tuoksu on niin ihana että tekis mieli maistaa maistuuko se yhtä hyvältä :D

Lisäksi sitten suihkun jälkeen vielä käytän Buzzador-kampanjasta saatua Doven vartalovoidetta. Oon edelleenkin erittäin tyytyväinen siihen vartalovoiteeseen. Imeytyy ihanan nopeasti ja jättää iholle mukavan tunteen. Ja mikä parasta, se on hajuton. Suosittelen kaikille!

22. maaliskuuta 2013

Musiikkia syntymäpäivilläni?

Viime viikolla kerroin kuinka oon jo aloittanut omat synttärisuunnittelut. Noh, en kuitenkaan muistanut mainita siinä samassa sitä yhtä ideaa, mikä mulla on ollut jo pidemmän mielessä.


Musella sattuu olemaan samana päivänä kuin mun synttärit, niin Helsingissä stadionkeikka. Lippujakin sinne olisi vielä jäljellä. Oon halunnu nähdä Musen jo pidemmän aikaa, joten nyt jos voisi yhdistää omat synttärit ja Musen keikan, niin olisi aivan mahtavaa.

Tuossa on kuitenkin myös ne huonot puolet. Mun pitäis lähtä Helsinkiin varmaan jo edeltävänä päivänä, eli perjantaina, ja kotiin pääsisin vasta sunnuntaina. Tiedän, että Jake ei halua Helsinkiin lähteä, joten vietettäis mun synttäripäivää kaukana toisistamme ja kuitenkin haluaisin viettää sitä Jaken kanssa. Lisäksi matkakulut on isot, ei voi luottaa että Norwegianilla olisi halpojen lentojen päivät just silloon. Majotus varmaankin onnistuisi jonkun kaverin luona, joten siitä ei tarvitsisi maksaa. Mutta tarvitsisin lisäksi tietenkin käyttörahaakin, pitäshän mun nyt päästä shoppailemaankin siellä :D Eli ei riittäis pelkästään 70 euron lippu keikalle, vaan rahaa pitäisi sen päälle olla vielä ainakin 200 euroa matkoja ja käyttörahaa ajatellen.

Mutta pitää nyt katsoa mitä sitä lopulta keksii. Ja ei se nyt mun maailmaa kaada jos en tuu näkemään Musea mun synttäripäivänä. Kyllä ne vielä myöhemminkin tulee Suomeen taas, uskoisin.

21. maaliskuuta 2013

Maxim

Buzzador muisti minua taas pitkästä aikaa uudella kampanjakutsulla. Tällä kertaa olisi tiedossa Maxim-urheiluravinteet. Olisi mukava päästä mukaan tuohon kampanjaan, pääsisi testaamaan muitakin urheiluravinteita kuin vain tuota FAST Hera80-proteiinijauhetta mitä olen nyt käyttänyt. Tokihan niitä pääsisi testaamaan ostamalla kaupasta, mutta kuka nyt maksaa jos ilmaiseksikin mahdollista saada ;D

Tällä kertaa tuo kampanja olisi vain pelkästään blogissa tarinointia tuotteista, eli ei tarvitsisi etsiä buzzattavia joille jakaa tuotteita. Lisäksi kuvien ottamista urheilusuoritusten aikana tulisi harrastaa, mutta se tuottaa aikamoisen vaikeuden kun SATSin tiloissa ei saa ottaa valokuvia. Ja lenkeillä kun käyn, niin se tapahtuu yksin. No, ehkä sitä jotain keksii jos tuohon kampanjaan pääsen mukaan.

19. maaliskuuta 2013

Heiaati heiaa..

Vaikka treenaaminen on tullut nyt osaksi mun elämää, niin voin luvata sen, että tästä blogista ei tule pelkkää treeniblogia vaan jatkan edelleen erilaisia höpinöitä elämän, ruuan, ym. asioiden saralla. Välillä kuitenkin täällä tulen kertoilemaan missä menen mun treenaamisessa. Ja koska nyt tuntuu olevan niin monessa blogissa kaikki yhteistyökumppanuus/mainostus/etc. lukijoiden mielestä niin kamalaa, voin sanoa suoraan että maksan itse kaikki treenini ja vaatteet, en siis ole missään yhteistyössä minkään kanssa, vaikka yhdessä postauksessa vitsinä julistinkin hakevani yhteistyökumppania jostain kuntosalista. SATS siis veloittaa minulta sen 64€ suoraveloituksena joka ikinen kuukausi, treenasin tai en.

Treenit ja suunnitelmia

Loin HeiaHeiaan tilin, jotta voisin vielä vuosienkin päästä muistella kuinka on tullut treenattua, jne.Oon sinne nyt laitellut treenejä missä oon jo käynyt ja myös tuleviakin treenejä. Tulevat treenit laitan sen mukaan miten olen varannut ajan SATSin ryhmistunneille ja jotenkin tuo merkkailu sitten tsemppaakin menemään niille tunneille.

Tänään mulla oli tarkoitus olla se eka SATS You PT-tapaaminen, mutta se peruuntui kun PT jolle olin ajan varannut, niin on sairaslomalla. Tänään sitten kun kävin Bodypumpissa aamulla, niin kävin samalla varaamassa uuden ajan toiselle PT:lle ja 6.4. sitten olisi ensimmäinen tapaaminen. Siihen asti meenkin sitten pelkästään noilla ryhmäliikunnoilla ja yritänkin nyt löytää itelle ne mieluisimmat sitä ennen, niin voin sitten PT:lle sanoa että mitkä mua eniten kiinnostaa, että ne haluan kans sisällyttää treeniohjelmaan. Tuskinpa PT:llä siihen on mitään vastaansanomista, ehkä vaan neuvoo mitkä ois ne parhaimmat ton mun mahan pienennnyksen kannalta.

Vaikka mulla onkin vasta muutama treeni takana, niin oon jo löytäny pari suosikkia. Zumba ja Shape. Bodypump on kans ihan kiva, mutta pitänee sitä miettiä vielä kun kuitenkin shapessa tehdään jonkin verran samoja juttuja. Sh'bamissa kävin eilen ja noh, olihan se ihan ok, mutta ei ehkä ihan mun juttu. Eiköhän mulle riitä yks tanssitreeni jossa saada koordinaatiokyky ihan sekaisin :D Perjantaina meen spinningiin, koska en siihen päässyt viime viikolla, niin saa nähdä tuleeko siitä sitten joka perjantainen tapa.

On tässä treenaamisessa muuten yksi muukin hyvä puoli kun vain oman kunnon kohottaminen: sosiaalinen elämäkin paranee :D Oon jo pari kertaa ollut Anzu-Anssun kanssa samassa jumpassa ja lisäksi viime viikon zumbassa jutustelin yhden toisen tyttösen kanssa ja sovittiin että huomenna taas nähdään zumban parissa.

Mutta, eiköhän tässä ollut nyt tarpeeksi höpinää mun treenaamisesta vähäksi aikaa. Aika siis käpertyä Jaken kainaloon loppupäiväksi katsomaan ohjelmia :)

17. maaliskuuta 2013

Väriä kevääseen

Nyt kun kevät on jo kivasti tuloillaan, mutta mulla edelleen pääosin vaatetus mustaa, niin päätin tuoda vähän väriä kynsien avulla :)


Käytin niitä lakkoja jotka ostin pari viikkoa sitten, eli alla Lumenen Natural Code-sarjaan kuuluvaa Spring Spirit ja päällä Angry Birds Stella -glitteri.

16. maaliskuuta 2013

Suunnittelua

Vaikka mun 30-vee synttäreihin on vielä reilu 4kk aikaa, niin oon silti jo alkanut suunnittelemaan, että mitä silloin keksisi.

Oon vähän kahen vaiheilla. Toisaalta tekisi mieli lähteä karkuun, toisaalta sitten taas olisi kiva järjestää ihan pikkuiset juhlat. Kerrankos sitä 30 täyttää :P

Kuva: I can has cheezburger

Jos järjestäisin juhlat, niin ne todellakin olisi suhteellisen pienet. Lähisuku ja lähimmät kaverit sais kutsun ja tarjolla olisi kakkukahvit, tyyliin täykkäri, voileipäkakku (Jaken toiveesta) ja sitten jotain muuta herkkuja.

Karkuun taas jos lähtisin, niin silloin haluaisin lähteä ihan kokonaan Suomen ulkopuolelle. Joku kaupunkiloma ois kiva. Praha, Tallinna, Riika, Tukholma, Lontoo, .. Joku minne sais halvat lennot ja ei silti tarttis lentokentillä majailla tuntikausia vaihtolentoja odotellen. Toki Jake pitäis kans saada tuohon suostuteltua ja toki jostain se rahakin sitä matkustamista varten.

No, onneksi tässä on vielä tosiaan tuo reilu 4kk aikaa ennen kuin synttärit on, että eiköhän sitä jotain keksi :)